Pyysin omien kokemusteni tueksi muiden kokemuksia lastensuojelun tilasta tämän kunnallisvaaliehdokkuuteni vuoksi ja sain tämän haastattelun, niin toden ja omia näkemyksiäni tukevan.
” Nämä ovat kokonaisuudessaan vastaukseni Revanssilehteen tehdystä jutusta. Monta kohtaa, monta ajatusta.
”Kevään 1 / 2012 MTKL (Mielenterveyden Keskusliiton) jäsenlehti Revanssin antamani haastattelu:
tekijä: Ani Leikonniemi päivä: 12. maaliskuuta 2012 kello 19:43
Haastattelukysymyksiä huostaanoton ja lastensuojelupalveluiden epäkohdista:
1. Huostaanotot ja lastensuojelupalveluiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt. Mikä mielestäsi tähän on syynä?
– yhtenä syynä taatusti se, etteivät lastensuojeluviranomaiset tunne työvälinettään eli lastensuojelulakia. Laiminlyödään lslain menettelysäännöksiä, jotka ovat pohjana koko lastensuojelutyölle; asiakassuunnitelmissa (ls laki 30§) pyöritetään fraaseja, ei pidetä tarvittavia neuvotteluja (ls laki 31§), ei kartoiteta läheisverkostoa (ls laki32§), ei huolehdita asioiden kirjaamisesta (ls laki 33§)
– laiminlyödään (ls laki20§) lapsen osallisuus. Laiminlyödään siis lapsen mielipiteen selvittämien ja kuuleminen. Päätöksiin saatetaan kirjata esim. ”lasta ei ole kuultu hänen nuoren ikänsä vuoksi” vaikka laki velvoittaa selvittämään myös alle 12 vuotiaan lapsen mielipiteen
– laiminlyödään avohuollon tukitoimien (34 §) mahdollisuuksien käyttö. Karmeimmissa tapauksissa perhe ei edes tiedä saavansa avohuollon tukitoimia siinä määrin kuin viranomaiset niitä mieltävät antavansa. Ja tästä seuraa se, että kiireellinen sijoituspäätös ja siitä johtuva huostaanottopäätös perustellaan ”perheelle annetut runsaatkaan avohuollon tukitoimet eivät ole olleet riittäviä”. Ja kuitenkin laki määrää sen, että avohuollon tukitoimet tulee järjestää yhteistyössä perheen kanssa ja, että ne tulee kirjata asiakassuunnitelmaan, joka tulee laatia lain vaatimusten mukaan yhteistyössä perheen kanssa.
– perheiden kanssa ei tehdä yhteistyötä (asiakkaan oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja hyvään kohteluun (2 luku 4§) siten, että oikeasti kerrottaisiin lastensuojelun pyrkimykset. Tällä tarkoitan sitä, että viranomaisilla saattaa olla erittäin selkeä kuva perheen ongelmista mutta tätä ongelmaa ei pureta perheen kanssa. Lopputuloksena saataa olla viranomaisten taholta olettamuksiin ja mielikuviin perustuvia luuloja perheestä. Ei todellista kuvaa perheen arjesta
– asiakaskirjauksia, joita tehdään aina, kun ollaan yhteydessä perheeseen, ei tuoda näkyviksi asiakkaalle. Näissä asiakaskirjauksissa, joita perheet eivät tiedä heistä kirjattavankaan, on usein negatiivissävyisiä olettamuksia, mielikuvia, epäolennaisuuksia, tarkistamatonta tietoa tai jopa valheellisia totuuksia. Kuva perheestä muotoutuu lastensuojeluviranomaisten asiapapereihin jo alun perinkin vääräksi. Työntekijät saattavat vaihtua ja mielikuvat elävät omaa elämäänsä. Asiakas ei pääse koskaan lukemaan näitä asiakaskirjauksia ja mielikuvat vain paisuvat
– kiireellisen sijoituksen tai huostaanoton kuulemistilaisuuksia (lslaki 34§) ei järjestetä lain vaatimalla tavalla. Perheille ei varata tilaisuutta lausua mielipiteensä asiasta eikä anneta mahdollisuutta antaa selvitystä kaikista sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisemiseen. Kuulemistilaisuudet ovat käytännössä vain pelkkiä muodollisuuksia, joissa vaaditaan allekirjoitukset lastensuojeluviranomaisten sijoitus/huostaanottopäätöksiin
– perheet jätetään kiireellisten sijoitusten ja huostaanottoprosessien ulkopuolelle siten, ettei heille vastata selkeästi. Käytetään fraaseja ”lapsen etu vaatii” tai ”huoli lapsesta” eikä näitä sanapareja avata edes asianosaisille. Ei ymmärretä sitä tuskaa ja hätää mikä lapsen sijoitus ja huostaanotto aiheuttaa. Perheet jätetään totaalisen yksin. Prosessi pyörii perheen ympärillä muttei perheen omia mielipiteitä kirjata eikä niitä siten huomioidakkaan. Lastensuojeluviranomaiset eivät ymmärrä sitä, että muutaman tunnin keskustelut eivät tuo vastauksia perheen moninaisiin kysymyksiin ja hätään omasta lapsesta. Saatetaan jopa väittää, etteivät vanhemmat ymmärrä lapsensa etua, koska vanhemmat ovat kriisissä.
– käytetään ja jopa kerätään vanhoja ja virheellisiä tietoja eikä niitä edes vanhempien vaatimuksesta korjata, joten nämä vanhat ja vieheelliset tiedot päätyvät viranomaisten päätöksiin. Hallinto-oikeudet eivät tutki lastensuojeluviranomaisten tekemien kirjausten oikeellisuutta vaan luottavat sokeasti siihen, että viranomaiset ovat tutkineet perheen tilanteen siten kuin lastensuojelulaki sen määrää tutkittavaksi
2.Saavatko perheet mielestäsi riittävästi tukea?
– perheet eivät saa riittävästi tukea siihen ongelmaan, joka heillä on. Usein pelkkä taloudellinen tuki auttaisi ja avun tarve häviäisi. Useilla perheillä taloudellinen ahdinko kiristää perheenjäsenten välejä ja koko perhe alkaa oireilla
– perheet ohjataan lastensuojeluasiakkaiksi, jolloin heidän oman elämän päätökset siirtyvät vähitellen viranomaisten käsiin. Perheen oikeuksia omiin päätöksiin aletaan rajoittaa ja asioita aletaan kirjata siinä valossa, että jonakin päivänä saatetaan olla tilanteessa, jossa lapsi/lapset/nuori/nuoret pitää sijoittaa kodin ulkopuolelle
– monelle perheelle pelkkä luottamuksellinen kuunteleminen ja taloudellinen tuki riittäisi. On pelottava tosiasia se, että kaikki perheenjäsenten kanssa käydyt keskustelut kirjataan. Ja varsinkin se tapa, jolla ne kirjataan, on pelottavaa: asioita erotetaan asiayhteyksistä. Ja jätetään huomiotta positiiviset asiat ja annetaan negatiivisille painoarvoa.
3. Saavatko perheet tarpeeksi tietoa lastensuojelupalveluiden sisällöstä, periaatteista, säädöksistä, päämääristä, omista oikeuksistaan, omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa saamiensa lastensuojelupalvelujen sisältöön ja valitusmahdollisuuksistaan sekä mahdollisuuksistaan saada muutoksia tehtyihin lastensuojelua koskeviin päätöksiin?
– Oman kokemukseni perusteella totean, etten saanut mitään edellä mainituista tiedoista. Keskusteluyhteyttä ei ollut vaan kysymyksiini vastattiin erittäin ympäripyöreästi, jos vastattiin lainkaan.
1. Toimiiko lastensuojelu perheiden ja lasten parasta ajatellen?
– Omassa tapauksessani hain itse apua kuormittavaan elämäntilanteeseeni. Tilanteet muuttuivat ja koin, etten enää tarvitse sosiaalihuollon apua. Mutta koska perheeni oli saatettu lastensuojelun asiakkaaksi, minulla ei ollut mahdollisuutta päästäkään siitä eroon. Työntekijä piti kiinni oikeudestaan jatkaa asiakkuutta. En todellakaan kokenut, että kohdallani olisi ajateltu perheeni tai lasteni parasta. Koin väkisin annetun avun vain perheeni kontrolloimisena. Samoin kokivat lapseni. Tämä johti siihen, että sosiaalihuolto katsoi vanhemmuuteni olevan kateissa ja kiinnittyi entistä kovemmin perheeseeni.
4. Onko sinulla tai joillakin tuntemillasi perheillä kokemuksia huostaanottoihin ja lasteensuojeluun liittyvistä epäkohdista?
– kyllä on. Oman lapseni kiireellinen sijoitus 2009 ja sen myötä huostaanotto asia on nyt menossa uudelleen käsittelyyn – tällä kertaa rikosoiekuteen. Voitin 2010 lastensuojeluviranomaisten tekemän huostaanottopäätöksen ja sain lapseni takaisin kotiin. Vein asian rikosoikeuteen mutta hävisin käräjäoikeuden käsittelyn helmikuussa 2012. Alioikeus ei ollut huomioinut lainvastaisuuksia. Esimerkiksi sitä, että ko sosiaalityöntekijä olisi ollut vastuussa asiakassuunnitelman tekemättä jättämisestä sillä hän toimi sijaisena. Mielestämme ei voi olla niin, etteikö sijaisena toimiva lastensuojeluviranomainen olisi vastuussa tekemisistään tai tekemättä jättämisestään. Mikäli asiakassuunnitelma olisi tehty lain vaatimalla tavalla olisi minulla ollut mahdollisuus oikaista sosiaalihuollolla olleet mielikuvat ja ”huolen lapsesta”. Asiakassuunnitelman tekemisen laiminlyönti johti järkyttävään sijoitus ja huostaanotto prosessiin
– järkyttävintä kohdallani on ollut se, että vasta tammikuussa 2012 käydyssä rikosoikeudenkäynnissä paljastui se, että viranomaiset ovat perustaneet koko sijoitus ja huostaanottoprosessinsa minun psykoterapialausuntoihin vuodelta 2003 irrottaen sieltä sanoja ja lauseita omiin tarkoituksiinsa! Viranomaiset hankkivat kyseisen lausunnon selkäni takana eivätkä ole vieläkään suostuneet ilmoittamaan milloin ja mistä ovat lausunnon hankkineet. Terapeutilta he eivät sitä ole hankkineet. Mihinkään asiakasdokumenttiin he eivät ole kirjanneet lausunnon hankkimista vaikka laki näin määrää. Edes tietosuojavaltuutettu ei ole asiaan ottanut kantaa vaikka hänen on pyydetty asia tutkimaan. Nyt olen tehnyt asiasta poliisille tutkintapyynnön mutten usko tuonkaan tuovan selvyyttä. Olen menettänyt täysin luottamuksen viranomaisiin
– olen perustanut vertaistukijärjestö HOL ry:n eli Huostaan Otetut Lapset – Rikotut perheet. Järjestön tarkoituksena on antaa tukea ja tietoa perheille, jotka kokevat tulleensa kohdelluksi lainvastaisin menettelyvirhein. Toimin tukihenkilönä mm. perheen sosiaalihuollon palavereissa. Toivon perheiden ymmärtävän, että heillä on oikeus omaan lapseen ja, että he valveutuisivat omiin oikeuksiinsa. Ensisijaisen tärkeätä on hankkia kaikki sosiaalihuollolla olevat perhettä koskevat asiakirjat, jotta perheet tietävät mitä heistä on kirjattu.
5. Tunnetko perheitä joissa huostaanottoja ja lastensuojelutoimenpiteitä perustellaan mielenterveysongelmilla?
– HOL ry:n toiminnan kautta annan vertaistukea kymmenille perheille. Ahdingossa olevia perheitä tulee jatkuvasti lisää. Suurimmalla osalla näistä perheistä on kirjattu jokin mielenterveysongelma. Vallitsevana käytäntönä on kirjata mielenterveysongelma, jos perhettä on kohdannut jokin kriisi. Normaali väsyminen arjen pyöritykseen on kirjattu mielenterveysongelmaksi. Masennus kirjataan yleisesti mielenterveysongelmaksi, jolloin aletaan olla lapsesta huolissaan. Ja tämän ”huoli lapsesta” ympärille hankitaan aineistoa eikä aineisto aina ole edes relevanttia enää vaan voi olla vuosien takaa
– vanhoista lääkärinlausunnoista kaivetaan vanhentuneita terveystietoja siten, että ne liitetään nykypäivään vaikka perheen vanhempien tilanteissa vallitsevat olosuhteet ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Vanhemmat ovat saattaneet elää jo pitkään ns. tervettä elämää mutta heidän arkeaan aletaan tarkkailla vanhojen tietojen perusteella. Perheen arjesta ei tehdä positiivisia kirjauksia vaan kirjaukset tehdään negatiivissävytteisesti
– vanhempien väsymys arjen pyörittämiseen nostetaan esille siten, että se muka estäisi ymmärtämästä lapsen edun ja normaalin huolenpidon omasta lapsesta
6. Onko tuntemillasi perheillä pelkoja jotka liittyvät lastensuojeluun?
– perheet pelkäävät todella paljon eikä pelko ole aiheetonta. On aivan liian monia tapauksia, joissa perhe on itse hakenut apua sosiaalihuollolta ja apu onkin kääntynyt lapsen sijoitukseksi tai huostaanotoksi. On todella vaikeata päästä keskusteluyhteyteen lastensuojeluviranomaisten kanssa. Lastensuojeluviranomaisilla on todella valtaa päättää perheen sisäisistä asioista vain lausumalla sanapari ”lapsen etu” tai ”huoli lapsesta”. Noita sanapareja heidän ei tarvitse mitenkään perustella. On vaikea saada selville se, mikä tulisi perheessä muuttua, että lastensuojeluviranomaiset pyörtäisivät omat päätöksensä. Ei edes silloin, kun voi näyttää toteen viranomaisten toimineen lainvastaisin menettelyvirhein. Kun lapsi tai nuori on sijoitettu kodin ulkopuolelle alkaa viranomaiset tiivistää lapsen ja nuoren suhdetta sijoituspaikkaan vieraannuttaen hänet omasta perheestään. Aletaan puhua kiintymyssuhteen tärkeydestä sijoituspaikkaan. Oman biologisen perheen tapaamisia vähätellään ja niitä vähennetään minimiin milloin minkäkin syyn nojalla. Rajoittamisista ei tehdä kirjallisia päätöksiä, joiden perusteella asioista voisi valittaa. Perheille ilmoitetaan usein tapaamisten peruuntuminen ilman, että uutta tapaamisaikaa sovitaan
– lapsia viedään päiväkodeista, kouluista ilman, että vanhempien kanssa olisi asioista keskusteltu. Jälkeenpäin väitetään, etteivät vanhemmat ole ymmärtäneet sosiaalihuollon huolta lapsesta vaikka asioista olisi paljonkin keskusteltu. Väitän, että keskusteluja ei ole käyty sellaista vuorovaikutusta hyväksi käyttäen, että nämä huolet olisi osattu viranomaisten taholta tuoda esille. Selkeät laiminlyönnit lapsen huolenpidossa ovat hyväksyttäviä syitä sijoitukselle tai huostaanotoille mutteivät väen väkisin kyhätyt huolet
7. Onko sinulla tai tuntemillasi perheillä kokemuksia huostaanottoon liittyvästä epäoikeudenmukaisuudesta?
– itse en enää koskaan suosittele kenellekään sosiaalihuollon puoleen kääntymistä. On järkyttävää, että taho, jonka kuuluu lain mukaan tukea perhettä kääntyy perhettä vastaan. Olen kokenut suurta epäoikeudenmukaisuutta. Minut on leimattu huonoksi äidiksi ja ihmisyyteni on loattu. Omalla kohdallani tulen viemään lapseni sijoitus ja huostaanotto asian Euroopan ihmistuomioistuimeen asti. En tule koskaan hyväksymään lastensuojeluviranomaisten oikeutta toimia perheen hajottajana osaamatta oman työnsä perusteita eli lastensuojelulakia tai asiakaslähtöistä sosiaalihuoltoa
– Omat kokemukseni ovat järkyttäviä ja kaikki muidenkin perheiden kokemukset, joissa lapsella ei ole ollut perheessä mitään hätää vaan hätä on kehitetty lastensuojeluviranomaisten toimistohuoneissa
8. Onko mielestäsi välttämätöntä saada ns.puolustaja sosiaalitoimeen, koska lastensuojelulaki on liian vaikea sisäistää? ( tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa yhteyttä potilasasiamieheen tai juristiin, jos tuntee tarvitsevansa apua.)
– tärkeintä Suomen nykytilanteessa on vaatia puolueeton taho tutkimaan kaikki lasten ja nuorten sijoitus/huostaanotto aisakirjat. Onko ne tehty lain vaatimalla tavalla? Kukaan ei Suomessa tällä hetkellä käytännössä valvo sosiaalityöntekijöiden toimia. Lastensuojeluviranomaiset saavat tehdä perhettä koskevia ratkaisuja ilman, että kukaan valvoo. Kukaan ei valvo miten viranomaiset tietonsa hankkivat, eivät sitä miten virheellisiä heidän tiedot ovat. On järkyttävää, että yleisesti luullaan hallinto-oikeuksien tutkivan lastensuojeluviranomaisten asiakirjat. Näin ei kuitenkaan ole sillä hallinto-oikeudet uskovat sokeasti sen, että asiapaperit ovat huolellisesti valmisteltuja
– perheet eivät pärjää ilman juristia. Eikä meillä Suomessa ole riittävästi lastensuojeluun erikoistuneita juristeja. Perheet ovat aivan omillaan ja ymmällään siitä kuka heidän ääntään kuulisi. Potilasasiamiehet, kuntien sosiaaliasiamiehet, aluehallintovirasto eikä Valvira auta yhtään. Valitusten käsittelyajat ovat järkyttävän pitkiä – ja lapset kärsivät. Yleensä käy vielä niin, etteivät perheet osaa tehdä valituksia siten, että niissä keskityttäisiin niihin epäkohtiin, jotka ovat johtaneet lapsen sijoitukseen tai huostaanottoon. Näin siksi, etteivät perheet itsekkään tiedä mitä tietoa sosiaalihuollolla on perheestä. On vaikeaa taistella asiaa vastaan, jota ei tiedä olevan olemassakaan. Eli sosiaalihuollon mielikuvia ja oletuksia vastaan.
9. Tunsitko saavasi tietoa riittävästi lapsen hyvinvoinnista ja koko prosessista huostaanoton jälkeen?
– sosiaalihuolto katkaisi kokonaan yhteydenpidon puheluun, jolloin he joutuivat ilmiottamaan minun voittaneen heidän huostaanottopäätöksensä hallinto-oikeudessa. Jouduin itse olemaan heihin vielä yhteydessä kolme kertaa sillä viranomaisten tekemä huostaanoton purkupäätös oli kolmasti virheellinen
10. Saavatko perheet huostaanoton jälkeen riitävästi tukea?
– en usko, että saavat. Äidit, isät, sisarukset jätetään useasti ilman minkäänlaista tukea
11. Mitä palveluja toivoisit lisää perheiden tueksi lastensuojelussa?
–
– keskusteluja alusta asti. Viranomaisten tulee oppia aidosti ja avoimesti keskustelemaan perheen kanssa. Enkä tarkoita kotikäyntien aikana tapahtuvaa tyhjänpäiväistä höpinää vaan aitoa kiinnostusta ja auttamishalua perheen asioita kohtaan. Viranomaisten tulee oppia tuomaan julki omat ennakkokäsityksensä tilanteesta
– perhettä ei voi tukea, ellei perhettä oikeasti kuunnella ja heidän hätäänsä pureta siten, että nähdään mitä apua perhe oikeasti tarvitsee. Lapsen sijoitus ja huostaanotto tulee olla kuten laki määrää viimesijainen keino
12. Miten muuttaisit sosiaalitoimen käytäntöjä ja toimintatapaa lastensuojelussa?
– vaatisin selvitettäväksi viranomaisten nykyiset toimet eli miten he ovat lakia noudattaneet esimerkiksi menettelytavat lastensuojelussa. Olisi perustettava toimielin, joka tutkisi jo tehtyjä sijoitus/huostaanottoja: onko ne tehty jonkun kaavan mukaan vai onko oikeasti noudatettu lakeja
– olisi vaadittava viranomaisilta sellaista älyä, etteivät he käyttäisi vanhoja lääkärinlausuntoja omissa päätöksissään. Ja ehdotonta olisi valvoa, että viranomaiset todisteellisesti tutustuisivat perheeseen ja kirjaisivat heidän mielipiteensä asiapapereihin kuten laki vaatii
– mikäli lastensuojeluviranomaiset tulevat siihen tulokseen, että perhe kaipaa esimerkiksi vanhemmuuden arviointia tulee selvittää onko se todellakin tarpeen vai voisiko perheen kuormittavaa tilannetta auttaa sillä rahasummalla, jonka he ovat valmiita maksamaan ulkopuoliselle palveluntuottajalle. Nämä summat liikkuvat sadoissa tuhansissa euroissa! Vanhemmuuden arvioinnit maksavat yhteiskunnalle huomattavia summia eivätkä teennäiset arviointitilanteet tuo esille perheen arkea eikä perheen dynamiikkaa. Kontrolloiduissa tilanteissa tulee paljon vääristymiä sekä tilanteita, joissa arviointeja tekevät tahot ”löytävät” lisää asioista, joita pitää perheen olosuhteissa tutkia. Menetelmät ovat hienoja ja niitä on helppo markkinoida lastensuojeluviranomaisille. Mutta usein perhe unohtuu tuon hienouden alle.
13. Viime vuosina lastensuojelupalveluita on siirretty yksityisen yritystoiminnan piiriin. Lastensuojelun kustannukset ovat nelinkertaistuneet (500 milj. E:a) lyhyessä ajassa. Pidätkö tätä yksityistämiskehitystä hyvänä?
– pidän tätä kehitystä järjenvastaisena. Pelkkänä bisneksenä. Olen itse joutunut tilanteeseen, jossa minulle ei selvitetty miksi vanhemmuuttani pitää arvioida. Kieltäydyttyäni lakiin perustuvana oikeutenani tuosta vanhemmuuden arvioinnista, sain itseni ja lapseni perään etsintäkuulutuksen. Tämä ei voi olla oikeudenmukaista kohtelua eikä lapsen eikä perheen etu
14. Voisiko perheitä tukea vertaistuen keinoin?
– tämänkaltaisen vertaistuen tarpeen olen käytännössä todennut todella tärkeäksi. Sekä isät, äidit, isovanhemmat ja nuoret itse ovat ottaneet minuun yhteyttä HOL:liin ja olleet huojentuneita siitä tosiasiasta, että on joku joka kuuntelee heitä. Omasta kokemuksestani tiedän miten tärkeää on tulla kuulluksi. Suomessa on vallalla sellainen harhakäsitys, että meidän vanhempien tulee hakea henkistä tukea taholta, joka on lapsemme vienyt. Silminnäkijät ohjelmassa 8.2.2012 ”Huostaanotettu bisnes” Naantalin sosiaalityön johtaja Jutta Merilahti sanoi ”joudumme lastensuojelussa puuttumaan ihmisten itsemääräämisoikeuteen hyvin raa´alla tavalla. Ja on erittäin ymmärrettävää, että silloin kun on kysymys tällaisesta oikeushyvästä niin se aiheuttaa ihmisissä kiukkua”. Vakuutan omasta puolestani, että ammattitaidottomien lastensuojeluviranomaisten puuttuminen perheeni itsemääräämisoikeuteen on loukannut syvästi oikeuksiamme. Heidän tekemät mielivaltaiset päätösten vaikutukset eivät tule koskaan unohtumaan. Ne ovat jättäneet rumat jäljet.
15. Mitä haluaisit Mielenterveyden keskusliiton tekevän jotta lastensuojelupalveluiden piirissä olevien perheiden asemaa parannatteisiin.?
– Mielenterveyden keskusliittoon olin yhteydessä jo marraskuussa 2009. Tuo keskustelu ei johtanut mihinkään eli koen, että liitto ei halunnut nähdä lastensuojeluviranomaisten mielivaltaa eikä sitä, että meitä ihmisiä lokeroidaan diagnoosien perusteella vähemmän kelvollisiin kansalaisiin
– tietysti toivon, että MTKL olisi asiassa valveutunut nyt vuonna 2012 ja pyrkisi omalta osaltaan vaatimaan lainmuutosta siten, että lastensuojeluviranomaisten toimia aletaan tutkia. Ei meillä Suomessa voi olla niin, että meidät voidaan lokeroida joko ”mielenterveysongelmaisiksi”, ”päihdeongelmaisiksi” tai, että meillä on diagnooseista johtuva ”vanhemmuus kateissa”. Nykyisellään meidät niputetaan johonkin noista ryhmistä ja lapsemme viedään sijoitukseen tai huostaanottoon. Voiko näin jatkua? / Ani Leikonniemi”
voikukkien 