15.12.2012
Helpostipa jää ne hyvät asiat kertomatta. Onhan siitä jo reilu kuukausi aikaa kun tytär saatiin kiinni. Tosin sen hyvyydestä en osaa sanoa, vaan sen, että lastensuojelun sosiaalityöntekijä vaihtui. Ja siitä on seurannut ainoastaan hyvää.
Ensinnäkin, kiinnioton jälkeen meidän ei tarvinnut odottaa kuin viikko tapaamista, jossa sovittiin yksituumaisesti, että tytär siirretään takaisin omalle kotipaikkakunnalleen jonnekin hänen hyväksymälleen sijoituspaikkaan.
Uusi sosiaalityöntekijä oli jopa sitä mieltä, että pakkohan paikassa jotain on olla kyseenalaista, jos tytär karkaa sieltä joka kerta pois. Ennenkuulumatonta, aiemmin yksikään viranomainen ei olisi myöntänyt yhtään mitään!
Kun uusi sosiaalityöntekijämme ihmetteli tyttärelleni, että minkä vuoksi hän koko ajan karkasi haluamastaan sijoituspaikastaan, sanoi tytär siihen, etteihän häneltä oltu alunalkaenkaan kysytty mielipidettä sinne sijoittamisesta. Tätä asiaa kovin hämmästeli tämä sosku. Sanoi, että tässähän on kyse siitä, että nuoren täytyy itsensä hyväksyä paikka. (Tottakai tytär nimen oli paperiin laittanut, tietäen ettei muutakaan voi.)
Ja niin hänellä on nyt kuitenkin sopiva paikka kotipaikaltamme löytynyt. Kaiken hyväksi huipuksi sinne sai tulla tutustumaan myös tyttäreni poikaystävä, kihlattu ja hänet otetaan tästä lähin kaikkiin palavereihin ja muihin täysvaltaisena jäseneneä, kuten meidät muutkin lähiomaiset. Tällaistahan ei ole aiemmin tapahtunut lainkaan. Aiemminhan poikaystävältä oli pääsy kielletty nuorisokotiin, kielletty soittamasta, kielletty lähettämästä kirjeitä. Kaikki oli vain kielletty.
Jota alunalkaenkin kritisoin, koska miten mikään asia etenee tuollaisella asenteella? Se pitäisi olla jokaiselle normi älyn omaavalle päivänselvää ja ennenkaikkea alan ihmisille.
Että kiellot luovat vain ja ainoastaan vastarintaa.
Nyt uusi soskumme luotti heti tyttäreeni niin paljon, että antoi hänelle täydet valtuudet matkustaa yksin junalla Espooseen ja takaisin käymään kuulemisessa jossa hänen siirrostaan päätetään. Ja jopa minä äitinä pelkäsin sinä päivänä kun yksin matkustus tapahtui, että jos hän kuitenkin pimahtaa päästään ja karkaa. Mutta eipä karannut.
Se päivä, jolloin kävin tutustumassa uuteen paikkaan, on jäävä mieleeni varmasti iäksi. Ensinnäkin, joku keittiöstä huuteli, että ketä etsin, tule odotellessa kahville ja niin menin. Hetken päästä tuli tyttären poikaystäväkin paikalle ja pian kaikki jo joimme kahvia ja palaveri saattoi alkaa.
Tulen muistamaan hetken, kun palaveri päättyi, tytär lähti kiltisti tämänhetkisen sijoituspaikan nuorisotyönteijän kanssa takasin sinne perähikiälle ja vilkutti iloisena, kun minä kävelin tyttären poikakaverin kanssa ja kuuntelin miten iloinen hän oli. Kehui heti, miten aivan ihania ihmisiä kaikki olivatkaan. Ihmetteli, miten häntäkin kuunneltiin ja häneltä kyseltiin mielipiteitä myös.
Nyt sekin on ihmeellistä, että poikaystävä asuu aivan naapurissa, aiemmin pelkästään se olisi ollut syy, ettei lastensuojelusta oisi suostuttu tuohon paikkaan. Tuolla kaikki suhtautuivat luonnollisesti siihenkin, että okei, poikakaveri pössyttelee pilveä, että miten tuetaan parhaiten sitten sitä, ettei tyttäreni tekisi samaa. Asiasta puhutaan heti avoimesti, eikä aiempaan tapaan kuuhistelellen ja hyssytellen ja kieltäen koko moisen ihmisen olemassaolo!
Nyt jos koskaan olen saanut vankkumattoman todisteen siitä, miten nämä kaikki aiemmat vuodet on menetelty tyttäreni kohdalla täysin väärin, mutta vasta nyt viimeisenä vuotena ennen hänen täysi ikäisyyttään, vasta oikein.
Heti kun toimitaan oikein, alkaa tapahtua hyviä asioita. Ja sen tuntee sydämessään, kun toimitaan oikein. Siitä jää hyvä mieli.
Tytär on mm. tässä odotellessaan siirtoa saanut jo suoritettua lukuisia rästiin jääneitä jaksoja. Aivan pian on kasiluokka suoritettu. Sai jopa viimekokeistakin 8 ja 9. Enää hän ei näe painajaisiakaan. Aiemminhan hän näki jatkuvasti miten poliisit ja soskut ajoivat häntä takaa ja heräsi aina hiestä märkänä. Enkähän itsekään välttynyt noilta unilta vastaavien topsitapahtumien jälkeen.
Joulu on tulossa ja vaikka rahaa ei ole senttiäkään laittaa erikseen jouluun, on meillä todellinen joulu moneen vuoteen, koska olemme saaneet takaisin elämänuskon ja oikeudenmukaisuuden tunteen takaisin. Väliin sen ehtivät viedä epäpätevien sosiaalityönteijöiden painajaismainen joukkio, mutta tämä yksi, nykyinen sosku,Ihminen jolla toimii luonatinen maalaisjärki, on tuonut elämäämme todellisen toivon näköalan takaisin.
Ikävää vain on se, kun teitää miten moni nuori Suomessa yhä joutuu elämään kauhun hetkiä kun toimitaan niin väärin, muka lastensuojelun nimissä, mikä on kaikkea muuta kuin sitä!
Ehkä tyttäreni vielä hakeutuu ammattiin, jossa voi auttaa yhteiskuntaa näkemään sen kokolailla vääristyneen lastensuojelumme tilan.
voikukkien 