13.7.2009
sinä meteoriitti siipeni, kylmän kiven sammal
askelmani, kuuletko miten kosketan sinua tuulisena
lasken harmaan varjon menemään. katso se sivu on poissa irti reväisty pahan palkka
tulen sinuun kuin maasta nouseva aurinkopyramidi
kosketan tulen sisareksi otan omani kuin juurilta reväistyn puun nostan patsaaksi tulivuorelleni
suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti, otan sinusta palan taivasta
maahan hukutan pimeäni, punaisin terälehdin
peitän sinut kokonaan ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö
sinä minun taivaskettuni, raivomerten kantosiipialukseni
minun itsekkyyteni, armahdukseni
¤
14.7.2009
kesäaamua huoneessa. kiertävässä sirkuksessa. mukaan otan vain naurua ja kasvunvaraa
maata kiertävän auringon sitkeyttä
tornitalojen näkökykyä
minusta tulee trapetsitaiteilija, sinä painot jonka varaan lasken itseni. kysyn maailman toisia laitoja. vastauksia en halua, vastaukset väistyvät tietävän tieltä
kesäaamua huoneessa niinkuin aina kesäisin, nyt kaikki on toisin: sinä
¤
12.7.2009
pilvet repeilevät vanha unohtunut puu halkeaa
joki kiehuu metsät syttyvät tuleen
poltinraudat jaloissa, niin on rakkaus takertunut oveni pieleen
RÄJÄHDYSVAARA huudan ja avaruus pakenee paikalta
veitsenterällä ihoni ikävä. pyykkikone runnoutuu katosta läpi
ratakiskot irtoilevat pulteistaan.
minä tiedän ettemme kaipaa, näännymme vain ääriemme ylitse
saavuttaako sitä koskaan riittävästi niin, että kuun hellyyttävä silta pyyhkii viereltämme
kaiken ikävän, soluttautuu rauhoineen päivineen
tähän Raivorakkaus linnakkeeseemme
minä kysyn tätä itseä lohduttaakseni
¤
20.7.2009
valo haluaa sisään
se on jo täällä. olen tullut tietoiseksi miten lakanani on rypistynyt yön jäljiltä. valo ja varjo samassa kuvassa, samanarvoisina.
vaatekaappini ovessa auringonviilto, heijastus soihtuni maallisesta tomusta
sininen taftiverho repsottaa ylhäältä, samettiset ruusut punovat loputonta köynnöstään. joulunturkoosi tähti nurkassa nukkuu
peilistä heijastuu todellisuus sellaisena kuin se on
raollaan olevasta ovesta näen seuraavan huoneen jokaisen kaipaavan nurkan. käsinpuhallettuun lamppuun läikkynyt kolme sanaa valosta
kolme vielä lausumatonta sanaa. avoimen ikkunan huulilta puhaltaa kesäaamua
niin varhaista vielä. näen tikapuut joita pitkin kiivetä taivaaseen. vain kissat tekevät niin loruissa
Minä olen Loru, lorun monta aavistamatonta osaa
hiiskauksen päässä ajasta jolloin hopeakylkiset kattilat rämähtävät soimaan.
ikkunani on likainen, huomaan. silti olen nähnyt siitä aina ulos
ulkona nyt on joka tapauksessa aina samanlaista
juhannusruusukin tunkee tuoksuaan, miksi korviin. ehkä juhannusenkeleillä on tylsää muuten
olen nähnyt taivaan pilvessä. pilvessä sinut. jollei ole nähnyt varjoa, ei voi tietää valosta
niin on pilvenpoika sanonut. pyykkinarulla paljon purettuja päiviä, yhteen kietoutuneita valheen sopimuksia
nyt tällä hetkellä, NUOLI: TUOHON SUUNTAAN. kuvassa valo osoittaa minua. olen saanut valon merkin, varjoja ruohikolla, verhoissa ylösalaisin
A B C kissa kävelee
¤
Minun sieluni on
kirkkaana kodissasi
silmiesi sinessä astua (turvassa)
paljasjaloin
minun ruumiini on heltynyt itseen
kättesi lempeiden alla
se ei pelkää, ei murru
Minun ihmisen kokoinen ihoni
minun sieluni äärettömyys
koskettaa ihoasi
koskettaa sielusi äärtä
hajoaa sinuun
valtameri laulaa
ilosta itkee
sulaa
niin ettei mikään erota maan ja taivaan
rajaviivaa
¤
Tänään mieleni ylittää
katuja kuin ohikiitäviä planeettoja
kaupunkien äänet tulevat kaukaa
murheeni
jouluisten puiden oksilla
vesipisaroita
pieniä tiukuja (keväästä)
siitä mitä on tulossa ja mitä on
jo tullut
Huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei
ole enää valoja
ne ovat kartoilta liuenneita ohuita muistoja
Suustani lentelee naurua
sellaista lapsinaurua
kun on lätäköitä kadut täynnään
kevään kasvot, puhtaat, yksinkertaiset
ilosta täysikis muuttuneet
veneiksi lepattavaviksi vesillä
puiden vihreiksi kukiksi
pienet Sovinnon silmät tuulessa
sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa
voikukkien 