Aina on kysytty onko nämä kanelikierteitä, pitsihuttusia, isoäidin rätty-ryyskäsiä, tyynen mytty-möttisiä, tahvon hywäkkäitä…että saisinko oHHjeen johon minä sanon:
Leipäni muut taikinatiinuni ovat kuin teatteriesitykset. Niitä ei voi kopioida ja jakaa feisbuukissa tai katsoa myöhemmin, ne tulee kokea paikanpäällä, keittiössäni muutaman muun rojektin ympärillä sulassa sovussa
kaikenlaisten elämysten ja kokemusten kera. Niin hyvien kuin huonojen.
Kuten vaikkapa tänään:
Olkoot ne vaikka Helmikuun hempukat:
Otetaan pakkasesta jouluinen porkkanalooda(ohrasta)
kuivattuja voikukan lehtiä kesältä
erilaisia siemeniä mitä sattuu löytymään tokahyllyn purnukoista
hiukan tattarihiutaleita kun osui hollille
kurkumaa jotta saadaan lisää keltaista
pähkinähunajan jämät
ja loput vehnää tälläkertaa. Luonnollisesti hiukan hiivaa ja suolaa, lisäsin myös hiukan palmusokeria.
Sitten wain paistellaan ja aletaan popsia tyytywäisnä. Ja ehdottomasti pitää muistaa että ne owat ihka aitoja Helmikuun hempukoita. Tämä on tärkeää.
Mutta turha toivo että seuraavaa kertaa saa hempukoita. Sitten ne voivat olla vaikka Epätoden rajatilan kuula laakereita. Semmoistakin voi sattua.
P.S. Laitoin kuvankin todisteeksi että hempukoita on…tjaa a, aika kämäsiä hempukoiksi, täytyy myöntää, vaan eivät ne ainakaan ole ryynäsen tohweli töpäsköitä ei!
voikukkien 