Bussipysäkillä kolme nuorta kyselemään mihin menossa, mainostan heille Asunnottomien yötä, tulkaa mukaan. Näin, että heitä mietitytti menemiseni. Sitten yksi kysyykin: Miksi SÄ meet sinne? Haluan olla mukana ja menen kuuntelemaan Pelle Miljoonaa ja muita.
Sullon tollaset vaatteetkin. Kysyin, ai että millaset, no tollaset miissit….(olikohan se sana tuo, joka tapauksessa en tiennyt sanan merkitystä)
Eiks sull oo asuntoo vai? On mulla, mutta kaikilla ei ole. Mut, miks sä meet? Saaksiel jotain ruokaakin vai.
Selvästi nuoret kyselivät lisäkysymyksiä mielessään. Taisin jäädä heille arvoitukseksi. Olisi kai pitänyt mainostaa jotain vaalijuttuakin, ehkä olisi ollut ymmärrettävämpi. Toisaalta en halunnut, koska en ollut menossa sinne mainostamaan ehdokkuuttani. Puolue kaverini sanoi kyllä, ettei hän turhaan sinne mene, ellei ole vaalimainoksia. En ollut tullut ajatelleeksi, että sielläkin voi toki mainostaa, että haluaa ajaa köyhän asioita. Alunperin sitä oli menossa kannustamis mielessä, musiikin tähden.
Perillä tulee päihde ja mielenterveystyön opiskelija kysymään saako haastatella asunnottomuudesta. Saa toki, muistan miten itsekin olen ollut kolme kuukautta asunnoton. Tosin sen olen unohtanut jo aika päiviä sitten, (vaikka sehän oli vieläpä viimevuonna) mutta palautuu oitis mieleeni. Koulutusta ja ammattia kun siinä kyselee, hiukan ihmettelen mielessäni, miksi tekee numeron siitä, että ”olette kuitenkin hankkineet ammatin” No onpa dorka kysymys, ehtii käydä mielessäni.
Sitten tulee seuraava kummallinen lause: Niin siinä sitten helposti varmastikin tarttuu pulloon. Sanon varovaisesti, koska minua nolottaa kysyjän puolesta hänen tyhmä ajatuksensa, ettei kyllä ole minun tapanani elämässä ollut pulloon tarttumiset. Jälkeenpäin vasta tajuan kaikki. Oikeastaan vasta tänä aamuna tajuan.
Tutkimus haastattelussa kysytään mitkä oli ammatti toiveeni lapsena. Kerron että arkkitehti, sisustusuunnittelija. Nauroimme, koska aiemmat vastaukseni olivat liittyneet juuri asumiseen asuntovaunuissa, jurttissa, vanhoissa taloissa. Oli kysytty, miten olen suunnitellut tulevaisuutta tästä asunnottomuuden näkökulmasta. Kerroin, että minulla on tarkat visiot, koska en usko enää muuhun kuin täydelliseen romahdukseen yhteiskunnan taholta, että on keksittävä itse keinot selviytymiseen.
Kerroin, että olen tutustunut jo Karavaanarit netti sivuston kautta ihmisiin, olen menossa jurtan teko kurssille, hallitsen omavaraistalouteen tarvittavat taidot melko hyvin. Asuntovaunuun minulla ei ehkä ole rahaa, muttei sekään mahdoton hanke ole, jurtan saa tehtyä tonnilla parilla jne.
Kerroin, että olen poikkeus tässä haastattelussa, koska minun tavoitteeni oli jo murrosiässä elää omavaraistaloudessa. Suurin osa noista netin Karavaanareista ovat vapaaehtoisesti siellä. On kuitenkin valtaosa jotka todellakaan eivät vapaaehtoisesti halua elää yhteiskunnan ulkopuolella. Minä olen halunnut sitä ja en ole halunnut sitä. Olen itsekin ollut pakotettu elämään syrjässä köyhyyden ja sairauksien vuoksi. Silloin kaikki näyttäytyy niin toisessa valossa, se, tekeekö jotain vapaaehtoisesti vaiko pakon edessä.
Kun minä muutan jurttaan, en tee sitä elitistin vouhotuksena, vaan siksi,että pitkällisen köyhyys elämän tuloksena olen oppinut tuntemaan niukan elämän kotoisimpana tai ainakin turvallisimpana. On kaikkein helpointa mielenrauhankin vuoksi elää kädestä suuhun kuin ottaa velkoja ja olla ainaisessa kusisukassa tilassa, onko töitä vaiko eikö ole töitä. Toinen syy on se, että minulle on tuottanut lapsesta lähtien suurta vastenmielisyyttä betoniset kerrostalot. Jurtassa voin saada esteettiselle silmälle ruokaa myös. Lisäksi se on vastalause tämän maailman pröystäilyille ja hirvittäville tuhlailuille. Haluan pois näkemästä sellaista.
Syntymästä saakka olen elänyt rikkaiden ja vähemmän rikkaiden porvarien ympäröimänä. Olisin minäkin halunut lasten ollessa pieniä kauniin vanhan talon puutarhoineen(rakastan työntekoa, sahaamista, ojan kaivuuta ym) sekä yksinkertaisine perusasioineen, mutta se toive ei toteutunut. Köyhyys elämäni on toteutunut. Yksinkertaiset pienet ilot. Olen opetellut rakastamaan sitä jotta pysyn järjissäni.
Haastattelijasta kyllä ajattelin, että on asenteellinen jo nyt vaikka vasta opiskeli alaa. Luulikohan hän todella minua joksikin syrjäytyneeksi? Olenkohan syrjäytyneen näköinen? Toivottavasti hämmensin mukavasti hänen soppaansa.
Eikö muka asunnottomien yössä käy muita kuin asunnottomia syrjäytyneitä tai vaalikampanjoijia? Raamatussakin sanotaan että älä istu siellä missä pilkkaajat istuvat. Aivan niin. En istukaan.
P.S. Ehdokas toverini kanssa vallan unohdimme jakaa vaali propagandaa. Ensin oli se haastattelu, sen jälkeen jouduimme Pelle Miljoonan sanojen ja saundien vangiksi yhdessä muiden kanssa. Huojuimme ees taas leppoisan ”veen virrassa”. Olimme yhtä ja ykseys. Kaikki muu maailmasta katosi.
——————–
voikukkien 