RAKASTUNEEN SIKERMÄ


I

Minun sieluni kirkkaana

kodissasi

silmiesi sinessä

paljasjaloin

 

minun ruumiini heltynyt itseeni

lempeiden kättesi alla

ei pelkää, ei murru

 

Minun ihmisen kokoinen ihoni

sieluni äärettömyys

koskettaa sielusi äärtä

 

hajoaa

 

ja valtameri laulaa

ilosta itkee

sulaa

 

niin ettei mikään erota maan ja taivaan

rajaviivaa

 

 

II

Tänään mieleni ylittää

katuja kuin ohikiitäviä planeettoja

 

kaupunkien äänet tulevat kaukaa

murheeni ovat

jouluisten puiden oksilla

vesipisaroita

 

pieniä tiukuja keväästä

siitä mitä on tulossa ja mitä on

jo tullut

 

 

III

huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei

ole enää valoja

 

ne ovat kartoilta liuenneet

 

ohuita muistoja

 

suustani lentelee naurua,

sellaista lapsinaurua

kun on lätäköitä kadut täynnään

 

sillä on kevään kasvot, puhtaat ja yksinkertaiset

ilosta täysiksi muuttuneet:

 

Kun veneet lepattavat vesillä

kun puissa on vihreitä kukkia

pienet Sovinnon silmät tuulessa

sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa

 

 

IV

sinä minun meteoriitti siipeni

kylmän kiven sammal askelmani

 

kuuletko miten kosketan sinua tuuli ohimoilla

lasken harmaan varjosi menemään

 

katso se sivu on poissa, irti reväisty pahan palkka

tulen sinuun kuin maasta nouseva voikukka valo

 

kosketan tulen sisareksi

otan omani kuin juurilta reväistyn puun

 

suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti

otan palan taivasta

 

maahan hukutan pimeän, punaisin terälehdin

peitän kokonaan,  ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö

sinä minun taivaskettuni

 

raivomerten kantosiipialukseni

minun armahdukseni,

 

itsekkyyteni

 

 

V

sanasi kuolettavat minut eläväksi

ne pari hassua sanaa

nauravat hengitykseni

kuuluviin

 

suutelevat pääni sumuiseksi

polveni

putoaviksi

 

poistuvat arkisista äänistä

takki nurinpäin hymyillen

katson maailmaa

 

 

VI

rakastan sinua

kun taivas ankkuroi ääriään

mopon pakokaasut perääntyvät ikkunasta

 

kesä kaikuu huoneeseeni. joku naapurissa ei tule yksimielisyyteen

puhelimessa.

 

tuulee kesäillan puhetta,

lempeää kesäkukkien valoa.

 

 

VII

tuuli haihtuu illan puista

peltoaukea tulvahtaa täyteen kyyneleitä

 

olen sulanutta vettä

istun terassilla

mielessä suuret asiat, tähdet ja koko avaruus

 

saapasjalkakissan kokoinen askel

laulukin tihkuu ihosta

 

tuoksusi tyynylläni

 

Tänään sanoit rakastavasi.

olen Maanjäristys Tulivuorenpurkaus ja Meteoriitit putoilevat

päistikkaa maahan

 

matkustan paperisella raketilla kuuhun ja takaisin

silmäni ovat Auki ja Kiinni eikä valo yhtään vähene

 

—–

RAKKAUS RUNOJA


13.7.2009

sinä meteoriitti siipeni, kylmän kiven sammal

askelmani, kuuletko miten kosketan sinua tuulisena

lasken harmaan varjon menemään. katso se sivu on poissa irti reväisty pahan palkka

tulen sinuun kuin maasta nouseva aurinkopyramidi

kosketan tulen sisareksi otan omani kuin juurilta reväistyn puun nostan patsaaksi tulivuorelleni

suljen silmäsi höyhenen kaltaisesti, otan sinusta palan taivasta

maahan hukutan pimeäni, punaisin terälehdin

peitän sinut kokonaan ne kahisevat silkin tavoin tiesitkö

sinä minun taivaskettuni, raivomerten kantosiipialukseni

minun itsekkyyteni, armahdukseni

¤

14.7.2009

kesäaamua huoneessa. kiertävässä sirkuksessa. mukaan otan vain naurua ja kasvunvaraa

maata kiertävän auringon sitkeyttä

tornitalojen näkökykyä

minusta tulee trapetsitaiteilija, sinä painot jonka varaan lasken itseni. kysyn maailman toisia laitoja. vastauksia en halua, vastaukset väistyvät tietävän tieltä

kesäaamua huoneessa niinkuin aina kesäisin, nyt kaikki on toisin: sinä

¤

12.7.2009

pilvet repeilevät vanha unohtunut puu halkeaa

joki kiehuu metsät syttyvät tuleen

poltinraudat jaloissa, niin on rakkaus takertunut oveni pieleen

RÄJÄHDYSVAARA huudan ja avaruus pakenee paikalta

veitsenterällä ihoni ikävä. pyykkikone runnoutuu katosta läpi

ratakiskot irtoilevat pulteistaan.

minä tiedän ettemme kaipaa, näännymme vain ääriemme ylitse

saavuttaako sitä koskaan riittävästi niin, että kuun hellyyttävä silta pyyhkii viereltämme

kaiken ikävän, soluttautuu rauhoineen päivineen

tähän Raivorakkaus linnakkeeseemme

minä kysyn tätä itseä lohduttaakseni

¤

20.7.2009

valo haluaa sisään

se on jo täällä. olen tullut tietoiseksi miten lakanani on rypistynyt yön jäljiltä. valo ja varjo samassa kuvassa, samanarvoisina.

vaatekaappini ovessa auringonviilto, heijastus soihtuni maallisesta tomusta

sininen taftiverho repsottaa ylhäältä, samettiset ruusut punovat loputonta köynnöstään. joulunturkoosi tähti nurkassa nukkuu

peilistä heijastuu todellisuus sellaisena kuin se on

raollaan olevasta ovesta näen seuraavan huoneen jokaisen kaipaavan nurkan. käsinpuhallettuun lamppuun läikkynyt kolme sanaa valosta

kolme vielä lausumatonta sanaa. avoimen ikkunan huulilta puhaltaa kesäaamua

niin varhaista vielä. näen tikapuut joita pitkin kiivetä taivaaseen. vain kissat tekevät niin loruissa

Minä olen Loru, lorun monta aavistamatonta osaa

hiiskauksen päässä ajasta jolloin hopeakylkiset kattilat rämähtävät soimaan.

ikkunani on likainen, huomaan. silti olen nähnyt siitä aina ulos

ulkona nyt on joka tapauksessa aina samanlaista

juhannusruusukin tunkee tuoksuaan, miksi korviin. ehkä juhannusenkeleillä on tylsää muuten

olen nähnyt taivaan pilvessä. pilvessä sinut. jollei ole nähnyt varjoa, ei voi tietää valosta

niin on pilvenpoika sanonut. pyykkinarulla paljon purettuja päiviä, yhteen kietoutuneita valheen sopimuksia

nyt tällä hetkellä, NUOLI: TUOHON SUUNTAAN. kuvassa valo osoittaa minua. olen saanut valon merkin, varjoja ruohikolla, verhoissa ylösalaisin

A B C kissa kävelee

¤

 

Minun sieluni on

kirkkaana kodissasi

silmiesi sinessä astua (turvassa)

paljasjaloin

minun ruumiini on heltynyt itseen

kättesi lempeiden alla

se ei pelkää, ei murru

 

Minun ihmisen kokoinen ihoni

minun sieluni äärettömyys

koskettaa ihoasi

koskettaa sielusi äärtä

 

hajoaa sinuun

valtameri laulaa

ilosta itkee

sulaa

niin ettei mikään erota maan ja taivaan

rajaviivaa

¤

 

 

Tänään mieleni ylittää

katuja kuin ohikiitäviä planeettoja

kaupunkien äänet tulevat kaukaa

 

murheeni

jouluisten puiden oksilla

vesipisaroita

pieniä tiukuja (keväästä)

siitä mitä on tulossa ja mitä on

jo tullut

 

Huuhtoutuneiden murheiden satamilla ei

ole enää valoja

ne ovat kartoilta liuenneita ohuita muistoja

 

Suustani lentelee naurua

sellaista lapsinaurua

kun on lätäköitä kadut täynnään

kevään kasvot, puhtaat, yksinkertaiset

ilosta täysikis muuttuneet

veneiksi lepattavaviksi vesillä

puiden vihreiksi kukiksi

 

pienet Sovinnon silmät tuulessa

sellainen maa on tänään, joulukuun lopussa