Joitain ajatuksia vaalityön puolesta välistä, sekä muilta kuultuja hienoja lauseita jäänyt vaaliteltoilta ja paneelista mieleen. Ensimmäinen noviisi pohdintani on, että miten voi demokratia toimia jos olemme leiriytyneet eri puolille? Eikö demokratia ole sitä, että muut hyväksymisen lisäksi myös kuuntelemme muita? Kuuntelemme oppiaksemme myös muilta?
Onko tärkeintä päästä sanomaan, että Minä, Minä tein aloitteen vai onko tärkeämpää itse asia?
Onko ehdokkaan esitettävä roolia että minäminä tiedän kuin se, että kuuntelee mitä kuntalaiset itse ovat mieltä? Jokin tässä asetelmassa mättää, en vain osaa vielä ihan tarkentaa mikä ei täsmää.
Kulttuurivaalitentissä kuulin Vihreiden erään nuoren sanat, kun kehoitettiin häntä mainostamaan puheenvuorossa itseään, että tärkeintä ei ole hän, vaan asia.
Juteltuani erään toisen nuoren kanssa, hän sanoi mielestäni erittäin viisaasti: parempi, että historian kirjassa lukee, että niin tapahtui ja vähemmän tärkeä on se että kuka sen teki.
Eräs “kilpailevan” puolueen edustaja kertoi innoissaan perustulo mallistaan. Hänen vaali “slouganinsa” oli LUMEDEMOKRATIASTA LÄHIDEMOKRATIAAN. Minusta oli hienoa kuunnella vilpittömästi innostuneen ihmisen hyviä ajatuksia. Vallitsevan käytännön mukaan minun tulisi kuitenkin olla näkemättäja kuulematta kaikkia heitä, jotka eivät kuulu juuri minun edustamaani puolueeseen?
Myös kokoomuksen nuori vaikuttaja kävi kyselemässä, vielä aitoa kiinnostusta vastavuoroisuuteen ajattelussaan.
Vaalitelttaamme tuli eräs erityislasten varhaiskasvattaja kyselemään mitä tiedämme espoolaisesta päivähoidon tilasta. En mitään, jouduin vastaamaan, koska en uutena espoolaisena tiedä, mutta kuulisin mielelläni. Hän kertomaan, miten erityislasten lastentarhan opettajat on tyystin syrjäytetty sosionomien tieltä, sosionomien joiden koulutus ei vastaa varhaiskasvattajien opetuksen tasoa. Sosionomit taitavat olla IN ja onko sillä saavutettu jotain parempaa? Miten on koulujen laita? Onko siellä mm. psykologeja ja terveydenhoitajia riittävästi? Ei ole, tuohon osaan itsekin vastata. Nuoret ovat minulle sanoneet, etteivät he useinkaan tiedä, että heidän koulussaan edes olisi psykologia. Oman nuoreni kohdalla tiedän, ettei koulu pystynyt tarjota apua yhtään missään erityistarpeessa. Nuoriskotia osoitettiin jo lintsausten alkuvaiheessa. Valtio tukee huostaanottoja, siihen on niin helppo tukeutua hätäpäissään.
Kulttuurivaalitentissä oli antoisaa pohtia yhdessä kulttuurin vaikutuksista kuntalaiseen. Ihania nostattavia asioita, joista olimme kaikki yhtä mieltä. Kulttuuri olisi lääkettä niin moneen asiaan alkaen pihapiiristä. Mitä tapahtuu sitten matkalla sanoista tekoihin, miksi kulttuurille ei silti tunnu löytyvän rahoitusta, ei edes tiloja toteuttaa niitä?
Tiedän nyt omasta kokemuksesta, miten yhteenkuuluvuuden tunnetta nostattavaa ja kaikin puolin voimauttavaa on vaikkapa toimia ehdokkaana, vajavaisenakin sellaisena, mutta silti, kuin se, että istuu kotona peukaloita pyörittämässä ja kiroilee maamme katastrofaalista tilaa.
Olisiko korkea aika kuunnella kuntalaisten hienoja ajatuksia miten toimia paremman lähidemokratian puolesta sekä myös antaa resurssit niiden toteuttamiseen? Tällaiset asiat eivät pidä pohjautua taloudellisiin voittoihin vaan henkiseen voimaannuttamiseen.
Vaaliteltalla tulee kyllä välillä uskon puute. Valtaosaa tuntuu kiinnostavan enemmän se ilmainen karkki- ja tikkarilaatikko kuin muutokset ja lähidemokratian toteutuminen. Tai tämä tuiki tärkeä oman sähkölaitoksen saaminen takaisin.
Vaan siitä huolimatta: Nuorissamme on selkeästi voima! Lainaan tähän kaarinalaisen Itsenäisyyspuolueen Linda Totuustytön sanat kun vaadimme täydellistä muutosta: Elä muutosta, Ole muutos kaikessa mitä teet. Älä odota mitään vähempää itseltäsi.
–
voikukkien 