olen kertaustyylien kakofonia
ruostunut ruukku ja Valencian pitsi
englantilainen teeastiasto ja kalastajansaappaat
Olen tuhkalla lepäävä tyttö ja peilisali
sammaloitunut kiviaita ja punaiset nauhakengät
silmänkantamaton laakso ja ummehtunut karjasuoja
olen mustalaisviulujen himphamppu
olen laulava ratsukko kaukana kolossaalipilastereiden varjoista
olen pohjoistuuli ja kissankäpälä
valkoinen hanki ja kellastuneet luistimet
saapasjalkakissa ja tyhmeliini
kotikutoinen villapaita ja samettipuuhka
Olen palatsin portaat ja kolhiintunut ämpäri
porkkanalaari ja multainen lapio
auringon haalistama puuharava ja keltainen kurpitsa
olen latinankielinen museoarkisto ja barokkipuutarha
olen iankaikkinen harmaakivitalo ja oranssi unikkotuuli
hampaaton ukko sadesäällä ja hevosvankkureiden koristevyö
olen maitopääläri ja kristallilasi järven jäällä
ja kaiketi, kaiketi olen poissa muodista
———-
Runo on syntynyt muistaakseni vuonna 2000 ja mitä todennäköisimmin taas tuohtumuksen hetkellä, kun en löydä paikkaani tästä maailmasta sen sijaan, että muut sitä yrittävät kyllä ahkeraan ympärilläni tehdä.
voikukkien 