LASTENVALVOJA VAIHTUI JA MITÄ SIITÄ SEURASI


19.3.2013

Ei ole tarvinnut kirjoittaa kuukausiin tätä tyttäreni tarinaa, sillä kaikki on mennyt niin hyvin. Ja kaikkien niiden rankkojen aikojen jälkeen on ollut onnellista vain nauttia tästä ajasta, olen halunnut unohtaa koko bloginkin, joka täynnä ahdistavien aikojen muistoa.

Jouluksi tytär tosiaan siirrettiin tuonne hyvään paikkaan ja sen jälkeen kaikki, aivan kaikki on mennyt paremmin, jopa hyvin. En voi olla ajattelematta, etteikö asioiden muuttumiseen olisi vaikuttanut se, että lastenvalvoja vaihtui. Sen jälkeen alkoi heti tapahtua ja vauhdilla. Lastenvalvoja pani tuulemaan, hyvässä mielessä, sen havaitsi heti asenteista meitä kohtaan. Asenne oli tasaveroinen, ei alentuva. Koin hänet ihmiseksi, en sosiaalialan ammattilaiseksi. Sellaiseksi eräät itseään nimittävät. Hän ei nimittänyt itseään miksikään, minä nimitin hänet ihmiseksi. Ihmiseksi joka kuunteli meitä sillä korvalla, että aikoisi myös toimia toiveidemme mukaisesti, eikä vain aikoisi johdattaa meitä hänen aikomaansa suuntaan. Sellaista emme olleetkaan kokeneet vuosi kausiin. Ja sellaisen ihmisen kun kohtaa, sen kyllä erottaa heti ihmiseksi.

Jos joskus koittaa päivä, että joku kuuntelee tarinamme, meillä on nyt kaksi tarinaa kerrottavana. Toinen on se painajaismainen aika, kun tytär siirrettiin kauas kotoa pakolla (lastensuojelu itse väittää, ettei se ole pakko), se aika, kun poliisit, vartijat ja noviisit sosiaalityöntekijä tyttöset seisoivat eräänä kesäaamuna varhain ovellamme vaatien tytärtämme lähtemään välittömästi sijoituspaikkaan, vaikka olimme juuri saaneet luvan tyttären kotona oloon. Ja kaikki se vuoden kestänyt tyttäreni karkuruus paikasta, jossa hän ei halunnut olla, eikä kukaan meistä enää halunnut. Aika jolloin en tiennyt, suojellako tytärtä sosiaalitoimelta vaiko kaveriporukalta ja valitsin mieluummin tiukan paikan tullen kaverit. (Ja kuka äiti niin vastuuton olisi, että tekisi moista ilman todella pätevää syytä.)

Aika jolloin maailma tuntui samankaltaiselta kuin on täytynyt maailman olla erilaisten vainojen aikaan. Eroa vain vainojen ajassa ja tässä ajassa jota nytkin moni perhe elää lastensuojelun taholta on se, ettei näitä väärintoimimisia usko kukaan ulkopuolinen ihminen. He eivät usko, ettei perheessä ole vikaa. He eivät tiedä, että syy on siinä kun yhteiskunnan rakenteet ovat täysin poissa raiteiltaan, eikä tästä aiheudu enää muuta kuin valtavaa kärsimystä perheille. Ja vielä lopulta, koko yhteiskunnalle.

Miten kauan vielä täytyy perheiden kestää, ennenkuin tosiasiat tunnustetaan. Jos voisin, vaatisin jo päitä vadille.
Mutta voi vain toivoa, että perheet selviäisivät tästä yhteiskunnan ”avusta”. Enkä puhu tässä luonnollisestikaan niistä perheistä, jotka todella tarvitsevat huostaanottoa (tämän joudun täsmentämään joka kerta muutaman ääliön tähden). Puhun nyt niistä perheistä, joiden avun tarve olisi ollut jotain aivan muuta kuin huostaanotto! Avun olisi kuulunut olla taloudellinen tuki (asumistukikin laahaa 20 vuotta laskelmissa jäljessä, puhumatta toimeentulotuesta ym), avun olisi kuulunut olla kouluissa psykologit, terveydenhoitajat, erityislasten hoitajat, omaishoitajien tuet jne jne.) Ja toistan, taloudellinen tuki, sekä pienet maalaisjärjen käyttämiset byrokratioiden rattaissa!

Sen sijaan huostaanotoista on tullut jokin, muka ratkaisu kurjistuneeseen taloustilanteeseen maassamme. Siitä on tullut kammottava bisnes, ajassamme oleva rahan ja loputtoman voiton tavoittelu on tarttunut kaikkialle kuin musta surma.

Toinen tarinamme on jo paljon parempi. Tytär pääsi muuttamaan takaisin lähelle kotiaan, lähelle poikaystävää, paikkaa jossa tytärtä, äitiä ja jopa poikakaveria kuunneltiin aivan alusta lähtien. (Toisessa laitoksessa poika oli ollut joku paha ja tyttärestäni eristettävä henkilö).Tytär sanoi heti, että tämä on ihana paikka, täältä hän ei aio karata. (Emmekä vaadi enää mitään huostaanoton purkua, vuoden päästä tytär on jo täysi ikäinen). Nyt on mennyt kolme kuukautta uudessa paikassa. Koulu sujuu hyvin, kaksi osittain uupuvaa luokkaa, kasi ja ysi on tarkoitus suorittaa syksyyn mennessä. Kaksi kertaa tytär on jäänyt seuloissa kiinni kannabiksesta, uutena vuotena sekä noin puolitoista kuukautta sitten. Muutoin kaikki on mennyt hyvin, tytär voi hyvin ja kokee myös onnellisuutta.

Tytär saa koko ajan enimmäkseen hyvää palautetta, ellei mukaan lasketa pieniä myöhästelyjä, jotka nekin ovat alkaneet loppua, tai kielenkäyttöä, joka ei ole aina ollut kaunista. Mutta kaikesta näen, etteivät aikuiset hoitovastaavat ota niitäkään itseensä, eivät vedä hernettä nenään, vaan toimivat viisaasti, eivät kuten he jotka valtaansa käyttivät väärin, kostaakseen ammattinsa muka suomalla oikeudella (kieroutunein motiivein) rangaisten. Tätähän tapahtuu kaikkialla niin sodan kuin rauhan aikana kaikkialla byrokraattien sekä muiden ammattialojen taholta. Miksi siltä varjeltuisi laitos jonka pitäisi suojella lasta.

Joka tapauksessa kaikki nämä joulun jälkeiset kuukaudet ovat olleet niin onnellisia, itsekin olen saanut omia kouluasioitani vietyä vauhdilla eteenpäin. Tytär on puhunut paljon, katunut karkuruus aikojaan siinä mielessä, että miten paljon surua aiheutti niillä minulle, äidille ja sisaruksilleen. On käynyt läpi vanhoja tekstiviestejä, jossa olen kertonut vaikkapa ostaneeni uudet lapaset, että ”kunpa voisin ne antaa sinulle, ettei sinun olisi kylmä” ja muuta. Tytär pyytää anteeksi ja sanoo, ettei hän kuitenkaan niitä karkaamisiaan tehnyt tahallaan, vaan ettei voinut niille mitään.

Sen olen aina tiennyt, en itsekään olisi nuorena voinut sille mitään. Kuka itse näistä sosiaalityöntekijöistä suostuisi rangaistuslaitoksiin sen sijaan, että olisi saanut vain pyytämänsä oikean avun oikeaan aikaan! Nyt niin monia perheitä on rangaistu siitä että ovat hakeneet apua! Ihmisoikeusloukkauksista näissä usein on jo kyse!

Mutta nyt näemme tyttären kanssa joka toinen viikonloppu ja jos pääsiäiseen mennessä on kaikki mennyt hyvin, hän voi olla joka viikonloppu luonani. Veljenkin elämä on nyt iloisempaa, kun oma läheinen isosisko näkyy kotona, on taas elämää, sitä mikä oli ennen tätä huostaanottoa. Vasta nyt voi tyttäreni aloittaa rauhassa selvittää omia ongelmiaan, mistä ne juontuvat. Ahdistuksia on yhä, usein painajaisten muodossa, joissa hän useinmiten pakenee, etupäässä poliiseja. Aina pakenee. Onhan viimeinen vuosi ollut sitä todellisessa elämässä aivan kuin hän olisi joku pahakin rikollinen. Toki unien paot kertovat muutakin.

Koemme elämämme ajan, kun apua lähdimme hakemaan unettomuuteen ja lintsaamisiin kolmisen vuotta sitten kuin pahana unena, sodan kokemuksena. Sellaisena aikana, jossa omat löivät. He löivät, joilta apua pyysimme. Eivä kaikki lyöneet, mutta se joka lyö, siitä jää kirvelevä muisto. Mutta ehkä se olikin vain uni, uni sodasta jossa apu muuttui helvetiksi.

Yhtenä iltana, kuten niin monina muinakin, tyttäreltä tuli viesti kun jo nukuin: ”Äiti, on niin ihanaa olla onnellinen.”

2 thoughts on “LASTENVALVOJA VAIHTUI JA MITÄ SIITÄ SEURASI

  1. MARIA EKLÖF sanoo:

    ON KUIN OMAA TARINAA OLISIN LUKENUT, ILMAN PAHIMPIA KAUHUJA JA PAHOJA TEKOJA/TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISIÄ, MINUN TARINANI ON MINUN TYTTÄRENI TARINA, SE ON TÄYNNÄ VÄÄRYYTTÄ JA PETOSTA,VILPPIÄ JA VALHETTA MUTTA LOPPUTULOS ON SAMA, TYTTÄRENI ON HUOSTAANOTETTU, JA ASIAT OVAT TODELLA HUONOSTI, VAIN AIKA NÄYTTÄÄ MITÄ KAIKKIA SEURAAMUKSIA HÄNELLE JA MINULLE-=MEIDÄN PERHE, MINÄ TOTAALI YKSINHUOLTAJA JA TYTTÄRENI JOKA ILMAN ASIANMUKAISTA TUKEA JA ARKEA KOTONA YRITTÄÄ SELVITÄ YKSIN ADHD-OIREINEEN. 😦 SURULLINEN

    • voikukkab844 sanoo:

      Ihan vahingossa satuin näkemään blogissani kommenttisi, minä kun en tähän ole aikoihin kirjoittanut kun nyt menee niin paljon paremmin.

      Kuulisin mielelläni enemmän miten teillä menee kun minä ja tyttäreni ollaan käyty melkoisen raskas prosessi läpi ja juurikin asiaa pahensi lasten”suojelu”, nyt kaikki toimii hyvin, kun henkilö vaihtui inhimilliseen ja aidosti kuuntelevaan ja aidosti auttavaan ihmiseen. Tyttäreni täyttää tammikuussa 18v ja aloittaa siis pian jälkihuollon, joka on toki taas uusi tilanne.

      Mutta jos jaksat, niin mielelläni jaan asioita tuon tiimoilta mieluiten sähköpostissa, tuntuu että haluaa auttaa muita samoihin vaikeuksiin joutuneita. Minäkin olen yksinhuoltaja suurelle perheelle, nyt kotona asuu enää nuorimmainen, 14v poika.

      Lämpimin syysterveisin,

      lailahelenan@gmail.com

      Ps. koetin lähettää tämän sulle sähköpostilla, muttei onnistunut. voit laittaa minulle viestiä tuohon osoitteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s