VESL SEMINAARISSA: Suursota ja talouskasvun taikausko. Maailmanloput.


Vihreän Elämänsuojelun Liiton järjestämä valtakunnallinen ympäristöseminaari (Lahti 24.11.2012) Ensimmäinen luennoitsija filosofi Tere Vaden. Myöhästyimme alusta, mutta ehdin kuulla kiinnostavan näkökulman esineiden käyttökelpoisuuden, kauneuden ja pyhyyden yhteensopivuudesta. Siitä miten vanhat esineet omaavat sen syntytiedon itsessään, kuten vaikkapa lapio. Kaikki tietävät miten lapio otetaan käteen. Nykyesineistä ei tiedetä. Yhteydet ovat katkotut, niiden syntyhistoria on täysin hajallaan maailmalla (esimerkkinä tietokone). Nykyesineille täytyy erikseen suunnitella omat kauneusarvot. Täsmälleen!

Luoda ne tyhjästä mainostamalla!

Eikö se ole verrattavissa naiseen, joka pyrkii kaikin keinoin saavuttamaan huomiota ulkoisilla konsteilla. Hän ei saavuta sitä millään rahalla, ellei omaa sisäistä kauneutta jo itsessään. Tämä on minun yksityis  ajatukseni,  konkreettinen esimerkki tuosta Teren käsitteestä katkotuista yhteyksistä. Nykynainen käy kaikenmaailmasissa tyylikouluissa, jäljittelee julkkiksia, elokuvatähtiä ja malleja. Tajuamatta, miten hukassa itse tähdetkin ovat. Vaikka minkämoinen megatähti, yhtäkaikki hekin ovat täysin eksyksissä omasta hengestään ja sielustaan, miten vain halutaan sanoa. Aivan kuten tämän päivän esineetkin.

Tämä oli sivupolkuni tässä jutussa, itselleni kun muistiin kirjoitan.

 

Sataan viiteenkymmeneen vuoteen ei ole ollut syntytiedolle mahdollisuutta koko teollisena aikakautena, jatkaa Vaden. Kuitenkin se on olemassa, onhan ihmiselämää ollut maapallolla kauan ennen teollisuutta. Kreikassa on hyvinkin nopeasti otettu syntytieto käyttöön. Ihmiset ovat oppineet jälleen potun viljelijöiksi. Mutta tulee menemään vielä useita sukupolvia ennenkuin saavutetaan taas se alkuperäinen syntytieto.

 

Kauppatieteiden tohtori Timo Järvensivu Degwrothista puhui talouskasvusta ja talouslaskusta.  Puhui länsimaisesta vinoutuneesta ihmisestä, joka oppinut ajattelemaan maailmansa muut ihmiset vain resursseina, erilaisina varantoina. Joka vuosi on oltava aina enemmän, vaikkapa nyt polttoainetta. Me luulemme olevamme kovinkin fiksuja, koka meillä on tämä kaikki. Ja kuitenkaan meillä ei olisi mitään ilman öljyä. Ekä nuo asiat sanoi kuitenkin Tere Vaden? Menee puhujat nyt päässäni sekaisin.

Timo Järvensivu puhui ainakin talouskasvun taikauskosta, kuinka päästä siitä pois, kun koko hallitus ja elinkeinoelämä ovat siinä uskossaan. Sekä entropiaa hillitsevistä toimenpiteistä.

Kuka puhuikaan siitä, miten me olisimme voineet valita orjatyöllä rakennettaviksi pyramideja. Nyt me tyydyimme rakentamaan orjatyövoimin Kiinassa muovileluja. Puhuttiin pyhästä ja taloudesta. Niin, samaa asiaahan ne ovat.

 

 

Evoluutiopaleontologi Mikael Fortelius puhui maailman lopuista.J. John Sepkosky teki ensimmäisenä maailmassa väitöskirjan meren kuorellisista eliöistä. Hän loi ensimmäisen tietokannan.

Puhui mm joukkotuho kaudesta, jossa 96% lajeista hävisi kokonaan.

 

http://palaeo.gly.bris.ac.uk/Essays/wipeout/default.html

 

Oli aika, jolloin dinosauruksetkin täyttivät lähes koko maapallon, puhui Mikael Fortelius. Paleontologin näkökulmasta

 

ihminen on harvinainen ilmiö maailmassa.

 

Elämme katastrofin keskellä, on viimeiset hetkemme tehdä yhtään mitään, parissa vuosikymmenessä kuolee

 

sukupuuttoon valtaisa määrä lajeja.

 

”Tämä on tieteen viimeisin sana. Minä olen vain paleontologi, tutkin vain eläimiä…” Hän kuitenkin hiukan naurahti, ettei hän nyt silti väitä, että odottaa innolla maailmanloppua…..noin niinkuin välttämättä, sanoo lopuksi.

 

 

Professori Eero Paloheimo antoi sentään vision. Siitä ei kuulemma pidetä noin yleisesti ottaen. Hän ehdotti suursotaa. Yhdistämällä koko maapallon kaikki armeijat hyödylliseen hommaan. Voitaisiin esim metsittää koko Sahara. (Linkola puuttui tähän miten kalliiksi tulisi taas luonnonvarojen kannalta, jonka Paloheimo myös myönsi, sanoi olleen vain konkreettinen esimerkki.)Yhdistettäisiin sotajoukot motivoivaan päämäärään. ”He toimisivat kuten sodissa aina

toimitaan, tehokkaasti.”

 

Antti Kaikkonen tätä kuuleman mukaan onkin jo esittänyt jossain yhteydessä(unohdin yhteyden, se on sivuseikka tässä). Armeijat ovat tällä hetkellä vahingollisia, jatkaa Paloheimo. Miten heidät käytännössä voisi saada hyötykäyttöön? Hän myös oli sitä mieltä, että tietokoneet ovat hyvä väline näiden asioiden eteenpäinviemiseksi, toisin kuin Linkola ja Sarmela pitivät vain huonoina.

Paloheimo puhui myös kiteytymisprosessista. Miten lumihiutalekin syntyy yhdestä kiteestä. Tulisi olla viisi kidettä, jotka loisivat strategian ja pian ne moninkertaistuisivat. ”Tähän tarvitaan Matti Sarmelan vastustamia tietokoneita ja facebookeja. ”Jätän teidän mietittäväksi, missä sen voisi perustaa”.

 

Kalastaja Pentti Linkola ei sanoja säästellyt. Muisteli elämänsä aikojen VESL ihmisiä, miten he ovat olleet etupäässä vakavaa porukkaa. Nyt sen sijaan täällä oli ihmeen hilpeää väkeä. Tuon tuosta purskahdettiin nauruun, kun oli puhetta näistä maailmanlopun tunnelmissa olevista asioista. No, minulle itselleni tuli mieleen oma porvarillinen ympäristöni, jossa mitään muuta en saa kuullakaan kuin naureskelua ja vähättelyä. Olen jopa kuullut niinkin hupaisan väitteen, että me vain pelkäämme niin kovasti kuolemaa. Kyllä olisi Linkolalle siinä lisää ihmettelyä, kun tulisi kuuntelemaan millaisessa ympäristössä taistelen näiden asioiden kanssa. Ehkä nämä naureskelijat vain ovatkin sitä viksumpaa väkeä, me vain niitä pahimman luoka pelkureita. Että pelkuruudesta me haluamme pelastaa maapallon.

Linkola kehui WTC 11.syyskuun tapahtumia, se sentään hillitsi lentoliikennettä vähäksi aikaa. Ei voi mitään, olen samaa mieltä. Sitä paitsi, siellähän niitä pahimpia luonnon riistäjiä istui tornissaan.

No, kyllä se Linkola tietää millaisessa porukassa minä ja moni muu elää. Sanoihan hän, miten suurimmalle osalle kansaa on aivan yksi ja sama, mitä tapahtuu.

Ennen ajateltiin vaikkapa vuosi eteenpäin elämää, koko vuoden sadonkorjuuta säilöen. Nyt mietitään vain seuraavan viikonlopun bailauspaikkaa. Itse jatkaisin tuohon, miten mietitään myös seuraavan viikonlopun menyytä viineineen, ketä kutsuttaisiin tai kuka kutsui, syödään syödään ja syödään, vaikkapa sitä radiossa pastori Sadinmaan mainitsemaa alligaattorin lihaa tänä viikonloppuna.

Kyllä ne Linkolan puheet osasivat myös lohduttaa. ”Ei edes kannata yrittää vedota suuriin joukkoihin. Kaikki lähtee pienistä ryhmistä”.

Linkola tutkii omien sanojensa mukaan yhä destruktiivisin (mitäköhän ne ovat, tuhoavin?)menetelmin selkärankaisten kantojen ja levinneisyyksien muutoksia, tai on luopunut etsimästä selityksiä saukkojen, kärppien kantojen nousuun tai laskuun. Häntä eivät kiinnosta selitykset, häntä kiinnostaa vain niiden suojelu.

Tuokin oli lohdullista kuultavaa, kun itsekin väsyn teorioihin ja niiden pähkäilyihin. Kun se on se ja sama, väittelyt mistä mikin johtuu ja miten paljon nyt kukin tuntuu tietävän kustakin asiasta. Se on se ja sama, kunhan itse toimii ja on esimerkkinä!

Toki ymmärrän, että pohdintaakin tarvitaan. Sehän on selviö. Käytäntö kuitenkin ratkaisee.

”Pitäisi olla itsestäänselvyys, että perus aksiooma on, ettei ihminen ole järjellinen olento. Ihmisen asiat eivät pysy järjestyksessä. Sen sijaan eläimen pysyvät.”, jatkoi Linkola.

Kulttuuriantropologi Matti Sarmelan puheen aikana kynäni lakkasi toimimasta, joten muistan vain miten hän puhui paljon eri instituutioiden lakkaamisesta. Avioliitot hajoavat, tämäkin muutos on tapahtunut 20-30 vuodessa. Ei pystytä asumaan enää yhdessä toisen ihmisen kanssa. Kukaan ei pysy enää viittä vuotta kauempaa yhdessä, mistä seuraa taas se, että asuntotuotannossa on jatkuvasti valtaisa vajaus. Ihmiset asuvat kukin yksikseen.

Myös kansallisvaltiot ja kunnat hajoavat, menettävät merkityksensä. Omaa kansallista kulttuuria ei enää luoda. Luodaan vain kansallista työvoimaa, Matti Sarmela sanoo ja pohtii, että ottavatko tuotantolaitokset yhteiskunnallisen vastuun kulttuurin luomisesta vaiko ovatko kiinnostuneita vain materiavarannoista.

Ihmisestä tulee ikuinen pätkätyöläinen,prekariaatti, laumaihminen joka luodaan aina uudestaan, milloin tajuntateollisuuden, milloin jonkun muun taloudellisen tarpeen tyydyttämiselle. Vai tuleeko ihmisestä digipo (sanoiko hän tuon sanan), hänen koko persoonansa on siinä digi laitteessa, elääkö hän sitten gigapoleissa (vs ihon alle istutetut laitteet) luovan teollisuuden palveluksessa.

 

Göran Ekströn uskoo kansaan. Mutta miten luoda heille MAHTI KÄSKY lopettaa kuluttaminen? Verotettaisiin saastuttamista sekä luonnovarojen tuhlaamista, eikä työtä. Eli verotus tulisi muuttaa totaalisesti. Teollinen tuotanto tulisi suunnata aivan muualle kuin siihen mitä se on tänä päivänä.

 

Poimin yleisön joukosta minulle niin rakkaan Vihreä Puolueen sekä Ville Rantasen puheenvuoron, jossa hän viittasi lukuisiin hyviin vihreisin utopioihin, kuten permakulttuuriin sun muihin. Ne kaikki ovat utopia vihreyttä, hyviä asioita olla olemassa, ei siinä mitään. Mutta kyllä vallankumous tarvitaan. Otti esimerkin vihreästä vallankumouksesta, joka tehtiin Papua Uusi-Guineassa, kun kansa joutui tarpeeksi ahtaalle. Se tosin epäonnistui, mutta esimerkkejä kuitenkin on. Tulisikin tehdä vallan analyysi. Mitä se valta on? Ja miten se kumotaan? Pienen vähemmistön tulisi tehdä vallankumous. Hän lupaili, että mikäli vain kutsu käy, VIPU voi esittää ensi vuoden VESL seminaarissa rinnakkaisvallan teorian.

No niin, jokohan oltais askel lähempänä sitä todellista kumousta. Kyllä on hitaalta tuntuneet kymmenien vuosien askeleet tässä teollisessa piirileikissä. Vihreä vallankumous, ehtiikö maailma loppua sitä ennen?

 

http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/papua-uuden-guinean-metsien-pakkolunastukset/blog/37426/

 

 

http://www.vesl.fi/ajankohtaista.html

 

TOIVEITA UUDESTA ALUSTA


20.11.2012

Tänään on ollut tuntehikas päivä. Oli se palaveri tyttären siirrosta takaisin omalle paikkakunnalle. (Olenko tänne kirjoittanut, että tytär saatiin kiinni ja ollut viikon nyt omassa sijoituspaikassaan)

Sekä tytär, että minä olemme tyytyväisiä jos päätös syntyy ja siirto tehdään. Lisäksi uusi sosiaalityöntekijä vaikutti yhä vain kuten jo alussa, niin sopivalta ja hyvältä. Tärkeintähän tässä on se, että tytär itse kokee hänet luotettavaksi.

Mutta kuinka ollakaan kun menin siitä kirjastoon sitten, tuli siellä tyyppi kysymään saako hän tehdä kyselyn poliisien toiminnasta maassamme. Lupauduin, kun ajattelin sen olevan lyhyt. No eihän se ollut, väsytti jo ja huimasi, oksennustautikin oli vienyt voimia, heikko oli yhä olo. Kesken haastattelun tuli useita tekstiviestejä, lopulta puhelin soi. Sammuttelin sitä moneen kertaan taskussa ja aina se vain soi. Kirjasto kaikui puhelimestani ja en saanut suljettua puhelinta kuin väkivalloin.

Lopulta haastattelu loppui ja menin tarkistaman hyllyjen väleihin tekstiviestejä. Pojalta viesti, että ”äiti pöllin kaupasta kokiksen, poliisit ovat tulossa meille” Minä, että mitä helvettiä ja samassa poikani soittaa, että missä olen, kun poliisit ovat kotonamme, kun eivät saaneet minua kiinni. No sitten puhun poliisin kanssa ja päivittelen tapahtunutta. Poliisi kehottaa käymään keskustelua lapsen kanssa illalla, no sehän heidän kuuluu sanoa, mitä he muuta voivat.

Joutuvat tehdä rikosilmoituksen sekä ilmoittaa sosiaalitoimeen. Siitäkös riemastun, ääneen sanon rauhalliseen tapaani vain, että minkä tähden tuosta nyt heille pitää ilmoittaa, siihen he, että se on nykyisin tämä varhaisen puuttumisen käytäntö. En voi olla sanomatta hänelle, että tiedoksenne vain tulevaisutta ajatellen, että siitä tunnetusti on vain haittaa, ei millään tavoin hyötyä, että joku sosiaalitoimi puuttuu asiaan. Että te poliisit kyllä voitte puuttua ja asiallista onkin, mutta sosiaalitoimen puuttumiset eivät ole kovinkaan tehokas keino.

Tuskin noinkaan fiksusti sain sanottua, mutta tuota ajoin takaa. Poliisi otti tietoni vastaan erittäin asiallisesti. Äskeisen haastattelun vastaukseni poliisien toimista olivat ainakin menneet oikein, enhän heitä lainkaan moittinut, päinvastoin saivat joltisenkin ylistäviä lausumia minulta, paitsi siihen, että mielestäni turhaan kiikaroivat pikkurikollisia (hm, no nuorten miltei lasten kohdalla ihan ok, onpahan pysäyttämässä ajoissa, kuten nyt omaa lastani) sekä taajamien ulkopuolella tapahtuvat tutkailut ovat mielestäni täysin turhia. Puhun nyt todellakin teistä, jossa ei mailla halmein ole ihmisiä eikä edes muuta liikennettä).

No joka tapauksessa, tällainen päätös sitten hyvin menneelle palaverille. Ikäänkuin muistutukseksi, että äläpäs nuolaise ennenkuin tipahtaa, kun yhdestä lapsesta pääsee niin….yksipä hännänhuippu on vielä jäljellä. No, poikani luonnollisesti on saanut satinkutia myöskin sisaruksiltaan. Tosin ovat myös säälitelleet veljeään, että raukka joutuu nyt siskon takia oikein erityisyyniin.

Kotona odotti sitten erityisen paksu nivasta postia. Kaikki laskuja, eikä siinä mitään, mutta itselleni täydellisenä yllärinä, lisäksi kolme laskua perinnästä. Ihmetys, miksei laskuja oltu jo selvitetty toimeentulotuen yhteydessä, kuten yleensä. No, minun virheekseni se koituu, jos soskun laskelmat myöhästyy kuukaudella, minä olen se, joka maksan viulut.

Laitoin japanilaista rauhoittavaa musiikkia soimaan ennenkuin aloin menettää hermojeni hallintaa lopullisesti, menin kiltisti koneelle ja laitoin kylmän rauhallisesti sähköpostia näille velkojille. Katkerana mietin hyviä aikoja vielä 80-luvulla, kun ihminen sain noin kahden tai kolmen kuukauden ajalla kolme varoitusta ennenkuin laskut menevät perintään. Nyt laskut ja nimenomaan kaupungilta tulevat terveydenhoito ym laskut menevät saman tien suoraan perintään, ellet kuukauden sisällä ole laskujasi maksanut. Lisäksi tässä ei huomioida, että kyseessä saattaa olla kaupungin omien lupausten törkeä viivästyminen. Sitä ei huomioida lainkaan, vain sinun virheesi huomioidaan ja rankasti huomioidaankin. Tulevaisuudeltasi viedään jalat alta.

Illalla soi ovikello ja ehdin pelästyä, että sieltäkö ne soskut jo saapuvat! Mutta se olikin onneksi vain vävy joka tuli yöksi työvuoron välissä. Huh, ehkä saisin kuitenkin tämän illan huokaista.
Avasin facebook sivuston ja siellä napitti kaverini laittamassa kuvassa kaksi siamilaiskissan pentua. Minulta pääsi itku ja nauru yhtäaikaa. Itkin aivan luokona ja nauroin ja ihastelin,että jotain niin suloista vielä oli. Jotain niin suloista vielä maailmassa oli.

LATVIALAINEN KEKRIPERINNE


Nuotiorituaali vainajien muistoksi

Havunoksista tehtiin kehä, halkaisijaltaan noin 1,5m. Sen sisäreunoille tehtiin hiekka/sahanpuruseoksesta toinen kehä joka kasteltiin lamppuöljyllä (tai jokin muu öljy).

Vihreät havut kuvastavat elämää. Hiekkasahanpuru seos sytytettiin palamaan, josta muodostui palava rengas, kehä. Se kuvastaa aurinkoa jota me kaipaamme pimeänä vuodenaikana.

Lähdemme rummun tahdissa kiertämään kehää ja siitä lähimaastoon ja meillä on mahdollisuus kutsua ennen aikaisesti kuolleiden lapsien sieluja luoksemme. ? Näinkö se oli, varmistan vielä asian, mutta itse mietin siinä kohden lukuisia menettämiäni lapsiani keskenmenoihin sekä veljeni lasta, pientä kummipoikaani.

Kun rengasmainen tuli alkaa hiipua, siirretään hiekka/sahanpuru seos keskelle kehää. Kehän keskellä palanut kynttilä siirretään sivuun. Aletaan latomaan kekomaisesti puuhalkoja kehän keskelle. Se kuvastaa kekrimuorin (äidin) läsnäoloa.

Sitten alkaa symbolinen osuus. Uhrataan sinä vuonna kuolleen vainajan jokin vaate tai muu mikä hänellä on ollut. Tässä symboloituu luopumiseen oppiminen. Päästetään hänet menemään.

Naisten symbolinen osuus:

Naiset ottivat kourallisen höyheniä(tyynyn sisukset)ja uhraavat ne tulelle. Höyhenet symbolisoivat lintua, ihmisen sielun elämän jatkumista. Sitten otetaan havunoksa, leyhytellään sillä savua  ylöspäin ( vainajat tulevat luoksemme). Lopuksi nostetaan kädessä olevat havun oksat tulen yläpuolelle näin muodostaen elämän oksista puun kohti taivasta. Näin vahvistetaan ymmärrystä, miten yhdessä olemme kuin suuri ja vahva puu.

Miesten symbolinen osuus:

Miehet menevät piiriin kutsuen karhun, eli karhu voimaantuvat. He ruokkivat tulta oljilla (patjat). Piirissä he tervehtivät toisiaan taputtamalla käsiä toisiaan vasten vuoronperään ja äännähtelevät kuuluvasti. Sitten toistetaan sama nopeuttaen tahtia. Vahvistetaan tunnetta, miten miehet yhdessä ovat vahvat kuin karhu.

Naiset uhraavat tulelle myöskin ompeluksistaan jääneet lankojen pätkät, tilkut ja sen luvataan tuovan monikertaisesti takaisin materiaalia uusiin töihin. Tämä osaltaan liittyy myös luopumisen taitoon. Osataan luovuttaa tietäen, ettemme milloinkaan saa niistä mitään muuta tehtyä, vaan vasta luopuessamme voimme saada enemmän. Tätä korostettiin.

Sitten tehdään vainajille leipää. Sitä ennen on mentävä portin lävitse, jotta ruumiimme voisi päästä osalliseksi hengestä ja sielusta. Otetaan kaksi leveää kangasta. Toinen kohotetaan portin yläosaksi, joka kuvastaa sielua. Portin alaosaksi levitetään kangas kuvastamaan henkeä. Ruumiin on kuljettava tämän portin lävitse. Kun se on tehty, ojennetaan sinulle pala taikinaa. Taikinasta muodostetaan joko vainajan kasvot tai jokin joka kuvastaa häntä. Sitten taikina heitetään tai uhrataan tulelle.

Tämän jälkeen muodostetaan kaksi piiriä ja otetaan samalla pari. Sisempi piiri koostuu miehistä joiden selät ovat tuleen päin. Naiset ovat uloimmassa piirissä. Otetaan toisiamme kädestä. Ulomman piirin on tarkoitus kiertää vastapäivään niin, että ensin tervehditään paria kädestä kiinni pitäen sanoen: Piiri pyörii? ja samalla otetaan askel seuraavan luo ottaen kädestä ja ravistetaan kädet alaspäin sanoen: Ja voima palaa. Näin jatketaan piirin koko ympyrä. Sen jälkeen kootaan piiri vuorotellen mies ja nainen, otetaan toisiamme vyöräröltä kiinni. Nyt olemme puu, suuri puu yhdessä. Meidän jalkamme ovat juuret, vartalo puun varsi ja kohotetut kätemme tekevät taivaalle reikiä ja niistä muodostuvat tähdet.

Me huojumme piirissä yhdessä hiljaa. Niin vahva puu olemme yhdessä.

Kekrijuhlan vainajan muistelu osuus latvialaisessa perinteessä on ilon juhla. Koska ihminen ei kuole, vaikka sen ruumis kuoleekin. Henki ja sielu jatkavat elämää, kehämäisesti aina ja ikuisesti.

AJATUKSIANI RITUAALISTA:

Rituaali on mielestäni puhdistautumista. Vaihdetaan vuosittain oljet patjoihin, höyhenet tyynyihin(hygienia). Höyhen kohdassa mietin, että kyllä siinä helpostikin saa vainajiin yhteyden, kun höyhenen palamishaju on hirvittävä.

Opitaan luopumaan elämässä, ei takerruta vanhaan vaikkapa vainajan vaatteissa tai säästellen ikuisesti tekstiilien ylijäämiä, mitä kaikkea niistä voisi muka vielä tehdä. Opitaan luottamaan, että saamme takaisin luopumisen kautta.

Yhteisöllisyyden merkitys myös korostuu ja on ollut ehdoton edellytyskin elämän jatkumisen kannalta kyläyhteisöissä. Myös erillisinä yksilöinä tiedostamme ykseyden. Kun otamme yhteisön voiman yksityiseen itseemme, olemme tarvittaessa yhtenäkin yhtä kuin kaikkien voima yhteensä. Tätä korostettiin sekä miesten että naisten kohdalla.

Ikuisuuden kiertokulku on ollut aina tiedossa ihmisellä, vain nykyihminen ei sitä aina tunnu ymmärtävän tai on sotkenut siihen milloin minkäkin laisia oppeja.

Kokemus vahvisti itselleni sitä tietoa, miten ns. pakana/luonnonuskonnot eivät ole Jumala uskontoa kummempaa, vaan ennemminkin samaa asiaa ja mielestäni miltei jopa enemmän. Eihän luonnonuskontoihin liity mitään valta asetelmia, ei kirjaviisauden oppeja, ei guruja  eikä koulukuntia väittelemään aiheesta. Jokainen tyhminkin ja ehkä nimenomaan ”tyhminkin” (lapsi, lapsenmieliset, erilaiset kehitys”häiriöiset” sun muut kylähullut) sen tiedon on aina ymmärtänyt, sanoittakin. Se tieto on jokaisessa ihmisessä ollut aina.

Tämän tiedon oppimiseksi ei ole milloinkaan tarvinnut erikseen opintoja. Tieto vain on.

Tuossa rituaalissa koin enemmän Pyhyyttä kuin yhdessäkään kirkollisessa Jumalanpalveluksessa. En yhtään väheksy sitäkään, miten voisinkaan kun ymmärrän, että tässä kaikessa on kyse yhdestä ja samasta asiasta. Luonnonkansojen uskon näen vain enemmän lapsenkaltaiseksi, puhtaaksi ja yksinkertaiseksi,  turhuuksista vapaaksi. Raamatussakin sanotaan, ellette ole niin kuin lapsi, ette voi periä Jumalan valtakuntaa. Ellet ole niin kuin lapsi, et voi ymmärtää, et nähdä, et tietää, et luoda uutta ja nerokastakin. Ihmiseen on niin paljon turhaa sälää aina tarttumassa. Se luulee niillä viisastuvansa vaikka vain tyhmistyy.

Pohdin siinä, miten nyt näilläkin latvialaisilla on valtava pääoma kulttuurissaan, kun sitä ei ole päässyt pilaamaan länsimainen markkinahevonhumppa, ei edes tiede, vaikka Neuvostoliiton aikakausi korostikin tieteen merkitystä.

Sairaalloista on oman kulttuurimme individualismi, apua ei pyydetä, eikä toisia ”tuntemattomia” auteta. Yksin on pärjättävä ja sitä pidetään jopa hienona asiana. Treenataan ja palvotaan omaa kehoa (kuntosalit laitteineen on kuvaavaa, loputtomat välineurheilulajit, kosmetiikka, kirurgin veitsi, muoti). Henkisyys ja /tai hengellisyys on turha, unohdettu asia. Vain trendien kautta voidaan tähän asiaan vaikuttaa jonkin verran. Luodaan erilaisia ”guru”trendejä. Kukaan aivan tavallinen mökin mummo ei voi olla guru.) Hankitaan ympärilleen loputtomasti materiaa, ei edes haluta pysähtyä kyseenlaistamaan elämäntapaa, halutaankin olla markkinoiden huijattavissa. Koetaan se elämän merkityksenä, tavoiteltavana asiana, jopa elämän päämääränä omaisuuden mahdollisimman suuri maksimointi.

Pidetään helposti luonnonkansoja jotenkin tyhmempinä vaikka tosiasia lienee se, että nykyihminen itse on tyhmistynyt hyvinkin paljon. Joskus kyllä tuntuu, että liki ameeban tasolle.

Yhtälailla luonnonkansat  ovat osanneet nähdä uskomustensa lävitse siinä missä tämänkin päivän ihminen tyhmyytensä näkee. Siis he, jotka ylipäätään osaavat katsoa aikansa ylitse tai etäämmältä asioita. Taatusti on entisaikoihinkin kylissä ollut niitä, jotka on ymmärtäneet kostuneiden patjojen  kaipaavan uudistamista välillä jo paremman ilman vuoksi ja on pitänyt realistisena tosiasiana niiden ”uhraamista”.

Voin kuvitella mitä Evon kurssikeskuksen henkilökunta arvelee mahdollisesta eläinten uhraamisesta, kun näkee valkeat höyhenet nuotion ympärillä. Tuskin yksikään heistä ajattelee uhraavansa omana aikanaan mitään. Vaikka uhrattavana on koko ajan ihmisen koko elämä, sen kallisarvoinen aika tämän maallisen materian keräämiselle.

Tieto ei luo viisautta eikä ymmärrystä toisin kuin luulemme. Tieto voisi luoda viisautta ja ymmärrystä jos meillä on tahtoa ylittää turhuutemme. Vai miltäköhän kuulostaa satojen vuosien päästä nähtynä tämän ajan ihminen turhine härveleineen ja ylimielisine  asenteineen. Melkoista uskomusten turhuutta ja taakkaa kantaa teollisen ajan ihminen muassaan. Ei tarvitse kuin katsoa kauempaa autojonoja, viikonloppuisia kauppajonoja, tv:n katselijoiden elämää, muotivirtausten ja ostohysterioiden loputonta haluajien joukkoa ja tarpeilla selittejöitä. Tätä tyhmyyden valtavaa kehää joka toivon mukaan tässä tapauksessa ei jatku ikuisesti vaan loppuu kuolemassa.

Ihminen on kautta aikain ollut typerys tahi viisas tai molempia niiden väliltä. Teollisuus ja tieteen saavutukset eivät ainakaan viisastumiseen ole vaikuttaneet. Toki voin erehtyä mietteissäni. Ovathan nämä vain ajatuksia jotka nousivat höyhenen katkuisesta olomuodostani pintaan laittaakseni ne paperille. Ei muuta.

RAJOITUKSET RANGAISTUKSINA


Vastailin tänään Voikukka hankkeen kyselyyn, joka lähetetään Sosiaali- ja terveysministeriölle 4.11.2012. Toivon todella että me asiakkaat nimenomaan tulisimme kuulluiksi, eikä se olisi taas vain sitä että eri alojen ”ammattilaiset” kertoilevat omia ”viisauksiaan” siellä narisevalla tärkeilevällä äänellään toisilleen.
”Laki kieltää rajoitusten käyttämistä rangaistuksena.” on kirjasta:

Lastensuojelulaki Käytäntö ja soveltamienen, Tapio Räty, Edita 2010.

Kirjasta on ilmestynyt tänä syksynä uusi painos.

Lainpykälä kuuluu näin: ”64 § (12.2.2010/88)

Rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleiset edellytykset
Laitoshuoltona järjestettävän sijaishuollon aikana lapseen saa 65–73 §:n nojalla kohdistaa rajoitustoimenpiteitä vain siinä määrin kuin sijaishuoltoon johtaneen päätöksen tarkoituksen toteuttaminen, lapsen oma tai toisen henkilön terveys tai turvallisuus taikka muun mainituissa säännöksissä säädetyn edun turvaaminen välttämättä vaatii. Toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti ja lapsen ihmisarvoa kunnioittaen.

Ks. Suomen perustusL 731/1999 7 ja 19 § sekä L sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000 4 §.”

”…Lapsen oma tai toisen henkilön terveys tai turvallisuus taikka muun mainituissa säännöksissä säädetyn edun turvaaminen välttämättä vaatii…”
Hm, tyttäreni ei saanut avata postejaan kuukauteen (rangaistus karkaamisesta), ei edes äitinsä, eli minun lähettämiä posteja muutoin kuin valvonnassa ja sekin niin että valvoja tarkisti, ettei äiti vain ollut laittanut esim dvd:n väliin mitään luvatonta. Minä äiti joka tietääkseni en eläissäni ole huumeisiin koskenut enkä käytä muutoinkaan mitään päihdyttäviä aineita (alkoholia, makeisia harvoin 1-3 krt/vuosi), kahvia lukuunottamatta.

Kahtena kertana unohdin laittaa kirjekuoreen lähettäjän nimen, joten dvd:t ja kirjat saivat odottaa avaamattomina kuukauden. Ei auttanut vaikka miten soitin heille, että se olen minä joka ne lähetin nimenomaan tyttäreni tilaa helpottamaan (rauhoittavaa meditatiivista musiikkia mm, ei mitään ”hörhöilyä”, eli siitäkään ei kyse ollut.

Myöskään tietokoneeseen ja kännykkään ei ollut mitään asiaa tyttärelläni kuukauteen. Eikä saanut katsoa edes kaverin kännykältä erästä lohduttavaa kuvaa jonka koetin tyttärelleni kaverin kautta lähettää nimenomaan helpottamaan hänen oloaan. Kuva oli pojasta joka eli pelkän happilaitteen varassa elämäänsä. Halusin antaa tyttärelleni perspektiiviä asioihin, ahdistihan häntä kovin, kun oli kotoa juuri haettu poliisivoimin vaikka olimme saaneet luvan tyttären kotona olemiseen, mutta joku käytti jälleen mielivaltaa.

Tuosta kaikestahan voisi joku ulkopuolinen päätellä, että minussa äidissä oli jotain epäilyttävää. Ainakin itselleni se tulee mieleen. Täysin käsittämätöntä. Herkempi saattaisi jo seota tällaisesta, alkaisi epäillä omaa mielenterveyttään, epäillä että olenko kenties skitsofreni, joka vain en tiedä, että itse on hullu. Kaiken lisäksi jos sattuu olemaan ihminen, joka haluaa nähdä omat vikansa, on tässä altis kaikenlaiseen vääränlaiseen itseenä kohdistuvaan epäilyyn. Nuorena äitinä jo varmaan epäilisin kovastikin olevani sokea itseni suhteen ja hakeutuisin hoitoon ja mitä ilmeisemmin tässä ajassa minut laitettaisiinkin syömään vähintäänkin kolmio lääkkeitä aivan turhan tähden. Pelkästään epäilyn tähden.

No nyt soitti lastensuojelusta se uusi työntekijä eli hän joka myös päättää asioistamme. Hän vaikuttaa niin mukavalle ja tervejärkiselle, kuten jo viimeksi huomasin. Lupasi lähettää sijoituspäätöksen, joten aiempi pelkoni oli turha. Tosin en sanonut muuta syytä, kuin että päiväkirjaa kirjoittelen ja tarvitsen ne paperit.

Oli jopa sitä mieltä, ettei ne nuoret yleensä ilman mitään syytä ota hatkoja laitoksesta. Sanoi haluavansa puhua nuoren kanssa asiasta erikseen sivussa virallisista neuvotteluista.Toivottavasti pääsisimme oikeasti tekemään yhteistyötä ja loppuisi tämä kurjuus. Kun vielä kuuli, että nuori täyttää pian jo 17 vuotta, sanoi että alkaa olla jo niin aikuisuuden kynnyksellä, että hänelle tuleekin antaa vastuuta vapauksien suhteen. Sitä totisesti toivon, ettei olisi taas vain rangaistukset ensijaisesti odottamassa ”tuhlaaja lasta” laitoksessa.

Nyt vain taas koettamaan kannustamaan lastani laitokseen.