RAKASTUNEEN SIKERMÄ


I

Minun sieluni kirkkaana

kodissasi

silmiesi sinessä

paljasjaloin

 

minun ruumiini heltynyt itseeni

lempeiden kättesi alla

ei pelkää, ei murru

 

Minun ihmisen kokoinen ihoni

sieluni äärettömyys

koskettaa sielusi äärtä

 

hajoaa

 

ja valtameri laulaa

ilosta itkee

sulaa

 

niin ettei mikään erota maan ja taivaan

rajaviivaa

 

 

II

Tänään mieleni ylittää

katuja kuin ohikiitäviä planeettoja

 

kaupunkien äänet tulevat kaukaa

murheeni ovat

jouluisten puiden oksilla

vesipisaroita

 

pieniä tiukuja keväästä

siitä mitä on tulossa ja mitä on

jo tullut

 

 

III

huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei

ole enää valoja

 

ne ovat kartoilta liuenneet

 

ohuita muistoja

 

suustani lentelee naurua,

sellaista lapsinaurua

kun on lätäköitä kadut täynnään

 

sillä on kevään kasvot, puhtaat ja yksinkertaiset

ilosta täysiksi muuttuneet:

 

Kun veneet lepattavat vesillä

kun puissa on vihreitä kukkia

pienet Sovinnon silmät tuulessa

sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa

 

 

IV

sinä minun meteoriitti siipeni

kylmän kiven sammal askelmani

 

kuuletko miten kosketan sinua tuuli ohimoilla

lasken harmaan varjosi menemään

 

katso se sivu on poissa, irti reväisty pahan palkka

tulen sinuun kuin maasta nouseva voikukka valo

 

kosketan tulen sisareksi

otan omani kuin juurilta reväistyn puun

 

suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti

otan palan taivasta

 

maahan hukutan pimeän, punaisin terälehdin

peitän kokonaan,  ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö

sinä minun taivaskettuni

 

raivomerten kantosiipialukseni

minun armahdukseni,

 

itsekkyyteni

 

 

V

sanasi kuolettavat minut eläväksi

ne pari hassua sanaa

nauravat hengitykseni

kuuluviin

 

suutelevat pääni sumuiseksi

polveni

putoaviksi

 

poistuvat arkisista äänistä

takki nurinpäin hymyillen

katson maailmaa

 

 

VI

rakastan sinua

kun taivas ankkuroi ääriään

mopon pakokaasut perääntyvät ikkunasta

 

kesä kaikuu huoneeseeni. joku naapurissa ei tule yksimielisyyteen

puhelimessa.

 

tuulee kesäillan puhetta,

lempeää kesäkukkien valoa.

 

 

VII

tuuli haihtuu illan puista

peltoaukea tulvahtaa täyteen kyyneleitä

 

olen sulanutta vettä

istun terassilla

mielessä suuret asiat, tähdet ja koko avaruus

 

saapasjalkakissan kokoinen askel

laulukin tihkuu ihosta

 

tuoksusi tyynylläni

 

Tänään sanoit rakastavasi.

olen Maanjäristys Tulivuorenpurkaus ja Meteoriitit putoilevat

päistikkaa maahan

 

matkustan paperisella raketilla kuuhun ja takaisin

silmäni ovat Auki ja Kiinni eikä valo yhtään vähene

 

—–

EN MINÄ OLE JAPANILAINEN KUVAKUDOS


olen kertaustyylien kakofonia

ruostunut ruukku ja Valencian pitsi

englantilainen teeastiasto ja kalastajansaappaat

 

 

Olen tuhkalla lepäävä tyttö ja peilisali

sammaloitunut kiviaita ja punaiset nauhakengät

silmänkantamaton laakso ja ummehtunut karjasuoja

 

 

olen mustalaisviulujen himphamppu

olen laulava ratsukko kaukana kolossaalipilastereiden varjoista

olen pohjoistuuli ja kissankäpälä

valkoinen hanki ja kellastuneet luistimet

saapasjalkakissa ja tyhmeliini

kotikutoinen villapaita ja samettipuuhka

 

 

Olen palatsin portaat ja kolhiintunut ämpäri

porkkanalaari ja multainen lapio

auringon haalistama puuharava ja keltainen kurpitsa

 

 

olen latinankielinen museoarkisto ja barokkipuutarha

olen iankaikkinen harmaakivitalo ja oranssi unikkotuuli

hampaaton ukko sadesäällä ja hevosvankkureiden koristevyö

 

 

olen maitopääläri ja kristallilasi järven jäällä

ja kaiketi, kaiketi olen poissa muodista

———-

Runo on syntynyt muistaakseni vuonna 2000 ja mitä todennäköisimmin taas tuohtumuksen hetkellä, kun en löydä paikkaani tästä maailmasta sen sijaan, että muut sitä yrittävät kyllä ahkeraan ympärilläni tehdä.

LAPSI RUNOJA


Ave Maria
Gratia plena
kaunis ja hyvä tyttäreni
Dominus tecum
viestii Espanjasta: ihana äiti
koko runon läpi uhmaikäinen poikani
nukkuu vieressäni kylkiluut paistaen
kuin kiinalaisessa posliinissa

Benedicta tu in mulieribus
minulla on vielä yksi yön mentävä reikä
auringon nousun näkemisen hetki
Et benedictus fructos ventri tui Jesus
te kohdustani nousseet
älkää peittäkö kyyneleitänne
antakaa naurunne olla puhtaan veden
valaisema

Santa Maria…
Santa Maria…
Maria
älkää kääntäkö katsettanne
pahantekijöiden edessä
Ora pro nobis
Nobis pecatoribus
minä olen äitinne,
raunioissa kasvanut perhoslapsi
norsun sielu

Nunc et in ora,
In ora mortis nostrae
(Santa Maria, Santa Maria)
Maria
muistakaa norsua kun vuodesta
vuoteen koetatte saada sanaa
kuuluviin

Ora pro nobis
Nobis pecatoribus
perhosta, kun teitä vastaan alentuvasti
puhutaan
perhoslapsi iskee maihin saakka
Nunc et in ora,
In ora mortis nostrae
Amen
Amen…

¤

opeta minua lapsesta
sen vilpittömästä katseesta
sileästä otsasta
sen sulavista jaloista
rakastavista käsistä

opeta minua lapsesta
sen tunnollisesta uskosta
että joku ottaa kantaa ja
vie perille

opeta minua lapsesta
sen oikeamielisyydestä
kun hätä on suurin
sen lentoon kohoavista
leikeistä

opeta minua lapsesta
sen luottavaisesta
askeleesta
että kaikki on hyvin
kun Nyt on hyvin

¤

Lyhenevät saappaat
lyhenevät lahkeet
polvet puhki
kita auki naapuriin saakka

märkien kasvojen puuttuva hammas
keväinen mahla herkillä huulilla

raastava riivinrauta
kiljuva nälkä
asfaltissa polven mentävä reikä
äiti verta!

Itke lapseni itke
kyllä äiti voi ostaa korvatulpat #&xz#

kaadu, kaadu maahan saakka
kämmensyrjät tikkuina
raaku, raaku kaikki varikset lentoon
kaada maito viidesti päivässä

oksenna syömäsi rotanmyrkky
pyristele lentoon vaikka siivet ruvella

polje jalkaa niin että ketut pakenevat koloistaan
ja Naura
naura koko valkoinen helminauha
helähtävä maa

pakkaskukkia ikkunalle
uuninsyli lämpimäksi

Valkovuokkoja pöydälle
naura pienet sormet poskille
naura pieni naavasukka
kaiken olet saava elämältä Runsain mitoin

¤
lapsi nauroi seitsemän kertaa sinä hetkenä, kun valkovuokot hieraisivat

silmänsä auki ja taivas täplitti aurinkohaltioita kattoon ja seiniin.

Äiti tuli ja näki juuri sopivasti kaiken

musiikki keikkui levylautasella

keltainen pyöräilijä viiletti alas tietä
Horisontti oli kirkas
puutarhapöytä katettu jäänkirkkain lasein

Pihoilla kaikui keväälle

¤

KOSOVO

Lapsi silittää äidin poskea
pienet kädet liikkuvat kasvoilla,
pienen tiaisparven hätäinen lento

Pojan silmät
polttavat ampumahaavat

hengitys tukehtuu huutoon
——–jota ei tule

-teillä on parempi siellä. Äiti tulee kun on terve

Pojan kädet silittävät äidin poskia,
häkkiin suljetut linnun siivet

Viimeinen suukko
ja maa halkeaa kahtia

Minä talutan pientä poikaani
koulubussiin
reppu yli puolen metrin
Kädet silittävät minua vyötäröstä
-äiti olethan kotona kun tulen koulusta?

Mitä, mitä voisimme vähentää omastamme?

¤

ORPOLAPSIA

Käteni kipeytyvät
öisin on vielä kylmä
ajalla musta peite
räätälöity
oikeaan osoitteeseen

En unohda seitsemänvuotiasta
lasta joka halusi kuolla
rakkauden puutteesta

Maa puree reiät pohkeisiin
sydän sahataan ees taas
ruostunein terin

Moni tarjoaisi lämmintä maitoa
yöt ja päivät
Lakipykälät
läpiruostuneet pykälät
Käteni kipeytyvät
voi olla jo myöhäistä
ja on

¤

TYTTÄRENI

Sinä pieni hahtuvatukka
seisoit pallon päällä
tarinoita lueskellen
kämmeniltäsi

tarinoita solkenaan
veden helmiä

maailma on tullut
liian suureksi
hipoen meresi pohjaa
säikyt isoja askeleita

sinun lohenmuotosi
on altis

paljas hauraus
etkä vielä näe loistavaa
olemustasi sinä
jumalattarien lemmikki lapsi!

oi sinä pellavatukka
sulje silmäsi

ja anna kuun valaista
sinua äläkä pelkää
sillä sinulla on avaimet omaan
suureen lohien sukuun

päihdyttäviin pyörteisiin
maailmojen

syviin syntyperiin
loistavaan oranssipukuun
josta heijastuu kaikki
spektrin värit koko ihmissuku

lopullisen totuuden
häilyvät muodot

kaikkien valtamerten
yhteenliittyvät joet

¤

hiljaisuus varisee

paljailta puilta
jäätyneen maan
kalpeaa aurinkoa pitkin

pienen pojan selässä reppu
silmäkulmaan
unohtunut pysäkki

kämmenviivalla rukous
hiuksilla arka
valon kysyvä heijastus

2005
¤

Lapseni, yöt tulevat

ja maa lyö leikiksi
juoksee kultaiset hevoset rantaan

kultaiset, onnelliset hevoset
hymyile lapseni, vaikka maalla

on taakkansa

mustanmullan lahjansa
unessa vaipuvat kasvot

peilin paljas nahka
Sudenkesyttäjä. Villihevonen rannalla.

aamulla aukeaa vilja
kolhiintunut kynä merkitsee

muistiin valkoisen

tuhkanharmaalla pohjalla
Lapseni, yöt tulevat

ja maa avaa kasvonsa

mutta muista, onnelliset hevoset

11.1.2007

¤

22.11.2005

nukutko jo?
Nukutko jo suuressa talossa
kaikki valot päällä
peltojen mustassa nielussa

kuka sanoi sinulle hyvää yötä
itsekö herätät itsesi aamuun
tyhjiin seiniin
kuolleet kukat ikkunalla
siitä lähtien

sama matto narulla kesät talvet
poimisin tuoreita kukkia
kun näen sinut

sanat vajoavat nielun juoksuhiekkaan

ämpäreillä vettä
hämähäkin verkkoa hellan kulmilla

vuodet kuiskivat seinillä
ristiin naulittua

Äiti repeilee
verkkokalvolla
silmiäsi häikäisee
aamuvalo
huoneen häijy sanoma

katossa kärsimysviiva
haavoittunut hymy

¤

Tenavat.
Tähdet jotka syntyivät
toisensa perään
muodostivat minun Otavani
minun Aurinkokuntani

maan märän saappaissa

Tenavat.
Valkovuokkoja sylit täynnä
maan kasvot valkoisenaan
lehti lehdeltä kasvoivat minuun
nukkuivat lumen alla

yön kasvoilla sininen hohde
lehtipuiden horisontti

Tenavat.
Teitte jälkiä märin saappain
hermoni riekaleiksi
syntymähuudosta
murkkulenkkareihin

Kasvoitte nälästä, riidoista, rakkaudesta
puolustamisen tuskasta
parkumisen oven paukkeesta

Meillä oli aina elämisen juhla
sairaalasta sisään ja ulos.

Tenavat.
Väpättävät tähdet
minun Otavani
minun Merkkini Merkiksi

23.11.2005

¤

LUONTO RUNOJA


IKIWANHA PUU

ostetaan viisas,
Ikiwanha Puu
niin ja Maa sen koko leveydeltä

jotta kaikki mitä se pudottaa,
miltä se suojelee
mitä voi nähdä
mitä voi unelmoida
mitä se synnyttää

olisi enemmän kuin mikään
urakehitys
mikään rahallinen korvaus mistään työstä

oma se olisi oltava koska puisto osasto
häätää pois kaikki jotka kiipeilevät puihin
istuksimaan
saatikka asumaan

enkä minä tuhoaisi maisemaa, yhden lyhdyn
sytyttäisin iltaisin, jotta
lukea näkisin.

¤
jos sinä itket,
minäkin itken
jos naurat, minäkin nauran

tänä yönä halkeamme yhdessä
kun kaivinkone erottaa meidät
meidät, joen ja meren
itkemme ikävän
ja murskatun polun muiston
toistemme luo
salaa

¤

kertokaa meille elämästä
metsä,
sammalpeitteiset kivet ja
te vakaat rauhalliset kuuset,
te kuivien kallioiden pihlajat

kertokaa
te oravanpoikaset
ja tilhiparvet,
te muurahaisten suuret suvut
ja kettujen vilahtavat hännänpäät
te hirviemot ja isät
te leppäkerttujenkesät

kertokaa
te majavat pesäänne rakentavat
te ilveskissat arat

kertokaa meille

¤

maa, sammaleen suojissa katseleva viisas kypsyvä maa
miten nuoret ovatkaan jalanjälkemme sinun ihollasi

kosteat huulesi muistuttavat meitä sinun suojastasi
sittenkin kun taivas kadottaa meidät näkyvistä

lapsia me olemme sinun lapsistasi, orjia orjistasi, auringosta
kypsyviä työmuurahaisia, pientareella loikovia käärmeensikiöitä.

katseeni laskee auringon lailla, liukuu pois hyvää yötä sanomatta
miksi kertoisin itsestäni epäilevälle. miksi laskisin pääni lämpöiseen
hiekkaan vierellesi ihminen, ellet näe samaa taivasta samaa pilvien vuorta

miksi nojaisin sinuun, jos väistät jo hyvissä ajoin, etkä edes huomaa putoamistani
miksi puiden oksilla pisaroita, pisaroilla kysymysten kertomustaulu

maa, sinä sammaleen suojissa katseleva viisas maa, miten nuoret
olemmekaan.
¤
syksy on riuhtaissut itsensä käyntiin. se repii velloo kyntää kaikkiin puihin syvät vaot.

sitä riepoo päästä kuolemaan syntyäkseen jälleen. helppoa se ei ole. siksi se on kutsunut kaikki tuulet apuun. välillä sitä jänistää, muttei auta ja kun hanhet lähtevät yön selkään, se yhtyy valittavaan lauluun.

ja taivaan gobeldiini pitää vaihtuvaa näyttelyään sinfonia orkesterin säestyksellä.

¤

RAKKAUS RUNOJA


13.7.2009

sinä meteoriitti siipeni, kylmän kiven sammal

askelmani, kuuletko miten kosketan sinua tuulisena

lasken harmaan varjon menemään. katso se sivu on poissa irti reväisty pahan palkka

tulen sinuun kuin maasta nouseva aurinkopyramidi

kosketan tulen sisareksi otan omani kuin juurilta reväistyn puun nostan patsaaksi tulivuorelleni

suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti, otan sinusta palan taivasta

maahan hukutan pimeäni, punaisin terälehdin

peitän sinut kokonaan ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö

sinä minun taivaskettuni, raivomerten kantosiipialukseni

minun itsekkyyteni, armahdukseni

¤

14.7.2009

kesäaamua huoneessa. kiertävässä sirkuksessa. mukaan otan vain naurua ja kasvunvaraa

maata kiertävän auringon sitkeyttä

tornitalojen näkökykyä

minusta tulee trapetsitaiteilija, sinä painot jonka varaan lasken itseni. kysyn maailman toisia laitoja. vastauksia en halua, vastaukset väistyvät tietävän tieltä

kesäaamua huoneessa niinkuin aina kesäisin, nyt kaikki on toisin: sinä

¤

12.7.2009

pilvet repeilevät vanha unohtunut puu halkeaa

joki kiehuu metsät syttyvät tuleen

poltinraudat jaloissa, niin on rakkaus takertunut oveni pieleen

RÄJÄHDYSVAARA huudan ja avaruus pakenee paikalta

veitsenterällä ihoni ikävä. pyykkikone runnoutuu katosta läpi

ratakiskot irtoilevat pulteistaan.

minä tiedän ettemme kaipaa, näännymme vain ääriemme ylitse

saavuttaako sitä koskaan riittävästi niin, että kuun hellyyttävä silta pyyhkii viereltämme

kaiken ikävän, soluttautuu rauhoineen päivineen

tähän Raivorakkaus linnakkeeseemme

minä kysyn tätä itseä lohduttaakseni

¤

20.7.2009

valo haluaa sisään

se on jo täällä. olen tullut tietoiseksi miten lakanani on rypistynyt yön jäljiltä. valo ja varjo samassa kuvassa, samanarvoisina.

vaatekaappini ovessa auringonviilto, heijastus soihtuni maallisesta tomusta

sininen taftiverho repsottaa ylhäältä, samettiset ruusut punovat loputonta köynnöstään. joulunturkoosi tähti nurkassa nukkuu

peilistä heijastuu todellisuus sellaisena kuin se on

raollaan olevasta ovesta näen seuraavan huoneen jokaisen kaipaavan nurkan. käsinpuhallettuun lamppuun läikkynyt kolme sanaa valosta

kolme vielä lausumatonta sanaa. avoimen ikkunan huulilta puhaltaa kesäaamua

niin varhaista vielä. näen tikapuut joita pitkin kiivetä taivaaseen. vain kissat tekevät niin loruissa

Minä olen Loru, lorun monta aavistamatonta osaa

hiiskauksen päässä ajasta jolloin hopeakylkiset kattilat rämähtävät soimaan.

ikkunani on likainen, huomaan. silti olen nähnyt siitä aina ulos

ulkona nyt on joka tapauksessa aina samanlaista

juhannusruusukin tunkee tuoksuaan, miksi korviin. ehkä juhannusenkeleillä on tylsää muuten

olen nähnyt taivaan pilvessä. pilvessä sinut. jollei ole nähnyt varjoa, ei voi tietää valosta

niin on pilvenpoika sanonut. pyykkinarulla paljon purettuja päiviä, yhteen kietoutuneita valheen sopimuksia

nyt tällä hetkellä, NUOLI: TUOHON SUUNTAAN. kuvassa valo osoittaa minua. olen saanut valon merkin, varjoja ruohikolla, verhoissa ylösalaisin

A B C kissa kävelee

¤

 

Minun sieluni on

kirkkaana kodissasi

silmiesi sinessä astua (turvassa)

paljasjaloin

minun ruumiini on heltynyt itseen

kättesi lempeiden alla

se ei pelkää, ei murru

 

Minun ihmisen kokoinen ihoni

minun sieluni äärettömyys

koskettaa ihoasi

koskettaa sielusi äärtä

 

hajoaa sinuun

valtameri laulaa

ilosta itkee

sulaa

niin ettei mikään erota maan ja taivaan

rajaviivaa

¤

 

 

Tänään mieleni ylittää

katuja kuin ohikiitäviä planeettoja

kaupunkien äänet tulevat kaukaa

 

murheeni

jouluisten puiden oksilla

vesipisaroita

pieniä tiukuja (keväästä)

siitä mitä on tulossa ja mitä on

jo tullut

 

Huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei

ole enää valoja

ne ovat kartoilta liuenneita ohuita muistoja

 

Suustani lentelee naurua

sellaista lapsinaurua

kun on lätäköitä kadut täynnään

kevään kasvot, puhtaat, yksinkertaiset

ilosta täysikis muuttuneet

veneiksi lepattavaviksi vesillä

puiden vihreiksi kukiksi

 

pienet Sovinnon silmät tuulessa

sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa

MUSTAENKELI


I

Mustaenkeli istuu katolla

heiluttelee jalkoja räystäältä

unikot huuhtoutuvat tuulessa

kultasade kuhisee mehiläisiä

Mustaenkelin silmänaluset ovat tummat.

valvomista. valvomista. valvomista.

unikko kuiskaa.

musta siipi värähtää

rantahiekalla kylmät jalanjäljet

veden ja hiekan yhtymäkohtaa hipomassa

musta polkupyörä nojaa

porttia vasten

vesi nuolaisee jalanjälkiä

yhtä varvasta vain

yhtä onnetonta

merkittyä varvasta vain

kuvaharjoitusta LailaHelena

II

Mustaenkelin siluetti nukkuu

kultasadepuun kuhisevassa

mustaenkeli on madaltanut

huonekorkeuttaan

Mustaenkeli on tomuttanut

valkoiset verhot tuulessa

mustaenkeli on nuolaissut kirjeen kiinni

ummistanut väsyneet silmänsä

Mustaenkeli oli lusikoinut keittolautasensa

aivan tyhjäksi

kultasadepuussa pikkulintu syö hyönteisen

pikkulinnun kyljessä on sinistä väriä

mustaenkelin silmistä valuu pakanoita.

Alkaa sataa. siluetti on poissa.

Kultasadepuussa ei nukuta.

¤