9.10.2012
Tytär soitti yhtenä iltana itkien, ettei jaksa tällaista elämää. Että hänkin haluaa normaalin elämän. Kehotin häntä palaamaan laitokseen, jotta normaali eläminen toteutuisi nopeammin. Tietenkin hän kokee olevansa umpikujassa, koska rangaistukset odottavat laitokseen palattaessa.
Muutama päivä on masentanut se, miten niin moni suomalainen on täysin sokea tälle kaikelle. Kaikki vain hokevat sitä samaa, miten tärkeä on laittaa se tyttö kuriin ja järjestykseen. Hyvänen aika, eikö kyetä näkemään, ettei kaikkia vain laiteta kuriin ja järjestykseen. Miten ihmeessä tämän maan kansalaiset ovat niin jumalattoman alistuvaista sorttia. Itsestään selvyytenä pidetään systeemiä, vaikkei se edes toimisi!
Eräänä aamuna yksi ennakko odotettavissa ollut miltei tilastollinen tosiasia toteutui. Eräs äiti soittaa, että heidän talossaan on käynyt varkaita. Luettelee parin tonnin edestä tavaroita, jotka kuulemma tyttäreni on varastanut. Uskon kaiken helpostikin, eihän hänelle tule rahaa mistään, elää poikakaverin siivellä, joka työtön hänkin.
Olen pahoillani kaikesta ja suostun luonnollisestikin, että hän ilmoittaa poliisille. Ensimmäinen ajatukseni on, että tästä se lähtee tämä syrjäytyminen, joka yhteiskunta niin uhkakuvailee itse aiheuttaen toimillaan kaiken sen.
Soitan tyttärelle, selviää että tämä perhe on tuttu, heitä oli siellä bileissä 15 nuorta. Hän myöntää ottaneensa puhelimen, muuta ei. Poikani soittaa tälle perheen äidille, jonka talossa varkaus tehty. Alkaa selvitä, ettei tytär olisikaan ottanut kuin puhelimen. Varkaus se on silti ja kehotan tytärtäni palauttamaan puhelimen. (Häneltä itseltään varastattiin vastikään itse ostamansa puhelin).
Poliisi soittaa ja pyytää tytärtä kuulusteluun. Tuumaamme yhdessä, että voi olla mahdottomuus saada häntä sinne, koska on karkureissulla. Huomaan, miten joka päiväistä on poliisillekin nämä nuorten karkaamiset. Puhuihan nuorisokodin johtajakin nuorten suosimasta muotisanasta ”ottaa hatkat”. Tämähän on jo niin monen nuoren arkipäivää.
Suljetulle osastollehan tyttärenikin monet kaverit ovat joutuneet jo jopa 14 vuotiaat, eivät siksi, että olisivat psykoosissa vaan koska koko ajan karkailevat ja heidäthän on saatava kuriin!
Facebookin kautta järjestettiin syyskuussa yhteinen tapahtuma, kynttilän sytytys kodeissa pienen Erikan muistolle.
Saatana(anteeksi en yleensä kiroile kuin hädässä) herätkää!
Yksikään sosiaalitoimen ihminen ei minua hämmästytä niinkään, mutta minua hämmästyttää tämä kansa, joka alistuu aivan kaikkeen. Uskoo Ylempiin tahoihin enemmän kuin Jumalaan. Nyt loppui tämä minunkin ainainen kitinä ainakin tältä illalta, tämä hetkellinen masentuminen, alan selvittää mihin YK:n ihmisoikeuteen tästä nyt alkaisi valittaa. Muistan taas ne kaikki nuoret, jotka itse olen omin silmin tavannut. Tavallisia nuoria, lähes vielä lapsia ja suljetulla ovat pahemmissa oloissa kuin vangit. Ovatko he todellakin niin pahoja?
Ja oikein kuulen korvissani taas, kuinka joku jaksaa kitistä, miten on väärin valittaa kun Suomessa sentään on niin hyvin asiat ja moitteettomasti toimivat laitokset jne. Sanonko mitä ajattelen. No en sano, täällähän on niin hirveän pelottavaa jos sanoo jotain oikein ikävää ihan ääneen, voi voi, kyllä on kamalaa, voi mennä pullanpala joltain väärään kurkkuun.
voikukkien 