kesän viimeisiä auringon säteitä pöydällä, kynttilä ottamassa vastaan tulevaa syksyä
Sydäntäni lähinnä ovat tällä hetkellä nuoret. Itselläni on suuri perhe, josta lapset maailmalla kahta lukuunottamatta. Toinen heistä alkoi lintsata seiskalla paljon ja nyt olemme tilanteessa, että hänet on sijoitettu laitokseen. Vieläpä kauas Espoosta, koska lähellä ei ole paikkoja, seurauksella että hän karkailee paikasta ollen kuukausiakin poissa. Kotiinkaan hän ei voi tällöin tulla, koska velvollisuuteni on ilmoittaa asiasta poliisille. Tämä kaikki on ollut niin järjetöntä ja koko perhettä raskauttavaa. Sijoitus on vain pahentanut koko ongelmaa, ei helpottanut sitä millään tavoin. Minkä vuoksi tällaista tehdään nykypäivänä niin paljon, on se, että puuttuu kaikki ennalta ehkäisevät auttavat tukipalvelut. Niitä ei yksinkertaisesti ole. Lapsellani mitä todennäköisimmin on ainakin keskittymishäiriö, joka on ollut ongelmien lähtökohta. Vuosien pyynnöistäni huolimatta asiaa ei milloinkaan tutkittu tai otettu vakavasti.
Myös luonto ja elämän yksinkertaiset asiat ovat olleet minulle päivänselvyyksiä lapsuudesta lähtien. En pidä ollenkaan aikamme tavasta, jossa suuryhtiöt haluavat viedä kaiken mikä vietävissä on, laskevat vain maksimaalisia voittojaan. Tämä ajattelutapa on myös levinnyt valtioihin ja kuntiin ja myös yksittäisiin ihmisiin, koko länsimaisen ajan henkeen.
Me ihmiset elämme täällä kuin unessa ainoana tavoitteena kuluttaminen. Aivan kuin ihmisen tarkoitus syntyessään tänne olisi yksinomaan kuluttaminen ja kaikenlainen kilpaileminen sekä suorittaminen.
Kuluttaminen on tehnyt meistä täysin absurdeja olioita. Sairastuneita. Olemme unohtaneet ihmisen ja inhimillisen lämmön kokonaan. Koko länsimainen ihmiskunta on rappiolla.
Itse tunnen tästä syystä valtavaa sivullisuutta. Minulla ei ole varaa eikä halua kuluttamiseen, eikä suoritteisiin. Arvoni ovat toisaalla. Sen vuoksi ehkä elämässä läheisiksi koen kaikenlaiset vähemmistöt. Muukalaisuuden tunne omassa maassa on tehnyt minusta sivullisen.
–
Olen syväekologinen ja ekoanarkisti.
Tavoitteena olisi elämä pitkälti ilman teollisuutta. Tai ainakin se on oma tavoitteeni. Päästä pois oravanpyörästä poljettavalla ompelukoneella hurruttelemaan jonnekin lossimatkojen taakse. Nykyään ihmiset puhuvat siitä hitaana elämänä. Enkä minä sinne muita vaadi, mutta minulla on siihen yhtäläinen oikeus, kuin niillä jotka vaativat, että jokaisen olisi oltava tuottava ja kuluttava. Puhutaan vaikkapa, että ”jokaista taloutta kohden”. Minä en ole talous. Minä olen minä ja perheeni. Olemme perhe jonka arvot eivät määrittäydy siten kuin oletetaan tässä ajassa.
Tällainen elämä kaukana kaikesta tekniikoista ei ole tehty aivan helpoksi. Entisaikaan sähköttömiä talouksia pidettiin surkuteltavina. Tänä päivänä olisi suuressa vaarassa että lapset otettaisiin huostaan, jos kuultaisiin että pidämme kotikoulua ja elämme ilman sähköä?
Haluan yhteiskunnan jossa on todellinen vapaus olla minkälainen on.
voikukkien 