TASKULAMPPUPOLIISEJA JA LAPIN RAUHAA


Poliisit olivat käyneet meillä sillä aikaa kun palelin vaaliteltalla. Poikani, pian  14v kertoi miten he kyselivät häneltä epäluuloisina, aivan kuin olisivat kuvitelleet pikkuveljen piilottelevan sisartaan. Olivat käyneet koko talon siivous ja vaatekomeroineen läpi taskulampun kanssa keskellä kirkasta päivää. Mitäköhän ne taskulamput siinä auttoivat. Ehkä pääsivät tunnelmaan sitä kautta.
Lähinnä naureskelimme tapahtunutta. Luultavasti heillä heräsi epäilys, kun en ollut vastannut puhelimeen pariin päivään juuri niiden vaalikiireitteni vuoksi.

Lastensuojelu ei ole ottanut yhteyttä pyynnöstäni huolimatta kahteen kuukauteen vedoten vain siihen seuraavaan palaveriinsa, jota ei ole kuulunut. Mutta heti kun laitoin sähköpostia, jossa pyysin kaikki heidän kirjauksensa, päätöksensä sekä suunnitelmansa, minulle soitettiin. Valitettavasti olin silloin kaupassa ja pyysin olemaan yhteydessä myöhemmin päivällä.

Tämä tapahtui kaksi päivä sitten, joten jää nähtäväksi soittavatko enää. Miksi minulla on tunne, etteivät he halua laittaa minulle niitä papereita postissa kuten pyysin? Miksi ihmeessä tulee tällainen tunne? Onko siihen perusteita, vai olenko vain tullut huvikseni tai väsymystäni epäluuloiseksi?

Miksi nuorisokodin yhteenvedossa ei mainuttu sanallakaan siitä, ettei tyttäreni edes ole ollut koko laitoksessa kuin sen yhden ainoan kuukauden? Miksi he ikäänkuin antavat ymmärtää siinä, että he kovasti tehneet töitä tyttäreni eteen? Miten kauan jouduin pyytämään heiltä esimerkiksi että ottaisivat tyttäreni ADD epäilyni vakavasti ja laittaisivat tutkimukset alulle. Lopulta laittoivat, kun puoli vuotta asiasta puhuin. Tuskin oma aloitteisesti sitä olisivat tehneet, ennemmin olisivat aloittaneet lääkityksen tyttärelleni.

Miksi minulla on koko ajan tässäkin tunne, ettei minua kuunnella, että minä olen vain jokin välttämätön paha tässä, entäpä tyttäreni sitten? Kuunnellaanko häntä, onko kuunneltu hänen ajatuksiaan?

Kuuntelin eilen koko päivän musiikkia, josta sain vain surullisen olon. Tein sen tarkoituksella. Kuka tilaamme itkisi, ellen itse. Surin oikein antaumuksella tytärtäni, jonka kanssa en ole voinut enää elää luonnollista äidin ja tyttären välistä elämää vuoteen. Eikä pikkuveli ole voinut elää iso siskonsa kanssa vuoteen, ennen  kun olivat aina kuin paita ja peppu. Marraskuussahan tulee vuosi täyteen siitä, kun tyttäreni itse otti yhteyttä hätäkeskukseen pahan olonsa vuoksi. (Silloin tehtiin kiireellinen sijoituspäätös). Olen ylpeä hänestä,että osasi silloin hakea apua, ettei tehnyt itselleen mitään kohtalokasta. Sitä hän vain nuoruuden tyhmyyttään ei liene oppinut, ettei hänenlaisensa herkkä ihminen tulisi senkään vuoksi käyttää lainkaan alkoholia.

Nythän hän on siinä vaarassa jatkuvasti, kun elelee karkuteillä kavereidensa kanssa. Tähän koettaa nuorisokoti myös koko ajan vedota, miksi sijoitus on pidettävä voimassa. Milloin ennenkään on lasta huostaanotetu alkoholin käytön vuoksi? Käytinhän minäkin nuorena kokeellisesti alkoholia, mutta ei siihen aikaan olisi puhettakaan ollut sen vuoksi laittaa lasta laitokseen. Kun ei tulisi olla senkään vuoksi, että lintsasi koulusta.

Olisi pitänyt löytyä muut keinot.

Haaveilin eilen suru musiikkia kuunnellessani pääsystä viikoksi asumaan metsään, paikkaan jossa kukaan ei kuulisi itkuani. Tunnen, miten sisälläni on valtava itku tästä julmasta asetelmasta, johon yhteiskunta on minut ja tyttäreni asettanut. Onko ollut oikein, että lapsi huostaanotetaan, jos on huoli lapsen koulun käymättömyydestä, jos on huoli lapsen alkoholin käytöstä ja tietoa pilven polttelusta? Minua ahdistaa tällainen yhteiskunta syvästi. Ei yhteiskunnan pidä puuttua tällaisiin asioihin. Puuttukoon murhiin ja isojen pamppujen talousrikoksiin. Puuttukoon väkivaltaan.

Yhteiskunnasta on löydyttävä muut keinot tavallisille perheille tai sitten tulee jättää ihmiset rauhaan! Kaikki tämä muu on kohtuutonta mielivaltaa!

Haaveilin olevani tyttären kanssa jossain Lapin suurissa metsissä, saisimme pilkkoa puita, sytyttää savusaunaa ja puuhellalla keittää aamukahveja. Pulahtaa hyiseen veteen. Poikakaveri mukana ellei muuten. Kaukana kaikista tämän maailman virkavalloista, jotka eivät kykene edes auttamaan ihmistä, pelkästään pahentamaan, pelkästään aiheuttamaan pelkoa, ahdistusta, turvattomuutta, epävarmuutta, epäluuloa, epätoivoa.

Jos he tämän kaiken kuulisivat, lisäksi he sanoisivat (ovat jopa sanoneet),että juuri tästäkin syystä heille on kasvanut huoli, että äitikin on noin ahdistunut. Jumankekka,  ettei heillä kasva kuin herneenvarsia aivoissa vissiin.

Mitkä ovat syyt, että yhteiskuntaamme on siinnyt tällaista väkeä virkoihin, vieläpä muka ihmisiä auttamaan? Yliopistoissako on menty metsään vaiko missä? Olisi tutkimuksen paikka jo siinäkin mielessä, saatikka että selvitettäisiin ensin mielivaltaisia huostaanottoja, epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä ym.  Me vielä jaksamme, koska minulla ja tyttärelläni on vahvat geenit, mutta entä he joilla ei ole.

—-

MIESTEN ORPOUS


MIESTEN ORPOUS

”Mitä on luontokeskeisyys on? Se on luonnon itseisarvoisuuden puolustamista.
Millainen on luontokeskeisen ihmisen muotokuva? Millaisia arvoja hän puolustaa, millaista elämäntapaa edustaa?”

Ympäristöfilosofi Leena Villa, Mustavihreä filosofia kirjassaan pohtii luontokeskeisyyttä.

”Ehkä luontokeskeiset ihmiset ovat niitä, jotka ovat paremmin kotonaan metsässä kuin ahdistavien seinien ympäröivänä. He ovat niitä luonnossa kulkijoita, erämiehiä, kalastajia, jotka häviävät kodeistaan aamun sarastaessa metsiin.”
”Koiran kusettaminen on hyvä alibi kaupunkilaiselle metsään pakenemiselle, ei tarvitse ottaa haulikkoakaan olalle, niinkuin pohjoisten miesten, joiden ei saa joutilaina kuljeskella.”

Itsellenikin parhainta terapiaa elämän kurjina hetkinä on aina ollut luonto, metsä tai meri. Tai kukkula jolta näkee kauas pois kaupungeista, sen turhauttavasta turhuudesta.

Minua on surettanut kirjoittajan tavoin tässä kaupunkilaistumisessa usein eniten miehet. Kirjoittaja sanoo: ” Sitten on ne metsien miehet, tai pikemminkin entisten metsien, jotka hukuttavat kadotettujana eräretkien surunsa savuisissa keskiakaljakuppiloissa. He ovat niitä meidän intiaaneja, alkuperäismetsäläisiä, joiden silmien tuikkeeen on sammuttanut työttömyys, maalta pako, alkoholismi. Suomalainen mies virastorottana?
Sopeutuvimmat sopeutuu uuteen järjestykseen, ne joiden vapaus on luonnon vapautta, kärsivät. Luonnon alistaminen yhä tehokkaampaan hyötykäyttöön on alistanut myös vapaan suomalaismiehen välineeksi oudoille päämäärille, joilla on vähän tekemistä hänen onnensa ja hyvinvointinsa kanssa.”

”Luontokeskeiset naiset selviävät vähän paremmin, koska heissä asuu maaemo itsessään. He tekevät pesän kodistaan, vaikka slummienkin keskellä. Luonto kukoistaa heidän luonaan, he ruokkivat kodittomia kissoja, pihan siilejä, istuttavat yrttejä ikkunanlaudoilleen, äiteinä he ovat elämän keskipisteitä, isien jäädessä sivurooleihin, vain hämärästi tietoisina siitä perhe-elämän ja yhteisöllisyyden onnesta mistä he ovat usein osattomia.”

Toki voidaan sanoa tämän ajan miehistä, että heilläkin on merkityksensä. Monilla miehillä on firma ja sen tulokset. Vaan entäpä, kun hänet potkitaankin pois, kun johtoporras on saanut kahmituksi riittävästi tulosta. Pian ei yhtäkään suomalaista miestä (tahi naistakaan) tarvita missään teollisen osan vaiheessaa, kun työvoima siirretään muualla. Kulta aikoja olivat suomalaiselle ajat siinä mielessä vielä kun Ruotsi tarvitsi volvoillensa näppäriä sormia.

Ehkä tasa-arvon nimissä joku ajattelee toisin, mutta se kaikki on mielestäni vain pilkun viilaamista. Ylipäätään ihmisen osa on työn tekeminen, fyysisyys ja on luonnotonta se, että on luotu valtiollinen ja teollinen SYSTEEMI, jota nyt hulluna palvelemme yhä vain kauemmas kaikotessamme samalla itsestämme ja hyvä elämän oikeuksistamme.

Ajatteeko joku tosissaan, että olemme syntyneet tänne maailmaan luodaksemme ostettavia tavaroita, ostaaksemme niitä, nyt ja aina ja ikuisesti?

Tästä samasta kirjoittaa Leena: ” Väittääkö joku muka tosissaan, että television keskusteluohjelmien tuijottaminen voisi olla merkityksellisempää kuin keskusteluilta omien ystävien kanssa? Tai kauniiden ja rohkeiden seuraaminen antoisampaa kuin keskustelu oman anopin kanssa? ”

”Kuvaruuudun ihmiset kertovat: me olemme tärkeitä, meidäna siamme on yleisesti kiinnostavia, me päätämme yhtieistä asioista, kuunnelkaa ja katsokaa siis meitä. Mutat he ovat valehteijoita, joiden tehtävä on tuottaa ilta toisensa perään merkityksettömyyttä. Me tuotamme teille hienoja luontodokumentteja” Mutta me tarvitsemme elävän luonnon!”

 
”Vapaus on ihmiskunnan yhteinen unelma.” ….Hm, niinköhän. Kovin epäilen tuota kun nykyihmistä seuraa.

”Se nostaa päätään siellä, missä sorto on suurimmillaan.” ….meillä ei vissiin ole vielä suurimmillaan sorto.

”Tutkijan vapaus on kahlehdittu tulosvastuullisuuteen yhälailla kuin kirjailija kustannustaloihin. Toimittaja luulee olevansa vapaampi mutta sensuroi teksteistään sielunsa. Näkymätön käsi ohjaa kirjoittamaan lukijoiden ennakko-odotusten mukaisesti. Lopputuloksena on merkityksettömyyttä.”

Kirjoitin taannoin juttuja mm. Lapinmatkailusta. Lehtiin joissa mainostivat lapin matkailun yrittäjät. No arvaahan sen mitä bullsittiä piti kirjoittaa.
Elän toivossa ja uskossa, että on nousemassa sukupolvi, joka haluaa pois, takaisin luontoon, oikeaan elämään. Siihen on tarjolla eväitä, muttei eväät löydy kauppakeskuksista. On kuitenkin lukuisa joukko valmiita auttamaan tässä asiassa.

 

—-

LAKI SUOJAA RIKOLLISIA


”Nykyisin laki suojaa niitä, jotka tekevät rikoksia luontoa, eläimiä ja tulevia sukupolvia vastaan.Vaikka maapallon elämä on uhattuna, viranomaistahot ylläpitävät ja noudattavat lakia, joka käskee tuhoamaan elinympäristöt. Muuttamaan elollisen luonnon kuolleeksi materiaksi, asfaltiksi, selluksi, turkisosmisteiksi. Eettistä suhdetta luontoon ei ole. Laki suojaa ympäristörikollisia, moottoriteiden rakentajia, metsäteollisuutta, turkistarhureita.”

Lihateollisuutta, sen voinee lisätä kun eletään vuotta 2012. Olen lainannut tähän tekstit Mustavihreä filosofian Leena Vilkka 1999, kirjasta.

”On käsittämätöntä, miten jonkun kallioalueen muuttaminen louhosalueeksi ei edes vaadi YVA- menettelyä. On oikeusmurha sallia alueen tuhoaminen ilman edellyttänyttä hankkeen perusteellista arviointia. Ei olla tehty biotooppiarviointia, ei suojeluarvojen arviointia, ei lajikartoitusta, ei kulttuurihistoriallisten tekijöiden arviointia, eikä hankkeen ympäristövaikutusten arviointia. Ainoastaan TIEPIIRIN JA LOHJA RUDUKSEN miehet ovat siellä arvionsa tehneet.”

Kiintoisaa muuten, vieläkö toimii näissä asioissa suomalaiset yrityksetkään, nyt 2012?

Nyt kuulen jo korvissani miten edellisiä lauseita naureskellaan joidenkin typerin ituhippien lähinnä huvitusta herättäväksi harmistuksiksi. Mikä PAREMPI OIKEUS on sitten päästä arvioita tekemään luonnonvaroista vain ja ainoastaan talousihmisten ja bisnesmiesten?
Mikä ihmeen oikeus? No, tämän maan suoma lain suoja. Huomaako jo nyt sekin viimeisin epäilijä mikä valtava vääryys ja rikkomus on kyseessä, lain suomissa suojissa!

Mikäli ihmisluontoa yhtään tunnen, voin arvella ettei tule tunnustamaan tämä ituhippien ikuinen naureskeija väärässä olemistaan koskaan. Ihminen kaiken muun ryöstelyn lisäksi kun on vielä äärimmäisen ylpeä, nöyryys tosiasioiden edessä ei kuulu ihmisen perushyveisiin.

 

—-

LUONTO ON HYVÄ SELLAISENAAN


”Ympäristöongelmien syynä kun on virheellinen maailmankuva ja koko ihmiskäsitys. Ihminen on nostettu perusteettomasti jalustalle, irrotettu elinympäristöstään.”

Näin jatkaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka kirjassaan Mustavihreä filosofia (Julkaisija Elämänsuojelija-lehti, 1999).

Ympärisöongelmien ratkaisuun tarvitaan täysin uudenlainen arvoperusta ja toimintafilosofia suhteessa itseensä, yhteiskuntaan ja ympäristöön.

”Luonnon itseisarvot kuvastavat luontoa sellaisena kuin se on: luonto on luotuna hyvä, sellaisenaan. Se ei tarvitse mitään lisää, eikä siitä pidä ottaa mitään pois, Se on hyvä sellaisena kuin se on. Luonnon itseisarvot ovatkin luonnonsuojelun kieli.”

Mm. tähän perustuu näkemykseni, miksi suhtaudun lähinnä huvittuneesti erilaisiin tutkimuksiin vaikkapa terveellisestä ravinnosta. Milloin kanamunan keltuaista pidetään pahana, koska se aiheuttaa kolestrolia ja sitten muutaman vuoden päästä todetaan, että vastaavasti valkuaisiessa on kolestrolin kumoavaatta. Teollisuus on aivan täynnä naurettavia yrityksiä muokata luontoa itsessään paremmaksi. Se ei tule onnistumaan siinä milloinkaan. Luonto tulee olemaan aina viisaampi ihmistä.

”Ajatukset tuottavat todellisuutta. Ydinpommi, ekokatastrofit, nälänhätä ovat nekin seurausta muutamista ajatuksista. Harmoniset ajatukset tuottavat harmoonista todellisuutta: fragmentaarinen ajattelu tuottaa fragmentaarista todellisuutta.”

Kirjoittaja arvelee yhdeksi luonnon tuhoamisen syyksi myös kateuden. Luonto halutaan tuhota juuri sen arvon ja arvokkuuden vuoksi, sen ylivoimaisen etevämmyyden vuoksi. Ihmisen suuri riippuvuus luonnosta lisää hänen kateutensa määrää, ihmiskunta puree ruokkivaa kättä. Tuhoavuudesta seuraa, että ihmiskunta tulee vähitellen kykenemättömäksi vastaanotttamaan luonnon tarjoamaa ikiaikaista viisautta. ”Silloin pilvenpiirtäjätkin romahtavat, kaiken muun sekasorron ja kaaoksen tilassa.”

”Ehkä luonnonolioista sudet ovat viisaampia kuin ihmiset. Niiden ajattelu on harmonista ja kokonaisvaltaista. Ne etsivät elämästä ennenkaikkea rauhaa ja onnellisuutta. Ne eivät tappele ja sodi keskenään vaan huolehtivat sekä jälkeläisistään että sairaista laumanjäsenistään. Eläimet osoittavat omalla toiminnallaan arvonsa.”

”Myös ihmisten arvot näkyvät ihmisten toiminnassa. On helppo nähdä, mitä ihmiset eivät arvosta: omaa maataan josta elävät.”

ELÄMÄÄ PITÄÄ KUNNIOITTAA, EIKÄ LAKIA


”Tämä valtio, johon olen syntynyt, jossa olen kasvanut, joka minut on kouluttanut, ei kelpaa minulle. Olen kyllästynyt olemaan marginaalissa, sukupuoli- ja mielipidenrasismin kohteena.” Näin aloittaa Leena Vilkka teoksessaan MUSTAVIHREÄ FILOSOFIA.

Jo ensi sanoihin voin yhtyä täydestä sydämestä.

”Suomi ei ole yhteiskunta. Se on virkamiesten ja puolupolitiikan pelikenttä. Hallitus ja parlamentti ei ole yhteiskunnallinen elin, yhteisiä asioita yhteiseksi eduksi edistävä kansalaisten yhteenliittymä. Se on talouden, teknologian ja teollisuuden etujärjestö sekä niiden puolestapuhuja. Aikamme laki suojaa rahan valtaa ylitse yksityisen ihmisen, eläinten ja luonnon hyvinvoinnin.”

Kirja hahmottelee uutta yhteiskuntaa, sellaista missä valtiovalta ja laki säätelevät elämäämme vain hyvin vähän, sekä sellaista, jossa yksityisen ihmisen elämä ei ole alistettu raha- ja yhtiövallalle.

Kirjoittaja puhuu oman filosofiani puolesta, eli EKOANARKISMIN.

”Ekologien anarkismi on moraalin ja vapauden laajentamista eläimiin ja luontoon, ihmisen vastuullisuutta kaikkea olevaista kohtaan.”

”Anarkistin tehtävä on kieltäytyä osallistumasta valtiovallan ylläpitämiin elämää tuhoaviin voimiin. Hänen tehtävänsä on suojella elämää ylitse materian. Hän kannattaa laitonta toimintaa luonnon puolustamisessa ekologisin ja moraalisin perustein. Moottoritiet ja metsäteollisuus on rikos elämää vastaan.”

”Aikamme laki suojaa rikollista toimintaa ja halveksii moraalista toimintaa. Lait suojelevat niitä, jotka rikkovat luontoa, eläimiä ja tulevia sukupolvia vastaan. Yhteiskunnan perusyksikkönä olisi kuitenkin oltava ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointi, jotta yhteiskunta olisi yhteiskunta eikä totalitaristinen talousvaltio.”

”Miten voidaan perustella eettinen suhde luontoon?
Jo kysymys on yhtä älytön kuin jos ihmettelisimme vakavasti, miksi meidän pitää olla eettisiä toisia ihmisiä kohtaan ja hyväksyä ihmisoikeudet. Epäeettinen toiminta, toisen hyväksikäyttö, elämän muuttaminen materiaksi, luonnon oikeuksien riisto pitää pystyä perustelemaan. Eettinen suhde luontoon on lähtökohta, josta käsin ihmisen muita suhtautumistapoja tulisi tarkastella ja miettiä niiden moraalista oikeutusta.”

”Ei eettisyyttä pidä perustella eikä eettistä toimintaa pidä hävetä tai joutua puolustelemaan lain edessä.
LAKI PITÄÄ ALISTAA MORAALILLE, EIKÄ PÄINVASTOIN. Julmuus luontoa ja eläimiä kohtaan on hävettävää toimintaa eikä eettinen suhde niihin. Ketulla on oltava samat oikeudet kuin koirallakin. Ketun elämän alentaminen häkkiin ja turkissomisteiksi on moraalisesti yhtä vastenmielistä kuin koiran kohteleminen vastaavalla tavalla.”

”Jos laki suojelee tällaista toimintaa, vika on laissa, ei moraalissa.
”Tällainen laki ansaitsee osakseen yhtälailla moraalista paheksuntaa kuin turkistarhauskin.
ELÄMÄÄ PITÄÄ KUNNIOITTAA, EIKÄ LAKIA.”

Itse lisäisin tähän lihateollisuuden, kuten varmasti Leenakin olisi lisännyt, jos olisi kirjoitteassaan tiennyt, mihin maailma vielä ehtiikään ahneuksissaan mennä.

Tulen puhtaaksi kirjoittamaan blogiin lähestulkoon koko kirjan, jotta mahdollisimman moni voisi sen lukea. Ajatus lähti siitä, kun lähdin mukaan kunnallispolitiikkaan ja näin yhä selvemmin, miten kaukana arvomaailmani on tämän maan tavoista ajatella ja toimia.

 

Ekoanarkisti
Laila Helena Lepistö

Pjotr Kropotkin 1842-1921


”Toisinaan tulee aikoja, jolloin moraalikäsitykset muuttuvat täysin. Ihminen tajuaa, että se mitä hän on pitänyt moraalisena, onkin syvintä moraalittomuutta. Joskus on kyse vanhasta tavasta, kunnioitetusta perinteestä, joka on perusolemukseltaan moraaliton. Toisinaan törmäämme moraalijärjestelmään, joka on pystytetty ainoastaan yhden ihmisluokan etujen turvaamiseksi. Paiskaamme koko rakennelman tunkiolle ja yhdymme huutoon: ”Alas moraalisuus!”. Tulee suorastaan velvollisuudeksi toimia ”moraalittomasti”.

 

Toivottakaamme tervetulleeksi sellaiset ajat, sillä ne ovat arvostelujen ja uudelleen arviointien aikoja. Niiden merkeistä ei voi erehtyä: uudelleen herännyt ajattelu on alkanut vaikuttaa yhteiskunnassa. Uuden, korkemman moraalin muotoileminen on alkanut.

 

Mitä tämä uusi moraali tulee pitämään sisällään, sitä me olemme koettaneet määritellä ottaen lähtökohdaksi ihmisen ja eläinten käyttäytymisen tutkimisen.

 

Olemme tarkastelleet, minkälainen moraali on jo muotoutumassa suurten ihmisjoukkojen ja filosofien ajatuksissa. Tähän moraaliiin ei sisälly mitään käskyjä. Siinä kieltäydytään kertakaikkiaan ja lopullisesti yrittämästä muokata yksilöä jonkin teorian tai ideologian mukaiseksi, samoin kieltäydytään rajoittamasta hänen vapauttaan minkään uskonnon, lain tai hallituksen voimalla. Se jättää ihmisyksilölle täydellisen henkilökohtaisen vapauden. Se tulee olemaan vain yksinkertaisten tosiasioiden esittämistä, tiedettä. Ja tämä tiede toteaa ihmiselle:”Jos et tunnista sisälläsi piilevää voimaa, jos energiasi riittää ainoastaan ylläpitämään väritöntä, yksitoikkoista elämää, ilman vahvoja vaikutteita, ilman syvältä riipaisevaa riemua ja surua, niin hyvä niin, pysyttele oikeudenmukaisen tasa-arvon selkeässä periaatteessa. Tasa-arvosissa ihmisuhteissa löydät luultavasti suurimman onnen, joka on mahdollista sinun heikoille voimillesi.

 

Mutta jos tunnet sisälläsi nuoruuden voiman, jos tahdot elää, jos tahdot nauttia täydestä, kokonaisesta ja ylenpalttisesta elämästä, niin ole vahva, ole suuri, ole kiihkeä kaikessa mitä teet.

 

Anna elämän näkyä ympärilläsi. Ota huomioon, että jos petät, valehtelet juonittelet, huijaat, niin silloin alennat itsesi, surkastutat itseäsi, myönnät oman heikkoutesi jo etukäteen, käyttäydyt kuin haaremiorja, joka tuntee itsensä isäntäänsä alempiarvoiseksi. Toimi näin jos sitä haluat, mutta tiedä, että ihmiset arvioivat sinut kurjaksi, halveksittavaksi,ja heikkotahtoiseksi ja kohtelevat sinua sen mukaisesti. Näkemättä mitään todisteita sisäisestä voimastasi  he määrittelevät sinut vain säälinsä arvoiseksi. Älä syytä muita ihmisiä, jos itse omilla teoillasi halvaannutat itsesi. Toisaalta, kun pysyt vahvana, niin havaitessasi epäoikeudenmukaisuutta ja varmistettuasi havaintosi todeksi arkielämän epätasa-arvoksi, valehteluksi tieteen piirissä tai jonkun toiselle tuottamaksi kärsimykseksi,nouse vastustamaan vääryyttä, valehtelua ja epäoikeudenmukaisuutta.

 

Taistele! Taisteleminen on elämää ja mitä kiihkeämpää on taistelu, sitä kiihkeämpää on myös elämä.Silloin olet todella elänyt; ja muutama tuntikin sellaista elämää on arvokkaampi kuin vuosikausien passiivinen elossapysyminen.

 

Taistele sen puolesta, että kaikki voisivat elää tuota rikasta, ylenpalttista elämää, Ja voit olla varma, että siinä taistelussa tulet kokemaan suurempaa iloa kuin mitä saattaisit muualta löytää.

 

Tässä on kaikki, mitä moraalin tieteellinen tutkimus voi sinulle kertoa. Valinta on sinun.”

 

Pjotr Kropotkin 1842-1921

 

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Kropotkin

Jumala teitä siunatkoon herra Rosewater – Kurt Vonnegut


1965

Tammen keltaisen kirjaston takakansi:

Mestarisatiirtikko Kurt Vonnegutin musta huumori on hykerrryttävimmillään romaanissa Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater eli Helmiä sioille. Hänen häijy kynänsä keskittyy romaanissa yhteen peruskysymykseen: Kuinka rakastaa ihmisiä jotka nykyajan teknologia on tehnyt tarpeettomiksi?

Miljonääri, Rosewater-säätiön johtaja Eliot Rosewater ottaa tehtäväkseen huolehtia läänityskaupunkinsa Rosewaterin ihmisistä, jotka hänen sukunsa tehtaat ovat automaation avulla tehneet tarpeettomiksi. Hän hoitaa syrjäytyneitä, ahdistuneita, epätoivoisia ja onnettomia ennennäkemättömällä lähimmäisenrakkaudella.

Mutta miksi? Onko Eliot hullu? Jos on, niin hänelle voi käydä huonosti, mikäli muuan lakimiehen juoni toteutuu.

Kurt Vonnegut kirjoittaa samaan aikaan häijyä ja sydämellistä satiiria tavalla, joka on jälleen pistävän ajankohtainen.

Kurt Vonnegutin teoksen Jumala teitä siunatkoon, Herra Rosewater satiiri puree edelleen. Episodimaisesti etenevä ja herkullisten henkilöhahmojen täyttämä tarina on hauska, terävä ja jossain määrin myös ilkeä. Vonnegutin yli 40 vuotta sitten kuvaama mentaalinen maisema on myös edelleen ajankohtainen.

Kirja on omistettu Alvin Davisille,

telepaatikolle,

roistojen ystävälle

Kirja alkaa monimutkaisen kuuloisella selostuksella miten säätiöt, yhtiöt ja rikkaiden liiketoimet toimivat eräiden meidänkin maassa tunnetuksi tulleiden nilkkien hyppysissä. Saatiin siis julmettu rahasumma joka laitettiin hyväntekeväisyys- ja kulttuurisaatiön perusrahastoksi.

”Näin sai kourallinen saaliinhimoisia kansalaisia Amerikassa valvontaansa kaiken mitä kannatti valvoa. Näin syntyi epäinhimillinen ja idioottimainen, täysin mieletön, turha ja tylsä amerikkalainen luokkajärjestelmä. Rehelliset, ahkerat, rauhalliset kansalaiset luokilteltiin kiristäjiksi, jos he pyysivät palkkaa joka turvasi toimeentulon. Ja he näkivät että kiitos oli tuleva siitä lähin niiden osaksi, jotka keksivät miten ansaita suunnattomasti tekemällä rikoksia joita vastaan ei oltu säädetty lakeja. Näin amerikkalainen unelma kierähti vatsapuoli ylöspäin, muuttui viheriäksi, pulpahti rajoittamattoman rahanhimon törkyiseen pintaan, täyttyi kaasulla ja halkesi paukahtaen keskipäivän auringossa.”

…”…sai puolueen nimittämään virkoihin miehiä, jotka pyörivät kuin dervissit, polottivat sujuvasti babyloniaa ja komensivat sotaväen tulittamaan kansanjoukkoja heti kun joku köyhä näytti aikovan vihjaista siihen suuntaan että hänen ja Rosewaterin tulisi olla tasa-arvoiset lain edessä.”

”Samuel jylisi, ettei ainoakaan amerikkalainen tehdastyöläinen ollut enemmän kuin kahdeksankymmenen centin päiväpalkan arvoinen. Kuitenkin hällä itsellään oli varaa maksaa satatuhatta dollaria tai enemmänkin jonkun kolmesataa vuotta haudassa maanneen italialaisen maalaukseta. Tämän loukkauksen hän kruunasi lahjoittamalla maalauksia museoille köyhien henkiseksi ylennykseksi. Museot olivat suljettu sunnuntaisin.”

LIIKAKANSOITUSONGELMA

”Kaikki vaikeat sairaudet oli voitettu. Kuolema oli sen vuoksi vapaaehtoinen ja vapaaehtoisten kuoleman helpottamiseksi rakennettiin valtion toimesta jokaiseen huomattavaan liikenneristeykseen aivan keltakattoisen Howard Johnsonin baarin viereen punakattoinen eettisen itsemurhan asema. Aseman emännät olivat sieviä, oli leposohvia, muzakia ja valittavana neljätoista tuskatonta tapaa kuolla. Itsemurha asemilla oli vilkasta, koska kovin monet tunsivat itsensä typeriksi ja tarpeettomiksi ja koska kuolemista pidettiin epäitsekkäänä, isänmaallisena tekona. Itsemurhan tekijät saivat viimeisen ateriansa ilmaiseksi viereisessä baarissa.”

”Eräs kirjan henkilöistä kysyi kuoleman sisarelta pääseekö hän taivaaseen ja sisar vastasi, että totta kai pääsee. Hän kysyi näkeekö hän Jumalan. Ihan varmasti sanoi sisar. Toivon sitä kovasti sano mies. Haluan kysyä häneltä erästä asiaa josta en päässyt selville täällä. Mitä sitten? sisar kysyi sitoessaan häntä kiinni hihnoilla.

Mitä saakelin tarkoitusta varten ihmiset ovat olemassa?”

”Aikomukseni on puhua teille keisari Octaviuksesta eli keisari Augustuksesta, millä nimellä historia hänet paremmin tuntee. Tuo suuri ihmisystävä- ja hän oli ihmisystävä sanan syvällisimmässä merkitykessä tarttui Rooman imperiumiin vallan kahvaan rappion kaudella, joka muistutti hämmästyttävästi meidän omaa aikaamme. Huoruus, avioerot, alkoholismi, liberalismi, homoseksuaalisuus, pornografia, abortit, lahjonta, murhateot, ammattiliittojen mädännäisyys, nuorisorikollisuus, raukkamaisuus, ateismi, kiristykset, panettelu ja varastelu olivat korkeassa kurssissa. Rooma oli gangstereiden, pervertikkojen ja laiskojen työläisten paratiisi, aivan kuten amerikka oli tänään. Aivan kuten Amerikassa tänään, roskajoukko uhmasi avoimesti lakia ja järjestystä ylläpitäviä voimia, lapset olivat kurittomia, eivät tunteneet vähääkään kunnioitusta vanhempiaan eikä isänmaata kohtaan, eikä säädyllinen nainen saattanut kulkea turvallisesti kadulla edes keskellä päivää. Ovelat, kierot ulkomaalaiset ostivat itselleen valtaa kaikilla aloilla. Rehelliset maanviljelijät, Rooman armeijan selkäranka ja Rooman kansan sielu, tallautuivat suurkaupungin rahanvaihettajien anturoiden alle.

Mitä oli tehtävissä? Toki silloinkin oli vähäjärkisiä liberaaleja samoin kuin meillä tänä päivänä on hourupäisiä liberaaleja ja he sanoivat sama mitä liberaalit aina sanovat saatettuaan suuren kansakunnan sen kaltaiseen laittomaan, nautinnoissa piehtaroivaan, sekavaan tilaan. ”Koskaan ei ole ollut näin hyvin! Mikä vapaus! Mikä tasa-arvo! Tekopyhyys on saanut väistyä sukupuoliasioissa! Ajatelkaapa vain!.Ennen ihmiset saivat kamalia traumoja kun vain kuvittelivatkin raiskausta tai huorintekoa. Nyt he voivat nauttia vapaasti kummastakin!” Entä mitä sanottavaa oli hirvittävillä, mustasieluisilla kaikkea lystinpitoa vihaavilla konservatiiveilla noina onnellisina aikoina? heitä ei ollut enää montaakaan jäljellä. He kuolivat toinen toisensa jälkeen pilkattuina vanhuuden heikkouteen. heidän lapsensa olivat kääntyneet heitä vastaan, ja sen olivat saaneet aikaan liberaalit, keinotekosien auringonpaisteen ja kuutamon hankitsijat, tyhjänpantit poliittiset stripparit, ihmiset jotka rakastivat barbaareja niin suuresti että halusivat aukaista kaikki portit, riisua kaikki sotilaat aseista ja päästää barbaarit vapaasti valtakuntaan!

Tällainen oli se Rooma johon keisari Augustus palasi voitettuaan Aktionin suuressa meritaistelussa Antoniuksen ja Kleopatran, nuo kaksi seksimaanikkoa. Ei liene vaikea kuvitella mitä hänen mielessään liikkui kun hän katseli Roomaa jota hänen sanottiin hallitsevan. Hiljentykäämme hetkeksi itse kukin miettimään mitä ajattelemme tämän päivän sekasorrosta.

Niinpä sitten hiljennyttiin hetkeksi; tauko kesti noin puoli minuuttia, mikä muutamista tuntui tuhannelta vuodelta.”

”Kun katselen näitä ihmisiä, näitä amerikkalaisia, käsitän, että he eivät pysty enää edes välittämään siitä mitä heille itselleen tapahtuu koska heitä ei tarvita. Tehdas, maatilat, louhokset joen toisella puolen, kaikki on lähes täysin automatisoitu. Amerikka ei tarvitse näitä ihmisiä edes sotaan, ei enää. Sylvia, minusta tulee taiteilija.

– Taiteilija?

– Aion rakastaa näitä hylättyjä amerikkalaisia, vaikka he ovat hyödyttömiä ja epämiellyttäviä. siitä tulee minun taideteokseni.”

Hei vauvat. Tervetuloa Maahan. Kesällä on kuuma ja talvella kylmä. Maapallo on pyöreä, märkä ja täyteen asutettu. Teillä on täällä odotettavissa noin sata elinvuotta. Ainoa sääntö, jonka minä tiedän on se, että pitää piru vieköön olla kiltti.

” Kun kunigas Eliot ja kuningatar Sylvia asettuivat taloksi Rosewaterin kartanoon, he saivat siksi heti osaksi ryöpyn alamaisuudenosituksia-kutsuja, vierailuja, puhelinsoittoja. Kaikki ne torjuttiin. Eliot käski Sylvian kohdella kaikkia varakkaita vieraiat pintapuolisen, hajamielisen kohteliaasti. Jokainen Avondalen nainen lähti kartanosta jäykkänä kuin hänellä olisi etikkakurkku pyllyssä.”

”Taivas on mahdottoman ikävä paikka ja siksi useimmat haamut jonottavat saadakseen syntyä uudelleen- ja ne elävt ja arkastavat ja epäonnistuvat ja kuolevat, ja jälleen ne jnottavat saadakseen syntyä uudelleen. Ne tyytyvät siihen mitä saavat. Ne eivät intä ja inise saadakseen syntyessään olla tiettyä rotua, tiettyä sukuåpuoltam tiettyä kansallisuutta, tiettyä yhteiskuntaluokkaa. Ne haluavat ja saavat kolme ulottuvuutta-ja tajuttavn pienen pätkän aikaa.ja ulkokuoren joka tekee mahsdolliseksi tärkeän eron sisäisen ja ulkoisen välillä.Täällä ei ole mitään sisäistä. Täällä ei ole mitään ulkoista.Kulkeepa portista kumpaan suuntaan tahansa kulkee ei mistään ei mihinkään ja joka paikasta joka paikkaan.Kuvitelkaa biljardipöytää yhtä pitkää yhtä leveääkuin Linnunrata.Älkää myöskään unohtako että se on virheettömän tasainen liuskelevy jolle on liimattu vihreä verka. Kuvitelkaa portti levyn kuolleeseen keskukseen. Tuon kuviteltuaan onkin saanut tietoonsa kaiken mitä paratiisista on tioedettävä-ja suhtautuu myötätuntoisesti niihin jotka raivoisasti kaipaavat eroa sisäisen ja ulkoisen välillä.

”Minusta on hirveää ettei omaisuutta jaeta tässä maassa. Minusta sellainen valtio on julma joka sallii yhden lapsen syntyä ison maapalan omistajana niin kuinm minä synnyin ja sallii toisen syntyä puille paljaille. Vähin minkä valtiovalta voisi mielestäni tehdä olisi omaisuuden jakaminen tasapuoliseti kaikkien syntyvien lasten kesken. Elämä on tarpeeksi kovaa muutenkin, on liikaa että ihmisten pitää murehtia itsensä sairaaksi vielä rahankin tähen. tässä maassa on kylliksi jokaiselle, kunahn vain jamme tasapuolisemmin.

Tuo rahasumma kun sitä on möyhitty, lannoitettu, risteytetty ja monikertaiseksi muunneltu Uuden Englannin merenkävijän pankin luotto-osaston ja Bostonin luottoyhtiön hydroponisella rahafarmilla, oli lisääntynyt noin kahdeksalla sadalla tuhannella dollarilla vuodessa sen jälkeen kun se oli siirretty Stewartin nimiin. Liikeasiat näyttivät sujuvan hyvin. Juuri sen enempää Stewart ei liikeasioista tiennytkään.

”Aikaa myöten, lähes kaikki ihmiset käyvät tarpeettomiksi tavaroiden, ravinnon, palvelusten ja uusien koneiden tuottajina ja käyttökelpoisten ideoiden lähteenä talouselämässä, tekniikassa ja luultavasti myös lääketieteessä. Jos siis emme keksi syitä ja keinoja arvostaa ihmisiä koska he ovat ihmisiä, voimme yhtä hyvin, kuten monesti on ehdotettukin, pyyhkäistä heidät pois maan päältä.”

———————-

TYTTÄREN MIETTEITÄ KARKUREISSULTA LOKAKUUSSA


Taas olen, mitäpä muuta kuin koettanut kannustaa tytärtä palaamaan laitokseen. Huono vaihtoehto alkaa olla sekin, mutta mitä muuta voi kuin kehoittaa häntä sinne vaikka rangaistukset odottavatkin.
Samoin ovat koettaneet sisarukset hänelle puhua. Olen tuonut esille pelkoani valvomisen, alkoholin ja huumeiden käytön lisääntymisestä näin pitkän karkureissun aikana. Olen myös ääneen pohtinut, olenko epäonnistunut äitinä.
Näin hän o vastannut lokakuun aikana:

”Musta on tullu ainaki vuoden aikana paljon positiivisempi ja onnellisempi henkisesti vahvempi, kyl kaikki tietää et sä olet ihanin äiti mitä kellää voi olla ja etten mä sun takia tätä tee. Et oo epäonnistunu missään, mä itse sillon ku alotin yläasteen ryssin kouluni ku olin vaikea ja varmaan masentunu. Onhan mullakin pahat oloni, mut se johtuu tietenkin olosuhteista mitkä on ollu, ja on, tottakai, tiedäthän säkin sen. Nykymaailman nuorien kans työskentely on vaan tänä päivänä niin vaikeaa vääntöä,kusetuksia, ja pahaa oloa ihmisille. Jos kaikilla maailman miljoonilla nuorilla lapsilla olis alusta asti ollut joku enkeli sossuna, varmaan ihmeteltäskin miten kaikki asiat on hoidettu niin hyvin ja aidosti 🙂 se joka väittää olevansa ammattilainen työssään vaan sen takia että on lukenu pari kirjaa työstä jne,eikä oikeasti siis tee muuta kuin sitä mitä paperissa lukee,on sellasia ilkeitä itsekeskesiä akkoja..Ja sit ne jotka on oikeesti aitoja ja osaa auttaa, niitä ei voi missään nimes kuunnella koska he eivät ole ammattilaisia.. Tuli mieleen se mitä se mun laitoksen kylmämielinen vastaava ohjaaja sano A:lle(sisko) sillon tyyliin että, antaa ammattilaisten hoitaa siskosi jne..”

”Äiti en haluu menettää teitä. Kohta on joulukin ja mun täytyy sitä ennen päästä takas jaloilleen. En pysty siihen, ellei teitä ois. Sitä vaan jämähtää, eikä ajankuluu huomaa. Kai sä uskot että ootte mulle kaikki kaikes, aina ja ikuisesti.”

”Mä vaan ajattelen tääll teitä joka päivä. Mutten saa aikaseks mitään. Onko T. raskaana?”

”Mä en tuu syrjäytyy teistä. Mull on aina ollut luotettavin side teihin ja rakkain. Tää on vaan tämä vaihe, kun maailman pahuus potkii päähän.”

”Sä äiti olet ihana. Musta tuntuu että kyl pitäs sua johonkin tulla tapaamaan. P:lläkin sua ikävä ja se on alkanut skarppaa, ei oo dokaillu eikä pelleilly mitään ja oikeesti tuntuu siltä et se on ruvennu pitää kunnolla mun hyvinvoinnista huolta..En mä tykkää spurguilusta, oikeesti en mä oo mikää doku täällä 😦 vaik oonkin ns.vapaalla, mä osaan elää ihmisiks. Mua oksettaa kaikki huutavat känniääliöt sunmuut paskat. ”

Näistä viesteilyistä aina sitten päättelen asioita näkemättä 16 v tytärtäni lainkaan koska en voi rikkoa lakia. ?

Nuorisokoti toivoo, että infoan heitäkin missä mennään ja toki infoankin. Mutta välillä vain turhautuu ja väsyy, heillähän on AINA kaikkeen vastaus, että miten ongelmainen tyttäreni yhä onkaan ja miten heillä on se kuuluisa HUOLI. Lastensuojelusta ei kylläkään kuulu mitään yleensä. Nyt kun lastensuojelun tämä pää”suojelija” vielä vaihtui, en ole kuullut mitään kuukausiin. Ja aika kuluu, tyttäreni elämä kuluu, ei koulua, ei kotia. Poikakaveri on, mutta alkoholia käyttää.

Olen ehdottanut tyttärelleni, että isänsä voisi hakea hänet ja viedä nuorisokotiin, jos oma päättäminen on vaikeaa. Tietenkään hän ei siihen vastaa, niin minäkin olisin hänen iässään siirtänyt hamaan tulevaan menon jonnekin mistä tietää, että rangaistukset odottavat. Välittömästi otetaan mm. puhelin pois ainakin kolmeksi viikoksi, ei puhettakaan tietokoneen käytöstä. Postia ei saa lähettää kuin omat vanhemmat eikä niitäkään edes avata jos äiti on unohtanut merkata lähettäjän nimen ja sittenkin paketti avataan ohjaajan läsnäollessa, tarkistetaan jopa dvd tarkasti, ettei äiti vain ole lähettänyut mitään vaarallista mukana. Kavereiden kännyköitä ei saa edes vilkuilla, ettei ole vain jotain haitallista ulkomaailmasta jne jne.

Mikä epäluottamus! Tee tässä sitten yhteistyötä! En ole kyllä eläissäni joutunut näin ristiriitaisen tilanteen äärelle.

Miten minä suurperheen äitinä ja normaali maalaisjärjen käytön omaavana voin olla tällaisten toimijoiden kanssa yhteistyössä? Toistaiseksi tämä nuorisokoti sanoo lastensuojelulle, että perhe on yhteistyökykyinen. No siihen minut on kasvatettu pienestä pitäen, mutta alkaa olla paukut vähissä.

No niin. Lähden taas vaalikiertueelle tästä, saa hiukan muuta ajateltavaa. Samalla voin tehdä tätäkin asiaa askel kerrallaan näkyvämmäksi.

—–

KENGÄNKIILLOTTAJAN JA KULUTTAJAN ARKI


‎”Muistan taas olla tyytyväinen”, sanoi eräs toimittaja, kun katsoi intialaista töihin menevää kengänkiillottajaa. Hänen koko omaisuutensa kulki siinä mukana.

Mitä ihmettä!

Miten se poikkesi länsimaisen ihmisen raskaasta raadannasta lähteä loskaiseen pimeyteen aamulla ani varhain, raahata lapset päiväkotiin ja illaksi takaisin? Illalla jumpat ja pakolliset juoksulenkit. Loputtomat lisäkouluttautumiset ylöspäin pyrkimiset ja loputtomat Tv-sarjat uutiset ajan hermolla olemiset.

Loputtomat täydellisenä pysymisen ohjeet ja uutuudet.

Miten se poikkesi?

Siten, ettei intialaisella ollut työtaakkansa lisäksi järjetöntä asunnon ja mökkipaikan, kahden auton ja veneen,mönkijän, Ikean sohvakaluston, sänkyuutuuksien ja neliökilometriä pitkän keittiökaapiston ja hipaisunäppäimisten sähkölieden ja tv:n ja digiboksien ipodien ihmepillerien ihmevoiteiden ihmevekottimien loputonta velka- ja haluamistaakkaa ja niiden jälkeen tulevia velka- ja haluamistaakkoja.

Kyllä olen iloinen intialaisen puolesta ja toivon, ettei hänen maansa ja kansansa vapautta koskaan tulla samoin riistämään.

 

———–

RAKASTUNEEN SIKERMÄ


I

Minun sieluni kirkkaana

kodissasi

silmiesi sinessä

paljasjaloin

 

minun ruumiini heltynyt itseeni

lempeiden kättesi alla

ei pelkää, ei murru

 

Minun ihmisen kokoinen ihoni

sieluni äärettömyys

koskettaa sielusi äärtä

 

hajoaa

 

ja valtameri laulaa

ilosta itkee

sulaa

 

niin ettei mikään erota maan ja taivaan

rajaviivaa

 

 

II

Tänään mieleni ylittää

katuja kuin ohikiitäviä planeettoja

 

kaupunkien äänet tulevat kaukaa

murheeni ovat

jouluisten puiden oksilla

vesipisaroita

 

pieniä tiukuja keväästä

siitä mitä on tulossa ja mitä on

jo tullut

 

 

III

huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei

ole enää valoja

 

ne ovat kartoilta liuenneet

 

ohuita muistoja

 

suustani lentelee naurua,

sellaista lapsinaurua

kun on lätäköitä kadut täynnään

 

sillä on kevään kasvot, puhtaat ja yksinkertaiset

ilosta täysiksi muuttuneet:

 

Kun veneet lepattavat vesillä

kun puissa on vihreitä kukkia

pienet Sovinnon silmät tuulessa

sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa

 

 

IV

sinä minun meteoriitti siipeni

kylmän kiven sammal askelmani

 

kuuletko miten kosketan sinua tuuli ohimoilla

lasken harmaan varjosi menemään

 

katso se sivu on poissa, irti reväisty pahan palkka

tulen sinuun kuin maasta nouseva voikukka valo

 

kosketan tulen sisareksi

otan omani kuin juurilta reväistyn puun

 

suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti

otan palan taivasta

 

maahan hukutan pimeän, punaisin terälehdin

peitän kokonaan,  ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö

sinä minun taivaskettuni

 

raivomerten kantosiipialukseni

minun armahdukseni,

 

itsekkyyteni

 

 

V

sanasi kuolettavat minut eläväksi

ne pari hassua sanaa

nauravat hengitykseni

kuuluviin

 

suutelevat pääni sumuiseksi

polveni

putoaviksi

 

poistuvat arkisista äänistä

takki nurinpäin hymyillen

katson maailmaa

 

 

VI

rakastan sinua

kun taivas ankkuroi ääriään

mopon pakokaasut perääntyvät ikkunasta

 

kesä kaikuu huoneeseeni. joku naapurissa ei tule yksimielisyyteen

puhelimessa.

 

tuulee kesäillan puhetta,

lempeää kesäkukkien valoa.

 

 

VII

tuuli haihtuu illan puista

peltoaukea tulvahtaa täyteen kyyneleitä

 

olen sulanutta vettä

istun terassilla

mielessä suuret asiat, tähdet ja koko avaruus

 

saapasjalkakissan kokoinen askel

laulukin tihkuu ihosta

 

tuoksusi tyynylläni

 

Tänään sanoit rakastavasi.

olen Maanjäristys Tulivuorenpurkaus ja Meteoriitit putoilevat

päistikkaa maahan

 

matkustan paperisella raketilla kuuhun ja takaisin

silmäni ovat Auki ja Kiinni eikä valo yhtään vähene

 

—–

ASUNNOTTOMIEN YÖSSÄ ESPOOSSA


Bussipysäkillä kolme nuorta kyselemään mihin menossa, mainostan heille Asunnottomien yötä, tulkaa mukaan. Näin, että heitä mietitytti menemiseni. Sitten yksi kysyykin: Miksi SÄ meet sinne? Haluan olla mukana ja menen kuuntelemaan Pelle Miljoonaa ja muita.
Sullon tollaset vaatteetkin. Kysyin, ai että millaset, no tollaset miissit….(olikohan se sana tuo, joka tapauksessa en tiennyt sanan merkitystä)
Eiks sull oo asuntoo vai? On mulla, mutta kaikilla ei ole. Mut, miks sä meet? Saaksiel jotain ruokaakin vai.

Selvästi nuoret kyselivät lisäkysymyksiä mielessään. Taisin jäädä heille arvoitukseksi. Olisi kai pitänyt mainostaa jotain vaalijuttuakin, ehkä olisi ollut ymmärrettävämpi. Toisaalta en halunnut, koska en ollut menossa sinne mainostamaan ehdokkuuttani. Puolue kaverini sanoi kyllä, ettei hän turhaan sinne mene, ellei ole vaalimainoksia. En ollut tullut ajatelleeksi, että sielläkin voi toki mainostaa, että haluaa ajaa köyhän asioita. Alunperin sitä oli menossa kannustamis mielessä, musiikin tähden.

Perillä tulee päihde ja mielenterveystyön opiskelija kysymään saako haastatella asunnottomuudesta. Saa toki, muistan miten itsekin olen ollut kolme kuukautta asunnoton. Tosin sen olen unohtanut jo aika päiviä sitten, (vaikka sehän oli vieläpä viimevuonna) mutta palautuu oitis mieleeni. Koulutusta ja ammattia kun siinä kyselee, hiukan ihmettelen mielessäni, miksi tekee numeron siitä, että ”olette kuitenkin hankkineet ammatin” No onpa dorka kysymys, ehtii käydä mielessäni.

Sitten tulee seuraava kummallinen lause: Niin siinä sitten helposti varmastikin tarttuu pulloon. Sanon varovaisesti, koska minua nolottaa kysyjän puolesta hänen tyhmä ajatuksensa, ettei kyllä ole minun tapanani elämässä ollut pulloon tarttumiset. Jälkeenpäin vasta tajuan kaikki. Oikeastaan vasta tänä aamuna tajuan.

Tutkimus haastattelussa kysytään mitkä oli ammatti toiveeni lapsena. Kerron että arkkitehti, sisustusuunnittelija. Nauroimme, koska aiemmat vastaukseni olivat liittyneet juuri asumiseen asuntovaunuissa, jurttissa, vanhoissa taloissa. Oli kysytty, miten olen suunnitellut tulevaisuutta tästä asunnottomuuden näkökulmasta. Kerroin, että minulla on tarkat visiot, koska en usko enää muuhun kuin täydelliseen romahdukseen yhteiskunnan taholta, että on keksittävä itse keinot selviytymiseen.
Kerroin, että olen tutustunut jo Karavaanarit netti sivuston kautta ihmisiin, olen menossa jurtan teko kurssille, hallitsen omavaraistalouteen tarvittavat taidot melko hyvin. Asuntovaunuun minulla ei ehkä ole rahaa, muttei sekään mahdoton hanke ole, jurtan saa tehtyä tonnilla parilla jne.

Kerroin, että olen poikkeus tässä haastattelussa, koska minun tavoitteeni oli jo murrosiässä elää omavaraistaloudessa. Suurin osa noista netin Karavaanareista ovat vapaaehtoisesti siellä. On kuitenkin valtaosa jotka todellakaan eivät vapaaehtoisesti halua elää yhteiskunnan ulkopuolella. Minä olen halunnut sitä ja en ole halunnut sitä. Olen itsekin ollut pakotettu elämään syrjässä köyhyyden ja sairauksien vuoksi. Silloin kaikki näyttäytyy niin toisessa valossa, se, tekeekö jotain vapaaehtoisesti vaiko pakon edessä.

Kun minä muutan jurttaan, en tee sitä elitistin vouhotuksena, vaan siksi,että pitkällisen köyhyys elämän tuloksena olen oppinut tuntemaan niukan elämän kotoisimpana tai ainakin turvallisimpana. On kaikkein helpointa mielenrauhankin vuoksi elää kädestä suuhun kuin ottaa velkoja ja olla ainaisessa kusisukassa tilassa, onko töitä vaiko eikö ole töitä. Toinen syy on se, että minulle on tuottanut lapsesta lähtien suurta vastenmielisyyttä betoniset kerrostalot. Jurtassa voin saada esteettiselle silmälle ruokaa myös. Lisäksi se on vastalause tämän maailman pröystäilyille ja hirvittäville tuhlailuille. Haluan pois näkemästä sellaista.

Syntymästä saakka olen elänyt rikkaiden ja vähemmän rikkaiden porvarien ympäröimänä. Olisin minäkin halunut lasten ollessa pieniä kauniin vanhan talon puutarhoineen(rakastan työntekoa, sahaamista, ojan kaivuuta ym) sekä yksinkertaisine perusasioineen, mutta se toive ei toteutunut. Köyhyys elämäni on toteutunut. Yksinkertaiset pienet ilot. Olen opetellut rakastamaan sitä jotta pysyn järjissäni.

Haastattelijasta kyllä ajattelin, että on asenteellinen jo nyt vaikka vasta opiskeli alaa. Luulikohan hän todella minua joksikin syrjäytyneeksi? Olenkohan syrjäytyneen näköinen? Toivottavasti hämmensin mukavasti hänen soppaansa.

Eikö muka asunnottomien yössä käy muita kuin asunnottomia syrjäytyneitä tai vaalikampanjoijia? Raamatussakin sanotaan että älä istu siellä missä pilkkaajat istuvat. Aivan niin. En istukaan.

P.S. Ehdokas toverini kanssa vallan unohdimme jakaa vaali propagandaa. Ensin oli se haastattelu, sen jälkeen jouduimme Pelle Miljoonan sanojen ja saundien vangiksi yhdessä muiden kanssa. Huojuimme ees taas leppoisan ”veen virrassa”. Olimme yhtä ja ykseys. Kaikki muu maailmasta katosi.

——————–

OLEMME NORMAALI PERHE VAIKKA NUORI ONKIN SIJOITETTU. MIKSI NÄIN?


16.10.2012

Kuuntelin Aamusydämellä ohjelmaa, jossa haastateltiin aikuisia nuoria joilla oli huostaanotto kokemus lapsuudesta ja nuoruudesta. Molempien kotona oli alkoholitausta. Heidän tapauksessaan huostaanotto on ollut siis pelkästään hyvä ja oikea apu.
Toinen ohjelma tuli vastikään Dokumentti projetissa Arvo. Siinä pohdittiin mm, onko huostaanotto parempi vaihtoehto kuin siivousapu.Tässä ohjelmassa tuli esille se toinen puoli, se miten järjetöntä voi nykyisin olla mihin kaikkeen tarjotaan ainoastaan huostaanottoa, eikä sitä siivousapua.

Näitä kuunnellessa tuli mieleen, miten itsellänikin on ollut lähes koko elämäni ajalta sellainen käsitys, että huostaanotoissa etupäässä kyse jotain päihdetaustasta tai niin vaikeasta sairaudesta perheessä, että vanhemmat ovat jo pidemmässä sairaalahoidossa tai että vanhemmat ovat jo kuolleet.

Näin on varmasti ennen ollutkin. Ennen kultaista yksityistämisen aikakautta. Kaikkiin muihin tilapäis ongelmiin, kuten hetkellinen sairastuminen, taloudelliset vaikeudet  tai jotain muuta erityistoimia vaativiin tilanteisiin sai vielä ainakin 90 luvun alkupuolella kodinhoitajia. Monia tosin nolotti sekin avun pyytäminen. Joku sanoikin minulle, ettei iki maailmassa alentuisi pyytämään apua kunnalta, kun satuin kertomaan hänelle turvautuneeni kodinhoitajan apuun lastenhoidollisessa asiassa. Muistan miten itseänikin jossain tietyssä seurassa olisi nolottanut sanoa, että olen joutunut turvautua kodinhoitajaan. Harvoin siihenkään aikaan enää kodinhoitajat osallistuivat kaikkiin kodin töihin kuten vielä aiemmilla vuosikymmenillä. Moni kodinhoitaja sanoi minulle, ettei sitten tee muuta kuin ruuan lapsille. Mutta itse jos oli väsynyt vaikkapa uuden lapsen syntymän jälkeen tai muuta, oli sekin apu kullan arvoinen. Kyllä siinä tuli nieltyä kaikki turha ylpeys, jotta lapset vain saisivat parhaan mahdollisen hoidon.

Tänään huomaan olevani itse huostaanotetun lapsen äiti ja syystä, ettei lapselleni löytynyt ennalta ehkäiseviä tukitoimia missään vaiheessa, kun lintsaukset seiska luokalla alkoivat. Yhden kerran saimme perhetyöntekijän kotiin avuksi herättelemään lasta aamuisin. Niin vaikeita olivat aamuiset selviämiset kouluun. Perhetyöntekijän apu oli myös tuiki tärkeä ja koin sen todella hyvänä tukena.

Odotimme vuoden ajan pääsyä johonkin erityisluokalle, mutta niitä oli vain vaikeasti vammaisille, ei niinkään tällaiselle keskittymisvaikeuksista kärsivälle levottomalle nuorelle. Psykologia ei koulusta löytynyt, eikä muita vastaavia apuja kuin ehkä kerran kuussa joku kävi koululla, muttei useinkaan ehtinyt jokaista tarvitsevaa nuorta tavata. Omalle nuorelleni saatiin aika kerran, mutta hän oli silloinkin lähtenyt kesken koulu päivän lähimpään hampurilaisbaariin kavereidensa kanssa.
Omana kouluaikana oli vielä niin kutsuttu tarkkailuluokka, peräänkuulutin nytkin sellaista muttei ollut. Vastaavanlainen koulu oli kyllä ja suht lähellä kotiamme, mutta se oli koko sen vuoden täynnä, kun sen ovea kolkuttelimme epätoivoisina.

Koko tämän odottelemisen ajan lastensuojelu (johon olin ottanut yhteyttä, koska kaikkialla neuvottiin ottamaan yhteys kunnan sosiaalitoimeen ja sosiaalitoimesta sanottiin, että he eivät voi auttaa, ettei heillä ole siihen resursseja, mutta jos otatte yhteyden lastensuojeluun, saatte avun. Eli kehoitettiin tekemään itse lastensuojeluilmoitus apua saadakseen ja tein työtä käskettyä).
Saimmekin sitetn sen kiitettävästi toimineen perhetyöntekijän avuksi herättelemään tytärtäni kouluun. Tyttäreni kärsi siihen aikaan unettomuudesta, muttei ollut puhettakaan mistään psykologin avusta siihen sen hetken suurimpaan ongelmaan.

Lastensuojelusta sanoivat koko ajan, että ei sinne ”tarkkislaisten” kouluun tulisi olemaan paikkoja ja ehdottivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa nuorisokotia. Ja kun tyttäreni jäi sitten luokalle ja jatkoi lintsaamista, eikä mistään saanut mitään apua, kehoitettiin vain huostaanoton vaihtoehtoon, mitä siinä vanhempana muuta saattoi tehdä kuin suostua?

Nyt tyttäreni on ollut laitokseen sijoitettuna kaukana pois kotoa jo lähes 9 kk ja on ollut laitoksessa vain reilun kuukauden. Kaiken muun ajan karanneena, koska hän ei halua olla niin kaukana sijoitettuna. Kenen etua tämä palvelee? Lisäksi kaupan päälle mitä luultavimmin minä äitinä olen saanut leiman, että minussahan täytyy myös olla jotain vikaa. Onhan yleisesti vallallla käsitys, että huostaanotetun lapsen perheessä on se vika. Vaikka tyttäreni tulevaisuus on tässä kyseessä, kyllä minuakin sapettaa ja ottaa kunnialle se, miten moni saattaa luulla minusta aivan riittävän kelpo ja normaali äidistä,että olen alkoholisti tai herraties mitä! Toki minäkin olen sydänvikani tiimoilta ja monilta vaikeilta ajoilta kärsinyt ajottaisia ehkä jonkin sortin masennuksia, muttei niistä mikään milloinkaan ole ollut syy huostaanottoon. Olen kuullut joiltain sellaistakin, että olisi. Jos näin on, ihmettelen yhä vain enemmän, eikö lastensuojelu näe enää metsää puilta? Kodinhoitajiahan tällaiseen tulisi olla avuksi, eikä kokonaista tolkuttoman kallista huostaaottoa, voi herranpieksut tätä maata!

Silloin kodinhoitaja aikoihin jaksoin vielä niellä ylpeyteni ja toki jaksan yhä, mutta kyllä tulen vaatimaan yhteiskunnalta vielä takaisin kaiken tämän tuskan kestämisen, minkä huostaanotto on aiheuttanut. Koko huostaanottoa ei olisi milloinkaan tarvittu, jos olisi ollut ennalta ehkäisevät vaihtoehdot ylipäätään olemassa.

Kenen etua tämä on palvellut? Olen jättänyt selvityspyynnön nuortani koskevassa asiassa lastensuojeluun kuukausia sitten johon he lupasivat palata palaverinsa jälkeen. Milloinkohan tämä palaveri mahdollisesti pidetään? Missä viipyy se kuuluisa yhteistyö?

Tämä yksityinen nuorisokoti toki haluaa pitää asiakkaansa, 200-300e/pvä juoksee tili, tottakai he kannattavat sijoitusta, vaikka tällätavoin täysin toimimattomanakin. Tottakai he voivat myös aidosti olla huolissaan nuoresta. Mutta kuka tarttuu toimeen, kun tällaisesta tavasta toimia ei ole apua ?
Minun tyttäreni päätöksiä odotellessa  ajautuu yhä syvemmälle syövereihin, juuri niihin pahimpiin pelkoihimme mihin nuoremme saattavat päätyä. Voidaan sanoa, että nuori itse aiheuttaa ongelmansa karkaamisellaan. Mutta niin kauan kun hän on alaikäinen, yhteiskunnan myöskään ei tule edes auttaa nuoren tilaa vain pahenemaan. On viimein alettava kuulla myös nuorta, kuten tuossakin Aamusydämellä ohjelmassa tuli ilmi nuorten itsensä suusta tämäkin puute.

Kenen etua tässä palvellaan? Tämä pattitilanne on kestänyt nyt 9 kuukautta.

Kukaan ei kuuntele huostaanotetun vanhempaa koska oletuksena on, että vanhemmassahan täytyy se vika olla! (Lastensuojelu ei niin tietääkseni oleta, koska tietää jo taustamme, mutta ulkopuoliset muut tahot ovat ennakkoluuloja täynnään!)

Ja ongelma tässä odotellessa yhä vain pahenee.

Oma tarinani on vain yksi lukuisista muista. Sijoituksia tapahtuu, koska kunnilla ei ole tarjota ennaltaehkäisevää tukea, mutta valtio tukee huostaanottoja.

KARKKI VAI LÄHIDEMOKRATIA


 

Joitain  ajatuksia vaalityön puolesta välistä, sekä muilta kuultuja hienoja  lauseita jäänyt vaaliteltoilta ja paneelista mieleen. Ensimmäinen noviisi pohdintani on, että miten voi demokratia toimia jos olemme leiriytyneet eri puolille? Eikö demokratia ole sitä, että muut hyväksymisen lisäksi myös kuuntelemme muita? Kuuntelemme oppiaksemme myös muilta?

Onko tärkeintä päästä sanomaan, että Minä, Minä tein aloitteen vai onko tärkeämpää itse asia?
Onko ehdokkaan esitettävä roolia että minäminä tiedän kuin se, että kuuntelee mitä kuntalaiset itse ovat mieltä? Jokin tässä asetelmassa mättää, en vain osaa vielä ihan tarkentaa mikä ei täsmää.

Kulttuurivaalitentissä kuulin Vihreiden erään nuoren sanat, kun kehoitettiin häntä mainostamaan puheenvuorossa itseään, että tärkeintä ei ole hän, vaan asia.
Juteltuani erään toisen nuoren kanssa, hän sanoi mielestäni erittäin viisaasti: parempi, että historian kirjassa lukee, että niin tapahtui ja vähemmän tärkeä on se että kuka sen teki.

Eräs “kilpailevan” puolueen edustaja kertoi innoissaan perustulo mallistaan. Hänen vaali “slouganinsa” oli LUMEDEMOKRATIASTA LÄHIDEMOKRATIAAN. Minusta oli hienoa kuunnella vilpittömästi innostuneen ihmisen hyviä ajatuksia. Vallitsevan käytännön mukaan minun tulisi kuitenkin olla näkemättäja kuulematta kaikkia heitä, jotka eivät kuulu juuri minun edustamaani puolueeseen?

Myös kokoomuksen nuori vaikuttaja kävi kyselemässä, vielä aitoa kiinnostusta vastavuoroisuuteen ajattelussaan.

 
Vaalitelttaamme tuli eräs erityislasten varhaiskasvattaja kyselemään mitä tiedämme espoolaisesta päivähoidon tilasta. En mitään, jouduin vastaamaan, koska en uutena espoolaisena tiedä, mutta kuulisin mielelläni. Hän kertomaan, miten erityislasten lastentarhan opettajat on tyystin syrjäytetty sosionomien tieltä, sosionomien joiden koulutus ei vastaa varhaiskasvattajien opetuksen tasoa. Sosionomit taitavat olla IN ja onko sillä saavutettu jotain parempaa? Miten on koulujen laita? Onko siellä mm. psykologeja ja terveydenhoitajia riittävästi? Ei ole, tuohon osaan itsekin vastata. Nuoret ovat minulle sanoneet, etteivät he useinkaan tiedä, että heidän koulussaan edes olisi psykologia. Oman nuoreni kohdalla tiedän, ettei koulu pystynyt tarjota apua yhtään missään erityistarpeessa. Nuoriskotia osoitettiin jo lintsausten alkuvaiheessa. Valtio tukee huostaanottoja, siihen on niin helppo tukeutua hätäpäissään.

 

Kulttuurivaalitentissä oli antoisaa pohtia yhdessä kulttuurin vaikutuksista kuntalaiseen. Ihania nostattavia asioita, joista olimme kaikki yhtä mieltä. Kulttuuri olisi lääkettä niin moneen asiaan alkaen pihapiiristä. Mitä tapahtuu sitten matkalla sanoista tekoihin, miksi kulttuurille ei silti tunnu löytyvän rahoitusta, ei edes tiloja toteuttaa niitä?
Tiedän nyt omasta kokemuksesta, miten yhteenkuuluvuuden tunnetta nostattavaa ja kaikin puolin voimauttavaa on vaikkapa toimia ehdokkaana, vajavaisenakin sellaisena, mutta silti, kuin se, että istuu kotona peukaloita pyörittämässä ja kiroilee maamme katastrofaalista tilaa.

 

Olisiko korkea aika kuunnella kuntalaisten hienoja ajatuksia miten toimia paremman lähidemokratian puolesta sekä myös antaa resurssit niiden toteuttamiseen? Tällaiset asiat eivät pidä pohjautua taloudellisiin voittoihin vaan henkiseen voimaannuttamiseen.

Vaaliteltalla tulee kyllä välillä uskon puute. Valtaosaa tuntuu kiinnostavan enemmän se ilmainen karkki- ja tikkarilaatikko kuin muutokset ja lähidemokratian toteutuminen. Tai tämä tuiki tärkeä oman sähkölaitoksen saaminen takaisin.

Vaan siitä huolimatta: Nuorissamme on selkeästi voima! Lainaan tähän kaarinalaisen Itsenäisyyspuolueen Linda Totuustytön sanat kun vaadimme täydellistä muutosta: Elä muutosta, Ole muutos kaikessa mitä teet. Älä odota mitään vähempää itseltäsi.

LOKAKUUN LIIKE ON PERUSTETTU


Lokakuun liike (LL) / Ohjelmanjulistus

Lokakuun liike: 10 pyyntöä päättäjille

Toiveet ja tarpeet uudenlaisesta, rakentavasta, auttavasta sekä kansalaisia kuuntelevasta ja eheyttävästä lastensuojelusta synnyttivät Lokakuun liikkeen.

Se on ”yhden asian liike” kaltoinkohdeltujen lastensuojeluperheiden auttamiseksi. Liike on avoin kaikille Suomessa asuville. Tahdomme kohentaa kodistaan pois sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa oikeusturvaa sekä palauttaa pahoiksi leimatuille lastensuojeluperheille ihmisarvon, joka heille kuuluu.

Välittämme niin Suomeen kuin Venäjällekin realistista ja totuudenmukaista kuvaa Suomen lastensuojelusta.

Vetoamme maamme poliittisiin päättäjiin ja lastensuojelijoihin:

1) Pyydämme, että te vähentäisitte lastemme sijoituksia, sillä kukaan ei tiedä, mitä lapsillemme tapahtuu bisnekseksi muuttuneessa sijaishuollossa.

2) Pyydämme, että te ehkäisisitte sijoituksia palauttamalla peruspalvelut eli kunnollisen, nykytarpeisiin vastaavan avohuollon tukitoimineen. Me emme tarvitse maahan lisää epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä. Me tarvitsemme kodinhoitajia.

3) Pyydämme teitä pohtimaan, miten aloitteet pysyvästä huostaanotosta ja sijaisperheen adoptio-oikeudesta liittyvät lastensuojelulain tavoitteeseen: huostaanoton tilapäisyyteen ja perheiden jälleenyhdistämiseen.

4) Pyydämme, että sosiaalitoimen ratkaisut saatetaan valvonnan alle. Toimien ja päätösten oikeellisuutta ja lainmukaisuutta on todisteellisesti seurattava. Vääriin ja oletuspohjaisiin kirjauksiin on puututtava. Asiakkaalle on selkeästi annettava korjausmahdollisuus häntä koskeviin merkintöihin.

5) Pyydämme, että viranomaisille määrätään sanktiot vääristä, menettelysäädösten vastaisista päätöksistä. Perheillä, jotka joutuvat laittomuuksien uhriksi, tulee olla oikeus vahingonkorvauksiin.

6) Pyydämme, että myöntäisitte lastensuojelun palvelujärjestelmän olevan vakavassa kriisissä. Pyydämme teitä tarkastelemaan perhepolitiikkaa ja kysymään, ollaanko siinä menty vikasuuntaan.

7) Pyydämme, että koettujen vääryyksien paljastamiseksi käynnistäisitte puolueettoman, laajan sijaishuollon selvityksen, kuten muissa Pohjoismaissa on tehty.

8) Pyydämme, että lopetatte ratkaisujen etsimisen valvontakulttuurista, viranomaisten yhteistyöstä, tietosuojan murtamisesta ja järjestelmää ruuhkauttavan lastensuojeluilmoitustehtailun tehostamisesta.

9) Pyydämme, että te papereiden liikuttelun sijaan kannustaisitte meitä vanhemmuudessa, ja siirtäisitte huomion varhaiseen tukeen. Että te uskoisitte meihin isinä ja äiteinä, ettekä näkisi meitä vain mahdollisina riskeinä ja uhkina, sitä me pyydämme. Vain tukea ja apua, muuta emme pyydä.

10) Lopuksi pyydämme kunnianpalautusta pahoiksi leimatuille lastensuojeluperheille. Pyydämme, että te näkisitte meidät.

Lokakuulaiset tulevat järjestämään tapahtumia, joilla kiinnitetään huomiota lastensuojelun epäkohtiin. Ensimmäinen tempauksemme on venäläisäideille suunnattu yhteisvastuukirje.

Lokakuun liike

— Maria Syvälä, toimittaja, kirjailija, Siuro.

— Ani Leikonniemi, sosiaaliohjaaja, vertaisohjaaja, Turku.

EN MINÄ OLE JAPANILAINEN KUVAKUDOS


olen kertaustyylien kakofonia

ruostunut ruukku ja Valencian pitsi

englantilainen teeastiasto ja kalastajansaappaat

 

 

Olen tuhkalla lepäävä tyttö ja peilisali

sammaloitunut kiviaita ja punaiset nauhakengät

silmänkantamaton laakso ja ummehtunut karjasuoja

 

 

olen mustalaisviulujen himphamppu

olen laulava ratsukko kaukana kolossaalipilastereiden varjoista

olen pohjoistuuli ja kissankäpälä

valkoinen hanki ja kellastuneet luistimet

saapasjalkakissa ja tyhmeliini

kotikutoinen villapaita ja samettipuuhka

 

 

Olen palatsin portaat ja kolhiintunut ämpäri

porkkanalaari ja multainen lapio

auringon haalistama puuharava ja keltainen kurpitsa

 

 

olen latinankielinen museoarkisto ja barokkipuutarha

olen iankaikkinen harmaakivitalo ja oranssi unikkotuuli

hampaaton ukko sadesäällä ja hevosvankkureiden koristevyö

 

 

olen maitopääläri ja kristallilasi järven jäällä

ja kaiketi, kaiketi olen poissa muodista

———-

Runo on syntynyt muistaakseni vuonna 2000 ja mitä todennäköisimmin taas tuohtumuksen hetkellä, kun en löydä paikkaani tästä maailmasta sen sijaan, että muut sitä yrittävät kyllä ahkeraan ympärilläni tehdä.

VARKAUTTA JA VÄSYMYSTÄ


9.10.2012

Tytär soitti yhtenä iltana itkien, ettei jaksa tällaista elämää. Että hänkin haluaa normaalin elämän. Kehotin häntä palaamaan laitokseen, jotta normaali eläminen toteutuisi nopeammin. Tietenkin hän kokee olevansa umpikujassa, koska rangaistukset odottavat laitokseen palattaessa.

Muutama päivä on masentanut se, miten niin moni suomalainen on täysin sokea tälle kaikelle. Kaikki vain hokevat sitä samaa, miten tärkeä on laittaa se tyttö kuriin ja järjestykseen. Hyvänen aika, eikö kyetä näkemään, ettei kaikkia vain laiteta kuriin ja järjestykseen. Miten ihmeessä tämän maan kansalaiset ovat niin jumalattoman alistuvaista sorttia. Itsestään selvyytenä pidetään systeemiä, vaikkei se edes toimisi!

Eräänä aamuna yksi ennakko odotettavissa ollut miltei tilastollinen tosiasia toteutui. Eräs äiti soittaa, että heidän talossaan on käynyt varkaita. Luettelee parin tonnin edestä tavaroita, jotka kuulemma tyttäreni on varastanut. Uskon kaiken helpostikin, eihän hänelle tule rahaa mistään, elää poikakaverin siivellä, joka työtön hänkin.

Olen pahoillani kaikesta ja suostun luonnollisestikin, että hän ilmoittaa poliisille. Ensimmäinen ajatukseni on, että tästä se lähtee tämä syrjäytyminen, joka yhteiskunta niin uhkakuvailee itse aiheuttaen toimillaan kaiken sen.

Soitan tyttärelle, selviää että tämä perhe on tuttu, heitä oli siellä bileissä 15 nuorta. Hän myöntää ottaneensa puhelimen, muuta ei. Poikani soittaa tälle perheen äidille, jonka talossa varkaus tehty. Alkaa selvitä, ettei tytär olisikaan ottanut kuin puhelimen. Varkaus se on silti ja kehotan tytärtäni palauttamaan puhelimen. (Häneltä itseltään varastattiin vastikään itse ostamansa puhelin).

Poliisi soittaa ja pyytää tytärtä kuulusteluun. Tuumaamme yhdessä, että voi olla mahdottomuus saada häntä sinne, koska on karkureissulla. Huomaan, miten joka päiväistä on poliisillekin nämä nuorten karkaamiset. Puhuihan nuorisokodin johtajakin nuorten suosimasta muotisanasta ”ottaa hatkat”. Tämähän on jo niin monen nuoren arkipäivää.

Suljetulle osastollehan tyttärenikin monet kaverit ovat joutuneet jo jopa 14 vuotiaat, eivät siksi, että olisivat psykoosissa vaan koska koko ajan karkailevat ja heidäthän on saatava kuriin!

Facebookin kautta järjestettiin syyskuussa yhteinen tapahtuma, kynttilän sytytys kodeissa pienen Erikan muistolle.

Saatana(anteeksi en yleensä kiroile kuin hädässä) herätkää!

Yksikään sosiaalitoimen ihminen ei minua hämmästytä niinkään, mutta minua hämmästyttää tämä kansa, joka alistuu aivan kaikkeen. Uskoo Ylempiin tahoihin enemmän kuin Jumalaan.  Nyt loppui tämä minunkin ainainen kitinä ainakin tältä illalta, tämä  hetkellinen masentuminen, alan selvittää mihin YK:n ihmisoikeuteen tästä nyt alkaisi valittaa. Muistan taas ne kaikki nuoret, jotka itse olen omin silmin tavannut. Tavallisia nuoria, lähes vielä lapsia ja suljetulla ovat pahemmissa oloissa kuin vangit. Ovatko he todellakin niin pahoja?

Ja oikein kuulen korvissani taas, kuinka joku jaksaa kitistä, miten on väärin valittaa kun Suomessa sentään on niin hyvin asiat ja moitteettomasti toimivat laitokset jne. Sanonko mitä ajattelen. No en sano, täällähän on niin hirveän pelottavaa jos sanoo jotain oikein ikävää ihan ääneen, voi voi, kyllä on kamalaa, voi mennä pullanpala joltain väärään kurkkuun.

VAALI KESKUSTELUA


Tämä ehdokkuuteni on saanut pohtimaan monenlaista. Selväksi on tullut ennenmuuta se, etten kykene toimimaan kuten muut ehdokkaat. Paljastun itse itselleni naurettavuuteni, jos alan toimia vastoin omia tapojani. Olen koettanut ”vaalityössäni” alkaa toimimaan samalla tavoin kuin muutkin, mutta todennut sen heti alkuunsa mahdottomaksi.

Ensinnäkin, minun on pakko tunnustaa miten vähän tiedän asioistamme, miten niitä maassamme hoidetaan. Joudun kysyä kavereilta, mikä on korvamerkintä, mikä on palveluseteli. Eikä sekään, nimityksistä on pian otettu selvää, mutta miten selvität sen kaiken muun. Sen todellisuuden, miten asioita hoidetaan. Sitäkin korvamerkintä asiaa. Kun yksi sanoo yhdellä tavoin, toinen sanoo toisella. Kuka on se joka sanoo totuudellisesti ja vain totuudellisesti. Ilman tunteita. Tämähän on yhtä tunnepeliä tämäkin touhu. Maailmaa tulisi johtaa rationaalisesti ajattelevat tutkijat, he joilla ei ole minkäänlaisia tunnekytköksiä valtaan eli omiin intresseihin.

Minua kiinnostavat vain tosiasiat, eivät erilaiset kytkökset joiden mukaan annetaan vastauksia.
Ehkä juuri siksi voisikin olla hyvä olla itse näkemässä asioiden hoitoa sisältäpäin. Ei olisi kommervenkkeilijöitä välissä.

On kiinnostavaa myös seurata mitä on ”keskustelu” vaikkapa vaalien alla. Claes Andersson kuvaa kirjassaan Kaksitoista vuotta politiikassa aikaa Vasemmistoliiton puheenjohtajana, miten hän koki epätoivoa siitä, ettei omilla argumentoinneillaan tuntunut olevan kuulijassa minkäänkaltaista vaikutusta. Oli kuin olisi keskustellut kuuromykän kanssa.

” Keskustelut olivat jonkinlainen ”peli”, jossa tavoitteena oli pelkästään omien asemien parantaminen. Ei ollut tarkoituskaan kuunnella tai ymmärtää toista eikä vastata hänen argumentteihinsa. Ainoana tavoitteena oli oman edun ajaminen ja ansojen viritteleminen minulle, mahdottominen lupausten vaatiminen Andersson kertoo. Tätähän se on täälläkin fb:ssä ”keskustelu” useinmiten. Mustavalkoinen ajattelu, piikikkäät sutkaukset sekä populistiset iskulauseet viehättävät monia, tästä myös Andersson puhuu.

Kiintoisaa sekin, ettei yksikään fb kaveri tykkää sivustostani jos olen eri puolueesta, huolimatta siitä, että minä tykkäilen jokaisen vaalisivuista. Ajattelen olevan tärkeintä, että me yhdessä yritämme, vaikka eri puolueinakin. Mutta ajatukseni ei  näytä saavan kannatusta.

Eikö juuri tässä psykologisesti arveluttavassa ihmisevoluutiollisessa vaiheessa ole melko toivottomat näkymät.
”He eivät oppineet mitään historiasta eivätkä poliittisista muutoksista. He eivät katuneet mitään. He tiesivät aina olevansa ja aina olleensa kaikissa oleellisissa kysymyksissä oikeassa. He olivat erehtymättömiä, järkkymättömiä, jumalten kaltaisia.”
En pysty mitenkään sopeutua ajatukseen, että tässä pitäisi nyt jollain tapaa leiriytyä oman puolueen leiriin ja suhtautua muihin kuin ilmaan. Kaikki ne puolueet joita ei kiinnosta tämän maan valtapuolueen ajama kaupallisuuden linja , tulisi nyt yhdistyä yhteiseksi rintamaksi, käyttääkseni nyt minäkin kulunutta ja tunnepitoista ilmaisua. Rikkoa kertakaikkiaan kaikki tämä hullunmylly yksityistämisineen ja kasvutalous hokemineen. Koska tässä ei järjen hiventäkään ole. Ajaudumme maailmaan jossa tuhoudumme tämän hirvittävän koneiston rattaisiin aivan tuota pikaa.
Sitä ei vain tuo eräs valtapuolue usko niin kauan kuin sillä itsellään on talot ja loputon luottokelpoisuus tyynynsä alla. Lisäksi luin tutkimuksen jossa todettiin tämän mainutun puolueen olevansa tunne uskollisin puolue. Eli tapahtuipa mitä tahansa, se puolue ei muuta ajatuksiaan. Siitä voi myös päätellä, mihin kaikkeen se tulee olemaan valmis, kun pahat päivät koittavat.

Sen vuoksi olen lapsekas ja ajattelen, että on sama olemmeko vaikka sen Pähkinän poimijan puolueesta, kunhan alasvaltaamme kaiken tämän kaupallistamisen diktatuurin.

Kuten huomaatte, ei bloginikaan ole muuta kuin lähinnä pohdiskelua varten. Ei minulla ole vastausta siihen, miten  toimisin valituksi tullessani. En ole kiinnostunut kosiskelemaan ketään edes vaalien alla. En ole kiinnostunut lupailemaan mitään. Olisihan silkkaa hulluutta väittää voivansa luvata yhtikäs mitään. Mutta on itsestään selvää, että parhaansa sitä tekisi ja omasta selkänahastaan ottaisi. Siinä kaikki. Tämä on ihmisyyttä, eikä minun tarvitse sitä erikseen kenellekään todistella.

Tämä oli minun toinen, tämän kummoisempi kirjoitukseni vaalien alla.