NUUKSION HUVIPUISTOSSA


Halusin viettää mukavan äitienpäivän kaikesta hälystä ja turhuudesta kaukana rauhallisessa levon tyyssijassa, Nuuksion kansallispuistossa, jossa edellisen kerran olin ollut 22 vuotta sitten.

MENNESSÄ (alkukohtaus): Jäimme bussista siihen tienposkeen, kävelläksemme ensin pientä tietä pari kilometriä kohti Nuuksion harvinaisuutta. Kirosimme autoilijoita jotka kehtasivat pakokaasutella näin lähellä suojeltua aluetta.

Mitä lähemmäksi aluetta tulimme, sen enempi kuhina alkoi käydä. Info pisteessä oli sellainen kälätys ja mölötys, tilausbusseja ja autoja siksakkia. Itse metsä ei ollutkaan kuvitelmani mukaisesti kapea kinttupolku, vaan leveä kuin valtatie, sametin sileäksi tamppaantunut juhlaparketti, puujuurakot kynnyksinä tuhansien ihmisten tallomana. Vastaamme tuli japanilaisia pukumiehiä, takaamme porhalsi maastopyöräilijöitä sata lasissa, koirien ulkoiluttajia kakkapusseineen,espanjalaisia jotka pajattivat niin että metsä raikui. Joka mäen nyppylän takaa kohosi meluavia ihmispesiä nuotiotulilla.
Minulle selvisi melko nopeasti, että olinkin tullut jonkinlaisen Puuhamaan irvikuvaan.

Aloin miettiä, milloin näiltä mailta ovat eläimet joutuneet lähteä maanpakoon, evakkoon, pakolaisuuteen. Ovatko ne löytäneet uudet asuinsijat, vai elävätkö jollain leireillä odottaen parempia aikoja?
Vain yhdessä kohtaa, kauempana ”valtatiestä”, sellaisessa syvänteessä, kuulin lintujen laulua, mutta sekin oli vaimeampaa kuin oman asuinpaikkani kaupunkilaismetsässä. Vaistosin alakuloa, en riemua.
Miten tällaisella ihmislauma tantereella mikään eläin voi rakentaa tulevaisuuttaan?

Missä vaiheessa tämä kaikki on tapahtunut? Ennen meitä ihmislajikkeita metsän väkilukuun suhteutettuna oli vain jonkin verran. Nyt me olemme paisuneet miljardipäiseksi hirviöksi jota mikään ei pitele.

Emme ole enää Minä, erillinen yksilö. Minä on kuollut sukupuuttoon. Olemme Minä hirvittävänä isona meinä ja se on tosiasia, joten turha on enää haikailla pienen ja viattoman itsensä ympärille.
Minusta oli tullut yksi metsää ryskyttäen tärvelevä Jättiläinen. Häpesin itseäni, että olin tullut tänne pilaamaan toisten kodin ja valtakunnan metelöinnilläni.

Arvoisa Metsä, en tiedä mitä sanoa. Anteeksi jos se nyt mitään auttaa enää.

TULLESSA (loppukohtaus): Tulimme auton kyydissä kaksi kilometriä takaisin maantielle ja kirosimme kävelijöitä jotka retkireppuineen kehtasivat kävellä keskellä tietä autoista piittaamatta.
http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/kansallispuistot/nuuksio/Sivut/Default.aspx

MIELI LIEKEISSÄ RUOKAKAUPPAAN


Kun seuraavan kerran menen kauppaan, voinen alkaa ajatella, että menen nyt ikäänkuin ottamaan oman vastuuni pelloistani. Haluan pitää niistä huolen parhaalla mahdollisella tavalla.

Miten niin pelloistani?
Kyllästymiseen saakka on puhetta vastuullisesta kuluttamisesta, kuluttajan valinnoista, pienin askelin etenemisestä valinnoissa, koska on syytämme että ympäristö tuhoutuu jne jne. Osaamme jo ulkoa fraasimaisesti toistella asioita. Osaammeko sisäistää syvästi yhtäkään niistä?

Miten ymmärtää ja hahmottaa kuluttajan vastuun(fraasi) vaikkapa nuoret, ovathan he syntyneet elämään kuluttamisen keskelle, heitä on oikein kannustamalla kannustettu siihen. Kuluttaminen on ollut hyve länsimaisen ajattelun mukaan. Aikamme on myös ollut täynnä ristiriitaisia maamerkkejä. Toisaalla on sanottu ja yhä vaan näköjään sanotaan, kuluta, kuluta sillä silloin olet kunnon kansalainen ja toisaalla sanotaan, että älä tuhlaa yhtään mitään.

Lisäksi me voimme ymmärtää tänään paljonkin mitä pitäisi tehdä, mutta on niin helppoa mennä nälkäisenä ja väsyneenä ruokakauppaan, ottaa se tutuin tuote jotta pääsisi nopeasti kotiin laittamaan siitä ruokaa. Raskas jobi se olisi ollut sieltä pellolta saapuneellekin alkaa siinä kohtaa tehdä valintoja, kun valinnan varaakin on niin paljon.

Joudumme alkaa ylittää nälkäisinä ja väsyneinä rajoja.
Ruokateollisuuden kanssa rajojemme ylitys vaatii arkirutiineista ankarasti ponnisteluja, mikä tekee tästä kaksinverroin vaikeampaa. Voimme jopa jäädä kokonaan ilman, ellemme vain valitse jotain vaihtoehdoista, jotka kaikki ovat ainoastaan huonoja vaihtoehtoja.

Mutta toisaalta, ihminen joka kerran oivaltaa kokonaisuuden jossain asiassa, ei voi enää palata. Kun ymmärrämme, miten julmasti luonto todellakin kiskotaan juurineen (fraasi), sitten ei paluuta vanhaan enää ole.

Henryk Skolimowski avaa kirjassaan Mielen näyttämö rajojamme.

“Se, joka radikaalilla tavalla ylittää mielensä piirin, ylittää radikaalilla tavalla todellisuutensa piirin. Meillä kaikilla on ollut kokemus, jossa mielemme on yhtäkkiä liekeissä ja meitä ympäröivä todellisuus muuttuu dramaattisesti.”

Tällaiselle muuttumisprosessille on biologiset ja psykologiset rajat silti olemassa, alkaen kurnivasta vatsasta siellä kaupassa.

“Jos laajennamme ja muutamme meitä ympäröivän todellisuuden luonnetta, kiskomme itsemme juuriltamme, irrottaudumme todellisuudesta, johon olemme juurtuneet, menetämme turvallisuutemme, tunteemme siitä että kuulumme johonkin.” Olemme ihan pihalla, kuten sanotaan, “mitä minä sitten syön”, “mitä minä sitten päälleni puen”.

“Ennenkuin Eigerin pohjoisrinne valloitettiin, se näytti uhmaavan kaikkia yrityksiä. Sen jälkeen kun sitä pitkin noustiin huipulle, se muuttui yhdeksi nousureitiksi toisten joukossa. On poistettu psykologinen mahdottomuuden esirippu. Mieli on oppinut, että tämä on nyt mahdollinen asia ja kuuluu “todellisuuden” piiriin. Ennenkuin Mount Everest valloitettiin, se oli inhimillisen suorituskyvyn perimmäinen raja. Sen jälkeen kun sille noustiin, siitä tuli vuori toisten vuorten joukossa.”
Meidän vuoremme on tämä oravanpyörämme, valinnat enimmäkseen arkisissa toimissamme kuten syöminen, vaatetus jne. Vuori mentiin valloittamaan erikseen, eväät mukana. Nyt meidän on ylitettävä vuori jo eväitä valitessamme ja nälkäisenä asiat usein ovat kahta vaikeampia. Meillä on valtaisa maailmanlaajuinen vuori ylittettävänä. Se ei ole kenellekään helppoa. Muttei mahdotonta, kuten nähtiin.

Oivalsin itse sattumoisin illalla nukkumaan mennessä, miten todellakin kauas olemme joutuneet vastuun ottamisesta. Teknologia on suorastaan riistänyt meiltä vastuumme! (Tai ei ketään tai mitään kannata syyttää, mutta tähän olemme ajautuneet). Aivan äskettäin oivalsin selkeästi tuon vastuu sanan, mistä niin paljon puhuttu.
Ennenaikaan olisimme olleet vastuussa omista pelloistamme, karjastamme, taloistamme.

Mutta ennenkaikkea pellot, niiden varassa oli koko eloonjääntimme.

Sitten tuli kummallinen pimeä kausi, vastuuton elämä väliin, ruoka tupsahti lautasellemme ilman että meidän sen tuottamista piti miettiä laisinkaan.

Kun seuraavan kerran menen kauppaan, voinen alkaa ajatella, että menen nyt ikäänkuin ottamaan oman vastuuni pelloistani. Haluan pitää niistä huolen parhaalla mahdollisella tavalla.

Tunnen siellä avuttomuutta, koska en tiedä mihin työkaluun tarttua, mikä on kuokka, mihin ravinteisiin nojata. Tietämättömyyteni on valtaisa. Tietämättömyyteni pelottaa minua. Mutta yhden asian tiedän varmasti:
Rakastan peltoani, koska siitä riippuu elämäni.
Jos sillä ajatuksella menen kauppaan, uskon voittavani pikkuhiljaa pelonkin. Voin olla rauhallisin mielin ja luottaa siihen, että joka päivä opin jotakin, alan tehdä oikeampia valintoja peltoni hyväksi. Enempää en voi tehdä tänään. Olen puron alussa. Ja joinain hetkinä olen kuin liekeissä!

Ja niin oivalsin vahingossa tuon vastuu sanan.

Vastuu, mikä siunauksellinen asia!
Vastuu on ihmisyyttä, itsekkyyden vähenemistä, pinnallisuuden vähenemistä.
Voimme kokea, miten upeaa on saada takaisin ihmisyyttämme, moraalista vastuutamme.

Tämä vastuu kysymyshän on tärkeä inhimillisen olemassaolomme tuntomerkki. Koko ihmisen statukseen kuuluu vastuu, sanoo Henryk Skolimowski.

Tällä asialla voi on olla hyvinkin merkittävä yhteys siihen, miksi nykyihminen voi kovin pahoin. Ihmisellä, joka on uhrannut elämänsä vastuun nimessä, ei ole tunnetta, että olisi tuhlannut elämänsä. Sellaisen ihmisen elämä otetaan vastaan jalona ja innoittavana asiana.

Sana “vastuu” voi jo valmiiksi herättää enempi kielteistä. Mutta äkisti tuo sana herääkin henkiin nykyihmisen mielissä ja kuten H.S. asian ilmaisee, että kun tajuamme vastuun henkisyytemme piirin laajentumisena, se on voima joka koko ajan vain elävöittää meitä!
Vastuu saa siivet ja meidän on oltava valmiit lentämään niillä, hän upeasti sanoo.

“Teknologia, joka järjestelmällisesti riistää meiltä vastuun (siirtämällä kaiken asiantuntijoiden hoidettaviksi) edustaa pahan voittoa. Sillä jos kaikki tehdään meidän puolestamme, jollemme voi panna käytäntöön vastuutamme, emme ole enää inhimillisiä.”

Alkakaamme välittää “pelloistamme”, palauttakaamme itse itsellemme oma arvomme maailmassa, peltomme laidassa. Palauttakaamme olemassaolomme mielekkyys tuomalla takaisin ihmisen vastuumme. Sisimpämme.

ERITYISRUOKAVALIOISTA


Missä vaiheessa meno on mennyt siihen, että oli mikä tahansa kissanristiäinen niin kysytään erikoisruokavaliota ja kamala pulaaminen alkaa eri ruokien kanssa.

Entisaikaan syötiin kohteliaasti sitä mitä tarjottiin ja pidettiin mölyt mahassa, ellei jokin ruoka sopinut.

Onko elämä nyt todella noin pienistä seikoista kiinni? Eikö voi vain jättää lihaa syömättä, tai popsia salaatti ellei perunoita syö (itsekään en syö normisti lihaa enkä perunaa enkä pastaa enkä pullia enkä keksejä enkä karamelleja jne…).

Onko todellakin tarpeen kaikkialla ääneen kailottaa jos on kasvissyöjä tai onko lihansyöjä vai onko mursun vaiko märehtijän vatsantoiminta. Mistä lähtien näistä melko intiimeistä asioista on tullut julkisia ja jotenkin merkityksellisiä ilmaista koko seurueelle.

Joskus vain tuntuu niin elitistiseltä turhuuksien turhuudelta moinen. Näkee väistämättä silmissään kaikki he, joilla ei ole edes varaa valita. Itsekin olen lasteni kanssa kuulunut siihen lajiin, joka joutui valita vuosikausia roskiksen wiinerit tai muut maatumaan aioitut lounaaksi, vaikka miten sai vehnästä vatsanväänteitä, sokerista rytmihäiriöitä ja lukemattoman määrän lisäaineita kehoon.

Tv:kin on täynnä tyhjänpäiväisiä kokkiohjelmia. Se, joka on itse joutunut elämään köyhyydessä, tai nähnyt heitä, joilla ei ole ollut varaa valita, ei voi sielun surminkaan katsoa koko ohjelmia. Ei ainakaan tuntematta surua, hämmennystä ja turhautumista tätä hyvinvoivan maailman turhaakin turhempaa kouhkaamista kohtaan.

 

Onko meidän länsimaisten ihmisten todellakin otettava itsemme näin kauhean vakavasti kehoinemme?

P.S. Kirjoituksen tarkoitus ei ole loukata ketään, tämä on vain pelkkä ajatus katsoa kauempaa lähellä olevia asioita. Aika ajoin se tekee hyvää meistä jokaiselle.

ANTROPOLOGI MATTI SARMELA: RAKENNEMUUTOS


Antropologi Matti Sarmela kuvaa nettikirjassaan Rakennemuutos tulevaisuuteen sitä kaikkea tuhoa, mitä globaali talous on kulttuurisesti ja ekologisesti aiheuttanut paikallistalouksille.

”Ekologiapelin voittajat
ottavat haltuunsa kehityksen ja tulevaisuuden, he luovat uuden olemassaolon hierarkian, arvojärjestyksen. Ihmisyhteisöissä perimmäisen selityksen antaa uskonto, kultti.
Kehityksen uskonnollistaminen tekee lopulta kaikki selitykset tarpeettomiksi. Oikea usko puhdistaa voittajien tavoitteet ja antaa perimmäisen vallan epäuskoisten alistamiseen. Muutos on vallan väline.”

Click to access rakennemuutos.pdf

”Kuitenkin, eivätkö teknologian vastustajat ole olleet oikeassa? Kone on syrjäyttänyt ihmistyön. Samoin tulevat
rakennemuutoksen vastustajat olemaan oikeassa. Rakennemuutos maailmanlaajuisiin teknokoneistoihin tulee hävittämään paikalliset ihmisyhteisöt ja ihmislajin sosiaalisen merkityksen. Mutta tavalliselle ihmiselle voidaan aina luoda
uudet illuusiot, antaa uudet selitykset ja sopeuttaa hänet todellisuuteen.”

Millä ilveellä saadaan tällaista informaatiota tuonne kauppakeskuksiin kuntokeskuksiin matkailumessuihin ym jossa se suurin massa liikkuu ja sittenkin, herättääkö sitä hysteeristä ostoslaumaa enää mikään muu kuin se totaalinen tuho. Väistämättä joskus käy mielessä, että jos itsellä valta olisi, mitä sitä tekisi tälle unessa elävälle joukolle. Auttaako tässä minkään parantavan energian siirtäminen maailmankaikkeuteen, kuten lempeimmät niin rakkaudella koettavat.

Toisaalta, valoa on näkyvissä, monia merkkejä on ilmassa kaikkialla vuosikymmenten toivottomuuden jälkeen. Kuten nyt kertoo tämäkin Ylen Dokumenttiprojekti: Hakkeriaktivistit-:”Radikaali Anonymous-hakkeriryhmä iskee niin valtioiden kuin yritysten tietojärjestelmiin. Keitä nämä koko maailmaa uhkaavat hakkerit ovat, mitkä ovat heidän keinonsa ja päämääränsä? T: RoCo Films, USA.”

Kuuleman mukaan päivälehti Kaleva kommentoi suunnilleen näin: ”Mikä on tämä koko maailmaa uhkaava

 hakkeriryhmä?…”

HAH!

Mihin taistoihin tässä vielä joudutaankaan

http://areena.yle.fi/tv/1783134

Tunne puut – matkalla hirrenveistotaituruuteen


Tunne puut – matkalla hirrenveistotaituruuteen

 

http://yhteisokyla.net/tikka/mediajulkaisut.html

”Tunne puut – matkalla hirrenveistotaituruuteen” on hirsiveistäjille suunnattu tietofilmi, jonka tarkoituksena on esitellä niitä työtapoja, jotka johtavat korkealuokkaiseen raakahirteen. Hankintatyön, kuorinnan, kuivatuksen ja pelkkauksen harkittu toteuttaminen on korkealaatuisen hirsityön ensimmäinen edellytys. Filmi sopii syventäväksi opetusmateriaaliksi hirrenveistokoulutusta antaviin oppilaitoksiin.

Tietofilmin käsikirjoittaneen ja ohjanneen Timo Aro-Heinilän hirsiveistämön toiminnan yhtenä tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää hirrenveistoperinnettä kouluttamalla muita hirrenveistäjiä ja itse vierailemalla muiden veistäjien työmailla ylläpitääkseen ammattitaitoaan. Tämä filmi edistää nykyveistämöiden pyrkimystä vapaaseen tiedonleviämiseen ja korkeaan laatuun.

 

Livonsaaren Hirsitikka-veistämön hieno opetusfilmi on katsottavissa youtubessa.
http://www.youtube.com/watch?v=oBQ5xAipTQg

VESL SEMINAARISSA: Suursota ja talouskasvun taikausko. Maailmanloput.


Vihreän Elämänsuojelun Liiton järjestämä valtakunnallinen ympäristöseminaari (Lahti 24.11.2012) Ensimmäinen luennoitsija filosofi Tere Vaden. Myöhästyimme alusta, mutta ehdin kuulla kiinnostavan näkökulman esineiden käyttökelpoisuuden, kauneuden ja pyhyyden yhteensopivuudesta. Siitä miten vanhat esineet omaavat sen syntytiedon itsessään, kuten vaikkapa lapio. Kaikki tietävät miten lapio otetaan käteen. Nykyesineistä ei tiedetä. Yhteydet ovat katkotut, niiden syntyhistoria on täysin hajallaan maailmalla (esimerkkinä tietokone). Nykyesineille täytyy erikseen suunnitella omat kauneusarvot. Täsmälleen!

Luoda ne tyhjästä mainostamalla!

Eikö se ole verrattavissa naiseen, joka pyrkii kaikin keinoin saavuttamaan huomiota ulkoisilla konsteilla. Hän ei saavuta sitä millään rahalla, ellei omaa sisäistä kauneutta jo itsessään. Tämä on minun yksityis  ajatukseni,  konkreettinen esimerkki tuosta Teren käsitteestä katkotuista yhteyksistä. Nykynainen käy kaikenmaailmasissa tyylikouluissa, jäljittelee julkkiksia, elokuvatähtiä ja malleja. Tajuamatta, miten hukassa itse tähdetkin ovat. Vaikka minkämoinen megatähti, yhtäkaikki hekin ovat täysin eksyksissä omasta hengestään ja sielustaan, miten vain halutaan sanoa. Aivan kuten tämän päivän esineetkin.

Tämä oli sivupolkuni tässä jutussa, itselleni kun muistiin kirjoitan.

 

Sataan viiteenkymmeneen vuoteen ei ole ollut syntytiedolle mahdollisuutta koko teollisena aikakautena, jatkaa Vaden. Kuitenkin se on olemassa, onhan ihmiselämää ollut maapallolla kauan ennen teollisuutta. Kreikassa on hyvinkin nopeasti otettu syntytieto käyttöön. Ihmiset ovat oppineet jälleen potun viljelijöiksi. Mutta tulee menemään vielä useita sukupolvia ennenkuin saavutetaan taas se alkuperäinen syntytieto.

 

Kauppatieteiden tohtori Timo Järvensivu Degwrothista puhui talouskasvusta ja talouslaskusta.  Puhui länsimaisesta vinoutuneesta ihmisestä, joka oppinut ajattelemaan maailmansa muut ihmiset vain resursseina, erilaisina varantoina. Joka vuosi on oltava aina enemmän, vaikkapa nyt polttoainetta. Me luulemme olevamme kovinkin fiksuja, koka meillä on tämä kaikki. Ja kuitenkaan meillä ei olisi mitään ilman öljyä. Ekä nuo asiat sanoi kuitenkin Tere Vaden? Menee puhujat nyt päässäni sekaisin.

Timo Järvensivu puhui ainakin talouskasvun taikauskosta, kuinka päästä siitä pois, kun koko hallitus ja elinkeinoelämä ovat siinä uskossaan. Sekä entropiaa hillitsevistä toimenpiteistä.

Kuka puhuikaan siitä, miten me olisimme voineet valita orjatyöllä rakennettaviksi pyramideja. Nyt me tyydyimme rakentamaan orjatyövoimin Kiinassa muovileluja. Puhuttiin pyhästä ja taloudesta. Niin, samaa asiaahan ne ovat.

 

 

Evoluutiopaleontologi Mikael Fortelius puhui maailman lopuista.J. John Sepkosky teki ensimmäisenä maailmassa väitöskirjan meren kuorellisista eliöistä. Hän loi ensimmäisen tietokannan.

Puhui mm joukkotuho kaudesta, jossa 96% lajeista hävisi kokonaan.

 

http://palaeo.gly.bris.ac.uk/Essays/wipeout/default.html

 

Oli aika, jolloin dinosauruksetkin täyttivät lähes koko maapallon, puhui Mikael Fortelius. Paleontologin näkökulmasta

 

ihminen on harvinainen ilmiö maailmassa.

 

Elämme katastrofin keskellä, on viimeiset hetkemme tehdä yhtään mitään, parissa vuosikymmenessä kuolee

 

sukupuuttoon valtaisa määrä lajeja.

 

”Tämä on tieteen viimeisin sana. Minä olen vain paleontologi, tutkin vain eläimiä…” Hän kuitenkin hiukan naurahti, ettei hän nyt silti väitä, että odottaa innolla maailmanloppua…..noin niinkuin välttämättä, sanoo lopuksi.

 

 

Professori Eero Paloheimo antoi sentään vision. Siitä ei kuulemma pidetä noin yleisesti ottaen. Hän ehdotti suursotaa. Yhdistämällä koko maapallon kaikki armeijat hyödylliseen hommaan. Voitaisiin esim metsittää koko Sahara. (Linkola puuttui tähän miten kalliiksi tulisi taas luonnonvarojen kannalta, jonka Paloheimo myös myönsi, sanoi olleen vain konkreettinen esimerkki.)Yhdistettäisiin sotajoukot motivoivaan päämäärään. ”He toimisivat kuten sodissa aina

toimitaan, tehokkaasti.”

 

Antti Kaikkonen tätä kuuleman mukaan onkin jo esittänyt jossain yhteydessä(unohdin yhteyden, se on sivuseikka tässä). Armeijat ovat tällä hetkellä vahingollisia, jatkaa Paloheimo. Miten heidät käytännössä voisi saada hyötykäyttöön? Hän myös oli sitä mieltä, että tietokoneet ovat hyvä väline näiden asioiden eteenpäinviemiseksi, toisin kuin Linkola ja Sarmela pitivät vain huonoina.

Paloheimo puhui myös kiteytymisprosessista. Miten lumihiutalekin syntyy yhdestä kiteestä. Tulisi olla viisi kidettä, jotka loisivat strategian ja pian ne moninkertaistuisivat. ”Tähän tarvitaan Matti Sarmelan vastustamia tietokoneita ja facebookeja. ”Jätän teidän mietittäväksi, missä sen voisi perustaa”.

 

Kalastaja Pentti Linkola ei sanoja säästellyt. Muisteli elämänsä aikojen VESL ihmisiä, miten he ovat olleet etupäässä vakavaa porukkaa. Nyt sen sijaan täällä oli ihmeen hilpeää väkeä. Tuon tuosta purskahdettiin nauruun, kun oli puhetta näistä maailmanlopun tunnelmissa olevista asioista. No, minulle itselleni tuli mieleen oma porvarillinen ympäristöni, jossa mitään muuta en saa kuullakaan kuin naureskelua ja vähättelyä. Olen jopa kuullut niinkin hupaisan väitteen, että me vain pelkäämme niin kovasti kuolemaa. Kyllä olisi Linkolalle siinä lisää ihmettelyä, kun tulisi kuuntelemaan millaisessa ympäristössä taistelen näiden asioiden kanssa. Ehkä nämä naureskelijat vain ovatkin sitä viksumpaa väkeä, me vain niitä pahimman luoka pelkureita. Että pelkuruudesta me haluamme pelastaa maapallon.

Linkola kehui WTC 11.syyskuun tapahtumia, se sentään hillitsi lentoliikennettä vähäksi aikaa. Ei voi mitään, olen samaa mieltä. Sitä paitsi, siellähän niitä pahimpia luonnon riistäjiä istui tornissaan.

No, kyllä se Linkola tietää millaisessa porukassa minä ja moni muu elää. Sanoihan hän, miten suurimmalle osalle kansaa on aivan yksi ja sama, mitä tapahtuu.

Ennen ajateltiin vaikkapa vuosi eteenpäin elämää, koko vuoden sadonkorjuuta säilöen. Nyt mietitään vain seuraavan viikonlopun bailauspaikkaa. Itse jatkaisin tuohon, miten mietitään myös seuraavan viikonlopun menyytä viineineen, ketä kutsuttaisiin tai kuka kutsui, syödään syödään ja syödään, vaikkapa sitä radiossa pastori Sadinmaan mainitsemaa alligaattorin lihaa tänä viikonloppuna.

Kyllä ne Linkolan puheet osasivat myös lohduttaa. ”Ei edes kannata yrittää vedota suuriin joukkoihin. Kaikki lähtee pienistä ryhmistä”.

Linkola tutkii omien sanojensa mukaan yhä destruktiivisin (mitäköhän ne ovat, tuhoavin?)menetelmin selkärankaisten kantojen ja levinneisyyksien muutoksia, tai on luopunut etsimästä selityksiä saukkojen, kärppien kantojen nousuun tai laskuun. Häntä eivät kiinnosta selitykset, häntä kiinnostaa vain niiden suojelu.

Tuokin oli lohdullista kuultavaa, kun itsekin väsyn teorioihin ja niiden pähkäilyihin. Kun se on se ja sama, väittelyt mistä mikin johtuu ja miten paljon nyt kukin tuntuu tietävän kustakin asiasta. Se on se ja sama, kunhan itse toimii ja on esimerkkinä!

Toki ymmärrän, että pohdintaakin tarvitaan. Sehän on selviö. Käytäntö kuitenkin ratkaisee.

”Pitäisi olla itsestäänselvyys, että perus aksiooma on, ettei ihminen ole järjellinen olento. Ihmisen asiat eivät pysy järjestyksessä. Sen sijaan eläimen pysyvät.”, jatkoi Linkola.

Kulttuuriantropologi Matti Sarmelan puheen aikana kynäni lakkasi toimimasta, joten muistan vain miten hän puhui paljon eri instituutioiden lakkaamisesta. Avioliitot hajoavat, tämäkin muutos on tapahtunut 20-30 vuodessa. Ei pystytä asumaan enää yhdessä toisen ihmisen kanssa. Kukaan ei pysy enää viittä vuotta kauempaa yhdessä, mistä seuraa taas se, että asuntotuotannossa on jatkuvasti valtaisa vajaus. Ihmiset asuvat kukin yksikseen.

Myös kansallisvaltiot ja kunnat hajoavat, menettävät merkityksensä. Omaa kansallista kulttuuria ei enää luoda. Luodaan vain kansallista työvoimaa, Matti Sarmela sanoo ja pohtii, että ottavatko tuotantolaitokset yhteiskunnallisen vastuun kulttuurin luomisesta vaiko ovatko kiinnostuneita vain materiavarannoista.

Ihmisestä tulee ikuinen pätkätyöläinen,prekariaatti, laumaihminen joka luodaan aina uudestaan, milloin tajuntateollisuuden, milloin jonkun muun taloudellisen tarpeen tyydyttämiselle. Vai tuleeko ihmisestä digipo (sanoiko hän tuon sanan), hänen koko persoonansa on siinä digi laitteessa, elääkö hän sitten gigapoleissa (vs ihon alle istutetut laitteet) luovan teollisuuden palveluksessa.

 

Göran Ekströn uskoo kansaan. Mutta miten luoda heille MAHTI KÄSKY lopettaa kuluttaminen? Verotettaisiin saastuttamista sekä luonnovarojen tuhlaamista, eikä työtä. Eli verotus tulisi muuttaa totaalisesti. Teollinen tuotanto tulisi suunnata aivan muualle kuin siihen mitä se on tänä päivänä.

 

Poimin yleisön joukosta minulle niin rakkaan Vihreä Puolueen sekä Ville Rantasen puheenvuoron, jossa hän viittasi lukuisiin hyviin vihreisin utopioihin, kuten permakulttuuriin sun muihin. Ne kaikki ovat utopia vihreyttä, hyviä asioita olla olemassa, ei siinä mitään. Mutta kyllä vallankumous tarvitaan. Otti esimerkin vihreästä vallankumouksesta, joka tehtiin Papua Uusi-Guineassa, kun kansa joutui tarpeeksi ahtaalle. Se tosin epäonnistui, mutta esimerkkejä kuitenkin on. Tulisikin tehdä vallan analyysi. Mitä se valta on? Ja miten se kumotaan? Pienen vähemmistön tulisi tehdä vallankumous. Hän lupaili, että mikäli vain kutsu käy, VIPU voi esittää ensi vuoden VESL seminaarissa rinnakkaisvallan teorian.

No niin, jokohan oltais askel lähempänä sitä todellista kumousta. Kyllä on hitaalta tuntuneet kymmenien vuosien askeleet tässä teollisessa piirileikissä. Vihreä vallankumous, ehtiikö maailma loppua sitä ennen?

 

http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/papua-uuden-guinean-metsien-pakkolunastukset/blog/37426/

 

 

http://www.vesl.fi/ajankohtaista.html

 

MIESTEN ORPOUS


MIESTEN ORPOUS

”Mitä on luontokeskeisyys on? Se on luonnon itseisarvoisuuden puolustamista.
Millainen on luontokeskeisen ihmisen muotokuva? Millaisia arvoja hän puolustaa, millaista elämäntapaa edustaa?”

Ympäristöfilosofi Leena Villa, Mustavihreä filosofia kirjassaan pohtii luontokeskeisyyttä.

”Ehkä luontokeskeiset ihmiset ovat niitä, jotka ovat paremmin kotonaan metsässä kuin ahdistavien seinien ympäröivänä. He ovat niitä luonnossa kulkijoita, erämiehiä, kalastajia, jotka häviävät kodeistaan aamun sarastaessa metsiin.”
”Koiran kusettaminen on hyvä alibi kaupunkilaiselle metsään pakenemiselle, ei tarvitse ottaa haulikkoakaan olalle, niinkuin pohjoisten miesten, joiden ei saa joutilaina kuljeskella.”

Itsellenikin parhainta terapiaa elämän kurjina hetkinä on aina ollut luonto, metsä tai meri. Tai kukkula jolta näkee kauas pois kaupungeista, sen turhauttavasta turhuudesta.

Minua on surettanut kirjoittajan tavoin tässä kaupunkilaistumisessa usein eniten miehet. Kirjoittaja sanoo: ” Sitten on ne metsien miehet, tai pikemminkin entisten metsien, jotka hukuttavat kadotettujana eräretkien surunsa savuisissa keskiakaljakuppiloissa. He ovat niitä meidän intiaaneja, alkuperäismetsäläisiä, joiden silmien tuikkeeen on sammuttanut työttömyys, maalta pako, alkoholismi. Suomalainen mies virastorottana?
Sopeutuvimmat sopeutuu uuteen järjestykseen, ne joiden vapaus on luonnon vapautta, kärsivät. Luonnon alistaminen yhä tehokkaampaan hyötykäyttöön on alistanut myös vapaan suomalaismiehen välineeksi oudoille päämäärille, joilla on vähän tekemistä hänen onnensa ja hyvinvointinsa kanssa.”

”Luontokeskeiset naiset selviävät vähän paremmin, koska heissä asuu maaemo itsessään. He tekevät pesän kodistaan, vaikka slummienkin keskellä. Luonto kukoistaa heidän luonaan, he ruokkivat kodittomia kissoja, pihan siilejä, istuttavat yrttejä ikkunanlaudoilleen, äiteinä he ovat elämän keskipisteitä, isien jäädessä sivurooleihin, vain hämärästi tietoisina siitä perhe-elämän ja yhteisöllisyyden onnesta mistä he ovat usein osattomia.”

Toki voidaan sanoa tämän ajan miehistä, että heilläkin on merkityksensä. Monilla miehillä on firma ja sen tulokset. Vaan entäpä, kun hänet potkitaankin pois, kun johtoporras on saanut kahmituksi riittävästi tulosta. Pian ei yhtäkään suomalaista miestä (tahi naistakaan) tarvita missään teollisen osan vaiheessaa, kun työvoima siirretään muualla. Kulta aikoja olivat suomalaiselle ajat siinä mielessä vielä kun Ruotsi tarvitsi volvoillensa näppäriä sormia.

Ehkä tasa-arvon nimissä joku ajattelee toisin, mutta se kaikki on mielestäni vain pilkun viilaamista. Ylipäätään ihmisen osa on työn tekeminen, fyysisyys ja on luonnotonta se, että on luotu valtiollinen ja teollinen SYSTEEMI, jota nyt hulluna palvelemme yhä vain kauemmas kaikotessamme samalla itsestämme ja hyvä elämän oikeuksistamme.

Ajatteeko joku tosissaan, että olemme syntyneet tänne maailmaan luodaksemme ostettavia tavaroita, ostaaksemme niitä, nyt ja aina ja ikuisesti?

Tästä samasta kirjoittaa Leena: ” Väittääkö joku muka tosissaan, että television keskusteluohjelmien tuijottaminen voisi olla merkityksellisempää kuin keskusteluilta omien ystävien kanssa? Tai kauniiden ja rohkeiden seuraaminen antoisampaa kuin keskustelu oman anopin kanssa? ”

”Kuvaruuudun ihmiset kertovat: me olemme tärkeitä, meidäna siamme on yleisesti kiinnostavia, me päätämme yhtieistä asioista, kuunnelkaa ja katsokaa siis meitä. Mutat he ovat valehteijoita, joiden tehtävä on tuottaa ilta toisensa perään merkityksettömyyttä. Me tuotamme teille hienoja luontodokumentteja” Mutta me tarvitsemme elävän luonnon!”

 
”Vapaus on ihmiskunnan yhteinen unelma.” ….Hm, niinköhän. Kovin epäilen tuota kun nykyihmistä seuraa.

”Se nostaa päätään siellä, missä sorto on suurimmillaan.” ….meillä ei vissiin ole vielä suurimmillaan sorto.

”Tutkijan vapaus on kahlehdittu tulosvastuullisuuteen yhälailla kuin kirjailija kustannustaloihin. Toimittaja luulee olevansa vapaampi mutta sensuroi teksteistään sielunsa. Näkymätön käsi ohjaa kirjoittamaan lukijoiden ennakko-odotusten mukaisesti. Lopputuloksena on merkityksettömyyttä.”

Kirjoitin taannoin juttuja mm. Lapinmatkailusta. Lehtiin joissa mainostivat lapin matkailun yrittäjät. No arvaahan sen mitä bullsittiä piti kirjoittaa.
Elän toivossa ja uskossa, että on nousemassa sukupolvi, joka haluaa pois, takaisin luontoon, oikeaan elämään. Siihen on tarjolla eväitä, muttei eväät löydy kauppakeskuksista. On kuitenkin lukuisa joukko valmiita auttamaan tässä asiassa.

 

—-

LAKI SUOJAA RIKOLLISIA


”Nykyisin laki suojaa niitä, jotka tekevät rikoksia luontoa, eläimiä ja tulevia sukupolvia vastaan.Vaikka maapallon elämä on uhattuna, viranomaistahot ylläpitävät ja noudattavat lakia, joka käskee tuhoamaan elinympäristöt. Muuttamaan elollisen luonnon kuolleeksi materiaksi, asfaltiksi, selluksi, turkisosmisteiksi. Eettistä suhdetta luontoon ei ole. Laki suojaa ympäristörikollisia, moottoriteiden rakentajia, metsäteollisuutta, turkistarhureita.”

Lihateollisuutta, sen voinee lisätä kun eletään vuotta 2012. Olen lainannut tähän tekstit Mustavihreä filosofian Leena Vilkka 1999, kirjasta.

”On käsittämätöntä, miten jonkun kallioalueen muuttaminen louhosalueeksi ei edes vaadi YVA- menettelyä. On oikeusmurha sallia alueen tuhoaminen ilman edellyttänyttä hankkeen perusteellista arviointia. Ei olla tehty biotooppiarviointia, ei suojeluarvojen arviointia, ei lajikartoitusta, ei kulttuurihistoriallisten tekijöiden arviointia, eikä hankkeen ympäristövaikutusten arviointia. Ainoastaan TIEPIIRIN JA LOHJA RUDUKSEN miehet ovat siellä arvionsa tehneet.”

Kiintoisaa muuten, vieläkö toimii näissä asioissa suomalaiset yrityksetkään, nyt 2012?

Nyt kuulen jo korvissani miten edellisiä lauseita naureskellaan joidenkin typerin ituhippien lähinnä huvitusta herättäväksi harmistuksiksi. Mikä PAREMPI OIKEUS on sitten päästä arvioita tekemään luonnonvaroista vain ja ainoastaan talousihmisten ja bisnesmiesten?
Mikä ihmeen oikeus? No, tämän maan suoma lain suoja. Huomaako jo nyt sekin viimeisin epäilijä mikä valtava vääryys ja rikkomus on kyseessä, lain suomissa suojissa!

Mikäli ihmisluontoa yhtään tunnen, voin arvella ettei tule tunnustamaan tämä ituhippien ikuinen naureskeija väärässä olemistaan koskaan. Ihminen kaiken muun ryöstelyn lisäksi kun on vielä äärimmäisen ylpeä, nöyryys tosiasioiden edessä ei kuulu ihmisen perushyveisiin.

 

—-

LUONTO ON HYVÄ SELLAISENAAN


”Ympäristöongelmien syynä kun on virheellinen maailmankuva ja koko ihmiskäsitys. Ihminen on nostettu perusteettomasti jalustalle, irrotettu elinympäristöstään.”

Näin jatkaa ympäristöfilosofi Leena Vilkka kirjassaan Mustavihreä filosofia (Julkaisija Elämänsuojelija-lehti, 1999).

Ympärisöongelmien ratkaisuun tarvitaan täysin uudenlainen arvoperusta ja toimintafilosofia suhteessa itseensä, yhteiskuntaan ja ympäristöön.

”Luonnon itseisarvot kuvastavat luontoa sellaisena kuin se on: luonto on luotuna hyvä, sellaisenaan. Se ei tarvitse mitään lisää, eikä siitä pidä ottaa mitään pois, Se on hyvä sellaisena kuin se on. Luonnon itseisarvot ovatkin luonnonsuojelun kieli.”

Mm. tähän perustuu näkemykseni, miksi suhtaudun lähinnä huvittuneesti erilaisiin tutkimuksiin vaikkapa terveellisestä ravinnosta. Milloin kanamunan keltuaista pidetään pahana, koska se aiheuttaa kolestrolia ja sitten muutaman vuoden päästä todetaan, että vastaavasti valkuaisiessa on kolestrolin kumoavaatta. Teollisuus on aivan täynnä naurettavia yrityksiä muokata luontoa itsessään paremmaksi. Se ei tule onnistumaan siinä milloinkaan. Luonto tulee olemaan aina viisaampi ihmistä.

”Ajatukset tuottavat todellisuutta. Ydinpommi, ekokatastrofit, nälänhätä ovat nekin seurausta muutamista ajatuksista. Harmoniset ajatukset tuottavat harmoonista todellisuutta: fragmentaarinen ajattelu tuottaa fragmentaarista todellisuutta.”

Kirjoittaja arvelee yhdeksi luonnon tuhoamisen syyksi myös kateuden. Luonto halutaan tuhota juuri sen arvon ja arvokkuuden vuoksi, sen ylivoimaisen etevämmyyden vuoksi. Ihmisen suuri riippuvuus luonnosta lisää hänen kateutensa määrää, ihmiskunta puree ruokkivaa kättä. Tuhoavuudesta seuraa, että ihmiskunta tulee vähitellen kykenemättömäksi vastaanotttamaan luonnon tarjoamaa ikiaikaista viisautta. ”Silloin pilvenpiirtäjätkin romahtavat, kaiken muun sekasorron ja kaaoksen tilassa.”

”Ehkä luonnonolioista sudet ovat viisaampia kuin ihmiset. Niiden ajattelu on harmonista ja kokonaisvaltaista. Ne etsivät elämästä ennenkaikkea rauhaa ja onnellisuutta. Ne eivät tappele ja sodi keskenään vaan huolehtivat sekä jälkeläisistään että sairaista laumanjäsenistään. Eläimet osoittavat omalla toiminnallaan arvonsa.”

”Myös ihmisten arvot näkyvät ihmisten toiminnassa. On helppo nähdä, mitä ihmiset eivät arvosta: omaa maataan josta elävät.”

ELÄMÄÄ PITÄÄ KUNNIOITTAA, EIKÄ LAKIA


”Tämä valtio, johon olen syntynyt, jossa olen kasvanut, joka minut on kouluttanut, ei kelpaa minulle. Olen kyllästynyt olemaan marginaalissa, sukupuoli- ja mielipidenrasismin kohteena.” Näin aloittaa Leena Vilkka teoksessaan MUSTAVIHREÄ FILOSOFIA.

Jo ensi sanoihin voin yhtyä täydestä sydämestä.

”Suomi ei ole yhteiskunta. Se on virkamiesten ja puolupolitiikan pelikenttä. Hallitus ja parlamentti ei ole yhteiskunnallinen elin, yhteisiä asioita yhteiseksi eduksi edistävä kansalaisten yhteenliittymä. Se on talouden, teknologian ja teollisuuden etujärjestö sekä niiden puolestapuhuja. Aikamme laki suojaa rahan valtaa ylitse yksityisen ihmisen, eläinten ja luonnon hyvinvoinnin.”

Kirja hahmottelee uutta yhteiskuntaa, sellaista missä valtiovalta ja laki säätelevät elämäämme vain hyvin vähän, sekä sellaista, jossa yksityisen ihmisen elämä ei ole alistettu raha- ja yhtiövallalle.

Kirjoittaja puhuu oman filosofiani puolesta, eli EKOANARKISMIN.

”Ekologien anarkismi on moraalin ja vapauden laajentamista eläimiin ja luontoon, ihmisen vastuullisuutta kaikkea olevaista kohtaan.”

”Anarkistin tehtävä on kieltäytyä osallistumasta valtiovallan ylläpitämiin elämää tuhoaviin voimiin. Hänen tehtävänsä on suojella elämää ylitse materian. Hän kannattaa laitonta toimintaa luonnon puolustamisessa ekologisin ja moraalisin perustein. Moottoritiet ja metsäteollisuus on rikos elämää vastaan.”

”Aikamme laki suojaa rikollista toimintaa ja halveksii moraalista toimintaa. Lait suojelevat niitä, jotka rikkovat luontoa, eläimiä ja tulevia sukupolvia vastaan. Yhteiskunnan perusyksikkönä olisi kuitenkin oltava ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointi, jotta yhteiskunta olisi yhteiskunta eikä totalitaristinen talousvaltio.”

”Miten voidaan perustella eettinen suhde luontoon?
Jo kysymys on yhtä älytön kuin jos ihmettelisimme vakavasti, miksi meidän pitää olla eettisiä toisia ihmisiä kohtaan ja hyväksyä ihmisoikeudet. Epäeettinen toiminta, toisen hyväksikäyttö, elämän muuttaminen materiaksi, luonnon oikeuksien riisto pitää pystyä perustelemaan. Eettinen suhde luontoon on lähtökohta, josta käsin ihmisen muita suhtautumistapoja tulisi tarkastella ja miettiä niiden moraalista oikeutusta.”

”Ei eettisyyttä pidä perustella eikä eettistä toimintaa pidä hävetä tai joutua puolustelemaan lain edessä.
LAKI PITÄÄ ALISTAA MORAALILLE, EIKÄ PÄINVASTOIN. Julmuus luontoa ja eläimiä kohtaan on hävettävää toimintaa eikä eettinen suhde niihin. Ketulla on oltava samat oikeudet kuin koirallakin. Ketun elämän alentaminen häkkiin ja turkissomisteiksi on moraalisesti yhtä vastenmielistä kuin koiran kohteleminen vastaavalla tavalla.”

”Jos laki suojelee tällaista toimintaa, vika on laissa, ei moraalissa.
”Tällainen laki ansaitsee osakseen yhtälailla moraalista paheksuntaa kuin turkistarhauskin.
ELÄMÄÄ PITÄÄ KUNNIOITTAA, EIKÄ LAKIA.”

Itse lisäisin tähän lihateollisuuden, kuten varmasti Leenakin olisi lisännyt, jos olisi kirjoitteassaan tiennyt, mihin maailma vielä ehtiikään ahneuksissaan mennä.

Tulen puhtaaksi kirjoittamaan blogiin lähestulkoon koko kirjan, jotta mahdollisimman moni voisi sen lukea. Ajatus lähti siitä, kun lähdin mukaan kunnallispolitiikkaan ja näin yhä selvemmin, miten kaukana arvomaailmani on tämän maan tavoista ajatella ja toimia.

 

Ekoanarkisti
Laila Helena Lepistö

Pjotr Kropotkin 1842-1921


”Toisinaan tulee aikoja, jolloin moraalikäsitykset muuttuvat täysin. Ihminen tajuaa, että se mitä hän on pitänyt moraalisena, onkin syvintä moraalittomuutta. Joskus on kyse vanhasta tavasta, kunnioitetusta perinteestä, joka on perusolemukseltaan moraaliton. Toisinaan törmäämme moraalijärjestelmään, joka on pystytetty ainoastaan yhden ihmisluokan etujen turvaamiseksi. Paiskaamme koko rakennelman tunkiolle ja yhdymme huutoon: ”Alas moraalisuus!”. Tulee suorastaan velvollisuudeksi toimia ”moraalittomasti”.

 

Toivottakaamme tervetulleeksi sellaiset ajat, sillä ne ovat arvostelujen ja uudelleen arviointien aikoja. Niiden merkeistä ei voi erehtyä: uudelleen herännyt ajattelu on alkanut vaikuttaa yhteiskunnassa. Uuden, korkemman moraalin muotoileminen on alkanut.

 

Mitä tämä uusi moraali tulee pitämään sisällään, sitä me olemme koettaneet määritellä ottaen lähtökohdaksi ihmisen ja eläinten käyttäytymisen tutkimisen.

 

Olemme tarkastelleet, minkälainen moraali on jo muotoutumassa suurten ihmisjoukkojen ja filosofien ajatuksissa. Tähän moraaliiin ei sisälly mitään käskyjä. Siinä kieltäydytään kertakaikkiaan ja lopullisesti yrittämästä muokata yksilöä jonkin teorian tai ideologian mukaiseksi, samoin kieltäydytään rajoittamasta hänen vapauttaan minkään uskonnon, lain tai hallituksen voimalla. Se jättää ihmisyksilölle täydellisen henkilökohtaisen vapauden. Se tulee olemaan vain yksinkertaisten tosiasioiden esittämistä, tiedettä. Ja tämä tiede toteaa ihmiselle:”Jos et tunnista sisälläsi piilevää voimaa, jos energiasi riittää ainoastaan ylläpitämään väritöntä, yksitoikkoista elämää, ilman vahvoja vaikutteita, ilman syvältä riipaisevaa riemua ja surua, niin hyvä niin, pysyttele oikeudenmukaisen tasa-arvon selkeässä periaatteessa. Tasa-arvosissa ihmisuhteissa löydät luultavasti suurimman onnen, joka on mahdollista sinun heikoille voimillesi.

 

Mutta jos tunnet sisälläsi nuoruuden voiman, jos tahdot elää, jos tahdot nauttia täydestä, kokonaisesta ja ylenpalttisesta elämästä, niin ole vahva, ole suuri, ole kiihkeä kaikessa mitä teet.

 

Anna elämän näkyä ympärilläsi. Ota huomioon, että jos petät, valehtelet juonittelet, huijaat, niin silloin alennat itsesi, surkastutat itseäsi, myönnät oman heikkoutesi jo etukäteen, käyttäydyt kuin haaremiorja, joka tuntee itsensä isäntäänsä alempiarvoiseksi. Toimi näin jos sitä haluat, mutta tiedä, että ihmiset arvioivat sinut kurjaksi, halveksittavaksi,ja heikkotahtoiseksi ja kohtelevat sinua sen mukaisesti. Näkemättä mitään todisteita sisäisestä voimastasi  he määrittelevät sinut vain säälinsä arvoiseksi. Älä syytä muita ihmisiä, jos itse omilla teoillasi halvaannutat itsesi. Toisaalta, kun pysyt vahvana, niin havaitessasi epäoikeudenmukaisuutta ja varmistettuasi havaintosi todeksi arkielämän epätasa-arvoksi, valehteluksi tieteen piirissä tai jonkun toiselle tuottamaksi kärsimykseksi,nouse vastustamaan vääryyttä, valehtelua ja epäoikeudenmukaisuutta.

 

Taistele! Taisteleminen on elämää ja mitä kiihkeämpää on taistelu, sitä kiihkeämpää on myös elämä.Silloin olet todella elänyt; ja muutama tuntikin sellaista elämää on arvokkaampi kuin vuosikausien passiivinen elossapysyminen.

 

Taistele sen puolesta, että kaikki voisivat elää tuota rikasta, ylenpalttista elämää, Ja voit olla varma, että siinä taistelussa tulet kokemaan suurempaa iloa kuin mitä saattaisit muualta löytää.

 

Tässä on kaikki, mitä moraalin tieteellinen tutkimus voi sinulle kertoa. Valinta on sinun.”

 

Pjotr Kropotkin 1842-1921

 

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pjotr_Kropotkin