VAALI KESKUSTELUA


Tämä ehdokkuuteni on saanut pohtimaan monenlaista. Selväksi on tullut ennenmuuta se, etten kykene toimimaan kuten muut ehdokkaat. Paljastun itse itselleni naurettavuuteni, jos alan toimia vastoin omia tapojani. Olen koettanut ”vaalityössäni” alkaa toimimaan samalla tavoin kuin muutkin, mutta todennut sen heti alkuunsa mahdottomaksi.

Ensinnäkin, minun on pakko tunnustaa miten vähän tiedän asioistamme, miten niitä maassamme hoidetaan. Joudun kysyä kavereilta, mikä on korvamerkintä, mikä on palveluseteli. Eikä sekään, nimityksistä on pian otettu selvää, mutta miten selvität sen kaiken muun. Sen todellisuuden, miten asioita hoidetaan. Sitäkin korvamerkintä asiaa. Kun yksi sanoo yhdellä tavoin, toinen sanoo toisella. Kuka on se joka sanoo totuudellisesti ja vain totuudellisesti. Ilman tunteita. Tämähän on yhtä tunnepeliä tämäkin touhu. Maailmaa tulisi johtaa rationaalisesti ajattelevat tutkijat, he joilla ei ole minkäänlaisia tunnekytköksiä valtaan eli omiin intresseihin.

Minua kiinnostavat vain tosiasiat, eivät erilaiset kytkökset joiden mukaan annetaan vastauksia.
Ehkä juuri siksi voisikin olla hyvä olla itse näkemässä asioiden hoitoa sisältäpäin. Ei olisi kommervenkkeilijöitä välissä.

On kiinnostavaa myös seurata mitä on ”keskustelu” vaikkapa vaalien alla. Claes Andersson kuvaa kirjassaan Kaksitoista vuotta politiikassa aikaa Vasemmistoliiton puheenjohtajana, miten hän koki epätoivoa siitä, ettei omilla argumentoinneillaan tuntunut olevan kuulijassa minkäänkaltaista vaikutusta. Oli kuin olisi keskustellut kuuromykän kanssa.

” Keskustelut olivat jonkinlainen ”peli”, jossa tavoitteena oli pelkästään omien asemien parantaminen. Ei ollut tarkoituskaan kuunnella tai ymmärtää toista eikä vastata hänen argumentteihinsa. Ainoana tavoitteena oli oman edun ajaminen ja ansojen viritteleminen minulle, mahdottominen lupausten vaatiminen Andersson kertoo. Tätähän se on täälläkin fb:ssä ”keskustelu” useinmiten. Mustavalkoinen ajattelu, piikikkäät sutkaukset sekä populistiset iskulauseet viehättävät monia, tästä myös Andersson puhuu.

Kiintoisaa sekin, ettei yksikään fb kaveri tykkää sivustostani jos olen eri puolueesta, huolimatta siitä, että minä tykkäilen jokaisen vaalisivuista. Ajattelen olevan tärkeintä, että me yhdessä yritämme, vaikka eri puolueinakin. Mutta ajatukseni ei  näytä saavan kannatusta.

Eikö juuri tässä psykologisesti arveluttavassa ihmisevoluutiollisessa vaiheessa ole melko toivottomat näkymät.
”He eivät oppineet mitään historiasta eivätkä poliittisista muutoksista. He eivät katuneet mitään. He tiesivät aina olevansa ja aina olleensa kaikissa oleellisissa kysymyksissä oikeassa. He olivat erehtymättömiä, järkkymättömiä, jumalten kaltaisia.”
En pysty mitenkään sopeutua ajatukseen, että tässä pitäisi nyt jollain tapaa leiriytyä oman puolueen leiriin ja suhtautua muihin kuin ilmaan. Kaikki ne puolueet joita ei kiinnosta tämän maan valtapuolueen ajama kaupallisuuden linja , tulisi nyt yhdistyä yhteiseksi rintamaksi, käyttääkseni nyt minäkin kulunutta ja tunnepitoista ilmaisua. Rikkoa kertakaikkiaan kaikki tämä hullunmylly yksityistämisineen ja kasvutalous hokemineen. Koska tässä ei järjen hiventäkään ole. Ajaudumme maailmaan jossa tuhoudumme tämän hirvittävän koneiston rattaisiin aivan tuota pikaa.
Sitä ei vain tuo eräs valtapuolue usko niin kauan kuin sillä itsellään on talot ja loputon luottokelpoisuus tyynynsä alla. Lisäksi luin tutkimuksen jossa todettiin tämän mainutun puolueen olevansa tunne uskollisin puolue. Eli tapahtuipa mitä tahansa, se puolue ei muuta ajatuksiaan. Siitä voi myös päätellä, mihin kaikkeen se tulee olemaan valmis, kun pahat päivät koittavat.

Sen vuoksi olen lapsekas ja ajattelen, että on sama olemmeko vaikka sen Pähkinän poimijan puolueesta, kunhan alasvaltaamme kaiken tämän kaupallistamisen diktatuurin.

Kuten huomaatte, ei bloginikaan ole muuta kuin lähinnä pohdiskelua varten. Ei minulla ole vastausta siihen, miten  toimisin valituksi tullessani. En ole kiinnostunut kosiskelemaan ketään edes vaalien alla. En ole kiinnostunut lupailemaan mitään. Olisihan silkkaa hulluutta väittää voivansa luvata yhtikäs mitään. Mutta on itsestään selvää, että parhaansa sitä tekisi ja omasta selkänahastaan ottaisi. Siinä kaikki. Tämä on ihmisyyttä, eikä minun tarvitse sitä erikseen kenellekään todistella.

Tämä oli minun toinen, tämän kummoisempi kirjoitukseni vaalien alla.