Minä kävelen koko tämän
syksyn läpi.
Kuljeskelen paikasta toiseen.
Olen nomadi.
En enää rakenna pysyvää
majaa minnekään.
Joskus pysähdyn tyrnipensaan
juurelle,
joskus pöydän ääreen perkaamaan
sieniä.
Mutta:
en enää rakenna pysyvää
majaa minnekään.
-Keijo Nevaranta
syksyn pihlaja
¤
Illan tullessa naakoilla on
kokoontumisajo:
ne ovat saaneet näköhavainnon haukasta.
Lokit kerääntyvät lahden pohjalle
ja muuttoparveen.
Minkki on syönyt tänä kesänä kyhmyjoutsenilta
kolme poikasta,
vain kolme jatkaa emon vanavedessä.
kalsääski leijaa Pohjoislahden yli
Tiukanjokisuulle kalaan.
Nurulokki kelluu kuolleena
laiturin vieressä kaislikossa.
Istun ongella ja ihmettelen
onko elämällä tämän suurempaa tarkoitusta:
vain neljä ahventa tänään.
-Keijo Nevaranta
¤
Haravoin pihasta viime kesän värejä esiin.
Soitan radiosta punarinnalle jatsia.
Huomaan että elämässä on onnellistumisenkin
hetkiä.
-Keijo Nevaranta
pellon laitaa
¤
Minua kauhistuttavat nämä susia raatelevat ihmiset.
Kuulunko tosiaan samaan laumaan?
-Keijo Nevaranta
linnut
¤
Kävelen pajuluoman rantaa pitkin.
Talven selän yli lentänyt talitiainen
virittää lyhyen säkeen ruostuneella äänellä.
On tammikuu, titityy.
Minulla on tämä puronreuna:
pieni kaistale elämää,
joitakin linnun ääniä,
jokin keskeneräinen ajatus,
puistomaisesti istutetut puut,
ikäänkuin muisto metsästä,
jossa nuorena viihdyin.
Pajuluoma on jäässä.
Ja minulla viimekesäinen aavistus
jään alla tapahtuvan veden liikkeestä,
virtauksesta.
Juuri nyt olen yksinäisempi kuin koskaan
ja se äänetön mikä minussa valittaa
vertautuu tiaisen ruostuneeseen
pelkistettyyn säkeeseen.
On tammikuu, titityy.
-Keijo Nevaranta
¤
Elän ja toimin epätäsmällisyysperiaatteella.
taiteen tekee arvostettavaksi
päämäärätietoisuus.
-Keijo Nevaranta: Rajakivet
viljan tähkä
voikukkien 