KESKI-IKÄISET NAISET


Keski-ikäiselle naiselle iskee jokin vamma. Nuoruudessani 80-luvulla keski-ikäiset naiset kokivat jonkun jälkeenjääneen seksuaali vapautuksensa ja enemmänkin häpäisivät itsensä tulemalla kysymään meiltä nuorilta että ”oletko sinä erotiikasta kiinnostunut” aivan kuin se olisi maailmaan äkisti ilmestynyt jokin uutuus, elämän muotivillitys. He puhuivat epätoivoisesti huohottamalla muistuttaen enemmänkin kiimaista kanaa jolla on kyhmyjä äänihuulissa ja munasarjoissa kuin millään tavoin puoleensavetävää naista.

90-luvulla he alkoivat käyttää tummuneen veren punaista huulipunaa kaventuneisiin huuliinsa houkutellakseen miehiä mutta jos olisin mies, olisin juossut karkuun moisia pelokkeita.

Nyt 2000-luvulla he ovat uransa luoneita kipinkapin koroissaan kopsuttelevia hukassa olevia epäihmisiä piikkikärkisine silmälaseineen. Olisi hullunkurista nähdä heidät irrottelemassa yhtään missään. Näppärillä räväkästi leimahtavilla autoillaan he huristelevat koirankarvan värisissä piikki hiuksissaan epätoivoista loppuaan kohden tekopirteästä tämän tästä kiekahdellen.

Nyt kun itse olen keski-ikäinen, mietin olenko minäkin nyt vampyyri/puuma nainen, jonka tulisi nyt ottaa elämästä kaikki irti vielä kun voin. Ikäänkuin mennyt olisi se tavoiteltavin asia maailmassa.

Koira joka omaa häntäänsä ajaa takaa.

LAPSENI VIETIIN KESKEN AAMUKAHVIN


20.7.2012

Tämäkö palvelee lapsen parasta?

Maailmamme romahti tänä aamuna. Tytär oli saanut luvan olla sovitusti (olimme kuulemisessa noin 2 viikkoa sitten jossa sovimme kahden sosiaalityöntekijän sekä kolmen todistajan läsnä ollessa, lapsi ja me vanhemmat, että tytär saa olla nyt äitinsä luona siihen saakka kunnes seuraava sosku kuuleminen 8.8.2012, tästä aiemmsssa kirjoituksissani)

Tyytyväisenä nautin siitä, että tytär kotona ja kerrankin meillä aikaa olla yhdessä ja puhua asioista. Tytär oli lukenut erään kirjan, joka oli avannut hänen silmiään näkemään mikä on se asia joka häntä painanut lapsuudesta saakka. Siitä puhuimme ja suunnittelimme lähtöä kesälomailu paikkoihin, ystävä perheen luo sekä mummolaani. Emmehän vuosikausiin ole päässeet yhtään mihinkään.

Olen taas saanut itseni ulos liikenteeseen ja sain polkupyöränikin akuuteimman vian kuntoon kahden euron sijoituksella ja kaikki alkoi taas muutenkin luistaa paremmin, lähinnä kai oma petollinen mieleni. Kasvimaa menestyi miten kuten, mutta pääasia, että on ollut kesäksi joku puuhapaikka.

Aamulla juodessani aamutakki päällä aamukahvia, ovelle koputetaan. Siellä on kaksi sosiaalityöntekijää sekä yksi lyhyt mutta leveä, tosi treenattu mies. He sanoivat tulleensa hakemaan nyt tyttäreni sijoituspaikkaan jonne hän kuuluu. Kerroin heille, että tässä nyt väärinkäsitys, koska olemme juuri olleet kuulemisessa jossa sovimme että tytär voi olla äidillään koejalla seuraavaan kuulemiseen saakka. He eivät ottaneet asiaa kuuleviin korviinsa vaan jatkoivat vain että heidän täytyy nyt ottaa tytär. Kehoittivat tottelemaan ja pyysivät tytärtäni heräämään ja laittamaan kimpsut ja kampsut mukaan ja matkaan.

Olin aivan epäuskoisena, että miten voi tällaista ylipäätään tapahtua Suomen maassa, että olemme kuin joitain kamalia rikollisia, kun tytärtäni näin haetaan ja että tämä on väärinkäsitys tai huijaus, että kysyin että mitä jos soitan nyt poliisit paikalle.

Siihen tämä skrode mies näytti peukalollaan olkansa

Ruusut, voitteko ymmärtää miten ikäviä meille kuuluu tänään

yli, että meillä on täällä kyllä poliisitkin jo paikalla ja niin tosiaan oli. Kaksi poliisia sekä yksi isokokoinen vartijan näköinen tyyppi seisoi portaidemme alla.

Aloin sisäisesti jo täristä koska väistämättä tuli mieleen paha painajaisuni, mielikuvat jostain gestapon ajoista tai natsi Saksasta kun ihmisten koteihin tultiin vain ja haettiin joku.

Aloin myös ymmärtää, että vastustus olisi nyt pahinta mitä tässä kohtaa voisi tehdä. Sanoinkin siitä tyttärelleni, ettei meillä ollut nyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua ja että alkaisin heti selvittää asiaa kun saisin hetken hengähtää. Koetin keskittyä enää vain tyttäreni kannatteluun, että hän jotensakin selviäisi tästä kammottavasta tapahtumasta.

Tytär sanoi, että ainakin hän aikoo nyt polttaa tupakan vaikka kuka olisi näkemässä ja minua alkoi pelottaa, kun hän puhui puhelimessa poika kaverilleen itkien ja poltti tupakan filtteriin saakka kädet täristen ja koko ajan pelkäsin, että se skrode mies sanoisi jotain ikävää kuten pian sanoikin, että no pannaas nyt vauhtia siihen, ettei meillä ole koko päivää aikaa odottaa tai jotain tuota tarkoittavaa, mikäli en juuri sanatarkkaan muista.

Vanhin tyttäreni oli luonani lapsensa kanssa(4v) ja he heräsivät, samoin oli tyttäreni sulhanen joka oli juuri tullut yövuorostaan nukkumaan. Nyt on iltäpäivä tätä kirjoittaessani ja emme ole osanneet tehdä mitään mitä meidän alun perin piti tänä kauniina kesäpäivänä tehdä, yhdessä sijoitetun lapseni kanssa.

Tytär soitti sieltä sijoituspaikastaan, että kuulemma saa nyt kuukauden rajoittamispäätöksen, ettei saa puhua muiden kuin äitinsä ja isänsä kanssa mutta heidänkin kanssaan vain valvotusti. Luonnollisestikaan hän ei saa edes kävellä yksin ulkona (keskellä peltoerämaata), vain valvojan kanssa. Vanki hän on tästä lähtien.

Minulle on soittanut sosiaalitoimesta se aamullinen nainen ja lässynlällättänyt vakio fraasinsa josta ei enää elämäni aikana tule hyötyä olemaan koska kaikki luottamus on kadonnut tähän paikkaan. Ei tällaisen jälkeen enää pysty olemaan yhteistyökykyinen.

Kuka pystyy?

Sitten soittivat sijoituspaikasta ja kysyi että hyväksynkö vaiko vastustan näitä tyttärelleni asetettuja vapauden rajoituksia. Sanoin, että tällä kertaa ensimmäistä kertaa eläissäni todella joudun vastustamaan, koska toimintatapanne on ollut täysin väärä. Jalkani aivan tärisivät kun sen sanoin. Olenhan tunnetusti koko elämäni ajan ollut kiltti, sovitteleva ihminen kaikin tavoin ja nyt jouduin ylittämään itseni toden totta.

Pohdin äsken että soitanko johonkin kriisipäivystykseen, mutta tiedän sen mahdottomuudeksi koska se on samaa puljua sosiaalitoimen kanssa ja jos minä nyt osoitan mieleni ”heikkoutta” (=heidän silmissään), niin se vain lisää heidän uskomustaan siitä, että lapseni syystäkin on huostassa. Nykysin ei enää ole mitään paikkaa jossa luottamuksellisesti voisi puhua asioistaan tällaisessa tapauksessa kuin minun on. Tähän on tultu hyvinvointi valtiossamme.

Onneksi eräs ystävättäreni sai ajan minulle lakitoimistoon. Soitin itsekin sinne aamupäivällä, mutta minä sain ajan vasta elokuulle, mutta kun hän soitti, ajan saikin jo ensiviikolle. Tämä ystävätär on itse kokenut joskus saman kauheuden kun hänen vauvansa vietiin laittomasti häneltä ilman mitään perusteluja. Hän sai lapsensa takaisin, mutta todennäköisimmin vain siksi, että osaa puolustautua sekä esittää perusteltuja argumentteja. Mutta entäs minun kaltainen, joka menen täysin lukkoon helposti tilanteissa jotka kokee epäoikeudenmukaisiksi.

Nyt lepään hiukan ja koetan koota itseäni. Vanhin tytär ja lapsenlapsi kylässä, mutten pysty keskittyä heihin, kumpikaan emme kykene keskittyä yhtään mihinkään, kierrämme kehää pienessä vankilamaisessa tilassa. Yksi keskimmäisistä tyttäristäni on soittanut sijoituspaikkaan ja ihmetellyt heille heidän täysin mielivaltaista toimintaansa, mutta mikään ei tietenkään auta. He sanovat, että ovat vain noudattaneet sosiaalitoimen käskyjä, mutta juurihan sosiaalitoimen lastenvalvojan kanssa sovimme että lapsi on kotona. Ja sitä paitsi, illallahan tyttäreni omahoitaja juuri sijoituspaikasta soitti hänelle kysellen kaikenlaista voinnista ja muuta ja kun puhelun jälkeen myös minä varmistin että tytär on todellakin kotona ja aamulla heti on poliisit oven takana niin osaahan sitä yksikertaiset lasku toimenpiteet tyhmempikin tuosta tehdä.

Maanantaina kuulemma on paikalla sosiaalitoimen ylin esimies, jolle aion soittaa, vaikka mitä sekään auttaa, jos he nyt väittävät mitä väittävät. Kukaanhan ei meitä usko, miten sostoimi on valehdellut meille? Vai onko kaikki vain pahaa väärinkäsitystä? Voisiko olla mahdollista, että yhtäkkiä ylin esimies sanoisi, että juu olette aivan oikeassa, että meidän puoleltamme on toimittu väärin ja että pahoittelemme tapahtunutta ja että lapsenne voi tulla luonnollisestikin takaisin luoksenne siihen saakka kun on alunperin sovittu. Ei, tällaista ei ole varmaan koko maailmanhistoriassa montaakaan tapahtunut, että olisi rohkeutta ja selkärankaa myöntää yhtikäs mitään.

Muistuu mieleeni sodan jälkeinen aika Ruotsissa kun lapsia pakkosteriloitiin. Se koski köyhiä ja muita arveluttavia (kommarit, mustalaiset, juutalaiset jne). Tästä olen aiemminkin jo puhunut blogissani.

Lapsenlapsen kanssa ulkoilua. Naapurit elävät entiseen malliinsa. Kaikki normaali tuntuu taas epätodelliselta. Jälleen sama tuska ja ahdistus kun nuoriso lähtee naapurin talosta, eläen normaalia elämää. Tuska repii ja riivinrautana raastaa sydänalaa, vatsanpohjaa, jopa sääriin saakka tuntuu kipu. Aivan kuin maailma olisi muuttunut verestäväksi lihaksi, taivaskin on tuhon varjostama, pois paikoiltaan siirtynyt.

Juttelen lapsille, koetan normaaleilla asioilla saada oloa helpottumaan. Samalla mietin, eikö ole ketään jolle soittaa, kuka voisi sanoa, että kaikki on vain pahaa unta. Ettei yhteiskuntamme oikeasti ole mennyt näin pahaksi. Tiedän, etten jaksa soittaa kellekään, koska en halua vaivata ketään. Ainoa ihminen jolle sen olisin voinut tehdä, on Ruisrockissa.

Oloa voisi verrata niihin hetkiin, kun on sairaalassa letkujen varassa eteisvärinä kohtauksessa ja koettaa sopeuttaa hengitystä normaaliksi. Silloinkaan ei kykene keskittyä muuhun kuin hengitykseen. Ulos- ja sisään hengitykseen, veto vedolta. Niin on nytkin. Lisäksi se, että joutuu murehtia vielä tytärtä, miten hän jaksaa siellä, miten kaikki muut sisarukset tämän kestävät. Kaikkien mielestä tämä on väärin. Ja tämä on maailmanlaajuisesti väärin, kaikkialla ymmärretään se, ettei valheella saavuteta mitään hyvää.

Pohdin myös sitä, onko virhe olla täällä avoin, jos sostoimi sekä sijoituspaikka lukee juttujani ja omalaatuisen arvionsa mukaan arvioivat näistäkin kirjoituksistani ties mitä. Vähintäänkin sitä masennusta. Jos niin olisi, silloin voisi sanoa, että yhteiskunta on jo ”sterilisaation” tiellä. Ihminen ei enää edes saisi olla masentunut tai tulkitaan masennukseksi selkeiden tosiasioiden ratioaalinen ymmärrys.

Nytkin sijoituspaikka oli sanonut yhdelle tyttäristäni joka oli soittanut heille huolestaan miten sisko voi henkisesti, että älkää te huolehtiko, että he ovat täällä asiantuntijoita!

Kuvitella! Että mistä lähtien joku tavallinen pipopää (anteeksi) on tullut asiantuntijaksi noin max 30-vuotiaana, jolla hädin tuskin itsellä edes omia lapsia. Voiko yksikään ylipäätään tervejärkinen ihminen todella väittää asiantuntijuutta toisen lapsen kohdalla? Olla tietävinään jonkun nuoren sielunmaisemasta, jonka on nähnyt korkeintaan 2 viikkoa ja jos työvuorotkaan eivät ole osuneet silloin joka päivälle, niin liekö sitäkään määrää.

No niin. Tämäkin raskas päivä on eletty. Jos jotain hyvää tästä pitäisi löytää, on hetkellinen ymmärrys miltä on voinut sodan aikana ihmisistä tuntua esim. perheestä väkivalloin yhden jäsenen irrottaminen. Sodan jaloista on myös jouduttu lähteä jopa 15-30 minuutin sisällä. Tyttärelleni taisi tulla vielä kiireempi. Ei siinä ehditty etsiä edes hammasharjaa, eikä kännykän lataajaa, ei puhtaita alusvaatteita, ei mitään. Reikäinen laukku, ei muuta. Ja järkyttynyt mieli koettamassa sopeuttaa askelia jotka veivät erilleen jälleen kerran.

Omaa syytä, (paitsi tälläkertaa), mutta tämä sostoimen viekkaudella ja vääryydellä tehty laiton lapseni riisto ei ainakaan yhtään parantanut asiaa. Päinvastoin, tästä jää pitkäksi aikaa syvä suru. Kenties loppuelämäksi? Vastenmielisyys yhteiskuntaa kohtaan kasvaa entisestään. Miten voisi arvostaa tällaista maata, jossa tällä tavoin osoitetaan kunnioitusta arvokkainta tulevaisuuden toivoamme, nuorisoa kohtaan sekä heidän perheitään.

Mutta sairas yhteiskunta haluaa tässäkin kohden syyllistää minut, että minun vihani se tässä vasta pahasta on (mikäli niistä vielä vastuuseen joudun tässä hullunmyllyssä). Sellainen on eliminoitava. Heidän toimissaan ei tietenkään ole mitään tuomittavaa. Yhteiskunta on heidän puolellaan, ei minun, johan se osoitti tämän aamuinen, kun poliisit olivat jo VALMIIKSI heidän puolellaan. On meidän puoli ja teidän puoli ja meidän tulisi muka toimia täällä yhteiskunnalle hyödyksi, antaa yhteiseen hyvään…

Melko erikoista.

Lapseni, olemme tässä epäuskoisessa tilanteessa. Meillä ei liene muuta keinoa kuin sopeutua, vaikka taistelusta en lakkaa. On viisainta antaa heidän jatkaa keittämäänsä soppaa. Itse he siihen hukkuvat jonain päivänä, emme me. Emmehän.

Hyvää yötä, pikkuinen. Olen lohduttanut itseäni tällä koko illan. Kumpa voisin sen lähettää sinulle.

http://www.youtube.com/watch?v=DYDmzqJUtpg

surun tähtilippu on syttynyt taivaalleni
luopunut luottamuksen perhonen lepattamasta

puun varjoissa asuu hyvyys, älkää tallatko pyhiä kirjoituksia
niitä joita perheiksi kutsutaan
niitä joiden nimet jäävät taivaan muistiin, valoksi riisuttuihin oksiin
valoksi uusiin kieliin vielä lausumattomiin

kivun hiukkasin ne koskettavat ja pudottavat pienet jättimäiset
kasvun sankarinsa

Älkää tallatko pyhiä kirjoituksia

surun tähtilippu on syttynyt taivaalleni

TÄTÄ EDELTÄNEITÄ PÄIVIÄ PÄIVÄKIRJASTANI (angsteineen päivineen):

9.7.2012

Eräs päivä soskut vain pölähtivät sisään. Sitä on jo oppinut siihen, että joku epämieluisa vieras saattaa pölähtää sisään kesä-avoimesta ovesta milloin tahansa. Ei mukava tunne omassa kodissa, mutta minun tuntojanihan tässä ei olla kysytty.

Kyselivät mitä kuuluu ja annoin tulla tuutin täydeltä miten järjetöntä on tilanne, että tytär joutuu piileskellä jopa äidiltään. Siinä aikansa kuunneltuaan yks kaks ilmoittavatkin, että huostaanotto puretaan. Olen äimänä, he siihen että heidän esimiehensä on niin ilmoittanut koska tästä systeemistä ei ole ollut mitään hyötyä. Olin hämmentynyt mutta iloinen, toisaalta myös huolissani.

Sanoin tuntemiseni ääneen, kyselin että ehkä saisin sitten sitä perhetukea, että tulisi vaikka joku kotiin auttamaan jos kouluasiat ja sopimuksissa pysymiset eivät onnistuisi. Eihän sekään mukavaa olisi, että yhä olisi tilivelvollinen, mutta ettei tarvitsisi täysin yksin aloittaa.

(Tytär ollut sijoitettuna laitokseen helmikuusta lähtien olematta siellä kuin kolmisen viikkoa jos sitäkään ja nyt elämme jo heinäkuuta. Ja laitos mukavasti lihottaa lompakkoaan sen sijaan että kotipäässä perhe joutuu jälleen muuttamaan sen vuoksi, koska Kela ei enää huomioi tytärtäni menoihin. No eipä tietenkään.)

Viikon tätä asiaa tyttären kanssa pureksimme, että onkohan totta vaiko ansa. Meidät kutsutaan kuulemiseen viikon päästä.

Kuulemisessa menee hyvin sikäli, että tytär avautuu melko hyvin, ei hermostu tai saa paniikkikohtausta. Puhumme paljon päihteiden käytöstä. Lopussa he sanovat jotain joka saa minut aavistelemaan pahinta ja olen jo taisteluun valmiina. Tulee tunne, että jos nyt kävisi niin, että he ottaisivatkin lapseni kiinni tässä, raivostuisin silmittömästi, purisin heiltä vaikka kaulavaltimot poikki. (Tämän jos soskut lukisivat, he varmasti estäisivät minua tapaamasta tytärtäni, saatanhan olla vaikka arvaamaton! Ehkä ottaisivat kuulemiseen mukaan vartijan tästälähtien. Te olette kuulkaa Täydelliset idiootit täydellisen idioottimaisessa yhteiskunnassa sanon minä!)

No sitten he ilmoittavat, että huostaanottoa ei puretakaan koska toinen esimiehistä on sanonut, ettei sitä pidä purkaa. Mutta, että tytär saa nyt olla äidin luona ja katsotaan sitten kuukauden päästä uudestaan tilanne. Olen huojentunut että mitään väkivaltaa tarvitakaan, mutta pettynyt, että pitihän se arvata, olikin jo liian hyvää ollakseen totta. He kysyvät, Tunnemmeko itsemme huijatuiksi. Sanon että kyllä. Tytär sanoo myöhemmin minulle, että hän ei sanonut tulleensa huijatuksi, koska tiesi, ettei mitään huostaanottoa voida purkaa noin vain, että joka tapauksessa purkuun menee aina puoli vuotta. Tunnen itseni lapsellisemmaksi kuin tyttäreni, hiukan leikkimielisesti sanottuna.
Voiko perheemme enää koskaan olla vapaa.
Kotimatkalla suren, kun valkenee kaikki karuudessaan taas. Juuri kun olin ehtinyt kokea ihmeellistä yksilön vapautta, joka ollut kateissa elämästäni vuosikaudet, siitä lähtien kun tyttären asioissa on joutunut olla sostoimelle tilivelvollinen. Siitä huolimatta, että olen itse apua hakenut alun perin.

Jälleen astuu kuvaan ilkeä tunne, että minussa on jotain vikaa jonka vuoksi joku muu sanelee lapseni asiat. Tiedän järjen tasolla, että syy on lapseni kouluja käymättömyys, ja heidän huoli lapsen päihteiden käytöstä.

Mutta yhä kysyn, onko huoli päihteistä syy sijoittaa lapsi? Eikö minunkin nuoruudessani oltu päihteiden kanssa tekemisissä jatkuvasti, eikä mitään kamalaa silti tapahtunut. Tai vaikka olisi tapahtunut, missä kulkisi se raja jolloin lapsi riistettäisiin äidistään? Onko lapseni osoittanut jotain kovien huumeiden käyttäjän vieroitusoireita? Tupakasta hänelle tulee vieroitusoireita, sen ole kyllä huomannut. (Ja siis normi kaupasta ostettua tupakkaa hän polttaa.)

Illemmalla soittivat sijoituspaikastakin. Sanoivat haluavansa tulla käymään. Sanoin, etten ole kotona. Olisin ollut aivan liian uupunut ja masentunut tästä huijatuksi tulemisen kokemuksesta, alistuneesta olosta, että vankeutemme yhä tulisi jatkumaan. Ikuinen perhe elämämme syynääminen suurennuslasin kanssa tulisi jatkumaan yhä vain. Pienikin virhe, niin olisiko nuorimmaisemmekin pian huostaan otettuna? Koskaan minun ei tulisi apua hakiessani sanoa, ettei ole ollut edes leipään rahaa, sillä sehän saattaisi tarkoittaa sitä, että he huostaanottaisivat lapseni. Eivät tietenkään auttaisi perhettä toimeentulotuella, eivät, he sanoisivat että normimme ovat mitkä ovat ja veisivät lapsen. Tähän on tultu.

On täysin käsittämätöntä ja tuskallista asiat maassamme. Hölmöläisen hommaa ja eniten tätäkin kirjoittaessa ahdistaa se toinen suomalainen joka täysin tietämättömänä maamme tilasta tässäkin asiassa on tietävinään meidänkin huostaan otettujen lasten perheiden tilanteet ja nyökyttelee vieteriukon lailla, miten moraalittomaksi onkaan maailma mennyt.

Missä vaiheessa elämämme on mennyt painajaiseksi, jolle ei loppua näy. Enää lapsenikaan eivät ole ”minun”, vaan yhteiskunnan omaisuutta. Ulkopuolinen kun tämän lukee, hän oitis toteaa että tuo kirjoittajan liioittelee, on sairas, täysin avun tarpeessa oleva, johan sen nuo kirjoitukset osoittavat.

No niin, tällä tavoin ajatukset alkavat laukata jopa vainoharhaisuuden suuntaan. Vaan olenko kovin väärässä ajatusteni kanssa?

Muuten, he kyselivät palaverissa myös mainostamastani nettikoulusta. Silti minulla oli tunne, että heidät tuntien kyselevät vain velvollisuuden tunnosta että onpahan äitiäkin kuultu, mutta tekevät sitten kuitenkin itse päätöksensä.

Tästä ei ole enää mitään ulospääsyä?

————————
12.7.2012

Tänään taas äkillinen vieraan vallan sisääntulo. Tyttären laitoksesta tulivat. No eihän tytär ollut kotona kun oli luvatusti kesäilemässä sisaruksillaan.

Laitoksen työntekijöiden lähdettyä oloni on ollut hirvittävän huono.(Joka kerta he pahoitellen kysyvät saako tulla sisään ja olen kasvatettu kohteliasuuteen ja suostumaan).Tiedänhän myös valmiiksi miten huonoa siitä seuraisi jos sanoisin että ei saa tulla.

Oloni on tosiaan ollut huono, eikä vähiten sen vuoksi, että kuoreni petti ja aloin itkeä kertoessani miten ahdistunut olen siitä, että minua on kehotettu jälleen muuttamaan syystä, ettei tytär enää ole minulla kirjoilla ja näin ollen asun Kelan pykälien mukaan liian kalliisti. Ja kuitenkin asunto on kaupungin, eli halvin mahdollinen. Jo nyt olen nukkunut koko ajan olohuoneessa, samoin se on minun työhuoneeni. Ja yhä pienempään tulisi muuttaa.

Lopussa he sanoivat, että ovat nyt minusta kovasti huolissaan ja sehän tiedetään mitä se heidän ”huolensa” tarkoittaa. Todennäköisesti ainakin sitä, että tytärhän ei jo muka sen tähden voi asua kanssani koskapa minulla nyt varmasti on pahoja henkisiä ongelmia. Näinhän tämä tulkitaan, katsotaanpa vain!

Me lasten vanhemmathan elämme kuin jossain Neuvostoliitto ajalla sillä erotuksella vain, ettei meitä fyysisesti tapeta, mutta omanlaiseen vankeuteenhan meidätkin ajetaan ja uuvutetaan henkisesti loppuun. Tämä on eräänlaista kansan puhdistusta. Kaikki epäkelvot yksilöt laitetaan laitoksiin.

Tämä itkuni pääsi tapahtumaan, koska tulivat noin vain yllättäin ja olimme juuri vanhimman tyttären ja lapsenlapsen kanssa kuunnelleet olohuoneessa omien lasteni aikaista satua tallenteelta. Olin sen vuoksi hajamielinen ja oli vaikea yks kaks alkaa keskittyä näihin ikäviin asioihin. Lisäksi kun minulla olemassa keskittymisvaikeus, olin turhautunut, kun en saanut sanoja ulos oikeassa järjestyksessäkään.

Kuulin juuri, että oikeusapu toimistokin on kiinni heinäkuun. Kyllä minun on tästä lähtien saatava joku avustaja näihin tilanteisiin, tämä menee jo epäinhimillisyyden puolelle, jos minä saan tällaisen kurjaakin kurjemman olon tästä heidän ”avustaan”. Onko sopivaa vain tulla ihmisten koteihin ajoissa sopimatta?

Vai onko tämäkin aivan laillista mikäli ”tietyt kriteerit täyttyvät”? Tätä asuntoon tunkeutumista on tapahtunut nyt koko Espoossa asumiseni ajan, eli n. 10kk. Porvoossa asuessa sentään soskut eivät etukäteen sopimatta milloinkaan tulleet kotiini. (Tyttären lintsaamiset alkoivat siis jo siellä).

On taas niin lyttyyn lyöty olo ihmisenä.

Laitoksen työntekijä onneksi varmisti, että oliko nyt niin että asunto asia huolettaa minua enemmän kuin tyttären ongelma, johon vastasin myöntävästi. Normaali ihminen tulisi siitä tajuta, että siinä tapauksessa nämä ikuiset muuttamis kehotukset näiden ”apua tarjoavien” taholta ajaa ihmisen loppuun ja ovat todellakin epäinhimilliset, että niihin tulee puuttua mitä pikimmin ja tarjota kädenojennus, mutta heidät tuntien, osaavat ymmärtää asiat taatusti mahdollisimman kieroutuneella tavalla ja tiedä mitä tästäkin seuraa. Se pelottaa!

Olen huolesta ja suuttumuksesta kankeana ja tämähän luetaan minulle syytteeksi. Yhteiskuntaahan täytyy rakastaa mitä suurimmin ja olla kiitollinen kaikesta. Ja joku vielä jos väittää, että asumme vapaassa maassa, ottakoon minuun yhteyttä.
Tottakai itsekin olen tyttärestäni huolissani, mutta nämä tahot osaavat tehdä kaikesta elämää suuremman kysymyksen ja lisäksi se, että koulupakkoa ei pitäisi myöskään olla?

Tai että epämääräinen HUOLI lapsen päihteiden käytöstä ei saisi olla syy lapsen erottamiseen vanhemmistaan?

Ja tähän soppaan kun lisätään se, että olen todellakin itsekin huolissani lapsestani, mutta siitä huolimatta, TÄYTYY olla muitakin keinoja olemassa kuin huostaan ottaa lapsi! Yhteiskuntako todella omistaa lapsemme, pakottaa kouluun, pakottaa puhtoiseksi, päihde rikkeitä eikä muitakaan epäonnistumisia saa olla!

Ja jos muuta väittää, tämä yhteiskunta on täysin sairas!!

Siinä kuunnellessani tämän nuoren työntekijän puhetta, sitä iankaikkisen samaa mantraa jota he kaikki aina hokevat, koulu velvollisuudesta(= kouluPAKKO) ja mitä siinä muuta kaikkea tuli. Kuuntelin oikein sillä korvalla, miten nuo lauseet ovat puettu kauniiseen ja tulkinnan varaiseen muotoon. Pohdin sitäkin, että uskovatko he itse todella omat mantransa? Uskovatko todella syvässä sisimmässään?

Pohdin myös sitä, että mikä minulle on ongelmallisinta tässä kaikessa, että eikö olisi vain helpompaa suostua kaikkeen (jota siis olenkin tehnyt tähän saakka). Ongelman ydin on se, että yhteiskunnan totuudet ja minun eivät kohtaa. Pitäisi löytää kompromissi. Minun arvomaailmani on eri kuin heidän arvomaailma. Yhteiskunnan totuudet perustuvat rangaistusperiaatteisiin, minun ei. Yhteiskunnan tulee kyetä tarjota lapselleni erityisopetusta, eikä ohjata lasta laitokseen. Laitoksen tulee kyetä tarjota räätälöityjä keinoja asiakkaalleen, mikäli siellä ollaan. Huikeille rahasummille tulee saada vastinetta! (Eivät edes tutki pyynnöstäni onko lapsella ADD=keskittymisvaikeus, neurologinen ominaisuus, joka äidilläänkin on!)

Ja se on väärin, että laitos saa aivan tähtitieteelliset summat rahaa lapsestani vaikka lapsi ei koko puolen vuoden aikana ole edes ollut laitoksessa kuin 2-3 vkoa (en muista itsekään tarkkaan). (Lapsilisäkin ohjautuu laitokselle, ei lapselleni). On väärin, että kuitenkin perhe joutuu muuttaa sen tähden, kun tytär siirretään toistaiseksi (??) laitokseen, on väärin, ettei perhettä enää tueta asumisessakaan, että tyttären paikka kodista tälläkin tavoin viedään.

Silti he väittävät tukevansa. Tämä ei ole tukemista missään määrin.

Selityksiä heiltä aina löytyy, kuulen sen jo etukäteen korvissani. Tai ehkä he sanovat tässä kohtaa, että olen itse hoidon tarpeessa jos jo kuulen omiani. Tämä neuvostosysteemi, ellet katsos vielä ole hullu, niin tehdään sinusta sellainen….

Jos olisikin vahva, kokeilisi miten pitkälle he kykenevät mennä näissä tulkinnoissaan ja ”tietämisissään”.

Elän Kafkan todellisuutta milloin asuntoasioissa, milloin lapsen asioiden hoidon kanssa. Joko yhteiskunta on sairas tai minä olen ja kuka sen määrittää? Kenellä on siihen oikeus?

P.S. Korostan, että itse olen apua aikanani hakenut, vaan tällaista apua en odottanut.

Nuoret ovat tosiaankin tuhoamassa teidän elämäntapanne. Teidän tehtävänne on rohkaista sitä kehitystä, ei estää sitä.


KOULUT, ME VANHEMMAT JA NUOREMME SIINÄ

”Te ette halua nuortenne tekevän omia johtopäätöksiään. Haluatte heidän tekevän samat johtopäätökset kuin tekin.Tuomitsette heidät toistamaan samat virheet joihin teidän johtopäätöksenne ovat teidät johtaneet.”

”Sellaisessa yhteikunnassa jossa historiaa ei vääristellä niiden mukaan joilla on voima ja valta, menneisyyden erehdykset tunnustetaan avoimesti eikä niitä enää toisteta.

Sellaisissa yhteiskunnissa joissa opetetaan kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisua ja elämäntaitoja pikemminkin kuin ulkoa opittavaa asiatietoa, tarkastellaan kaikkein ”oikeutetuimpiakin” menneisyyden tekoja äärettömän perusteellisesti. Mitään ei hyväksytä sen perusteella, miltä päältä katsoen näyttää.”

”Jotta voisitte antaa lastanne tarkastella menneisyyttä kriittisesti- tai suorastaan vaatia, että he tekevät niin osana koulutustaan, teidän pitäisi hyväksyä se, että he saattavat olla eri mieltä teidän kanssanne siitä, kuinka asiat olisi pitänyt hoitaa.

Vaikka joka tapauksesa he ovat kanssanne eri mieltä,. Ette vain päästä erimielisyyttä kouluihinne.

Siksi se on vietävä kaduille. On kannettava kylttejä. On revittävä kutsuntakortteja. On poltettava rintaliivejä ja lippuja.

Nuoret tekevät kaikkensa saadakseen teidän huomionne kiiinnitetyksi, saadakseen teidät ymmärtämään. He huutavat teille päin naamaa: ”Täytyy olla parempi keino!”

Te ette kuitenkaan kuule. Ette halua kuulla. Ettekä missään tapauksessa halua rohkaista heitä käsittelemään koulussa kriittisesti niitä tosiseikkoja, joita heille esitätte.

Ymmärtäkää se, te sanotte. Älkää tulko sanomaan että me olemme toimineet väärin. Ymmärtäkää, että olemme tehneet oikein.

Sillä tavalla kasvatatte lapsenne. Sitä te sanotte kasvatukseksi ja koulutukseksi.

On vielä niitäkin, jotka sanovat että juuri nuoret ja heidän hullut järjettömät liberaalit ajatuksensa ovat vieneet tämän maan ja maailman hunningiolle. Unohduksen partaalle. Tuhonneet arvoperusteisen kulttuurimme ja tuoneet sen tilalle mielihyvään perustuvan moraalin joka uhkaa koko elämäntapaamme.

 

 

 

Nuoret ovat tosiaankin tuhoamassa teidän elämntapanne. Teidän tehtävänne on rohkaista sitä kehitystä, ei estää sitä.

Eivät teidän nuorenne sademetsiä tuhoa. He pyytävät teitä lopettamaan niiden tuhoamisen.

Eivät teidän nuorenne tuhoa otsonikerrosta.He pyytävät teitä lopettamaan sen tuhoamisen.

Eivät teidän nuorenne riistä köyhiä työläisiä ympäri maailmaa. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen riiston.

Eivät teidän nuorenne verota teitä kuoliaiksi ja käytä sitten rahoja sotimiseen ja sotakalustoon. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

Eivät teidän nuorenne unohda heikkoja ja sorrettuja ja anna satojen kuolla nälkään joka päivä planeetalla jolla on runsaasti ruokaa kaikille. He pyytävät teitä lopettamaan sen.

Eivät teidän nuorenne petkuta ja manipuloi muita.He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

Eivät teidän nuorenne ole seksuaalisesti estyneitä. He eivät häpeä omaa ruumistaan eivätkä halua siirtää häpeän tunnetta jälkeläisilleen. He pyytävät teitä lopettamaan sen.

Eivät teidän nuorenne ole pystyttäneet arvomaailmaa, jossa ”valta on oikeassa” ja jossa ongelmat ratkaistaan väkivallalla. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

Eivät he pyydä, he rukoilevat teitä.

Mutta nuorethan täällä väkivaltaisia ovat! Nuoret liittyvät jengeihin ja tappavat toisiaan! Nuoret eivät piittaa tippaakaan laista ja järjestyksestä, minkäänlaisesta järjestyksestä.

 

 

Kun nuorten pyyntöjä maailman muuttamiseksi ei kuunnella, he näkevät, että heidän asiansa on tuuliajolla ja että pidätte päänne kaikesta huolimatta, silloin nuoret jotka eivät ole tyhmiä, tekevät minkä voivat. Jos he eivät pysty voittamaan teitä, he liittyvät teihin.

Teidän nuorenne noudattavat teidän omia käyttäytymismallejanne. Jos nuoret ovat väkivaltaisia, he ovat väkivaltaisia siksi, että tekin olette väkivaltaisia. Jos he ovat materialisteja, se johtuu siitä, että tekin olette materialistisia. Jos he käyttäytyvät järjettömästi, se johtuu siitä että te itse käyttäydytte järjettömästi. Jos he käyttävät seksiä manipulointiin, vastuuttomuuksiiin ja häpeällisesti, se johtuu siitä, että te teette samoin. Ainoa ero nuorten ja vanhempien välillä on se, että nuoret toimivat avoimesti.

Vanhemmat ihmiset toimivat salassa ja luulevat, etteivät nuoret huomaa, mutta nuoret huomaavat kaiken.Mikään ei pysy heiltä salassa. He näkevät vanhempien ihmisten tekopyhyyden ja yrittävät epätoivoisesti muuttaa sitä. Yritettyään ja epäonnistuttuaan he joutuvat kuitenkin lopulta jäljittelemään sitä. Siinä he erehtyvät, mutta heitä ei ole milloinkaan opetettu toimimaan tosin.He eivät ole saaneet analysoida kriittisesti sitä, mitä vanhempi sukupolvi on tehnyt.He ovat saaneet ainoastaan opetella sen ulkoa.

Miten meidän sitten pitäisi kasvattaa ja kouluttaa nuoremme?

 

Ensijaisesti henkinä. He ovat henkiä, jotka asuvat fyysisessä ruumiissa. Se ei ole hengelle helppoa, eikä henkien ole helppoa tottua sellaiseen. Se on hyvin rajoittavaa. Siksi lapsi itkee joutuessaan kokemaan rajoituksia. Kuunnelkaa lapsen itkua. Ymmärtäkää se ja antakaa lastenne kokea mahdollisimman paljon ”rajoittamattomuutta”.

Seraavaksi esittelette heille maailman, jonka olette luoneet huolellisesti lempeyden avulla. Olkaa huolellisia ja katsokaa tarkkaan, mitä panette lasten muistiyksiköihin. Lapset muistavat kaiken minkä näkevät ja kokevat. Miksi rupeatte läimäyttelemään lapsianne heti kun he ilmestyvät kohdusta esiin? Kuvitteletteko tosiaan, että se on ainoa tapa saada heidät toimimaan?Miksi otatte vauvat eroon heti kun heidät on erotettu ainoasta elämänmuodosta jonka he ovat tunteneet siihenastisen olemassaolonsa ajan? Eikö mittaaminen ja punnitseminen ja tökkiminen ja tunnusteleminen voisi odottaa hetkisen niin että vastasyntynyt ehtii saada turvallisuuden ja lohdun kokemuksen siltä jolta on saanut elämän?

Miksi annatte lastenne ensimmäisiksi kuvikseen nähdä väkivaltaa? Kuka on sanonut että se hyväksi lapsille?Ja miksi kätkette kuvat rakkaudesta?

Miksi opetatte lapsenne häpeämään omaa ruumistaan ja sen toimintaa suojaamalla oman ruumiiinne heidän katseiltaan ja kieltämällä heitä koskettelemasta itseään niin että se tuottaa mielihyvää? Millaisia viestejä lähetätte heille mielihyvästä? Ja omasta ruumiista?

Miksi panette lapsennne kouluihin, joissa sallitaan kilpaileminen ja jopa rohkaistaan sitä, joissa ”parhaana” oleminen ja ”eniten oppiminen” palkitaan, jossa ”suoritustasot” pannaan paremmuusjärjestykseen ja jossa omaan tahtiin toimimista hädin tuskin siedetään? Millaisen käsityksen lapsenne siitä kaikesta saavat?

Miksi ette opeta lapsillenne liikuntaa, musiikkia ja kykyä nauttia taiteesta, kertomusten salaperäisyydestä ja elämän ihmeestä?

Miksi ette pyri tuomaan esiin sitä, mitä lapsessa luonnostaan on, sen sijaan että yritätte istuttaa häneen luonnottomuuksia?

Ja miksi ette salli nuortenne oppia logiikkaa ja kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisua ja luovuutta oman intuitionsa ja sisimpien tuntojensa mukaisesti sen sijaan, että pakotatte heidät oppimaan sellaisen yhteiskunnan säännöt ja järjestelmät, joka on jo osoittanut olevansa täysin kyvytön kehittymään näiden menetelmien mukaan, mutta käyttää niitä silti edelleen?

Ja lopuksi, opettakaa käsitteitä, ei oppiaineita.

Laatikaa uusi opetusohjelma ja rakentakaa se kolmen ydinkäsitteen ympärille:

TIETOISUUS

REHELLISYYS

VASTUUNTUNTO

Opettakaa nämä käsitteet lapsillenne jo varhaisessa vaiheesa. Pitäkää ne opetuksen johtotähtenä alusta loppuun. Perustakaa koko koulumalli niiden varaan. Perustakaa kaikki opetus niihin.

En ymmärrä mitä se tarkoittaa.

 

Se tarkoittaa sitä, että kaikki mitä opetatte on lähtöisin näistä käsitteistä.

Voisitko selittää sen ? Mitä perustaitoja sitten opetettaisiin?

 

Kaikki luettavat kertomukset, tarinat ja aiheet perustuisivat näihin avainkäsitteisiin koulun aloittajista edistyneempiin opiskelijoihin asti. Olisi kertomuksia tietoisuudesta, rehellisyydestä ja vastuusta. Lapset oppisivat nämä käsitteet ja omaksuisivat ne luonnolliseksi osaksi itseään.

Kirjoitustehtävät koskisivat näitä ydinkäsitteitä ja niihin liittyviä asioita sitä mukaa kun lapsi kehittyy itsensä ilmaisussa.

Laskemistakin on mahdollista opettaa samassa viitekehyksessä. Aritmetiikka ja matematiikka eivät ole abstraktioita, ne ovat elämän perustyökaluja maailmankaikkeudessammme. Kaikki laskeminen liittyy laajempaan elämänkokemukseen, joka kehittyy ydinkäsitteisiin ja niiden johdannaisiin.

Mitä sellaiset johdannaiset ovat?

 

Niihin perustuu koko koulutusmalli, ja ne korvaavat nykyiset oppiaineet, jotka opettavat lähinnä tosiaioita.

Kuten esimerkiksi?

 

No käytetään mielikuvitusta. Mitä käsitteet sinulle ovat tärkeitä?

No rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, toisten ihmisten kohteleminen hyvin. Toimeen tuleminen muiden kanssa. Suvaitsevaisuus. Se ettei loukkaa toisia. Toisten pitäminen samanarvosina.Ne ovat asioita jotka haluan opettaa lapsilleni.

 

Erinomaista! Jatka vain.

Itseensä uskominen. Arvokkuus. En tiedä miten sen paremmin ilmaisisin, mutta se liittyy siihen, miten elämässä käyttäytyy ja miten kunnioittaa toisia ja heidän valitsemaansa tietä.

 

Kaikki mitä sanoit on hyvää. On vielä paljon muitakin käsitteitä, jotka lasten tulee ymmärtää syvällisesti, jos heidän on tarkoitus kehittyä ja kasvaa eheiksi ihmisiksi.Silti te ette opeta näitä asioita kouluissanne. Nämä ovat elämän tärkeimmät asiat, mutta te ette opeta niitä koulussa.

Ette opeta mitä merkitseee olla rehellinen.

Ette opeta mitä merkitsee olla tietoinen toisen tunteista ja kunnioittaa toisen valintoja.

Sanotte, että on vanhempien tehtävä opettaa nämä asiat, mutta vanhemmat voivat opettaa vain sen mitä heille on opetettu. Ja isien synnit kostetaan jälkeläisille. Opettatte kodeissanne samaa mitä omat vanhempanne opettivat teille.

Mitä pahaa siinä on ?

Kuten olen monta kertaa sanonut, oletko vilkaissut maailmaa viime aikoina?

Palaat aina samaan. Panet katsomaan maailmaa. Mutta ei se kokonaan meidän syytämme ole. Ei meitä voi syyttää millainen muu maailma on.

 

Ei tässä ole kyse syyttämisestä, vaan valinnasta. Ja jos te ette ota vastuuta niistä valinnoista, joita ihmiskunta on tehnyt ja tekee yhä, niin kuka sitten ottaa?

No mutta emmehän me voi siitä kaikesta olla vastuussa!

 

Minä sanon teille: Ette voi muuttaa yhtään mitään, ellette suostu ottamaan vastuuta kaikesta. Ette voi jatkuvasti sanoa, että nuo toiset ovat tehneet niin ja tekevät edelleenkin ja että kunpa ne nyt vain tekisivät oikein! Muistakaa Walt Kellyn loistava repliikki: ”Me ollaan tavattu vihollinen ja se on me.”

Me olemme toistaneet samoja vikoja satoja vuosia, vai mitä…

 

Tuhansia vuosia samoja erehdyksiä. Ihmiskunta ei ole kehittynyt perusvaistoissaan luolamiestä pidemmälle. Jokainen yritys muuttaa tilannetta saa vastaansa ivaa. Jokaista haastetta arvojen uudelleen arvioimiseksi tervehditään pelolla ja vihalla. Ehdotan, että korkeimpia käsitteitä voisi opettaa kouluissa. Tässä ollaan kovin heikoilla jäillä. Silti juuri niin tehdään pidemmälle kehittyneisää yhteisöissä.

Mutta ongelmahan on se, etteivät kaikki ihmiset ole samaa mieltä näistä käsitteistä ja niiden merkityksestä. Siksi emme voi opettaa niitä kouluissamme. Vanhemmat menevät ihan sekaisin jos näitä asioita yrittää saada mukaan opetussuunnitelmaan. He sanovat, että se on ”arvojen” opettamista ja ettei koulu ole oikea paikka niiden opettamiseen.

 

Sen perusteella mitä sanot ihmisrodun haluavan tehdä-rakentaa paremman maailman- he ovat väärässä. Koulut ovat juuri oikea paikka sellaiselle opetukselle, koska vanhempien ennakkokäsitykset eivät vaikuta niihin. Olethan nähnyt miten käy, kun arvoja lähdetään siirtämään vanhemmilta lapsille, koko planeettamme on mullin mallin.

Te ette käsitä sivistyneen yhteiskunnan perusteitakaan.

Ette osaa ratjkaista ristiriitoja ilman väkivaltaa.

Ette osaa toimia muuten kuin oman etunne vuoksi.

Ette osaa rakastaa ilman ehtoja.

Nämä ovat perustavanlaatuisia asioita, ettekä ole edes alkaneet ymmärtää niitä, puhumattakaan niiden toteuttamisesta.

Onko tästä sotkusta sitten mitään ulospääsyä?

 

On kyllä! Koulujen kautta! Nuorten kasvatuksen kautta! Teidän toivonne on seuraavassa sukupolvessa ja sitä seuraavassa! Teidän täytyy kuitenkin lakata totuttamasta heitä menneisyyden tapohin. Ne eivät ole tuottaneet tulosta. Ne eivät ole vieneet teitä sinne minne haluatte. Ja jos ette ole varovaisia, joudutte juuri sinne minne olette matkalla.

Pysähtykää! Kääntykää ympäri! Istukaa yhdessä kokamaan ajatuksianne. Luokaa suurin visonne mitä teistä ihmisrotuna on milloinkaan luotu. Ottakaa sitten ne arvot ja käsitteet jotka tukevat visioitanne ja opettakaa niitä kouluissanne.

Miksei vois olla seuraavanlaisia kursseja?

¤ Vallan ymmärtäminen

¤Konfliktien rauhanomainen ratkaiseminen

¤Rakkauden osatekijä

¤Persoona ja itsensä luominen

¤ Ruumis mieli ja henki:miten ne tomivat

¤Luovuus

¤Itsensä ja muiden arvostaminen

¤Iloinen seksuaalisuus

¤Oikeudenmukaisuus

¤Suvaitsevaisuus

¤Erilaisuus ja samanlaisuus

¤Eettinen taloustiede

¤Luova tietoisuus ja mielen voima

¤Tietosiuus ja valppaus

¤Rehellisyys ja vastuu

¤Näkyvyys ja avoimuus

¤Tiede ja hengellisyys

Paljon tuosta opetaan jo nytkin. Se on yhteiskuntatiedettä.

 

Minä en tarkoita kahden päivän jaksoa lukukaudessa. Tarkoitan että kaikista näistä aiheista pitäisi olla erilliset kurssit. Tarkoitan koulujenne opetusohjelmien täydellistä mullistamista. Puhun arvoperusteisesta opetusohjelmasta. Nyt teillä on asiatietoon perustuva opetusohjelma.

Tarkoitan sitä, että lasten huomio keskitetään ydinkäsitteiden ymmärtämiseen ja niitä ympäröiviin teoreettisiin rakenteisiin, joille arvojärjestelmä perustuu samalla tavalla kuin teidän nykyinen järjestelmänne perustuu vuosilukuihin, asiatietoihin ja tilastoihin.

Teidän galaksinne ja maailmankaikkeutenne kehittyneimmissä yhteiskunnissa (joista puhumme tarkemmin kolmannessa kirjassa) lapsille aletaan jo varhain opettaa elämisen peruskäsitteitä. Sitä mitä te sanotte ”asiatiedoksi”, pidetään siellä paljon vähemmän tärkeänä ja opetataan vasta myöhemmässä ikävaiheessa.

Olette luoneet planeetallenne yhteiskunnan, jossa pikku Johnnie oppii lukemaan jo esikoulussa mutta ei opi olemaan purematta veljeään. Susie osaa kertotaulun ulkoa jo alaluokilla, muttei ole oppinut, ettei hänen ruumissaan ole mitään hävettävää.

Koulunne ovat olemassa lähinnä vastausten antamista varten. Olisi paljon hyödyllisempää, jos niiden ensisijainen tehtävä olsii kysymysten esittäminen. Mitä tarkoittaa että ihminen on rehellinen, vastuuntuntoinen tai oikeudenmukainen? Mitä kaikkea siihen iittyy? Mitä muuten tarkoittaa että 2+2=4? Mitä kaikkea siihen liittyy? Pitkälle kehittyneet yhteisöt rohkaisevat kaikkia lapsia löytämään vastaukset itse.

Mutta sehän johtaisi kaaokseen!

 

Tosin kuin ne ei-kaoottiset olosuhteet, joissa te tällä hetkellä elätte elämäänne…

 

Hyvä on hyvä on…se johtaisi kaaoksen lisääntymiseen entisestään.

 

En väitä, etteivät teidän koulunne koskaan jaa lapsille sitä mitä olette oppineet tai päättäneet näistä asioista. Päinvastoin. Koulut palvelevat oppilaitaan, kun ne jakavat nuorten kanssa sen mitä vanhemmat ovat oppineet ja valinneet menneisyydessä. Opiskelija voivat siten nähdä, miten kaikki on toiminut. Kouluissanne esitätte kuitenkin asiat opiskelijoille ainoina oikeina ratkaisuina, vaikka tiedot pitäisi antaa pelkästään tietoina.

Entisten tietojen ei pitäisi olla nykyisen totuuden pohjana. Aikaisempien tietojen ja kokemusten pitäisi olla aina ja ainoastaan perustana uusille kysymyksille. Arvo on kysymyksessä, ei vastauksessa.

Kysymykset ovat aina samat. Oletteko samaa vai eri mieltä niiden tietojen perusteella, jotka olemme teille antaneet? Mitä te ajattelette tästä? Se on aina avainkysymys. Siihen pitää aina keskittyä. Mitä ajattelette tästä? Mitä te ajattelette? Mitä te ajattelette?

 

Lapset vastaavat kysymyksiin vanhempiensa arvoilla. Vanhempien rooli lasten arvojärjestelmän syntymisessä on edelleen tärkeä, suorastaan  ensisijainen. Koulun tarkoitus on rohkaista lapsia tutkimaan näitä arvoja aina muodollisen koulutuksen päättymiseen asti, oppimaan niiden käyttöä, soveltamaan käytäntöön- ja myös asettaman ne kyseenlaisiksi. Vanhemmat, jotka eivät halua lasten asettavan heidän arvojaan kyseenalaisiksi, eivät rakasta lapsiaan vaan itseään lapsiensa kautta.

Voi kunpa olis tuollaisia kouluja!

 

Jotkin koulut pyrkivät lähestymään tätä mallia.

Niinkö tosiaan?

 

Niin, luepa Rudolf Steinerin kirjoituksia. Tutki hänen kehittämänsä koulun menetelmiä.

Tarkoitatko että Steiner-koulut ovat parhaita?

 

En. Tarkoitan että sellainen malli toimii, jos otetaan huomioon se, mihin sanot ihmisrodun pyrkivän, mitä sanot haluavasi tehdä ja mitä sanot haluavasi olla.Se on yksi esimerkki -yksi monista, vaikka teidän planeetallanne ja teidän yhteiskunnallanne niitä onkin harvassa-siitä, kuinka kasvatus ja koulutus voi keskittyä viisauteen pelkän tiedon sijasta.

No sen mallin kyllä hyväksyn. Steiner-koulujen ja muiden koulujen välillä on suuri ero. Annahan kun kerron yhden esimerkin. Se on yksinkertainen, mutta havainnollistaa hyvin eron.

Steiner-kouluissa opettaja siirtyy lasten kanssa läpi kaikkien alkeisoppimis tasojen. Näiden vuosien ajan oppilailla on sama opettaja sen sijaan että heidät siirrettäisiin joka vuosi opettajalta toiselle. Voitko kuvitella millainen side heidän välilleen muodostuu? Ymmärrätkö sen arvon?

Opettaja oppii tuntemaan lapsen kuin omansa. Lapsi siirtyy opettajan kanssa luottamuksen ja rakkauden tasolle, ja se avaa ovia joiden olemassaolosta monissa perinteisissä kouluissa ei ole edes uneksittu. Kun alkuoppimisen vuodet on käyty läpi, opettaja palaa ensimmäiselle luokalle ja aloittaa uuden lapsiryhmän kanssa. Työlleen omistautunut steiner-opettaja saattaa koko uransa aikana viedä koulun läpi vain neljä viisi lapsiryhmää. Hän merkitsee näille lapsille paljon enemmän kuin opettajan on perinteisessä koulumaailmassa mahdollista heille merkitä.

Tämä koulumalli tunnustaa, että ihmisten väliset suhteet, toiseen sitoutuminen ja rakkaus ovat yhtä tärkeitä kuin opettajan lapsille välittämä asiatieto. Se on kuin koulun käymistä kodissa mutta kodin ulkopuolella,

 

Niin, se on hyvä malli.

On kai olemassa muitakin hyviä malleja?

 

On toki. Edistytte jonkin verran koulutusasioissa, mutta hyvin hitaasti. Jopa yritykset ottaa käyttöön tavoitehakuinen, taitojen kehittämiseen keskittynyt opetussuunnitelma ovat kohdanneet vastarintaa, Se koetaan uhkaavaksi ja tehottomaksi. Vanhemmat haluavat lasten oppivan asiatietoa. Keinoja kuitenkin on, vaikka paljon on vielä tehtävää.

Neale Donald Walsch

 

VIERAAN VALLAN SISÄÄNTULO KOTIINI


12.7.2012

Tänään taas äkillinen vieraan vallan sisääntulo. Tyttären laitoksesta tulivat. No eihän tytär ollut kotona kun oli luvatusti kesäilemässä sisaruksillaan.

Laitoksen työntekijöiden lähdettyä oloni on ollut hirvittävän huono.(Joka kerta he pahoitellen kysyvät saako tulla sisään ja olen kasvatettu kohteliasuuteen ja suostumaan).

Eikä vähiten sen vuoksi, että kuoreni petti ja aloin itkeä kertoessani miten ahdistunut olen siitä, että minua on kehotettu jälleen muuttamaan syystä, ettei tytär enää ole minulla kirjoilla ja näin ollen asun Kelan pykälien mukaan liian kalliisti. Ja kuitenkin asunto on kaupungin, eli halvin mahdollinen. Jo nyt olen nukkunut koko ajan olohuoneessa, samoin se on minun työhuoneeni. Ja yhä pienempään tulisi muuttaa.

Lopussa he sanoivat, että ovat nyt minusta kovasti huolissaan ja sehän tiedetään mitä se heidän ”huolensa” tarkoittaa. Todennäköisesti ainakin sitä, että tytärhän ei jo muka sen tähden voi asua kanssani koskapa minulla nyt varmasti on pahoja henkisiä ongelmia. Näinhän tämä tulkitaan, katsotaanpa vain!

Me lasten vanhemmathan elämme kuin jossain Neuvostoliitto ajalla sillä erotuksella vain, ettei meitä fyysisesti tapeta, mutta omanlaiseen vankeuteenhan meidätkin ajetaan ja uuvutetaan henkisesti loppuun. Tämä on eräänlaista kansan puhdistusta. Kaikki epäkelvot yksilöt laitetaan laitoksiin.

Tämä itkuni pääsi tapahtumaan, koska tulivat noin vain yllättäin ja olimme juuri vanhimman tyttären ja lapsenlapsen kanssa kuunnelleet olohuoneessa omien lasteni aikaista satua tallenteelta. Olin sen vuoksi hajamielinen ja oli vaikea yks kaks alkaa keskittyä näihin ikäviin asioihin. Lisäksi kun minulla olemassa keskittymisvaikeus, olin turhautunut, kun en saanut sanoja ulos oikeassa järjestyksessäkään.

Kuulin juuri, että oikeusapu toimistokin on kiinni heinäkuun. Kyllä minun on tästä lähtien saatava joku avustaja näihin tilanteisiin, tämä menee jo epäinhimillisyyden puolelle, jos minä saan tällaisen kurjaakin kurjemman olon tästä heidän ”avustaan”. Onko sopivaa vain tulla ihmisten koteihin ajoissa sopimatta?

Vai onko tämäkin aivan laillista mikäli ”tietyt kriteerit täyttyvät”? Tätä asuntoon tunkeutumista on tapahtunut nyt koko Espoossa asumiseni ajan, eli n. 10kk. Porvoossa asuessa sentään soskut eivät etukäteen sopimatta milloinkaan tulleet kotiini. (Tyttären lintsaamiset alkoivat siis jo siellä).

On taas niin lyttyyn lyöty olo ihmisenä.

Laitoksen työntekijä onneksi varmisti, että oliko nyt niin että asunto asia huolettaa minua enemmän kuin tyttären ongelma, johon vastasin myöntävästi. Normaali ihminen tulisi siitä tajuta, että siinä tapauksessa nämä ikuiset muuttamis kehotukset näiden ”apua tarjoavien” taholta ajaa ihmisen loppuun ja ovat todellakin epäinhimilliset, että niihin tulee puuttua mitä pikimmin ja tarjota kädenojennus, mutta heidät tuntien, osaavat ymmärtää asiat taatusti mahdollisimman kieroutuneella tavalla ja tiedä mitä tästäkin seuraa. Se pelottaa!

Olen huolesta ja suuttumuksesta kankeana ja tämähän luetaan minulle syytteeksi. Yhteiskuntaahan täytyy rakastaa mitä suurimmin ja olla kiitollinen kaikesta. Ja joku vielä jos väittää, että asumme vapaassa maassa, ottakoon minuun yhteyttä.

Tottakai itsekin olen tyttärestäni huolissani, mutta nämä tahot osaavat tehdä kaikesta elämää suuremman kysymyksen ja lisäksi se, että koulupakkoa ei pitäisi myöskään olla?

Tai että epämääräinen HUOLI lapsen päihteiden käytöstä ei saisi olla syy lapsen erottamiseen vanhemmistaan?

Ja tähän soppaan kun lisätään se, että olen todellakin itsekin huolissani lapsestani, mutta siitä huolimatta, TÄYTYY olla muitakin keinoja olemassa kuin huostaan ottaa lapsi. Yhteiskuntako todella omistaa lapsemme, pakottaa kouluun, pakottaa puhtoiseksi, päihde rikkeitä eikä muitakaan epäonnistumisia saa olla!

Ja jos muuta väittää, tämä yhteiskunta on täysin sairas!!

Siinä kuunnellessani tämän nuoren työntekijän puhetta, sitä iankaikkisen samaa mantraa jota he kaikki aina hokevat, koulu velvollisuudesta(= kouluPAKKO) ja mitä siinä muuta kaikkea tuli. Kuuntelin oikein sillä korvalla, miten nuo lauseet ovat puettu kauniiseen ja tulkinnan varaiseen muotoon. Pohdin sitäkin, että uskovatko he itse todella omat mantransa? Uskovatko todella syvässä sisimmässään?

Pohdin myös sitä, että mikä minulle on ongelmallisinta tässä kaikessa, että eikö olisi vain helpompaa suostua kaikkeen (jota siis olenkin tehnyt tähän saakka). Ongelman ydin on se, että yhteiskunnan totuudet ja minun eivät kohtaa.  Pitäisi löytää kompromissi. Minun arvomaailmani on eri kuin heidän arvomaailma. Yhteiskunnan totuudet perustuvat rangaistusperiaatteisiin, minun ei. Yhteiskunnan tulee kyetä tarjota lapselleni erityisopetusta, eikä ohjata lasta laitokseen. Laitoksen tulee kyetä tarjota räätälöityjä keinoja asiakkaalleen, mikäli siellä ollaan. Huikeille rahasummille tulee saada vastinetta!

Ja se on väärin, että laitos saa aivan tähtitieteelliset summat rahaa lapsestani vaikka lapsi ei koko puolen vuoden aikana ole edes ollut laitoksessa kuin 2-3 vkoa (en muista itsekään tarkkaan). (Lapsilisäkin ohjautuu laitokselle, ei lapselleni). On väärin, että kuitenkin perhe joutuu muuttaa sen tähden, kun tytär siirretään toistaiseksi (??) laitokseen, on väärin, ettei perhettä enää tueta asumisessa, että tyttären paikka kodista tälläkin tavoin viedään.

Silti he väittävät tukevansa. Tämä ei ole tukemista missään määrin.

Selityksiä heiltä aina löytyy, kuulen sen jo etukäteen korvissani. Tai ehkä he sanovat tässä kohtaa, että olen itse hoidon tarpeessa jos jo kuulen omiani. Tämä neuvostosysteemi, ellet katsos vielä ole hullu, niin tehdään sinusta sellainen….

Jos olisikin vahva, kokeilisi miten pitkälle he kykenevät mennä näissä tulkinnoissaan ja ”tietämisissään”.

Elän Kafkan todellisuutta milloin asuntoasioissa, milloin lapsen asioiden hoidon kanssa. Joko yhteiskunta on sairas tai minä olen ja kuka sen määrittää? Kenellä on siihen oikeus?

P.S. Korostan, että itse olen apua aikanani hakenut, vaan tällaista apua en odottanut.

Tämä laulu olkoon lohtu tällekin päivälle, toivon että jokaiselle olisi jossain joku joka oikeasti välittää. Toisesta ihmisestä.

http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=fvwrel&v=j3NU1W3AHdc

SOSKUT KYLÄSSÄ


9.7.2012

Eräs päivä soskut vain pölähtivät sisään. Sitä on jo oppinut siihen, että joku epämieluisa vieras saattaa pölähtää sisään kesä-avoimesta ovesta milloin tahansa. Ei mukava tunne omassa kodissa, mutta minun tuntojanihan tässä ei olla kysytty.

Kyselivät tuntojani ja annoin tulla tuutin täydeltä miten järjetöntä on tilanne, että tytär joutuu piileskellä jopa äidiltään. Siinä aikansa kuunneltuaan yks kaks ilmoittavatkin, että huostaanotto perutaan. Olen äimänä, he siihen että heidän esimiehensä on niin ilmoittanut koska tästä systeemistä ei ole ollut mitään hyötyä.

Olin hämmentynyt mutta iloinen, toisaalta myös huolissani.

Sanoin tuntemiseni ääneen, kyselin että ehkä saisin sitten sitä perhetukea, että tulisi vaikka joku kotiin auttamaan jos kouluasiat ja sopimuksissa pysymiset eivät onnistuisi. Eihän sekään mukavaa olisi, että yhä olisi tilivelvollinen, mutta ettei tarvitsisi täysin yksin aloittaa.

(Tytär ollut sijoitettuna laitokseen helmikuusta lähtien olematta siellä kuin kolmisen viikkoa jos sitäkään ja nyt elämme jo heinäkuuta. Ja laitos mukavasti lihottaa lompakkoaan sen sijaan että kotipäässä perhe joutuu jälleen muuttamaan sen vuoksi, koska Kela ei enää huomioi tytärtäni menoihin. No eipä tietenkään.)

(Onhan tytär ollut sijoitettuna laitokseen helmikuusta lähtien olematta siellä kuin kolmisen viikkoa jos sitäkään ja nyt elämme jo heinäkuuta. Ja laitos mukavasti lihottaa lompakkoaan sen sijaan että kotipäässä perhe joutuu jälleen muuttamaan sen vuoksi, koska Kela ei enää huomioi tytärtäni menoihin. No eipä tietenkään.)

Viikon tätä asiaa pureksimme, että onkohan totta vaiko ansa. Meidät kutsutaan kuulemiseen viikon päästä.

Kuulemisessa menee hyvin sikäli, että tytär avautuu melko hyvin, ei hermostu tai saa paniikkikohtausta. Puhumme paljon päihteiden käytöstä. Lopussa he sanovat jotain joka saa minut aavistelemaan pahinta ja olen jo taisteluun valmiina. Tulee tunne, että jos nyt kävisi niin, että he ottaisivatkin lapseni kiinni tässä, raivostuisin silmittömästi, purisin heiltä vaikka kaulavaltimot poikki. (Tämän jos soskut lukisivat, he varmasti estäisivät minua tapaamasta tytärtäni, saatanhan olla vaikka arvaamaton! Huomatkaa, laitan ajatukseni julki, vaikken milloinkaan moiseen ryhtyisi, mutta haluan mahdollisimman tarkkaan kyetä ilmaisemaan, minkälaisia ajatuksia tällainen epätoivoinen tila äidille saattaa tuottaa. )

No sitten he ilmoittavat, että huostaanottoa ei puretakaan koska toinen esimiehistä on sanonut, ettei sitä pidä purkaa. Mutta että tytär saa nyt olla äidin luona ja katsotaan sitten kuukauden päästä uudestaan tilanne. Olen huojentunut, ettei mitään mielenkuohuja tarvitsekaan alkaa hillitsemään, mutta pettynyt, että pitihän se arvata, olikin jo liian hyvää ollakseen totta. He kysyvät, Tunnemmeko itsemme huijatuiksi. Sanon että kyllä. Tytär sanoo myöhemmin minulle, että hän ei sanonut tulleensa huijatuksi, koska tiesi, ettei mitään huostaanottoa voida purkaa noin vain, että joka tapauksessa purkuun menee aina puoli vuotta. Tunnen itseni lapsellisemmaksi kuin tyttäreni, hiukan leikkimielisesti sanottuna.

voiko perheemme enää koskaan olla vapaa

Kotimatkalla suren, kun valkenee kaikki karuudessaan taas. Juuri kun olin ehtinyt kokea ihmeellistä yksilön vapautta, joka ollut kateissa elämästäni vuosikaudet, siitä lähtien kun tyttären asioissa on joutunut olla sostoimelle tilivelvollinen. Siitä huolimatta, että olen itse apua hakenut alun perin.

Jälleen astuu kuvaan ilkeä tunne, että minussa on jotain vikaa jonka vuoksi joku muu sanelee lapseni asiat. Tiedän järjen tasolla, että syy on lapseni kouluja käymättömyys, ja heidän huoli lapsen päihteiden käytöstä.

Mutta yhä kysyn, onko huoli päihteistä syy sijoittaa lapsi? Eikö minunkin nuoruudessani oltu päihteiden kanssa tekemisissä jatkuvasti, eikä mitään kamalaa silti tapahtunut. Tai vaikka olisi tapahtunut, missä kulkisi se raja jolloin lapsi riistettäisiin äidistään? Onko lapseni osoittanut jotain kovien huumeiden käyttäjän vieroitusoireita? Tupakasta hänelle tulee vieroitusoireita, sen ole kyllä huomannut. (Ja siis normi kaupasta ostettua tupakkaa hän polttaa.)

Illemmalla soittivat sijoituspaikastakin. Sanoivat haluavansa tulla käymään. Sanoin, etten ole kotona. Olisin ollut aivan liian uupunut ja masentunut tästä huijatuksi tulemisen kokemuksesta, alistuneesta olosta, että vankeutemme yhä tulisi jatkumaan. Ikuinen perhe elämämme syynääminen suurennuslasin kanssa tulisi jatkumaan yhä vain. Pienikin virhe, niin olisiko nuorimmaisemmekin pian huostaan otettuna? Koskaan minun ei tulisi apua hakiessani sanoa, ettei ole ollut edes leipään rahaa, sillä sehän saattaisi tarkoittaa sitä, että he huostaanottaisivat lapseni. Eivät tietenkään auttaisi perhettä toimeentulotuella, eivät, he sanoisivat että normimme ovat mitkä ovat ja veisivät lapsen.

On täysin käsittämätöntä ja tuskallista asiat maassamme. Hölmöläisen hommaa ja eniten tätäkin kirjoittaessa ahdistaa se toinen suomalainen joka täysin tietämättömänä maamme tilasta tässäkin asiassa on tietävinään meidänkin huostaan otettujen lasten perheiden tilanteet ja nyökyttelee vieteriukon lailla, miten moraalittomaksi on maailma mennyt.

Missä vaiheessa elämämme on mennyt painajaiseksi, jolle ei loppua näy. Enää lapsenikaan eivät ole ”minun”, vaan yhteiskunnan omaisuutta. Ulkopuolinen kun tämän lukee, hän oitis toteaa että tuo kirjoittajan liioittelee, on sairas, täysin avun tarpeessa oleva, johan sen nuo kirjoitukset osoittavat.

No niin, tällä tavoin ajatukset alkavat laukata. Olenko kovin väärässä ajatusteni kanssa?

Muuten, he kyselivät palaverissa myös nettikoulusta. Silti minulla oli tunne, että heidät tuntien kyselevät vain velvollisuuden tunnosta että onpahan äitiäkin kuultu, mutta tekevät sitten kuitenkin itse päätöksensä.

Tästä ei ole enää mitään ulospääsyä?

ONNELLISIA HETKIÄ


15.6.2012

Onnellisen hetken odotus on palkittu. Tytär oli yötä poikakaverinsa kanssa. Niin tavallinen asia normaalisti perheissä, minulle tapahtuma jota muistelen pitkään tämän jälkeen. Toki vatsanpohjassa oli pelko koko päivän, että soskut ja ne 4-6 polisiia tulevat ja hakevat lapseni karkaamisen vuoksi. MInunhan se olisi täytynyt soittaa poliisit paikalle, kuvitelkaa! Eihän se nyt sentään sovi että kesälomallakaan on, hänhän on nyt laitoslapsi. Laitokseen sellaiset kurittomat kakarat joutavat.

jonain onnellisena hetkenä

Sitä miettii ja miettii mikä tätä maata vaivaa. Miten niin monen perheen elämä on tehty yhteiskunnan taholta tällaiseksi painajaismaiseksi. Joku vuosi sitten vielä uskoin että no maassamme nyt on niin paljon alkoholisoituneita ja huumeita käyttäviä vanhempia että kaipa muuta vaihtoehtoa ei ole. Nyt tietoisuuteni asiasta on kääntynyt päälaelleen.

Rakas suloinen lapseni lähti vaateostoksille ja perheenjäsenten luo. Myöhemmin sieltä mökille, toivon että ehtii ennen viranomaisia.

Näin yöllä painajaisunta, että kotiini tuli ne 6 poliisia. Laittoivat tyttäreni rautoihin. Tuskan hiki valui kun heräsin. Miten tähän on tultu, hyvä yhteiskunta?

Tyttäreni rikos on kouluja käymättömyys. Keskittymisvaikeudet joita te ette ole edes suostuneet tutkimaan vaikka pyysin! Minkä vuoksi!

Toivoimme lapsellemme erityisopetusta, erityiskoulua ja muita vaihtoehtoja. Kaikki paikkanne olivat kuulemme täynnä ja että tämä oli sitten ainoa vaihtoehto! Todellako!

Mitä te oikein olette tehneet kansalaisillenne, tulevaisuutenne toivoille? Kokonaisille perheille joiden elämään on tullut pysyvä säröäänne.

Onko lapseni todellakin niin paha että yhteiskunnan kalliita rerursseja kannattaa tuhlata häneen?Että partioillanne kauppakeskuksissa kyttäätte teini-ikäistä tumma tukkaista kaunista ja herttaista lastani jotta voisitte pidättää hänet ja toimittaa laitokseen tuhannen kärrytien taakse tukahduttavan kuivan heinäpellon keskelle yksin koko kesäksi, tai kaksin jonkun toisen nuoren kanssa. Toisella nuorella saattaa olla harhojakin, sääli sinänsä, mutta onko tyttäreni todella kärsittävä rangaistukseksi epäterveessä seurassa vain sen vuoksi, ettei yhteiskunnalla ei ole ollut tarjota muita palveluja?

Minä sanon, pitäkää koulunne, pitäkää laitoksenne, pitäkää aivan sairas apunne. Tämä on koko perheelle sisaruksia myöten painajaisuni joka vain sattuu olemaan totta maassamme. Pahempaa se on kuin sota. Sotaan oli sentään järki syy. Monen nuoren elämä meni siinä sodassa. Minun lapseni elämä menee rauhan aikana paetessa järjetöntä järjestelmäänne!

lapsemme eivät ole enää lapsiamme, perheiden itsemääräämisoikeus on menetetty

Teidän mielivaltaanne ei ole muuta syytä kuin kieroonkasvanut harhaluulo, että te voitte kasvattaa lapsemme mallikkaammin kuin me vanhemmat itse. Että teilllä on avaimet hyvään ja oikeaan kasvattamiseen meidän vanhempien sijaan. Te kuvittelette että koululaitos on ainoa syy elää. Te kuvittelette että jokaisen on puristauduttava muottiin. Se harhaluulonne on alkanut jo tarhasta, jo neuvoloista. Pitäkää palikkatestinne ja ruoka-aikanne. Pitäkää nämä kuvottavat kipsivaloksenne!

Lapseni on jo jäänyt kaksi kertaa luokalle ja te yritätte hätyyttää häntä jopa kesälomalla eikä teillä ole kuitenkaan edes antaa kesällä tukiopetusta. Teillä ei ole antaa mitään. Mutta te olette haistaneet hyvät bisneksenne jo kauan sitten.

Herätkää hyvät päättäjät ja virantoimijat sieltä kommervenkkeilystänne!

Niin kauan on toivoa kun kuulemme lasten naurun :

UUSI KAUSI


UUSI KAUSI…

5.3.2012

…on alkanut. Eläminen sen tosiasian kanssa että lapsi on karannut sitten lienee lopullisesti. Vihoviimeinen hiihtoloma loppui sunnuntaina jolloin olin Pietarissa käymässä. Tytär ei tullut kuten sovittu oli. Oli luvannut sunnuntaina viimeinkin lähteä uuteen sijoituspaikkaan. Muut sisarukset olivat kodissamme käymässä ja tietenkin odottivat innolla karkulais siskoaan kotiin letunpaisto sun muuta puuhiin. Lapsenlapseni oli myös hoidossa jotta vanhin tyttäreni pääsisi matkalle mukaan.

Viimeisen vihaisen puhelun sain satamaan. Tytär siinä kiroaa kaiken huolehtimiseni, ihmettelee että kas, kun en soittanut suoraan hautaustoimistoon. Matkalle lähtijänä fiilikseni eivät olleet kovin korkealla. Pala kurkussa astuin laivaan.

Paluumatkalla tuli viesti puhelimeen, ettei tyttäreeni oltu saatu yhteyttä.Osasin odottaa sitä, vaikka toivoin loppuun saakka hyvää.

En odottanutkaan että voin rentoutua edes matkalla. Ahdistus ja itku pyrki nousemaan vähän väliä, mutta siellä jos missä tiesin etten voi asialle mitään. Näin peilistä muuttuneen naisen. Mikään ei nostattaisi enää sitä samaa ilon kipunaa kuin ennen. Kuoleman kaltainen suru oli asettunut minuun jo taloksi jo siitä hetkestä kun tytär karkasi omille teilleen.

Nyt olin sulkenut myös oven merkiksi siitä, että olen nähnyt asian todeksi joka ei muutu, jonka vuoksi ovi on suljettava, etten itse palellu kuoliaaksi. Minun tulisi nyt suojella sitä mitä oli jäljellä, itseäni ja iloani muista lapsistani ja lapsenlapsesta. Mutta jos ihmisen yksikin sormi on tulehtunut, siitä kärsii koko ruumis. Niin koen nytkin. On vaikea iloita silloin muistakaan sormista, kun yhteen sattuu.

Suuntaan katsettani kaikkiin heihin jotka ovat menettäneet lapsensa, joko kuolemalle tai huumeille tai johonkin sairauteen. Muistelen kaikkia heitä ja ihmettelen miten he ovat selvinneet elämässään eteenpäin. Järjissään.

Suru on kirjaimellisesti pusertanut rintaa jo viikkoja. Voiko tällaisesta valmiiksi jo sairas selviytyä? Henkisesti olen valmistautumassa jo siihen, loppuun. En kerta kaikkiaan kykene muuhun. Mitä minua auttaa kun sanotaan että älä sure, et voi tehdä asialle enempää. Toki minä valitsisin ei suremisen jos kykenisin. Vaan kun en kykene. Hengitän lyhyesti, kuin säästöliekillä. Tunnen miten soluni vanhenevat joka päivä vuosilla eikä asiaa paranna se että täytin neljä päivää sitten viisikymmentä.

En toki näin surisi jos tytär olisi päättänyt lähteä ”merille”, aikoisi ansaita elantonsa muulla tavoin kuin opiskelulla. Jos eläisimme toisenlaisia aikoja. Aikoja jolloin olisi vaihtoehtoja myös heille, joita koulu ei kiinnosta.

Jos tietäisin hänet tasapainoiseksi nuoreksi naiseksi, luottaisin että hän kyllä pärjää.

Mietin jo, onko hänkin luonnehäiriöinen, niin paljon valehdelleena. Vai onko hänellä jokin tunne elämän häiriö joka aiheuttaa voimakkaita ailahteluja. vai mihin saakka kaikki on vain normaalia murrosikää.

Muistan lukeneeni joskus miten jostain maasta lähetettiin ”häirikkö” lapsia Siperiaan. Siellä he saivat oppia elämistä yksinkertaisissa oloissa vuohien ja muiden kotieläinten parissa. Sinne joutuneet häiriköt kertoivat sen olleen parasta heidän elämässään enkä ihmettele. Minusta se kuulosti terveeltä elämältä, juuri sellaiselta jossa minäkin olisin halunnut perheeni kasvattaa jos lasten isä olisi ollut kanssani samoilla linjoilla tai ei olisi ollut se, joka määrittelee elämisemme tahdin.

Juuri nyt toivoisin sitä Siperiaa lapselleni. Sieltä ei kyllä kukaan täysikäinen kaveri tulisi tytärtäni hakemaan. Voisivat turhat ”kotkotukset” jäädä. Parempana vaihtoehtona minä sen näen kuin Suomen kalseat elämisen mallit teko harrastuksineen, teko elämisineen. Tällä minä tarkoitan koko tätä länsimaista elämisen kummallista tapaa elää. Rakennetaan mukamas puitteita hyviä kalseine laatoituksineen ja viivasuorine pihoineen ja hygieenisine tiloineen apteekkeineen kauppakeskuksineen tuotemerkki teollisuuksineen. Sitten täytetään helpoksi luodun elämän tyhjiötä elokuvissa popcorneja syöden, shoppaillen ja sipisiisteissä peili seinäisissä kuntosaleissa vartaloa muokaten ja ”mitä sitten tehtäis” kaikkea tyhjäpäistä muuta.

En pysty ymmärtämään sellaista elämäksi. Koen tällaisen elämisen maailmanhistorian typerimmäksi rahan luomaksi barbie leikiksi (tää ois isä ja se ois äiti) leikiksi. Kaikki haluavat leikkiä sitä samaa idioottimaista leikkiä. Pyöriä vaaleanpunaisessa maailmanpyörässä tajuamatta, että rahan mahtimiehet pyörittävät heitä lopettamatta koko heidän elinaikanaan. Sieltä maailmanpyörä pallerosta he naureskevat tai säälivät alentuvasti kaikelle yksinkertaiselle ja alkeelliselle, ”köyhälle” näkemättä omaa naurettavaa pyörimistään.

Kaukana luonnosta, kaukana ihmisyydestä, kaukana poissa ihmisyyden syvimmiltä lähteiltä jonninjoutavaa viihdepöperöä mussuttaen.

Siksikin joutaisivat viedä saman tien tyttäreni sinne Siperiaan. Parempi paikka se olisi. Kumma juttu, kun kirjoitin tuota, oloni keveni hiukan. Sain adrenaliinia kai sen verran, että hengityskin muuttui rauhallisemmaksi. Kaikki mikä helpottaa tuskaani, lienee hyväksi. Kaikki muu kuin päihteet, luonnollisesti. Niistä onneksi en ole lohtua oppinut hakemaan. Epä älyllinen keino ei pure minuun.

Puhuimme tänään tyttäreni vanhemman veljenkin kanssa. Päätimme kokeilla ettemme vastaa enää hänelle mikäli hän nyt vaivautuisi yhteyttä ottamaan. Että tuntisi mahdollisesti, miltä se tuntuisi, kun kukaan ei välittäisikään.

Emme voi omin voimin kannatella häntä ja sairastua itse. Poikanikin sanoi että omatkin opiskelut yliopistossa meinaa jo alkaa tökkiä tämän murheen alla. Lohduttelimme siinä aikamme toisiamme. Heidän takia tässä on jaksettava, koetettava kaivaa sitä tukea jostain.

Ollapa aikuisia jolle puhua. Omia lapsiaan ei haluaisi murehduttaa.

Pietarissa

——————

9.3.2012

Olen pysynyt kiinni, sen oven suhteen. Välillä olen raottanut ovea ja tuska on astunut sisään sokaisevana kauhistuttavana valona. Valona johon putoan. Sen vuoksi suljen taas oven ja suru lukitsee minut keltaiseksi maalaamaani huoneeseen. Keltaisen ilon väriin. Se on jotain kauan sitten kuollutta, mutta maalaan sen muistista. Luen muistia kuin vierasta kieltä.

Sinisen lasihelmen alla on kirjoitusta menneestä. En tunne sanoja, ne eivät ole minulle tarkoitettuja. Kuten taivaskaan ei ole. Yhtä sinisiä molemmat, yhtä kaukana.

Nukun, herään, syön, teen jotain työtä, nukun, herään, syön, teen jotain työtä. Minusta on tullut mekaaninen nukke. Tottumuksen kylmettämät sormet pyörittävät soittorasiaa. Olen soitettu kieli, kieli jota en itse kuule. Sinä olet sävel, maahan tallattu sävel, minä yksi sen kieli ja olen poikki.

Kerroin tänään hänelle, että jätän hänet rauhaan, etten enää kykene ajattelemaan, olemaan huolissaan. On niin monia muita, joiden ilona haluan elämässäni olla. En voi jatkaa tällä tavoin murehtimalla. Saan kuoleman taudin tällaisesta. Olen ajatellut tänään kaikkia heitä, jotka ovat hyljänneet jollain tapaa lapsensa. Tällaistako se on, ettei enää kykene, että särkyyn tuhansiin sirpaleihin, ellei käännä katsettaan pois, toisaalla. Jonnekin missä henki kulkee sen verran paremmin, että saattaa saada elämää vielä hiukan.

Jos tästä asiasta voi jotain oppia niin tämän. Ettei pidä ketään syyttää, ei tuomita. Vanhempi voi olla parempi lapselle elävänä, joskus myöhemmin elämässä. Ymmärrän nyt myös heitä, jotka jopa suuttuvat lapsilleen, jotkut lopullisestikin. Olen kokenut suuttumusta, vihaa, monenlaista kurjaa ennen kokematonta tunnetta. Lapsellista ajatusta, että olisi parempi olla kuollut, siitä saisi lapsikin sitten ymmärtää miten tärkeä olin. Koen siis samanlaista itsesäälistä tunnetta kuin itse joskus teininä viimeksi. Ymmärrän että aivan kaikki tunteet ovat ihmisen itsesuojelu vaistoa. Kuten nyt itsesuojeluvaistoni sanoo, että minun on unohdettava hänet joksikin aikaa ikään kuin kokonaan. Tunnetasolla.

Enempää en voi tehdä hänen hyväkseen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, hän todellakin on nyt yhteiskunnan ”vastuulla”. Tehkööt he mitä voivat, minä en voi häntä karkuruudeltaan pelastaa. Jos hän itseään vahingoittaa, en sillekään mitään voi. Jos kaikki on kuolemaksi, en sillekään mitään voi.

Tämän täydellisen pimeän tähden olen sulkenut oven. Pimeän joka on jo sokaiseva valo, niin kuolemisen rajalla aina käy.

18.3.2012

Yli kuukauden karkureissua jo. Onneksi saan häneen edes välillä yhteyden, että tiedän hengissä olevan. Olen joutunut läpi käymään kaikki mahdolliset uhat ja alan olla turtuneessa tilassa. Juuri nyt en jaksa edes pelätä. Koetan opetella elämään pelon kanssa. Lapseni lapsilisät ja elatustuet on siirretty maksettavaksi uuteen sijoituspaikkaan jossa lapseni ei edes ole. Hassua. Minä en siitä rahasta välitä, mutta mietin miten kauan raha voi mennä sijoituspaikkaan, jos tytärkään ei siellä ole. Mutta sama se, kun saisin tyttäreni takaisin.

Olen viettänyt tässä välissä puoli vuosisatais juhlaani. Mikään ei oikein tunnu miltään.

Sekin on ihmeellistä, että nyt kun tytär piileskelee viranomaisia, hän ei myöskään voi tavata minua. Mikä patti tilanne. Ja miksi? Onko tämä oikein?

Olen käynyt läpi kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat menettäneet lapsensa, tavalla tai toisella.

24.3.2012

Muuttoapuna serkun luota tulossa. Junassa. Hiljainen lauantai ilta. Pimeää ja märkää. Näen kaikkialla karkulais tyttäreni ikäisiä nuoria tyttöjä. Tietysti siis kiinnitän vain juuri heihin niin paljon huomiota.

Murhe kaivelee ja kourii jäälauttana minussa. Ja kuitenkin juna kulkee normaalisti. Käpylään, eikä sillekään mitään voi.

Toivon etteivät nuo teinitytöt istu viereeni. Siihenhän he juuri istuvat. Miten onnelliselta näyttääkään normaali elämä. Ja kuka siitä piittaa, aina ollaan kurkottelemassa parempaan. Toinen tyttö vilkaisee kännykkäänsä ja sanoo:

Arvaa vaan hikeentyyks faija….mut mä laitoin just viestin ett ollaan tulossa.

Kello on n 21.30. Jäälautta halkeaa, repeilee railoiksi. Haluaisin sanoa heti tytölle että veisi isälleen terveisiä että on vaan onnellinen normaalista lapsestaan joka sentään tulee kotia, että minun tyttöni ei tule edes kotiin puhumatta koulusta.

En kuitenkaan sano, koska itku on pyrkimässä ylös. Se huutaa jään alla. Tyydyn vain salaa katselemaan heitä. Miten suloisilta näyttävätkään teinit, etenkin kotiin mennessään. Tai kouluun, mihin tahansa tekemään jotain normaalin teinin normaaleja puuhia.

Koko tämänkin päivän olen etsinyt malli reittejä tulevaa aikaa varten. Mitä se tuleva aika on? Kuolema. Näen vain sen olevan tulossa. Lapsen kuoleman.

Joku ikäiseni nainen kiroaa puhelimessa. On umpi kännissä. Kyselee 13v pojilta missä bussissa hän oikein onkaan ja poikia huvittaa. ”Sano sille Tonille ett vittu mä tuun…” Tätäkin katsellessa peilaan vain itseeni naista. Miksi minä joudun kokea tämän murheen ilman edes omaa syytäni! En ole alkoholisti, en kännää muutenkaan koskaan, enkä muutoinkaan ole normi äitiä kummempi. Jos nyt alkoholisti äitiäkään voisi syyttää lapsen pahasta olosta. Ketään ei voi sairastumisesta syyttää ainakaan. Eipä voi soskujakaan. He noudattavat vain annettuja ohjeita.

Senpä vuoksi ei ole muuta keinoa kuin koettaa jaksaa tuoda epäkohtia esiin, valittaa niistä eduskuntaan (tosin en ole vielä mitään tehnyt sen suhteen). On jaksettava ainakin olla aktiivinen, olla yhteyksissä vertaisiinsa. Toimittava, no jotenkin.

Sain tammikuussa kutsun huostaan otettujen lasten vanhempien ryhmään, mutta olin silloin niin vereslihalla, etten jaksanut lähteä.

26.3.2012

Olen koettanut sopia tyttären kanssa tapaamista, käytäisiin syömässä ja puhuttaisi. Aina jommallakummalla on jotain. Hän on ilmaissut pelkonsa, sanoen että onko tämä jokin ansa. Olen kertonut hänelle, että minusta ei olisi sellaiseen peliin, hoitakoon viranomaiset sellaiset ansat ja pidätykset. Minä haluan vain nähdä tyttäreni.

Onhan tilanne äärimmäisen hullukin. Enää ei lapsi uskalla tulla edes käymään kotona, koska on etsintäkuulutettuna.

Perjantaina soitti lastensuojelusta, oli sitä mieltä että kohta on laitettava lehteen ilmoitus. Sanoi että heidän tulee ensin kuulla vanhempia asiassa, koska tarvitsevat kuvankin. Sanoin hänelle, että odottaisimme nyt vielä, että tytär rakastaa draamaa, että saattaa moisesta vain innostua, kuten nyt tästäkin hiihtoloma esteestä innostui näin pahasti. Olen miettinyt jo valmiiksi mitä teen mikäli he aikovat vain laittaa ilmoituksen lehteen.

Mietin, onko se mielekästä tosiaan,. kun lapsi ei ole sillä tavoin kadonnut kuten oletan lehti ilmoituksissa olevan yleensä. Fb:stä näemme että hän pyörii Espoon alueella, vastaa välillä puhelimeen sekä minulle, isälleen että muille sisaruksille. Ollaanko todella ihan terveellä järjellä liikkeellä mikäli oikein lehti ilmoitus tehtävä. Lapseni sukunimi on tuttu ympäri Suomen tietyssä piirissä ja sitä piirin populaa riittää. Alkaako minulle ja lapsen isälle tulla puhelinsoittoja, turhaa huomiota ihmisiltä, joille asia ei kuulu ja etenkään eivät voi auttaa millään lailla. Voiko joku tietää enemmän kuin me vanhemmat tiedämme. Eniten tietää muutama kaveri eli he tai hän, jonka luona tytär elää ja asustaa, kuulemma syö pitsaa, kuulemma värjää hiuksensa osittain siniseksi. Näitä pieniä asioita joita ongin hänen itsensä kertomastaan.

Laittakoon täällä kauppojen ilmoitustauluille, tai sen minä itse taidankin pian tehdä, mutta valtakunnallisiin iltapäivä lööperi lehtiin sitä on turha laittaa, ainakaan vielä kun ei ole poistunut kaupungista. Joo, tämän minä ilmaisen lastensuojelulle seuraavalla kerralla kun soittavat.

Pitänee alkaa etsiä sopivaa kuvaa kopiotavaksi. Miten murheellista ja erityisen epätodellisen tuntoista. Minä viemässä kauppakeskuksien ilmoitustauluille kadonneesta lapsestani ilmoitusta. Eikö Amerikassa ole paljon kadonneita lapsia. Mihin he ovatkaan kadonneet ja mihin omani.

Äkkiä haluan kuulla kaikkien ihmisten tarinat, miten he ovat selvinneet kaikista kohtaloistaan. Kauanko he elivät toivossa, milloin lakkasivat toivomasta. Tuliko heille jossain vaiheessa vaihe, että kokivat helpommaksi unohtaa kaikki, unohtaa koko lapsi.

Sitäkin kun olen miettinyt, että jos lapsi olisi kateissa vuosikausia, miten ihmisen psyyke kykenisi selviytymään epätietoisuuden kanssa. Olisiko helpompaa unohtaa, olisiko helpompaa alkaa jopa vihata, mitä kaikkea sitä ihminen kävisikään läpi. En sano että osaisin vihata, ainakaan kauaa, mutta aavistelen kaikenlaisia tunteita voivan tulla.

Tänä aikana olen oppinut näkemään jotain mitä en ennen ymmärtänyt. Olen ajatuksissani alkanut muistella heitä, joko tuntemiani tai elokuvista kuulemiani ihmisiä, jotka vihaavat lastaan. Niihin joihin on liittynyt jotain, vaikkapa että lapsi tai nuori oli häipynyt jonnekin kauas ottamatta mitään yhteyttä vuosikausiin, vuosikymmeniin. Nyt ymmärrän, jos pahoin koskee, menetys, on koskenut kauan vanhemman sydämeen, sitä voi ihminen selviytyäkseen alkaa jopa vihata. Mitä tahansa voi alkaa tuntea.

Ymmärrän nyt eri tavalla heitä, jotka eivät ole puhuneet lapsensa kuolemasta mitään, tai ovat olleet jopa vihamielisen kuuloisia. Tosin ei tämä tieto maksanut vaivaa menettää oma tytär.

kevät parvekkeella

ÄITIENPÄIVÄ JA SEN JÄLKEEN

16.5.2012

Uni keskeytyy. Mietin missä tyttäreni on. Mihin tämä kaikki vielä päätyy.

Viimeinen kuva hänestä äitienpäivänä kotona käymässä. Onko kuva vielä jonain päivänä lehdessä.

Pitäisikö ilmoittaa jo nyt kaikkialle Suomen poliiseille. Tyttäreni poikaystävä oli aikeissa kaverin kanssa lähteä telttailemaan näihin aikoihin. Nythän he lähtisivät mikäli yhtään ymmärtävät että ainoa hetki olisi lähteä saman tien. Kuvittelen milloin tulee sairaalasta ilmoitus. Olihan hänellä kaikki tutkimukset kesken. Jotain häikkää jota lääkärit eivät suostuneet kertoa laitokselle. Rajut päänsäryt ja kaikki muut.

Sairaalaan tämä päättyisi ennen pitkää. Välttelisivät toki viimeiseen saakka.

Sitten vihan tunne. Enää en anna edes anteeksi tätä, vaikka aina annan. Valtava pettymys, sainhan järjestettyä hänelle ensimmäisen lomapäivän, äitienpäiväksi. Tässä oli lopputulos.

Toivon että hän joutuisi selkä niin seinää vasten, että olisi mieluummin laitoksessa. Silti pelkään, kauhulla odotan mitä tuleman pitää.

Omaakin vatsaani polttelee. Missä vaiheessa näistä jatkuvista huolien päivistä sairastuu. Juuri kun aloin voida paremmin, huolettomammin, tulevaisuutta suunnitellen.

Istun Tuhkimon lailla vaunujen muuttuessa takaisin kurpitsaksi. Vaikkei nyt laitosta vaunuiksi voisikaan kutsua. Ajatuksia risteilee, aamu jo alkaa sarastaa. Alan läpikäydä itsesäälisiä kuvitelmia siitä miten tytär aikojen päästä kuulee äitinsä kuolleen. Se ehkä herättelee hänet jos herättelee. En tiedä. Joskus miettii mikä hän on.

Mielestäni hän ei vielä ole narkkari, niin kauan jos vain pössyttelee kannabista, vaikkei sekään tietenkään hyväksi ole kuten ei alkoholi eikä tupakkakaan. Mutta ennen pitkää hänestä se tulee. Tarpeeksi monta vuotta kun jää jälkeen, syrjään kaikesta, kun pakenee koulua ja virkavaltaa koditonna taivasalla vaikka nyt kavereilla yöpyä voisikin.

Tarpeeksi kauan kun elää epäsäännöllisesti, harkintakyky alkaa pettää.

17.5.2012

Tyttären iso veli saa yhteyden. Siellä tyytyväisinä nukkuivat keskellä päivää poikakaverin luona. Olen huojentunut ainakin yöllisistä ajatuksista pois. Alkaa taas laulattaa ja hassuttelen nuorimmaiselleni enkä välitä vaikka sieltä tuleekin sitä tyypillistä teinivastausta. Sisäänpäin kuitenkin vain nauraa kun ilahtuu itsekin sisko kuulemastaan.

Päivien edetessä ahdistus on jokaisen nurkan takana. En kestä lukea ihmisten vähäpätöisiä ”huolia” facebookissa. Eräs äiti suree ja pelkää kun hänen 16v tytär päässee vaihto oppilaaksi. Suree jo valmiiksi eroa. Ja voi miten ilosta itkisin jos tyttäreni asiat olisivat noin hyvin! Että kävisi kouluja ja vielä saisi niin valtavan tulevaisuuden pääoman kuin vaihto oppilaaksi pääsyn!

Kyllä usein on miettinyt, senkö vuoksi minun elämäni on täynnä ollut murheita, koskapa osaan iloita vähästä, nauttia siitä, mitä tavallinen ihminen ei kenties edes huomaa iänikuisilta valituksiltaan. Olen huomannut asian jo lapsuudessa. Kai olisin liian onnellinen jos olisin saanut elää kaikin puolin tavallisen ihmisen elämän.

Tytär on myöntänyt veljelleenharmitelleensa tekostaan, sanoo ettei hänellä niinkään ole vastustus sinne menosta. Eipä vain saa lähdettyä. Hakekoot sitten hänet poliisien kanssa.

Kaikki vain on yhä niin kovin epätodellista.

17.5.2012

Ollessani Occupy tapahtumassa pääsin siellä aivan ex tempore keskusteluryhmään lasten ja nuorten asioissa. tutustuin siellä vanhimman tyttäreni ikäiseen äitiin jonka 1,5 v lapsi oli huostaan otettu kun hän oli erehtynyt mennä hakemaan apua väsymykseensä. Onhan meitä kansalaisia kehoitettu hakemaan apua heti jos siltä tuntuu. Lopputulema hänenkin kohdallaan oli sitten tämä järjetön ja väkivaltainen teko, huostaanotto. Luonnollisesti hänelläkään ei ollut mitään normaali äidin väsymistä kummempaa.

Meidän tapauksessa en itse tiedä ratkaisua. Aikanaanhan toivoin sitä erityisopetusta, mutta milloinkaan missään ei ollut sitä tarjolla tai jos olikin niin aina juuri minun lapseni kohdalla paikat olivat jo täynnä tai jotain. Näinhän se meidän historia on mennyt. Ovet ovat suljetut nenämme edestä, vaikka kaikkialla muka kehutaan suomalaista koulujärjestelmää.

Tässä kokouksessa mukana olo vahvisti minussa sitä, että olen normaali kunnollinen äiti, toisin kun on tunne lukiessa sosiaalitoimen epämääräisiä lausuntoja jostain huolesta. Huoli ja kouluja käymättömyys ovat syyt tyttäreni huostaanottoon. Kuulin että se on laitonta, mutta minulla ei ole tiedossa muuta ratkaisua, vaikken totta totisesti pidä tästä ratkaisusta, että lapseni elää laitoksesta josta ahdistuneena karkaa.

Mietin miten ”helppoa” olis olla varakkaana tässäkin asiassa. Muuttaisimme vuodeksi jonnekin vaikka vapaaehtoistyöhön. Olen varma että tytär ja molemmat lapseni tulisivat muuttuneina ja henkisesti kasvaneina takaisin. Nyt sen sijaan on vain kitkuteltava tässä surkeassa bisneksiin sekautuneessa maassa totisten torvensoittaja viranomaisten säestyksellä.

kukkapenkistä varastetut

TYTÄR JA KARKUREISSU

2012/06/

Kesä on alkamassa. Tytär karkureissulla laitoksesta. Jälleen ollaan tässä pattitilanteessa, että tytär haluaisi olla myös kotona poikakaverinsa kanssa, mutta tämäpä ei nyt käy.

Koska tytär kärsii rangaistusta kouluja käymättömyydestään, otetaan hänet kiinni ja vangitaan laitokseen kauas pois kotoaan koko kesäksi mikäli hänet löydetään. Löydetään hengailemasta kavereidensa, tai sisarustensa kanssa tahi löydetään äitinsä luota. Äitinsä joka on tietääkseni aivan täyspäinen ja tolkullinen sekä kelpo äiti.

Tosin sisarustensa eikä äitinsä luo tytär enää uskalla mennä kiinni ottamisen pelossa. Onhan hänellä toki melkoinen rikollistausta. Aloittanut lintsaamisen seiskalta. Ensin tuli ne korva- ja nielusairaudet. Siitä alkoi vaarallinen kierre. Alkoi tuntua, ettei kehtaa mennäkään enää kouluun. Sitten alkoi koulusta kesken kaiken lähtemiset. Kieltämättä tyttäreni on ollut aina melko levoton luonne. Ollut vaikeuksia jaksaa olla paikoillaan ja keskittyä. Ajattelin usein ettei hänellä kuitenkaan voi olla ADHD:tä koska osaa olla hiljaa, ei häiritse sisäisellä levottomuudellaan muita.

Kukaan ei tässä vaiheessa puhunut tukitoimista, sanottiin vain ettei hänellä ole oppimisvaikeuksia. Hänestä kuitenkin on nähnyt aivan varhaisesta lapsuudesta saakka, että hän on hiukan erilainen. Olen kuitenkin yksin saanut pitää tuntemiseni. Ja on kai niin, ettei tyttäreni kuulu varsinaisesti mihinkään kategoriaan. Epämääräinen tapaus kaikin puolin.

Paitsi nyt, nythän hänet on kategorisoitu syrjäytyneiden nuorten osastolle. Hänestähän totisesti ei voi enää kasvaa mitään hyvää.

Kouluja käymätön nilkki, hyvänen aika.

No niin.

Kasilla siis jatkui sama peli ja lasta ja minua äitinä palloteltiin edes takaisin. Sosiaalitoimi esitti huolensa. Saimmekin apu- ja tukitoimia kotiin. Mikään ei kuitenkaan ollut sitä, jota alunperinkin toivoin. Erityistukea kouluun tai ihan erityiskoulua. Kaikki erityiskoulut olivat täyttyneet joka kerta juuri meidän lapsemme kohdalla. Hyvin varhain alettiin puhua sijoituksesta nuorisokotiin. Mielessäni ihmettelin mitä tämä kaikki oli, että enkö vain ymmärtänyt miten vakavasta asiasta oli kyse. Hautasin sen vuoksi ajatukseni ja toiveet erityiskouluista tai ryhmistä. Tosin väsyin itsekin jossain vaiheessa siihen, kun mikään normaali ei tepsinyt lapseeni. Neuvoja sateli toki, pistät kuule vain kuriin sen lapsen. Kyllä kuule jos olisi minun tytär niin tulisi semmoiset tupenrapinat ja muuta ällistyttävän nerokasta ohjetta. Ei auttaneet tuppeet eikä rapinat.

Sitten suostuin kipeään päätökseen tyttären halutessa koettaa muutosta ja muuttaa isälleen toiselle paikkakunnalle. Lastensuojelu tuki tätä päätöstä ja minä peloistani huolimatta. Olihan toinen vaihtoehto vain nuorisokoti, jonka vankilamaisesta tavasta en äitinä sielun surminkaan saattanut pitää. Olihan se niin vastoin kaikkia humaaneja tapoja kohdata ihminen, etenkin kuorestaan puhkeava nuori, aukeava kukka.

Eivät säännöt olleet pahasta, vaan osa henkilökunnasta oli aina sitä, jonka tapa kohdata nuori oli vähintäänkin kyseenalainen. Vain tämä tapa soti ja yhä sotii minun näkemystäni hyvästä tavasta kohdata aikuisuuteen kulkeva nuori. Se on minusta tärkein juttu mitä voi olla! Se jos mikä ratkaisee millaisena nuori näkee tulevan maailmansa huoneen, sillä yhdellä oven aukaisulla nuori tämän kaiken näkee. Tämän jonka me vanhemmat tarjoamme nuorillemme nähtäväksi.

Olemmeko me esimerkillisiä ovenaukaisijoita? Valitettavan usein sitä ei ole ammatillinen osaaja, no ei kyllä usein vanhempikaan, eipä sillä.

Ylipäätään vanhemmat tässä hukassa onkin! Se on taas jo toinen tarina.

Itse vielä kestän näitä alemman kehittymisen asteen kasvatusmetodeja, mutten niitä kestä oman lapsen kohdalla toteutettavan.

No niin.

Siitä alkoi kuitenkin lopullinen syöksykierre alas. Kuukausi oli reipasta koulunkäyntiä. Sen jälkeen loputtomien lintsausten sarja. Puoli vuotta ja jouduin muuttamaan nuorimmaisen lapseni kanssa samalle paikkakunnalle tyttäreni luo, mutta paljoa ei ollut enää tehtävissä. Rikolliskierre alkoi olla toivoton. Aloimme kokeilla tukitoimena nuorisokotia vaiheittain, paikkaa josta käsin tuettaisiin lapseni koulunkäyntiä sekä sitä että lapseni tulisi myös kotiin. Siinä vaiheessa tytär oli löytänyt poikakaverin joka ei syystä tai toisesta tullut myös minun luokseni, vaan he pysyttelivät aina poikakaverin luona. Asuimme samalla paikkakunnalla suurehkossa kaupungissa ja oli minulle toki matkaa bussilla.

Tämäkään toimenpide ei enää auttanut. Tytär jatkoi lintsaamista ja koulusta myös annettiin ymmärtää, että tervemenoa. Sijoitus tapahtui sitten eräs marraskuun viikonloppu kun tytär itse oli soittanut hätänumeroon huolestaan itsensä suhteen. Alkoholia löytyi verestä. Paikka oli sijoituksena väliaikainen kriisiytyneiden paikka ja tytär(15v silloin) kävi sieltä käsin koulua jo melko hyvin, mutta koulu ei enää uskonut tyttären mahdollisuuksiin, olihan hän jo kerran jäänyt luokallekin.

Olin ihmetellytkin heille usein, miksei enää voinut suorittaa kesäisin ehtolaiskursseja joissa itsekin nuorena istuin joka kesä.

Joka tapauksessa olimme kaikki huojentuneita sijoituspaikan suhteen. Paikka vaikutti hyvältä ja kaikki pidimme laitoksen tavasta käsitellä nuoria. Ikävää oli se, että alusta alkaen tiesimme ettei siellä pidetä nuoria kauaa vaan ohjataan muualle.

Niin tytär on nyt sitten sijoitettuna psykiatriseen suuntautuvaan nuorisokotiin kotoa alle 200 km:n päässä. Asiaa on vaikeuttanut se, että hän on karannut paikasta jo kahteen kertaan. Varmasti ikävä suurin on uutta poikakaveria ja toki vanhempia ja sisaruksia, äitiä. Kolmen kuukauden aikana hän on ollut laitoksen sisällä vain kolmisen viikkoa.

Äitinä olen huolissani hänen terveydestään, lukuisista vaivoistaan joita nyt ei pystytä hoitaa koskapa hänen on pysyteltävä visusti piilossa myös äidiltä. Äidin velvollisuushan on ilmoittaa hänen uuteen ”kotiinsa” mikäli hän tulisi nyt luokseni!

Talvella ehdotin hänelle että tapaisimme jossain muttei hän uskaltanut koska pelkäsi että olen järjestänyt ansan. Itsekin pelkäsin, että joku saisi tietää ja joutuisin kenties nähdä miten tytärtäni vietäisiin käsiraudoissa. Olihan hänellä tämä rikollistausta, tolkuton koulusta lintsaamisen rikos.

Viimeksi tapasin tyttäreni äitienpäivänä, jolloin hän sai tulla päiväksi minua tapaamaan mutta karkasi juuri ennen ohjaajan saapumista. En tiedä mitä tehdä. Toisaalta kouluja pitäisi käydä (nyt jo toisen kerran luokalle jäänyt).

Sosiaalitoimella on esittää vain huolensa. Huoli on alunperinkin sijoituspäätöksen syy.

Olen äitinä hyvin hämmentynyt ja väsynyt tähän kummalliseen elämäämme. Olen ”kasvattanut” muut lapseni yliopistoihin, ammattikorkeakouluun, ammatillisiin oppilaitoksiin, täysin siis yhteiskuntakelpoisuuteen paitsi tämän yhden.

Olen vain miettinyt, että näinköhän yhteiskunta väkipakoilla vangitsemispäätöksillään kasvattaa näistä vastarannan kiiskeistä yhteiskuntaan kelvollisia, vai olisiko voinut olla toisia keinoja? Rakentavampia keinoja? Nykyisinhän on jopa ammattinimikkeinä Etsijät, jotka etsivät karanneita nuoria kuin entisaikaan rankkurit pyydystivät pannattomia koiria!

Ennen oli muitakin keinoja. Lapsi karkasi vaikka merille, kun koulu ei maittanut. Nyt ei ole vaihtoehtoina muuta kuin sijoitus ja loputon tuska siitä että on laillisesti väärin tavata karannutta lastaan. Jos lapseni tulee ovestani sisään nyt kesän juuri alkaessa, emme voi lähteä mökeille emme mummoloihin lepäämään tästä 1,5 vuoden piinasta vaan minun tulee ilmoittaa poliisille, että täällä se hurja rikollinen on, tulkaa hakemaan hänet ja yleensä poliiseja on neljä kappaletta plus lastensuojeluviranomainen.

Haloo kuuleeko maailmanmeno, onko tässä mitään järkeä?

Occupy Helsinki 12.5 2012

OCCUPY-LASTEN- JA NUORTEN HYVINVOINTI

2012/06

16.5.2012

Uni keskeytyy. Mietin missä tyttäreni on. Mihin tämä kaikki vielä päätyy.

Viimeinen kuva hänestä äitienpäivänä kotona käymässä. Onko kuva vielä jonain päivänä lehdessä.

Pitäisikö ilmoittaa jo nyt kaikkialle Suomen poliiseille. Tyttäreni poikaystävä oli aikeissa kaverin kanssa lähteä telttailemaan näihin aikoihin. Nythän he lähtisivät mikäli yhtään ymmärtävät että ainoa hetki olisi lähteä saman tien. Kuvittelen milloin tulee sairaalasta ilmoitus. Olihan hänellä kaikki tutkimukset kesken. Jotain häikkää jota lääkärit eivät suostuneet kertoa laitokselle. Rajut päänsäryt ja kaikki muut.

Sairaalaan tämä päättyisi ennen pitkää. Välttelisivät toki viimeiseen saakka.

Sitten vihan tunne. Enää en anna edes anteeksi tätä, vaikka aina annan. Valtava pettymys, sainhan järjestettyä hänelle ensimmäisen lomapäivän, äitienpäiväksi. Tässä oli lopputulos.

Toivon että hän joutuisi selkä niin seinää vasten, että olisi mieluummin laitoksessa. Silti pelkään, kauhulla odotan mitä tuleman pitää.

Omaakin vatsaani polttelee. Missä vaiheessa näistä jatkuvista huolien päivistä sairastuu. Juuri kun aloin voida paremmin, huolettomammin, tulevaisuutta suunnitellen.

Istun Tuhkimon lailla vaunujen muuttuessa takaisin kurpitsaksi. Vaikkei nyt laitosta vaunuiksi voisikaan kutsua. Ajatuksia risteilee, aamu jo alkaa sarastaa. Alan läpikäydä itsesäälisiä kuvitelmia siitä miten tytär aikojen päästä kuulee äitinsä kuolleen. Se ehkä herättelee hänet jos herättelee. En tiedä. Joskus miettii mikä hän on.

Mielestäni hän ei vielä ole narkkari, niin kauan jos vain pössyttelee kannabista, vaikkei sekään tietenkään hyväksi ole kuten ei alkoholi eikä tupakkakaan. Mutta ennen pitkää hänestä se tulee. Tarpeeksi monta vuotta kun jää jälkeen, syrjään kaikesta, kun pakenee koulua ja virkavaltaa koditonna taivasalla vaikka nyt kavereilla yöpyä voisikin.

Tarpeeksi kauan kun elää epäsäännöllisesti, harkintakyky alkaa pettää.

17.5.2012

Tyttären iso veli saa yhteyden. Siellä tyytyväisinä nukkuivat keskellä päivää poikakaverin luona. Olen huojentunut ainakin yöllisistä ajatuksista pois. Alkaa taas laulattaa ja hassuttelen nuorimmaiselleni enkä välitä vaikka sieltä tuleekin sitä tyypillistä teinivastausta. Sisäänpäin kuitenkin vain nauraa kun ilahtuu itsekin sisko kuulemastaan.

Päivien edetessä ahdistus on jokaisen nurkan takana. En kestä lukea ihmisten vähäpätöisiä ”huolia” facebookissa. Eräs äiti suree ja pelkää kun hänen 16v tytär päässee vaihto oppilaaksi. Suree jo valmiiksi eroa. Ja voi miten ilosta itkisin jos tyttäreni asiat olisivat noin hyvin! Että kävisi kouluja ja vielä saisi niin valtavan tulevaisuuden pääoman kuin vaihto oppilaaksi pääsyn!

Kyllä usein on miettinyt, senkö vuoksi minun elämäni on täynnä ollut murheita, koskapa osaan iloita vähästä, nauttia siitä, mitä tavallinen ihminen ei kenties edes huomaa iänikuisilta valituksiltaan. Olen huomannut asian jo lapsuudessa. Kai olisin liian onnellinen jos olisin saanut elää kaikin puolin tavallisen ihmisen elämän.

Tytär on myöntänyt veljelleenharmitelleensa tekostaan, sanoo ettei hänellä niinkään ole vastustus sinne menosta. Eipä vain saa lähdettyä. Hakekoot sitten hänet poliisien kanssa.

Kaikki vain on yhä niin kovin epätodellista.

18.5.2012

Ollessani Occupy tapahtumassa pääsin siellä aivan ex tempore keskusteluryhmään lasten ja nuorten asioissa. tutustuin siellä vanhimman tyttäreni ikäiseen äitiin jonka 1,5 v lapsi oli huostaan otettu kun hän oli erehtynyt mennä hakemaan apua väsymykseensä. Onhan meitä kehoitettu hakemaan apua heti jos siltä tuntuu. Lopputulema hänenkin kohdallaan oli sitten tämä järjetön ja väkivaltainen teko, huostaanotto. Luonnollisesti hänelläkään ei ollut mitään normaali äidin väsymistä kummempaa.

Meidän tapauksessa en itse tiedä ratkaisua. Aikanaanhan toivoin sitä erityisopetusta, mutta milloinkaan missään ei ollut sitä tarjolla tai jos olikin niin aina juuri minun lapseni kohdalla paikat olivat jo täynnä tai jotain. Näinhän se meidän historia on mennyt. Ovet ovat suljetut nenämme edestä, vaikka kaikkialla muka kehutaan suomalaista koulujärjestelmää.

Tässä kokouksessa mukana olo vahvisti minussa sitä, että olen normaali kunnollinen äiti, toisin kun on tunne lukiessa sosiaalitoimen epämääräisiä lausuntoja jostain huolesta. Huoli ja kouluja käymättömyys ovat syyt tyttäreni huostaanottoon. Kuulin että se on laitonta, mutta minulla ei ole tiedossa muuta ratkaisua, vaikken totta totisesti pidä tästä ratkaisusta, että lapseni elää laitoksesta josta ahdistuneena karkaa.

Mietin miten ”helppoa” olis olla varakkaana tässäkin asiassa. Muuttaisimme vuodeksi jonnekin vaikka vapaaehtoistyöhön. Olen varma että tytär ja molemmat lapseni tulisivat muuttuneina ja henkisesti kasvaneina takaisin. Nyt sen sijaan on vain kitkuteltava tässä surkeassa bisneksiin sekautuneessa maassa totisten torvensoittaja viranomaisten säestyksellä.

HYVINKÄÄN AMPUJAN AIKOIHIN

2012/06

Tyttäreni aikoo todellakin viettää kesälomansa normaali ihmisten tavoin, enkä pane vastaan niin kauan kuin jättää päihteet rauhaan.

A-studiossa haastatellaan Hyvinkään ampumisten tiimoilta dosentti Matti Rimpelää ja sisäministeri Päivi Räsästä toukokuussa 2012. Matti Rimpelä yksi niitä harvoja jotka näkee asioiden todellisen laidan ja ennen muuta osaa ilmaista asiat selkein sanoin.

http://areena.yle.fi/tv/1532031

Hyvinkään ampujan tiimoilta keskustelussa sivuuttiin myös huostaanottobisnestä.

Todellakin olin iloisesti yllättynyt! Todettiin suoraan, että 20v sitten oli 10 000 lasta lastensuojelun piirissä ja 70 000 ennaltaehkäisyssä. Nyt luvut ovat päinvastaisia koska tehdään vain korjaavia toimenpiteitä, ei ennalta ehkäisevää. Että ollaan valmiit maksamaan perhekodeille järkkyjä summia sen sijaan, että maksettaisiin oikeiden kotien auttamiseen. Ehdotettiin ettei tilanteeseen auta enää mikään kouluterveydenhuollon lisäys vaan KOKO vanhan järjestelmän romuttaminen. Kaikki tuli tiivistelmänä heidän suustaan!

Kun talouselämä on korotettu uskonnon, isänmaan ja moraalisen auktoriteetin rooliin, myös kasvatus on mukautumassa pelkäksi hyödyn välineeksi. Kilpailukyky ja tehokkuus ovat lastenkasvatuksenkin välineellistäviä moraalinormeja.

”Kun joku kieltäytyy kävelemästä samaan tahtiin, hän ehkä kuulee

toisten rumpujen äänen” Henry David Thoreau, Elämää metsässä

——————————

SISÄSIISTEJÄ JA SALONKIKELPOISIA ÄITEJÄ


21. TAMMIKUUTA 2012

Tämä ei tule olemaan minkään sisäsiistin äidin kirjoitusta niistä päivistä ja kuukausista kun oma lapsi on sijoitettu laitokseen.

On jopa pelottavaa puhua ääneen, sillä ajan kuluessa olen alkanut oppia varomaan jopa sosiaalitoimea, tahoa jolta ensin apua pyysin ja jonka avun varassa yhä olen lapseni suhteen.

Olen alkanut väsyä kaiken kaikkiaan, siihenkin, että itsekin olen ikään kuin suurennuslasin alla, lapsestani puhumatta, kasvatusmetodini ovat ikään kuin asetettu joissain kohdin kyseenalaisiksi tai sitten kuvittelen kaiken vain sen vuoksi, että itsetuntoni äitinä tässä mylläkässä on alkanut romahdella päivä kerrallaan, yksin kun asian kanssa olen.

En ole milloinkaan ollut oikein samaa mieltä yhteiskunnan kanssa, sen aikojen saatossa kovin heilahtelevaisista metodeista ja asiantuntijoista mm. kasvattamisen saralla.

Ainakin meillä täällä Suomessa on tapana, että pikkiriikkiseen maahamme mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Ei yhtään enempää.

Jo neuvola aikana esikoisen kanssa(30v sitten) vaikeudet alkoivat. Satuin nimittäin omaamaan omat mielipiteeni. Mm luotin omaan äidin vaistooni alusta alkaen sekä maalaisjärkeeni. Mutta se ei herättänyt luottamusta neuvola tädissä, joka kai oli tottunut niihin milloin mistäkin pikku tuhinasta aina niin kovin huolestuneisiin äiteihin.

Jouduinkin heti tämän tädin hampaisiin, koska hän taatusti havaitsi välinpitämättömyyteni joidenkin naurettavien palikkatestienkin suhteen. Jokainen lapseni kun sattui vielä olemaan lähestulkoon aina hiukan omanlaisensa. Ehdottomasti älykkäämpiä kuin mihin neuvoloiden palikkatestit edes kykenivät ymmärtämään, mutta tätä tietenkään en koskaan olisi ääneen sanonut.

Toki he olisivat oitis pitäneet minua äitinä joka kuvittelee omistavansa  suuriakin neroja, kun kyse kuitenkin oli vain heidän typeristä palikoistaan. Ne nimittäin alensivat testattavien älykkyyden.

Nytkin, kun seuraan sivusta tämän ajan höpinöitä vaikkapa nyt unikouluista sun muista niin hohhoijakkaa. Ei voi kuin naureskella tämän hienosto maan siistejä pinoja kaikkialla, pinoja joihin meidän kaikkien olisi mahdollisimman nopeasti asetuttava.

Itse en ole ollut milloinkaan pinossa, enkä siisti, olen ollut kovin ryttyinen, suorastaan töhriintynyt ja pureskeltu mytty, mutta olenpahan vain ”kasvattanut ”nuo 6 lasta maailmalle ja hyvinhän nuo yliopistojaan ja ammattiopistojaan suorittavat.

Elikkä en todellakaan ole ketään erikseen kasvattamalla kasvattanut, siinähän nuo ovat eläneet, rinnalla kasvaen. Nähneet monenlaista mukavaa päivää, mutta nähneet myös monenlaista kurjuuden päivää, monenlaisen osattomuuden  tähden. Sairauden, työttömyyden, köyhyyden, avioeron, monen muun ennalta arvaamattomuuden tähden.

Mutta niin vain on kasvanut heistäkin hienoja yksilöitä. Olen heistä jokaisesta kovin ylpeä. Joku psykologi, sosiaalikasvattaja tahi muu voisi kauhistella elämämme montaa asiaa, montaa asiaa olen itsekin ”kauhistellut” elämässämme, toivonut todellakin asioiden olevan toisin, vaan kuinka ihmeessä kuitenkin ollaan tässä, hieno perhe olemassa!

Tämä yltäkylläisyydenkö maa on tehnyt kaiken niin monimutkaiseksi ja vaikeaksi, hysterisoidaan milloin mitäkin. Sitä minä en ymmärrä. Ei ihme sitten että kasvaa herkkähipiäistä väkeä. Ei tarvitse olla kuin sähköt poikki pari päivää niin johan alkaa itku.  Saatikka kun tulee isompi katastrofi.

Ja vaikken sisäsiistiksi itseäni sanoisi, niin vallan salonkikelpoinen äiti olen siitä huolimatta. Sen uskon ja luottamuksen haluan säilyttää kaiken tulevankin keskellä ja muistelen kiitollisena niitä ihmisiä jotka ovat minua kannustaneet elämässäni ja hyvänä äitinä pitäneet, vaikka tällainen hiukka boheemimpi tapaus tähän systeemiin olenkin ollut.

Haluan vielä ennen alkavia päiväkirjamerkintöjä sanoa :

Olen erityisen ylpeä tyttärestäni joka nyt kiltisti yrittää laitoksesta käsin jaksaa käydä peruskouluaan loppuun. Koulu kun on takkuillut pahan kerran seiskaluokalta alkaen lintsausten vuoksi, kunnes nyt laitoksesta käsin asiat ovat alkaneet sujua paremmin. Eivät riittävän hyvin vielä, mutta huomattavasti paremmin. Takapakkeja on tullut jonkin verran.

Opettajat ovat edelleen huolissaan tulevista mahdollisista nelosista ja minäkin olen huolissani. Se että syksyllä oli 280 poissaoloa vaikuttaa siihen että sijoitusajan 20 tunnin poissaolo on ehkä joidenkin mielestä yhä liikaa, mutta minun mielestäni äitinä varsin hyvä yritys lapseltani se, että suurimman osan ajastaan nyt on käynyt koulua.

Lapseltani joka ei ole kenties halunnut /voinut kasvaa ihan samalla tavoin kuin muutkin. Sopeutua pinoon.

Monta mutkaa on matkassa varmasti vielä ja asiat pelottavat ja ahdistavat minua todella paljon ja miten paljon tytärtäni, sitä en edes tiedä. Ahdistus siitä, että pääseekö tytär kotia milloin, mihin hän seuraavaksi joutuu tuosta sijoituspaikasta missä nyt on väliaikaisesti. Saako käydä omaa kouluaan loppuun, jota itse toivoo.

Ahdistaa myös tämä rangaistukseen perustuva kasvatustapa, jota niin helposti kaikki ”asiantuntijat” tuntuvat tuputtavan itsestään selvyytenä. Minun metodeihini se ei ole milloinkaan kuulunut. Jonkunlainen sanktio kyllä, mikäli siihen ei liity antajan taholta millinkään vertaa jotain omaa historiansa kostoa tm (jota hän ei tietenkään myöntäisi).

Haluan silti luottaa niin paljon kuin kykenen tähän systeemiin, tämän yhteiskunnan apuun. Jaksaa olla nöyrä. Jaksaa keskustella palavereissa, jaksaa ymmärtää joskus luutuneitakin ajatustapoja, byrokratian rattaita jossa nyt olemme täyttä totta, jaksaa ymmärtää tytärtäni, sitä ettei hän jaksa aina olla enkeli, kuten sanoi viimeksi kun viikonloppu meni överiksi.

Lasten suojelu teki ainakin viimeksi inhimillisen ratkaisun kun suostui toiveeseemme, että ei kiitos sitä paikkaa mikä oli hilkulla jo tulla.

SILLOIN KUN KAIKKI OLI VIELÄ HYVIN

Nyt on mennyt viikko hyvin lapsella. Itse olen käynyt ulkoilemassa siitä syystä, etten sekoa kauhuun ja hätään. Haluaisin lapseni pian kotiin elämään normaalia elämää pikkuveljensä kanssa.

Olen koettanut suhteuttaa asioita sotiin ja nälkää näkeviin lapsiin, mutta miksei se auta. Toivon että joku näkökulma auttaisi.

Mietin hysterisoinko minä vai mikä. Onko tämä maailmanloppu tässä ajassa? Ei voi karata merille kuten ennen, tai interreilaamaan ja mennä sitten töihin. Miksi kaikesta on tullut näin ahdasta ja niin kovin vaihtoehdotonta elämää? Ja vain Suomessako vaiko kaikkialla länsimaissa?

Onko tässä muka joku järki että maassamme huostaanotetaan lapsia, heitä karkailee mitä ahtaammalle he joutuvat, heitä etsiskellään sitten yhteiskunnan varoin, jotkut päättävät päivänsä. Tämä minua pelottaa ja ahdistaa. Onko tämä oikea systeemi ylipäätään huolehtia lapsistamme?

Rukoilisin jos osaisin ja uskoisin.

Rukoisin jos uskoisin

24. TAMMIKUUTA 2012

Miltei mahdotonta saada painajaismaista oloa pois. Joka aamu sitä herää tunteeseen kuin olisi kuoleman sairaus perheen yllä. Soitan tyttärelle iltamyöhällä. Itkee siellä, on saanut hiukan palautetta valehtelusta, eikä pääse kotilomalle tiistaina. Sanoo että haluaisi elää normaalia elämää omassa kodissa, ettei jaksa enää tällaista. Tiedän että lapsen pelkkä huone siellä on ankea ja nyt kun huonekaverikin muutti muualle niin varmasti on yksinäinen olo.

Katsoin vielä vahingossa illalla Usassa olevasta eristysvankilasta ohjelman ja olo entisestään kurjistunut, tottakai. Tulihan siinäkin selväksi, miten väärä keino ihmisen muokkaamiselle on rangaistus ja etenkin nyt eristäminen ihminen kymmeniksi vuosiksi yhteen pieneen koppiin. Sehän ylittää joa aivan kaikki inhimillisyyden rajat kymmenkertaisesti. Mutta Usa se osaa nämä hommat. Hieno maa. Sivusta vaan on tämäkin nähtävä eikä mitään voi tehdä.

Mutta olen sitä mieltä, että tytär tarvitsee kyllä kaiken tuen jotta tuosta koulusta nyt jotenkin selviäisi. Miten saada häneen valettua luottamusta ja uskoa, toivoa, iloakin kaikesta huolimatta. Että vuosi kaksi on elämässä hyvin lyhyt aika ja miten erilaisena maailma avautuukaan 18- vuotiaalle kuin 16 -vuotiaalle. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.

Viimeksi kun tytär oli kotona niin aamulla herätessäni huomasin miten pikkuveli oli kömpinyt yöllä siskonsa sängyn viereen lattialle. Riipaiseva näky. Onhan tämä muuttanut myös hänen elämäänsä radikaalisti.

Vielä kaksi vuotta sitten talossa oli elämää, riitaa ja rakkautta kun pikkuveli kolmen nuoren naisen keskellä koetti sinnitellä ja puoliaan pitää. Nyt kun kaksi tytärtä jo aikuisia ja nyt tämä vuosi eletty ihan vaan kaksistaan nuorimmaisen pojan kanssa. Kriisapua tarvittaisiin vissiin molemmat tähän hiljaisuuteen ja outouteen.

Kyllä riistolta tuntuu. Ja silti, mitä muutakaan olisi voinut tehdä, kun koulu ei maittanut vaan kesken päivää lähdettiin omille teille. Liian usein. Ihmiset sanovat että no siinähän tietää poissaolleensa. Kyllä on julmaa ja helppoa tuo todeta.

25.1.2012

Katsoin Teemalta Cannesissa palkitun toteen perustuvan elokuvan Luokka. Se pohjautuu ranskalaisen opettajan luokkaan, opetukseen ja oppilaisiin. Erityistä huomiota kiinnitti siinä jatkuva vuorovaikutus opettajan ja oppilaiden välillä. Oppiminen tapahtui jatkuvan väittelyn kuluessa. Opettaja ei keskeyttänyt oppilaita muuta kuin kehotti hillitsemään volyymia välillä. Aivan upeaa katsottavaa. Samoin opettajien huoneessa käytiin säännöllistä yhteisarviointia jossa oli joka kerta luokan oppilas edustajia mukana.

Eläissäni en ole Suomessa tuollaista nähnyt. Täällähän on vain kiltisti kuunneltava opettajan yksinpuhelua, täällä ei pääse ylipäätään kehittymään minkäänlaista vuorovaikutteista käyttäytymistä.

Meillä kyräillään ja kuuhistellaan, puhutaan selän takana. Elokuvassa lopulta erotettiin luokan ”häirikkö” Suleiman niminen poika. Se suretti opettajaakin, mutta muut päättivät asian hänen puolestaan. Rakastuin opettajaan ja oppilaisiin kuin itse olisin ollut siellä apu opena. Vertasin mielessäni myös sitä, olisiko tyttärellemme tapahtunut siellä se mitä on tapahtunut täällä. Ettei mukautettua opetusta alun alkaenkaan ole saatu vaan laitokseen laitetaan, pois perheestä.

Miksei ole perhetyöntekijöitä vaikka kotiin, miksi pitää mennä näin pitkälle. En tiedä vastausta mikä olisi parempi keino, mutta intuitioni sanoo, että Suomen systeemissä on jotain pahasti vialla. Meillä lapset ja nuoret voivat todella huonosti, on huostaanottoja vaikka kuinka paljon, kunnilta uppoaa rahaa järjettömät määrät, päivää kohden per lapsi on muka kuluja sen verran kuin kokonainen perhe saa kuukaudessa toimeentulotukea.

Tässä systeemissä haisee palaneen käry. Mikä se on, en tiedä, mutta yhteiskunta on mennyt liian pitkälle ottaakseen ikään kuin holhottavakseen yksityisen perheen lapset. Toki ymmärrän se, jos perheessä on suuria vaikeuksia, ettei todellakaan millään keinoin jakseta. Mutta tulisi ottaa huomioon yksilö, ei joukkio jota jostain ylhäältä samoin säännöin hallitaan.

Sostoimesta tuli puhelu kun olin kaupungilla. En vastannut. vastaan huomenna kun kerään yön yli voimia koitokseen. Pelko, mitä taas tuleman pitää. Sanotaanko sieltä, että nyt on lapsen suostuttava menemään vaikka mihin jotta koulu saadaan käydyksi loppuun vai sanotaanko sieltä että nyt olisi löytynyt sellainen hyvä paikka lähiseudulta että käydäänkö tutustumassa.

Miksi tavallaan koko ajan vastustan vaikka samalla tiedän että lapsen on koulu saatava suoritetuksi. Johtuuko se siitä, että systeemi on liian joustamaton, pakkopaita ja rangaistukset ovat oven takana odottamassa koko ajan.

Sain onneksi ladattua tyttärelle saldoa tänään. Koetan saada unen. Minun on pakko yrittää pitää itsestäni huolta ihan vaikka sitten robottimaisesti, en saa luovuttaa, en saa alkaa uskoa olevani jotenkin huonompi kuin muut.

28.1.2012

Perjantai. Tytär lomalle. Anna luvan mennä ensimmäiseksi yöksi poikakaverinsa luo, koska hänellä loppuviikko äidin luona oloa. Hiukan jännittää, meneekö kaikki hyvin, mutta pakkohan se on kokeilla luottamusta yhä uudelleen. Miten paljon olen huolissani vain sen vuoksi ettei tule sanomista yhteiskunnan puolelta ja minkä verran olen aidosti itse huolissani.  Onhan jo 6 aiempaa lasta eläneet murrosikänsä, kolhineetkin, mutta selvinneet ehjin nahoin. Olisin aika päiviä sitten kaistapäistynyt jos huolehtisin joka ikisestä lapsen itsenäistymisen tarpeen kokeilusta.

Vai, olenko minä vain vastuuntunnoton äiti, itse apua siihen tarvitseva?

Hölmö olo jotenkin, ikään kuin tulisi jotenkin selitellä miksi annan lapseni olla yötä poikakaverilla. Vai onko tämä nyt vain herkistynyttä mielentilaani? Itse olin 14 vuotiaana niin rakastunut niin rakastunut. Olisin tehnyt mitä tahansa mikäli minun aikeitani olisi estetty. Koetettiinhan niitä estääkin muttei se mitään auttanut tietenkään.

No, mikäli takapakkia tulee, sitten on varmasti pysähtymisen paikka. Huomenna tiedetään enemmän.

30.1.2012

Onnistunut viikonloppu takana. Tytär pääsi jo perjantaina, oli yötä poikakaverilla, loput yöt kotona maanantai aamuun saakka. Pikkuveli kömpi jälleen siskon sängyn viereen lattialle. Tuntui kotoisalle entisvanhalle kun heillä kehkeytyi pieni riitakin päivällä. Miten ihanalta sekin nyt tuntui kun kaikki se entinen niin väkivalloin oli päättynyt. Jouduin kyllä sanomaan moneen kertaan nytkin kotiintuloajasta ja tulikin sovitusti, mutta näkeehän sen että kavereilla on enemmän merkitystä kuin kodilla noin käytännössä. Ja toisaalta haloo, ketä nuorta kiinnostaa nyhvätä kotona mikäli on kavereita.  Itse aloin kyläluuhailun joskus 13 vuotiaana, eikä puhettakaan että 15 vuotiaana olisi minua juuri kotona näkynyt. Vai olenko ollut paha ihminen toimimalla sillä tavoin, siinä tapauksessa tyttärestänikin on tullut paha ihminen.

No, tuossa ei liene mitään pahaa niin kauan kun ei tapahdu vakavaa huumeiden tahi vakavaa alkoholin käyttöä tai muuta oikeesti vakavaa johon aikuisen tulee puuttua.

Ehkei tilanne olisi tämä, jos meillä olisi ollut aina varaa kuten muillakin erilaisiin harrastuksiin, talvisin laskettelua, hiihtoa, luistelua, matkustelua, vaan mihinkään harrastuksiin perheessämme ei ole koskaan ollut varaa. Luisteluun korkeintaan, vaikka harvoinpa koko perheellä olisi ollut omat luistimet samaan aikaan. Mutta kirppareilta sentään aina luistimia löytänyt, toisin kuin jo vaikkapa suksia joiden mallit muuttuneet niin nopeassa tahdissa, ettei siinä köyhempi kukkaroineen ole perässä pysy.

Mutta tämä puute mm luonut tilanteen, että perheemme ainoaksi harrastukseksi jäänyt yhdessä olo ja kun lapsia oli saman katon alla vielä useita, se toimikin, hehän olivat kuin elävä pelilauta,  mutta nyt kun meitä on enää vain äiti, poika ja tytär eri ikävaiheissa niin en ihmettele ettei kotona viihdy nuori jolla omat kaverit.

Miksi minun yhä täytyy tätä selitellä? Kenelle? Itsellenikö vaiko yhteiskunnan toimijoille? Tuskin sentään itselleni.

1.2.2012

Tänään oli välipalaveri. Siitä tuli sitten rankka koska selvisi tyttärelle ettei se oma koulu tule olemaan sittenkään mahdollista koska niin monta nelosta tulossa. Ei ole varaa jäädä kahta kertaa luokalle.

Tässä kulkee tyttären raja ja ymmärrän sen sinänsä. Enhän minäkään haluaisi koulun vaihtoa, mutta mitä muuta on jäljellä, jos koulu ei suju. Puhuu karkaamisesta. Niin pitkälle ei olisi halunnut mennä että se vaihtoehto tulee mukaan, mutta kyllä on kaikkemme tehty ettei tähän olisi tarvinnut mennä.

Pahinta se, ettei täältä Espoosta sitä paikkaa löydy vaan on muutettava jonnekin kauemmas. Sitä haluaisin protestoida mutta auttaako se protestointi kun paikkoja vaan ei ole? Yhteiskunnalla ei ole tarjota tähän minkäänlaista asiakkaan asiaa ajavaa tahoa, paikkaa jolta saada neuvoja ja apua!

Tytär haukkui ensi kerran minut siellä kaikkien kuullen, että äitikin se siinä nyt on samaa mieltä muiden kanssa ja sitten kotona itkee ettei hyväksy tällaista. Koetin sanoa että tällä kertaa ei asia niin ole, koska jos nelosia liika monta niin vaihtoehtoja ei enää ole. Että minäkin sen ymmärrän. Siinä tilanteessa minua pyrki naurattamaan, vaikkei asiassa mitään nauramista ollut, liekö siinä purkautui hämmennystä, surua, kaikkea kuormaa itkun sijaan. Jotenkin vaan tuntui koomiselta ja helpottavaltakin, että tytär uskalsi antaa tulla tuutin täydeltä, eikä enää istunut vain hammasta purren.

Huusi miten ilkeä olen kun nauran. No, myöhemmin viestiteltiin, taisi ymmärtää etten tahallani nauranut, että joskus kiperä tilanne saattaa purkautua nauruna.Ihan hölmöä minulta tietysti, äitinä

Loppupäivä on ollut rytmihäiriöitä, liekö syystä että ehti tulla nälkä ja söin kuukausien hiilaripaaston jälkeen yli puolet nuudeliannoksesta. Piti ottaa tuplasti lääkkeitä jotka nekään eivät oikein kunnolla helpota. Tekstaan tyttären kanssa siitäkin, että mitä pelkoja minun sairauteni on hänelle tuonut elämän aikana.  Jo pienestä lähtien kuulemma. Mitä tuollekaan asialla itse olisi voinut tehdä, kun sairaus vei vuoteeseen lukemattomat kerrat.

Jos olisi edes kokenut ulkopuolelta tulluttta turvaa, mutta ei. Yksin tuli jaksaa silloinkin aikanaan ennen eroa. Kun oli muka mies talossa.

Jos olisikin edes se turvaverkko. Sosiaalitoimi ja sijoituspaikka sitä jossain mielessä on, muttei mikään sellainen ole aitoa turvaa tuottavaa, missä liikkuu raha tai joku yhteiskunnalta ylhäältäpäin luotu systeemi. Itse on vain sen yksi tutkittava tilastollinen kohde luupissa, ei tunteva ja kokeva yksilöllinen ihminen.

Näin minä sen koen vaikka miten yritän kiitollisena olla avusta. Apu kun tässä tapauksessa on kuitenkin kyseenlainen. Kun niinhän se on että ensin yhteiskunta on luonut tietyn järjestelmän jonka tahtiin on tanssittava ja ellet siihen kykene, on yhteiskunta laatinut siihen turvajärjestelmän, eli eikös tässä kuitenkin kierretä vain kehää, joskus tuntuu vaan että niin kauas elämästä vieraantunutta kehää.

Satavuotta sitten ja vielä 50v sitten lähdettiin sinne merille 12 kesäisenä jos elämä ei muuten natsannut ja selvittiin ihan ihmisiksi. Onko se yhtään sen parempaa kuin tällainen isovelivalvoo systeemi, missä ihan kaikessa sinut on jo valmiiksi lokeroitu. Itse taistelen sitä vastaan joka päivä ja se tekee joskus elämästä raskaan.

Jos itse olisi voinut valita, sitä eläisi täysin omavaraisena jossain kaukana virastoista kaukana kaikesta tästä järjettömyyden systeemistä.

7.2.2012

Nyt on paikka selvinnyt. Lupaavaa on se, että paikka on enemmän painottunut psykiatriseen puoleen joten ollaan siis oikeilla jäljillä. Jostain syystä minulla on hyvä tunne, aavistus ja oli miten oli, se nyt on otettava koska asialla muutoinkin kiire. Viivästyttihän tuo Espoon paikan hylkääminen prosessia. Tätä ei hyljätä nyt, ei olisi varaa siinäkään mielessä, koska tämänhetkinen sijoituspaikka jo varoitteli asiasta. Siitä varoittelusta kyllä hiukan jäi ikävä tunne, aivan kuin tässä olisi jotenkin idiootti, mutta annoin mennä toisesta korvasta ulos, koetin ainakin urhoollisesti.

Tyttären isä kävi syömässä tänään hänen kanssaan ja puhuivat asiasta jonkin verran. Vaikuttaa siltä että tytär alkaa olla sopeutumassa, tajuaa tosiasiat. Oli kyllä puhunut että palaa sitten takaisin omaan kouluun, mitä kyllä epäilen. Mutta toivon että osaavat olla uudessa paikassa viisaita asiasta puhuttaessa. Ettei kenties kannata heti iskeä kylmiä tosiasioita pöytään, kun kuka tahansa vaikeiden asioiden äärellä kykenee nielemään vain palan kerrallaan.

Onhan kyseessä masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivä  nuori.

Olen iloinen siitä, kun Elimäellä on yksi lempipuutarhoistani, Mustilan Arboretum. Olen käynyt siellä useamman kerran, tehnyt pari lehtijuttuakin. Toivon että saan tilaisuuden kesällä käydä tyttären kanssa siellä. Olenko osannut milloinkaan lasteni kanssa niin nauttia niistä pienistä yhteisistä kahdenkeskisistä hetkistä, joita tyttären kanssa harvoin kohdalle osuu. Nytkin ajatus tuosta puutarhasta hänen kanssaan, sykähdyttää mieltäni lämpimästi.

Olen yhä ollut huonossa kunnossa sydämen vuoksi. Alakulo valtaa mielen helposti. Olen alkanut pelätä, onko minusta enää koulunkaan penkille vai joko on eläkettä alettava miettiä. Koetan jaksaa iloita pienistä asioista.

Viikonloppu oli upea kun vietimme kolmen lapseni syntymäpäiviä, tämän ”murheenkryyni” tyttäreni, sitten isomman siskon sekä veljen.  Molemmat jo aikuisia. Vanhinta lasta lukuun ottamatta kaikki lapset olivat paikalla, yötäkin, siskonpedeissä. Nautin koko ajan, kaikki tuntui jälleen siltä entisvanhalta. Tytärkin oli iloinen, oli myös ilo nähdä hänen nauravan ja hassuttelevan lähes kuten ennenkin. Niin ja kerroinko jo siitä, miten kuulin tyttäreni puhuvan veljensä kanssa uudesta sijoituksesta ja valtavaksi huojennuksekseni kuulin hänestä selkeästi, että on sopeutunut ajatukseen. Sain kuulemastani voimaa, sillä jos tytär minulle vielä asiasta huutaa ja raivoaa, tiedän, että hän vain purkaa minuun pahanolonsa. Joten, hyvähän sen vain on, että purkaa, että on joku jolle purkaa.

Koko perhe on nyt valjastettu kannustamaan tytärtä uuteen tilanteeseen. Ihmeellistä ja hienoa, että minulla on he kaikki ja että he ovat toisilleen jokainen olemassa.

9.2.2012

Olen koettanut tänään hallita omaa oloani, ahdistusta sydämeni tilasta. Jouduin peruuttaa jälleen ammatinvalintapsykologille ajan. Olo ei kohene, pahenee vain. Kuka jaksaa ravata lääkärissä harvase päivä, tulematta hullua hurskaammaksi kuitenkaan. Miltäköhän voisi tuntua nähdä joskus lääkäri joka ottaa tosissaan, puhuu ymmärrettävästi ja antaa sinulle aikaa. Tai, joskus on ollut aikaa antanut lääkäri, muttei hän milloinkaan ole myös osaava samaan aikaan. Osaavilla taitaa olla sitten aina kiire. Mene tiedä. Sarasta ihmistä helpottaisi joka tapauksessa turvallisen tuntoinen lääkäri kaikin puolin.

Radiosta tuli sattumoisin taas puhetta syrjäytymis vaarassa olevista nuorista. Siinä tämä tutkija erehtyi yhden kerran ihmettelemään missä ovat niiden lasten vanhemmat joiden nuoret ajavat 13 vuotiaina päissään tuolla mopoilla.  Olisi haluttanut huutaa, soittaa välittömästi toimitukseen ja esittää mielipide. Että perhanako niitä lapsia kotona lukkojen takana pitää kaiket ajat! Että eivät kaikki vanhemmat ole niitä jotka laiminlyövät lapsensa. Ettei heitä ole sen enempää kuin ennenkään, että nyt on kyseessä jokin tässä ajassa oleva paljon suurempi juttu kuin yksittäisten alkoholisoituneiden vanhempien syrjäytyvä lapsi. Että on lopultakin jo lakattava syyttelemästä vanhempia. Joku toinen lasten ”etsijä”siinä ohjelmassa sanoi sen johtuvan kiireestä. Meidän perheessä ei ole ollut milloinkaan kiire, päinvastoin, olen ollut koko elämän kotona ja tehnyt ohessa yritystoimintaa minkä tehnyt. Aikaa on ollut yllin kyllin.

Miten voi ollakin näin vaikeaa nähdä että on isot asiat, suuret muutosten virrat menossa, maailmanlaajuiset jotka koskettavat Suomea kenties paljon enemmän siksikin kun olemme hukanneet välittämisen kulttuurin ylipäätään. Kaikki vastuu sysätään aina jonnekin muualle. Olen sitä mieltä, että entisaikainen toisista, siis kaikista huolehtiminen, naapurin lapsista ja omista samaan aikaan, oli tervettä. Täysin epätervettä on tämä meidän kulttuurissamme vaikuttava tyyli, että ”no en minä viitsi siihen asiaan puuttua kun se ei minulle kuulu tai en tunne häntä”. Mistä tuollainen järjetön ajatus kumpuaa? Ellei muusta, niin ainakin valtavasta itsekkyydestä. Itsekkyydestä jota ei haluta tunnustaa.

Sitten toinen esimerkki joka minua hämmästyttää. Eräs ystäväni kävi meillä usein, näki elämäämme kun istuimme siinä kaikki, koko perhe. Kun oli syöty, lapset jäivät siihen istumaan ja puhelemaan tuntikausiksi meidän aikuisten kanssa.

En osannut arvata millään tämän ystäväni ajatuksien kulkua, kunnes hän minulle kerran sitten alkoi ihmetellä mikseivät lapseni mene yläkertaan omiin leikkeihinsä. Kerroin että meillä he aina istuvat alakerrassa aikuisten kanssa, jutellaan tai tehdään siinä milloin mitäkin askaretta.  Niin, on kai se hyväkin tietysti, hän sanoi. Huomasin että häntä siis asia jollain tapaa vaivasi ja sanoin jotain rohkaisevaa jotta hän saattoi jatkaa: ”Meillä lapset menevät aina kiltisti ruuan jälkeen omiin huoneisiinsa, eivät he jää ikinä siihen aikuisten juttuihin. Lapsilla kuuluu olla lasten jutut ja aikuisilla omansa ”

”Niin tietysti jos siinä halutaan puhua jotain pelkästään aikuisille kuuluvia asioita mutta mitäs se muuten haittaa, sehän on vain ihanaa jos nuoret viihtyvät aikuisten kanssa.”, sanoin ja ystäväni myönteli mutta yhä kiemurteli ikään kuin vaivaantuneena siinä.

Olin jonkin aikaa asiasta ymmälläni ja pohdin onko minussa nyt jokin kohta jälleen korjattavana, kehotinkin hänen vuokseen lapsia omiin huoneisiinsa mutta huomasin hyvin nopeasti, että ehei, tämä tällainen ei ole minun juttuni. Koin, että sehän on vain vanhempien itsekkyyttä kehottaa lapsia pois. Ymmärsin, että minullahan on valtava rikkaus tämä lapsikatras pöydän ääressä (omat ja naapurien), jotka viihtyvät siinä, joita en edes tahdo ajaa pois. Eri asia jos kokisin olevani väsynyt, mutta silloinhan voin mennä omaan huoneeseeni lepäämään.

Jos minulle vielä joskus joku yrittää moista puppua hyvänä kasvatuksena tai luonnollisena asiana pitää niin painukoon hornaan viisauksineen.

Minä en toki ole parempi tätä sanojaa noin niin kuin vanhempana, en minä sillä sitä sano, mutta hänen teoriaansa en vain niele. Vihaan moisia teorioita jotka ovat syntyneet vain itsekkäistä syistä jotka yritetään sitten naamioida välittämisen, harmi vain,  hyvin näkyvästi rispaantuvaan kaapuun.

Mutta se, että toisiksi nuorin lapseni on nyt sijoitettuna, on tehnyt minusta kyllä sen verran hauraan, että hiukan pelkään tätäkin kertoa. Ikään kuin minusta olisi tullut nyt ympäristölle helpommin potkittava, olenhan ”epäonnistunut” kasvattajana, ainakin monen mielestä, uskoisin. Niin suuri on leima sijoitetuilla lapsilla. Voisinko esim ikinä kirjoittaa uskottavaa kasvatusopasta, koska yksi lapsistani on tällaisessa tilassa, huolimatta siitä että minulla on 8 lasta. Sen sijaan 1-2 lasta omaava maisteri voi kyllä kirjoittaa kasvatusoppaita ja niitä kuunnellaan kuin Jumalan sanaa. (Tosin en alentuisi moiseen, en ole eläissäni lukenut kasvatusoppaita. Pellepuuhaa se semmoinen, ensinnäkin, kenellä on varaa kirjoittaa niitä ja kasvatusneuvot elävät omaa elämäänsä aikojen ja kulttuurien mukaan, kuka sitten sanoo, minkä kulttuurin kasvatus on se oikea tahi väärä, joten se kaikki on kuin tuuleen kirjoitettua sananhelinää. Voi tietty osviittoja joskus ottaa, muttei niihinkään pidä suhtautua milloinkaan kuin yhteen ainoaan totuuteen koska sellaista ei ole.)

Kasvattajan osaan liittyy muutoinkin hirvittävä taakka, kertaakaan ei voi epäonnistua ja itsekinko sitä on epäonnistunut, vai voiko asia olla kenties monien asioiden summa. Samaa olen ajatellut lasten ja nuorten kohdalla. Kertaakaan et voi epäonnistua, joutua harhaan. Kuinka monta kertaa tyttäreni esim on saanut näiden epäonnistumisten syövereissä kuulla kannustavia sanoja?

Niitä ei kuulu. Sen sijaan muistetaan kyllä koko ajan mainita epäonnistumista.

Tänään sattui jostain silmiini tämä:

Opettaminen saa aikaa paljon, mutta

kannustaminen saa aikaan kaiken.

– Johann Wolfgang Von Goethe

Eikö lapsen ja nuorenkin, sen epäonnistuneenkin tule sada kuulla tuo lause JOKA PÄIVÄ! Niinhän sitä kehotetaan aikuisiakin ainakin kaikilla kursseilla. Vai onko niin, että minun mitään tietämilläni  työpaikoilla ei myöskään lausuta koskaan kannustuksen sanoja vaan pelkästään moitteen? Ehkä on näin, entisenä yrittäjänä kun en työmaailmasta mitään tiedä.

Sitten lopuksi tähän vielä minun yksi elämäni motoista, sopinee tähän kun muistelen elämääni perheeni kanssa ruokapöydän äärellä syntyjä syviä puhellen:

Ei pidetä kiirettä, istutaan

Ei hätäillä, annetaan mennä;

ei maata somemmin, ainoakaan

satelliitti lennä.

LAURI VIITA

Tuo sopii myös tämän hetkiselle mielelleni, älä hätäile. Siitä sitten syntyi tämä:

Laps´ sulla, on lupa surra

siks anna itkun tulla, polje jalkaa, kumoon kaada

elämäsi taakka

sun ei tarvii hymyillä ja loistaa kysyjille huippu arvosanoja toistaa

voit menneet epäonnet mielestäsi poistaa

Laps  istutaan tähän, on lupa vähän

jo kerrassaan vain olla, ja katso aamuvaloa tähtiöitä taivaan

ne sulle toistaa, on maailmoita monta, me täällä pikku kivikoissa

koemme pienuutta arkaa

vaik´ koko ihme, katso taivaan jo meiltä karkaa.

Siks´ sulla laps, on lupa surra, istutaan tähän

vastausta vailla, mutt uskon, on vastaus jossain valmis runon, tähtein  lailla.

maaliskuussa

13.2.1012

Olen niin huojentunut. Kävimme sunnuntaina tutustumassa uuteen sijoituspaikkaan . Korpeen ajettiin, alkoi jo hiukan ahdistaa. Pelotti miten tytär kokee kaiken. Angstaus olo oli valmiiksi hänellä, sehän oli selvä. Mutta johtaja ja tyttären omahoitaja olivat aivan upeita. Täydellisiä ! Siinä kohtaamisessa ei tullut, (tosin kuin majakassa) oloa että he tässä nyt ovat ammattilaisia, ei, vaan tuli olo, että tässä on mitä parhaimmat ihmiset tyttärelleni.

Pohdinkin myöhemmin, mitkä ovat niitä ratkaisevia eroja. Molemmissa tapauksissa esim rakennukset olivat yhtä tylsiä. Molemmissa kivilaatta lattiat, joka on omiaan aiheuttamaan viileän tunteen huoneeseen. Ensimmäisessä paikassa tuoksui korvapuustit uunissa. Mutta siellä ensimmäinen mietteeni oli, että mokomat yrittävät epätoivoisesti saada kodin tunnelmaista pullantuoksua taloon jollain kaupan valmispussista otetuilla, mutta ei mene läpi.

Täällä ei tuoksunut keittiössä pulla mutta sen sijaan heti välittömästi astuessani keittiiöön, oli valmiiksi kodikas olo. Ei sen vuoksi , että pöytä oli katettu kauniisti romanttisin sävyin sinänsä. Ei se vaan se, että siellä ei erikseeen yritetty mitään, siellä vain oltiin sitä mitä oltiin ja siinä se.

Ei alettu ensimmäisenä ääni kireällä selostaa talon sääntöjä, ehei ollenkaan. kaikki puhe alkoi ilman minkäänlaista teeskentelyn tahi alentuvaisuuden ilmapiiriä. Koin olevani johtajan kanssa täsmälleen samalla viivalla tyttäreni sen hetkisen paikan omahoitajan kanssa sekä tyuttäreni kanssa. Kukaan ei ollut ylempi toista vaan olimme jokainen samanarvoisia.

Toisin kuin siinä paikassa josta kauhu skenaarinoni alkoi ja aloin kirjoittaa tätä päiväkirjaa. Siellähän minulle tuli heti miltei jo yulko ovella sellainen olo, että minä olen tässä se jotenkin huono äiti, kenties piilottelen jotain pahempaakin ongelmaa, tyttäreni on kauhukakara joka on laitettava kuriin ja järjestykseen ihan kättelyssä jo ja tyttären omahoitaja sekä me tämän talon henkilökunta yhdessä olemme kasvatusalan ammattilaisia ja erikoisosaajia. Nämä tunteet tulivat siellä ”pahssa” paikassa siis. Kirjaimellisesti se tunne käveli ovetsa vastaan. Kun taas täällä ovesta vastaan käveli hyvät ystävät, auttajat, lohdutus ja turva!

Joten eläköön ihmisen intuitio! Luota siihen ja kuuntele sitä ja kiitos että minun sekä tyttären näkemystä kuunneltiin!

”Pahapaikassa” tytär itki alusta saakka, meni paniikkiin ja miltei huusi ettei vittu tule mitään huonetta katsomaan koska ei aio jäädä sinne ja sai siinä miltei paniikkikohtauksen. Mutta nyt kun tuli kriittinen sama hetki, tytär käveli lauhkeana kuin lammas katsomaan omaa tulevaa huonettaan.

Ehkei minun tarvitse erikseen kertoa, miten asia ilmaistiin ensimmäisssä paikassa, miten täällä. Loppu tulemat molemmissa puhukoot puolestaan.

Voi sanoa että tyttäreni suli siellä paikassa vaikka päällisin puolin yhä vain inahteli kysymyksiin, mutta kyllä hänestä näki, että paikka sulatti hänet.

Kotimatka oli ihana. Pälpätin koko matkan omahoitajalle ummet ja lammet, taisin olla niin helpottunut että tuli siksi niin paljon ”asiaa”.

Viimeyön tytär oli kotona, meni kouluun, no heti myöhässä taas, turha oli yrittää saada ylös niin ajoissa että olis ehtinyt. Ehkä viikon päästä siirtyy uuteen paikkaan, katsotaan nyt miten nämä talvilomat tässä menee, unohdimme ne eilen ottaa huomioon kun teimme suunnitelmaa.

Niin aj vielä, että se tyttären koulu on siinä 200 metrin päässä, semmoisessa vanhassa entisessä kyläkoulussa.

Sydämeni itkee ilosta.

14.2.2012

Ystävänpäivänä, päivänä jolloin yhtäkään ystävää ei ole lähellä, tuskin tietävät tästä elämän vaiheestani.

Ja vaikka kävikin niin ihanasti että tytär sai sen ihana paikan siellä, olen silti niin surullinen. Ehkä olen juuri nyt sitä erikoisesti, koska helpotus paikasta antaa minulle hengähtämisen mahdollisuuden tunteen. Olen jotenkin aivan poikki, uuvuksissa ja se että haluaisin joka hetki mennä jonnekin itkemään. Ehkä ilosta juuri nyt, mutta myös itkemään kaikki suru ja murhe jota tyttären lintsaaminen jakaikki oheis muu on tuottanut näiden vuosien aikana. Tekisi mieli itkeä ihan kaikki sekin huono ja ikävä nimittely jota olen saanut kuulla. En todellakaan paljoa, jos vertaan niihin nuoriin jotka haukkuvat kaikki kaikkialla. Etupäässähän tytär on puhunut kauniita asioita minulle, mutta nyt nousee pintaan ne kaikki huonot, kuin nousevat mustikkaämpärissä roskat marjoja vedessä huuhtoen.

Nuorimmaisenkin murrosikä on hyvällä ja lupaavalla alulla, tulee koulusta ja kaikki on suunnilleen syytäni. Tiedän että tämä on ohimenevä vaihe itsellänikin mutta silti, kunpa voisi itkeä  jossain vapaasti silloin kun siltä tuntuu. Sanotaan, että pitää itkeä, mutta eihän sitä käytännössä helpostikaan voi, kun on lapsia siinä tai olet juuri vaikkapa kaupassa. Minulla ainakin se itku olisi tulossa juuri silloin kun ympäristö on liian liki siinä. Tällaisessa tilanteessa jos joku vanhempi lapsista sanoo jotain hyvää, jo sekin alkaa itkettää. Itku on siis herkässä. Kun olisi joku joka hellisi. Tulee siis myös itsesäälinen olo ja minusta sekin saa tulla vapaasti, kunhan vain saisi sen tilaisuuden märehtimiseen aivan rauhassa. Ehkä menen joku päivä jonnekin vaikkapa hautausmaalle tahi kirkkoon silloin kun siellä ei ole mitään tilaisuutta. Jonnekin jossa ikään kuin on luonnollista itkeä ja vielä että se ympäristö ikään kuin kannustaa siihen omalla historiallisella tavallaan, että ne paikat kautta aikain ovat olleet hiljentymispaikkoja. Kumma muuten, ettei meillä ole kulttuurisamme enemmän sellaisia hiljaisuuden ja surun paikkoja.

Kirkko ja hautausmaa on vain yhdenlainen paikka. Mutta vahvoja ovat. Onhan se nähty suurten katastrofienkin koittaessa, ihmiset haluavat kerääntyä yhdessä kirkkoihin.

15.2.2012

Tänään olin kuulemisessa tyttären sijoitukseta. Lasten suojelulle ei käynyt että tytär pitäisi ensin talviloman joten on odotettavissa jotain ikävää. Niin hän on ainakin uhannut ehdottomasti karata. Hän ei vastustanut sijoitusta sinne sinänsä, vaikka oli kyllä sanonut että paikka on liian kaukana. Mutta huomasin että on turha koettaa saada yhtään loma vapaita kuten muilla ja ymmärränkin sen siinä mielessä että on niin paljon kiinni kurottavaa opintojen suhteen.

Sain taas niitä brosyyrejä jossa käydään läpi asioita jo vuosien takaa, niitä joita en pysty edes lukea koska näin niissä olevan tekstin joka on enempi aivan väärää tietoa. Mutta en ole jaksanut niihin seikkoihin vaatia muutosta ja totuutta, pääasia kun on että saisi nyt lapsen opinnot sujumaan.

Olen maalannut huonekaluja ja kuunnellut koko päivän siinä ohessa muumeja, tuntenut surua, ettei oma perhe saa olla kokonainen, tai ei pysty enää olla, että omat muumeilut on muumeiltu mikäli sitä milloinkaan on ollutkaan avioreon vuoksi. Mutta ehkä oli vielä silloin kun olin kaikkien lasten kanssa ja oli lasten kavereita talo täynnä. Silloin tosin puuttui useimmiten ruoka, se oli sitä aikaa, että sai vuosikaudet etsiä jokapäiväisen ruuan milloin mistäkin roskiksesta. Tosin kun mietin jälkeenpäin asiaa, tuntuu että parhain on jäänyt mieleen rakkaimpana. Lapset siinä pöydän ympärillä ja kaverit. Eikä heillä ollut kiire mihinkään, siinä viihtyivät.

Sitten tuli tämä tuulihattu joka halusi kai jännitystä elämälleen vai oliko se sitä keskittymiskyvyn puutetta, vaikeutta istua paikoillaan. Sitä mitä ei ole tutkittu pyynnöistäni huolimatta. Eli addt:ä. Ehkä otan sen puheeksi tuolla. Miksei sitäkään asiaa ole muuten selvitetty. Ehkei äidin sana paina, ehken painaisi jos olisin psykologi.

Pitäisi jaksaa soittaa vielä tyttärelle missä fiiliksissä vaikka tietäähän sen. Todennäköisesti kiroiulua ja uhkailua luvassa. On jaksettava jälleen

vain ottaa vastaan kaikki ja oltava terävänä nyt. Tässä kohden en voisi tulla vastaan vaan oli seistävä päätöksen takana jos se auttaisi viimekädessä asiaa. Mistä taas otan sen voiman? Mitä Muumimamma sanoisi tässä tilanteessa?

Miksi muuten Pikku-Myy asui Muumilaaksossa? Yhdessä jaksossa Pikku-Myyn sisko on käymässä. En ole vielä niin pitkällä kuuntelussa.

Mutta mitä Muumimamma sanoisi karkaamisen turhuudesta?

*

Proosarunoa:

Talvi ilta. Taivas on laassut lumet monta päivää yli Suomen niemen. Huoneissa haisee maali. Syvää mustikan sinistä ja kirsikan punaista. Sitä koettaa elää kuin murhetta ei olisikaan.

Kalpea valo ei paljoa auta, virheet näkyvät vasta aamulla. Juuri tyttäreni ikäinen lapsi astuu ulos bussista, kävelee kotiaan kohti.

Jossain sydämen kohdalla puristus tuntuu. Maalin katku käy henkeen samalla sumentaen kaiken. Avonaisesta ikkunasta pyrkii sisään puhtaan lumen tuoksu. Koira haukkuu kallioiden laella.

Sitten tulee hiljaisuus.

*

16.2.2012

No niin. Ei ois huvittanut vastata koko puhelimeen. Karannut on.Ilmoittivat asian tämän hetklisestä sijoituspaikasta.

Puhuimme illalla pitkään ja en voinut sille mitään että itkin ja olin ositatin pakokauhun vallassa. Tytär oli surullinen, sanoi ettei voi sille mitään, että tekee sen. Vakuutti ettei hänelle tule käymään kuinkaan. Perusteli asiaa sillä, että tarvitsee aina valmistautuimis rauhan ajatukselle, ettei hän kykene mihinkään kahden päivän varoitusajalla.

En pitänyt siitä, että sijoituspaikasta tämä eräs henkilö oli sitä mieltä, että tyttäreni olisi karannut joka tapauksessa vaikka olisi saanutkin pitää hiihtolomansa. Ihmeellinen tuulesta temmattu väite. Jälleen alkaa nostaa mulla vastustus päätään jos tuommoista typerää pelleilyä aletaan. Hänhän ei ole edes Lianan omahoitaja, tosin hän on ennenkin harjoittanut tuollaista arviointia ihan hatusta vetaistua. Kurjaa, en haluaisi jättää mitään hampaan koloon tuonne kun juuri sieltä on aika loppumassa.

Mutta ikävä tosiasia on se, että mikäli tyttärelleni sattuisi jotain, tulisin vetämään heti oikeuteen lastensuojelu viranomaisen, sen että oli  JÄLLEEN OMIN PÄIN päätöksensä tehnyt. Minusta se on alusta saakka ollut mielivaltaista puuhaa. Koetin vastustaa päätöstä ja vedota tähän karkaamiseen, ellei asiassa tulla vastaan. Kuulostihan se heti siltä, ettei vain viitsitä käyttäytyä kunnioittavasti ja arvostavasti muita kohtaan. Siitähän tässä maassa on riittämiin historiaa.

Muistutan vaan esim elokuvasta Luokka, Se oppilaiden ja opettajien yhteistyö Ranskassa, sitä ei voi verrata samana päivänä Suomen tapaan olla lasten ja nuorten kanssa. Ei siinä olla kavereita keskenään (jota täällä suomessa niin pelätään), mutta siinä ollaan täsmälleen samalla viivalla.

Jostain syytä olen kuunnellut tänään intiaanien musiikkia, elänyt heidän kansansa joukossa niitä järkyttävien murheiden päiviä, kun heidät ajettiin pois omasta maastaan, tapettiin ja raiskattiin. Salaa mielessäni toivon tyttärelleni voimia ja lopulta levollista mieltä palata karku reissultaan. Mietin vain häntä jokaisen huilun ja rummun sävelessä.

Eilen vannotin häntä jättämään moiset karkaamis ajatukset. Juuri nyt ajattelen että samapa tuo, mitäs oli niin kusipää viranomainen. Olisi vaan nyt sitten tarpeeksi hyvä piilo, ettei tulisi mitään takaa ajo episodeja, joissa sitten helposti alkaa syntyä niitäkin ruumiita ja niitäkin syyllisiä joita sitten joudun vihata hamaan elämäni loppuun. Sitä en toivoisi. Oikein taas tässä kuulen ne nirppanokka närkästyilijät. Painukoot hornaan kitisemään. Suostun kuuntelemaan vain heitä, joiden oma lapsi on sijoitettu. Ketään muuta en. Kukaan muu ei tällaisista asioita voi tietää, siitä tunteesta joka äidille tulee niin vähästä, jos omaa lasta kohdellaan kuin suunnilleen suurtakin rikollista, tyyliin että ei neuvottelua. Siitäkin huolimatta että koulussa olisi työsarkaa. Siitäkin huolimatta! AINA tulee neuvotella!

16.2.2012

No nyt se rakas lapseni ilmoitti olevansa tallessa! Olen niin onnellinen. Itse oli ilmoittanut myös nykyiseen sijoituspaikkaan, että haluaa rauhassa miettiä, koska on todella ahdistunut ja tarvitsee saada rauhassa ajatella.

Nyt voin nukkua yhden yön rauhassa. Oli aivan rauhallinen kun soitti eikä ollut hiprakassa. Kyllä ylitti itsensä kun soitti, oikein ihmetteli miksen ollut soittanut hänelle. Sanoin luulleeni itsestään selvyytenä ettei vastaa karkumatkalla kenellekään ja etenkin kun sijoituspaikasta oltiin soitettu ja puhelin oli ollut kiinni.

19.2.2012

4.karkupäivä eikä näytä siltä, että lopettaa piileskelyä noin vain vieläkään.  Lunta on pyryttänyt aina vain, tukahduttavaa on kävellä pelkästään postiluukulle. lapsenlapsi oli hoidossa, silloin sain hiukan muuta ajateltavaa, eilen tuli yöksi myös toiseksi vanhin poikamme. Juteltiin maailman tilasta pitkälle yöhön ja aamulla jatkettiin. Olen sairastunut taas flunssaan ja olo on heikko. Haluaisin tukahduttaa lumeen tämän kaiken murehtimisen. Mihin tämä vielä päätyy Jos lastensuojelu soittaa huomenna, luultavasti en vastaa. En pysty, sillä koen että tämä on nyt vain ja ainoastaan heidän tai hänen vikansa. Että tämän siitä saa, kun ei neuvottele. Syntyy aina vastarinta. Ja lopulta pahimmassa tapauksessa kaikki päätyy väkivaltaan. Onhan sekin nähty, isommissa ja pienemmissä asioissa.

Viestin aamulla tyttärelle että lopettaisi piileskelyn. Vastasi vain hoitavansa jonkun lasta juuri silloin.  Äsken laitoin viesti että nyt on viimeinen päivä tätä, että huomisesta on lopetettava. Vetosin jälleen omaan terveyteeni, koska omasta tulevastaan ei välitä. Sanoin, että viimepäivinä olen kokenut suurta surua, etten tällaista ole kokenut koskaan aiemmin lasteni suhteen. Miksi minulla onkin tämä kuoleman tunne kaikesta tästä. Tiedän että on huumenuoria ja vaikka mitä pahempaa ja silti minulla on tämä tunne. Toivottavasti se johtuu vain herkkyydestäni, siitä että mieleni ei kykene käsittelemään tätä taakkaa yksin. Nämä päivät jäävät muistoihini painajaisena. Joku todella kovia kokenut voisi ehken ajatella että olen pullani hyvin syönyt.

Olenhan säästynyt lasteni taholta pahimmilta. Se on totta. Yhdellä tyttärellä oli alkoholi kuvioissa teininä, ja jotain huumekokeiluja. Silti uskoin että ne menevät ohitse ja menivätkin.

Tähän kaikkeen liittyy myös oma tuskani. Se miten näen tämän systeemin kieroutumat, se miten pelkään kuinka pitkään enää jaksan suhtautua koko tämän yhteiskunnan kieroon kasvuun. Olisikin huomattavasti helpompaa olla kaikesta samaa mieltä, että tämä systeemi on vallan kelpo, se ainoa oikea pelastuksen tie yhteiskunnalliseen menestykseen ja onneen.

Löysin tänään:

SYÖKÖ TEOLLISUUS KAPITALISMI LAPSENSA…

mutta myöskin Suomessa:  LEVOTON VANHEMUUS MALTTAMATTOMAT LAPSET – http://www.nmi.fi/ajankohtaista/levoton-vanhemmuus-malttamattomat-lapset  – Hyvä alku -tapahtuma Jyväskylän Paviljongissa 15.–16.2.2012

”Psykologin työssäni näen selkeästi sen, miten lasten ns. itsesäätely- on vaikeaa perheissä, joissa on aina kiire – elintasokilpailu – isot talot vaativat isot tulot ja vuorovaikutukselle lapsen kanssa ei ole aikaa… Levoton lapsi ei kykene keskittymään esim. leikkeihin eikä oppimiseen ja on ns.  ylivilkas – ja malttamaton myös ihmissuhteissa, herkemmin aggresiivinen …   Kouluissa puolestaan ollaan paljon sisällä.  Luonnossa ei juurikaan liikuta jatkuvan oppimisen merkeissä, koska koulu pohjimmiltaan palvelee teollistuneen yhteiskunnan ja talouden tarpeita ja  maailmankuvaa…

ILTALEHTI: ”ADHD-lääkkeiden kulutus on kasvanut vuodesta 2008 vuoteen 2010 noin 15 prosenttia vuodessa, ilmenee Kelan ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tilastoista.

Kasvu johtuu ainakin osin siitä, että lääkkeiden tehosta on entistä enemmän tieteellistä näyttöä. Lisäksi eri valmisteiden saatavuus on jossain määrin parantunut.”

”- Lääkkeet auttavat esimerkiksi ADHD:stä kärsiviä lapsia viemään koulupäivän läpi. Ne pitävät keskittymistä yllä muutaman tunnin, jolloin oppiminen helpottuu, sanoo Kelan erikoistutkija Leena Saastamoinen.”

YK:n lastenoikeuksien komitea katsoi kesäkuussa, että suomalaislapsille määrätään liikaa psykostimulantteja eli ADHD-lääkkeitä. Saastamoisen mukaan lääkkeitä käytetään kuitenkin selvästi vähemmän kuin muissa pohjoismaissa. ” http://iltalehti.fi/terveys/201201070052346_tr.shtml

———————–

29.2.2012

Nyt vasta kykenen jatkamaan. Tytär ei vielä kahden viikonkaan jälkeen ilmaantunut. Oli kuullut että se tuhannen hiihtoloma onkin vasta nyt, jotenka karkumatka jatkukoon. Ahdistus ja huoleni on yltynyt huippuunsa näiden päivien aikana, mutta illalla sain lopulta viestin, ettei hätää ole.

Tällä välin olen kuullut ahdistusta lisääviä tarinoita, mm kahdesta itsemurhan tehneestä lapsesta. Näiden nuorten kohdalla oli juuri tehty päätös jostain tietystä laitoksesta.

En kestäisi kuulla mitään tällaista. Samoin kun en pystynyt katsomaan Silminnäkijä dokumenttia laittomin perustein tehdyistä huostaanotoista, vaikka aihe kiinnostikin.

Eilen tuli tv:stä dokumentti Belfastista jossa rakennettiin uudelleen Titanicin runko, satavuotisin tekniikoin. Siinä haastateltiin mm 23v poikaa joka kertoi keskeyttäneensä koulun 15 vuotiaana ja pohti, miten paljon on kaduilla nuoria jotka eivät käy koulua. Kertoi, miten hänkin haaveili jo nuorena ajasta jota iso isä ja isä tekivät teini iässä, olivat töissä telakalla ja merillä.

Pelkkä ajatus siitä, että tänäkin päivänä olisi nuorille vaihtoehtoja, tuntui huikean vapauttavalle. Miksei voisi olla niin! Karkulaisiakin olisi vähemmän viemässä yhteiskunnan varoja (jos siltä kantilta katsoo), he voisivatkin mennä suoraan töihin, purkaa energiaansa siihen. Kun ajattelee hiukankin laajemmasta perspektiivistä nyky lapsen vaihtoehdotonta tilaa, johon hänen on mahduttava, ajatuskin on karmiva! Sehän on pieni ahdas koppi, koppi johon ei hartiatkaan tunnu mahtuvan saati ihmisen koko sielu ja mieli.

Yhteiskunta rakenteemme on täynnä epäonnistuneita kokeiluja. Esimerkiksi viime vuosisadalla ollut lobotomia. Väitän, että jonain päivänä nähdään tämä aika yhtä barbaarisena kuin tuo aika. Elokuva Uusi ihminen kertoo myös yhdestä sen ajan järkyttävästä ”totuudesta”.

Lainaan siitä kertovan artikkelin tähän sellaisenaan.

(Kansan Uutisten Viikkolehti 16.3. 2007)

Aikana, jolloin hyvinvointivaltiota ei ollut, köyhyyspolitiikassa jaettiin kovia paketteja. Köyhien sikiäminen yksinkertaisesti estettiin steriloimalla nuoria naisia. Ruotsissa steriloinnit perustuivat muodolliseen vapaaehtoisuuteen, Suomessa pakkoon.

KAI HIRVASNORO

kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi

Elokuva Uusi ihminen on kosto, myöntää sen käsikirjoittaja Kjell Sundstedt.

Sundstedtin äidin sisko Maj-Britt suljettiin 8-vuotiaana vähämielisten laitokseen. Kymmenen vuotta myöhemmin hän kirjoitti siskolleen Gertrudille, Kjell Sundstedtin äidille, ettei ole kuullut muista sisaruksista aikoihin.

”Etkö voisi yrittää auttaa minua, jotta pääsisin pois tästä sairaalasta. Ymmärrät varmaan, että näin nuorena ei ole hauska asua lukkojen takana”, hän jatkoi.

18-vuotias Maj-Britt ei ollut sairaalassa lukkojen takana siksi, että olisi ollut sairas tai ”vähämielinen.” Hänen sairautensa oli köyhyys. Ruotsissa käytännössä pakkosteriloitiin yli 30000 nuorta naista vuodesta 1935 alkaen ja jatkuen aina 1970-luvulle asti. Kurjissa olosuhteissa asuneita monilapsisten perheiden tyttöjä pidettiin riskinä. Kevytmielisyyttään hekin lisääntyisivät holtittomasti eli synnyttäisivät liikaa sosiaaliavun varassa eläviä ruotsalaisia.

Muodollisesti Ruotsissa ei ollut pakkosterilointia. Mutta käytännössä köyhiä naisia suostuteltiin, painostettiin ja suorastaan kiristettiin suostumaan siihen. Tie suljetusta laitoksesta avautui ulos vain leikkauspöydän kautta.

Laitoksiin suljetut tytöt kutsuivat pakkosterilointia ”lahtaukseksi.” Lastensuojeluviranomaisten lausunnoissa perusteluina esitettiin, että vetelehtii Tivolin luona tai peilailee itseään jatkuvasti sekälääppii ja on tunkeileva, etenkin miesten kanssa.

Rotuhygienia

levisi länsimaissa

Klaus Härön ohjaama Uusi ihminen on siis kosto. Kjell Sundstedt toteaa elokuvan saatesanoissa elokuvan olevan kosto vääryyksistä, joiden kohteeksi nuoret, viattomat ihmiset joutuivat rotuhygieenisten aatteiden, ylimielisen hyvän tahdon ja silkan ahneuden tuhotessa monta elämää.

30 000 pakkosteriloinnin lisäksi Ruotsissa suoritettiin toinen mokoma vapaaehtoisempia sterilointeja vuosina 1935-1975. Historioitsija Mattias Tydénin mukaan sterilointeja alettiin toteuttaa 1930-luvulla, jolloin rotuhygienia oli muotia kaikissa länsimaissa. Sillä muka ehkäistiin psyykkisten sairauksien ja ”vähämielisyyden” leviäminen muualle väestöön. Suoremmin sanottuna kyseessä oli tapa pitää rotu puhtaana.

Tiedot steriloinneista olivat aivan julkisia. 1950-luvulta lähtien Ruotsin lehdistö paljasti niihin liittyviä skandaaleja ja sterilointipolitiikkaa alettiin arvioida uudelleen. Silti vielä 1970-luvulla Ruotsissa ylipuhuttiin potilaita suostumaan niihin.

Lääkintöhallitus

määräsi Suomessa

Ruotsin sterilointilaki oli kuitenkin lievä Suomen vastaavaan verrattuna. Ruotsissa toimenpide vaati henkilön oman ainakin nimellisen suostumuksen, mutta Suomen vuonna 1935 säädetty laki salli pakkosteriloinnin älykkyydeltään vajavaisille ja mielisairaille henkilöille heiltä mitään kysymättä. Määräyksen antoi Lääkintöhallitus.

Dosentti Markku Mattilan mukaan sterilointiin voitiin antaa lupa myös sillä perusteella, että henkilö saisi avioliitossaan ”vajaakelpoisia” lapsia.

Vuoteen 1949 mennessä määräyksiä annettiin 835 ja lupia 230. Laki oli kannattajilleen pettymys.

Vuonna 1950 säädettiin uusi laki, jonka tarkoituksena oli lisätä sterilointeja. Kaikki valtion tai kunnan palveluksessa olevat lääkärit saivat oikeuden tehdä aloitteen steriloinnista. Lisäksi Lääkintöhallituksen päätöksestä tuli lopullinen. Siitä ei voinut enää valittaa.

Uusi laki ja muut toiminnan tehostamiset tuottivatkin paremman tuloksen. 1950-1970 Lääkintöhallitus antoi 3 600 pakkosterilointimääräystä ja 3 043 lupaa. Yhdeksässä kymmenestä tapauksesta toimenpide kohdistui naisiin. Maalitauluna olivat nimenomaan huono-osaiset kuten Ruotsissakin.

Pakkosteriloinnin mahdollistanut laki kumottiin Suomessa vuonna 1970.

Painostettiinko

romaninaisia?

Uusi ihminen -elokuva painottuu sen päähenkilön Gertrudin kokemaan painostukseen, jolla häntä suostutellaan sterilointiin.

Suomessa suostuttelua ei normaalisti tarvittu. Mutta Markku Mattilan mukaan Suomessakin on saatettu pakkosterilointien lisäksi painostaa kuuromykkiä tai epilepsiaa sairastaneita. Ensimmäisen lain aikana molemmat tulkittiin vioiksi, jotka estivät avioliiton solmimisen. Sterilointileikkauksen jälkeen lupa saatettiin kuitenkin myöntää. Avioliittoluvista päättivät paikalliset papit, joten asia riippui täysin kulloisenkin papin linjasta.

Painostusta voi Mattilan mukaan olettaa esiintyneen myöhemminkin. 14 vankilassa ollutta romaninaista haki sterilointia vuosina 1950-1970. Tämä oli 18 prosenttia kaikista vankilassa olleista romaninaisista. Samaan aikaan vankilassa olleista valkolaisnaisista sterilointia haki 0,7 prosenttia. Asiakirjoista ei selviä, mistä valtaisa ero johtuu.

Elokuvan ohjannut Klaus Härö on todennut, ettei lähihistorian pöyristyttävien tapahtumien voi ajatella johtuneen siitä, että ihmiset olivat silloin jotenkin tyhmempiä.

– Yhtä lailla meidän ratkaisujamme saatetaan päivitellä viidenkymmenen vuoden kuluttua. Olemme samanlaisten ongelmien edessä. Kjell Sundstedt on sokea. Parinkymmenen vuoden kuluttua vanhemmat saavat luultavasti tietää etukäteen, että poika sokeutuu 40-vuotiaana. Heiltä voidaan siis kysyä, haluavatko he synnyttää poikaa ollenkaan, Härö sanoi STT:n haastattelussa.

Se, että kyseenalaistan näitä tämän päivän totuuksia, ei tarkoita sitä, etteikö tyttäreni tarvitse apua. Kyse on pelkästään huolesta joka koskee kaikkia maamme nuoria, kun vaihtoehtoja on niin vähän. Ja tämä huostaanotto bisnes.

Siitä puhui vastikään radiossa dosentti Matti Rimpeläkin. Siitä myöhemmin. Nyt painelen maalikauppaan.

kotimme

9.3.2012

Olen pysynyt kiinni, sen oven suhteen. Välillä olen raottanut ovea ja tuska on astunut sisään sokaisevana kauhistuttavana valona. Valona johon putoan. Sen vuoksi suljen taas oven ja suru lukitsee minut keltaiseksi maalaamaani huoneeseen. Keltaisen ilon väriin. Se on jotain kauan sitten kuollutta, mutta maalaan sen muistista. Luen muistia kuin vierasta kieltä.

Sinisen lasihelmen alla on kirjoitusta menneestä. En tunne sanoja, ne eivät ole minulle tarkoitettuja. Kuten taivaskaan ei ole. Yhtä sinisiä molemmat, yhtä kaukana.

Nukun, herään, syön, teen jotain työtä, nukun, herään, syön, teen jotain työtä. Minusta on tullut mekaaninen nukke. Tottumuksen kylmettämät sormet pyörittävät soittorasiaa. Olen soitettu kieli, kieli jota en itse kuule. Sinä olet sävel, maahan tallattu sävel, minä yksi sen kieli ja olen poikki.

Kerroin tänään hänelle, että jätän hänet rauhaan, etten enää kykene ajattelemaan, olemaan huolissaan. On niin monia muita, joiden ilona haluan elämässäni olla. En voi jatkaa tällä tavoin murehtimalla. Saan kuoleman taudin tällaisesta. Olen ajatellut tänään kaikkia heitä, jotka ovat hyljänneet jollain tapaa lapsensa. Tällaistako se on, ettei enää kykene, että särkyyn tuhansiin sirpaleihin, ellei käännä katsettaan pois, toisaalla. Jonnekin missä henki kulkee sen verran paremmin, että saattaa saada elämää vielä hiukan.

Jos tästä asiasta voi jotain oppia niin tämän. Ettei pidä ketään syyttää, ei tuomita. Vanhempi voi olla parempi lapselle elävänä, joskus myöhemmin elämässä. Ymmärrän nyt myös heitä, jotka jopa suuttuvat lapsilleen, jotkut lopullisestikin. Olen kokenut suuttumusta, vihaa, monenlaista kurjaa ennen kokematonta tunnetta. Lapsellista ajatusta, että olisi parempi olla kuollut, siitä saisi lapsikin sitten ymmärtää miten tärkeä olin. Koen siis samanlaista itsesäälistä tunnetta kuin itse joskus teininä viimeksi. Ymmärrän että aivan kaikki tunteet ovat ihmisen itsesuojelu vaistoa. Kuten nyt itsesuojeluvaistoni sanoo, että minun on unohdettava hänet joksikin aikaa ikään kuin kokonaan. Tunnetasolla.

Enempää en voi tehdä hänen hyväkseen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, hän todellakin on nyt yhteiskunnan ”vastuulla”. Tehkööt he mitä voivat, minä en voi häntä karkuruudeltaan pelastaa. Jos hän itseään vahingoittaa, en sillekään mitään voi. Jos kaikki on kuolemaksi, en sillekään mitään voi.

Tämän täydellisen pimeän tähden olen sulkenut oven. Pimeän joka on jo sokaiseva valo, niin kuolemisen rajalla aina käy.

¤

AJATUKSIA KIRJAILJOILTA JA TAITEILIJOILTA


KIRJAILIJOIDEN
Tunnustetun kirjailijan työn hyvä puoli on haaveksiminen joka on hyväksyttävää ja siitä saa vielä tunnustustakin.
-Orham Pamuk

En ole oppinut yliopistossa vaan olen lukenut kaiken kirjoista, eli olen itseoppinut.
-Orham Pamuk
¤

Faulkner puhui demonista joka saneli hänen kirjansa…pahus niin, minussa on ollut tähän saakka vain se demoni, joka vain tuhlaa paperia tyhjänpäiväisyyksiin.

¤
Kaikki on vain unelmaa, jotta pysyisi hengissä.
– Helene Schjerfbeck
¤

Miten paljon keskinkertaisuutta meillä ihaillaan lahjakkuutena.
– Helene Schjerfbeck

¤
Olenko minä saanut maalauksiini mitään siitä jota haluan sanoa….jotain joka kohottaisi arjesta…,
– Helene Schjerfbeck

¤
Miksi minulla on niin vähän yhteistä muiden kanssa. Paras kulkea omaa tietään yksin.
– Helene Schjerfbeck

¤
Surukin on rikkautta.
– Helene Schjerfbeck”

¤

KEIJO NEVARANTA


Minä kävelen koko tämän
syksyn läpi.
Kuljeskelen paikasta toiseen.
Olen nomadi.
En enää rakenna pysyvää
majaa minnekään.
Joskus pysähdyn tyrnipensaan
juurelle,
joskus pöydän ääreen perkaamaan
sieniä.
Mutta:
en enää rakenna pysyvää
majaa minnekään.
-Keijo Nevaranta

syksyn pihlaja

¤

Illan tullessa naakoilla on
kokoontumisajo:
ne ovat saaneet näköhavainnon haukasta.
Lokit kerääntyvät lahden pohjalle
ja muuttoparveen.
Minkki on syönyt tänä kesänä kyhmyjoutsenilta
kolme poikasta,
vain kolme jatkaa emon vanavedessä.
kalsääski leijaa Pohjoislahden yli
Tiukanjokisuulle kalaan.

Nurulokki kelluu kuolleena
laiturin vieressä kaislikossa.

Istun ongella ja ihmettelen
onko elämällä tämän suurempaa tarkoitusta:

vain neljä ahventa tänään.

-Keijo Nevaranta

¤

Haravoin pihasta viime kesän värejä esiin.
Soitan radiosta punarinnalle jatsia.
Huomaan että elämässä on onnellistumisenkin
hetkiä.
-Keijo Nevaranta

pellon laitaa

¤
Minua kauhistuttavat nämä susia raatelevat ihmiset.
Kuulunko tosiaan samaan laumaan?
-Keijo Nevaranta

linnut

¤
Kävelen pajuluoman rantaa pitkin.
Talven selän yli lentänyt talitiainen
virittää lyhyen säkeen ruostuneella äänellä.

On tammikuu, titityy.

Minulla on tämä puronreuna:
pieni kaistale elämää,
joitakin linnun ääniä,
jokin keskeneräinen ajatus,
puistomaisesti istutetut puut,
ikäänkuin muisto metsästä,
jossa nuorena viihdyin.

Pajuluoma on jäässä.
Ja minulla viimekesäinen aavistus
jään alla tapahtuvan veden liikkeestä,
virtauksesta.

Juuri nyt olen yksinäisempi kuin koskaan
ja se äänetön mikä minussa valittaa
vertautuu tiaisen ruostuneeseen
pelkistettyyn säkeeseen.
On tammikuu, titityy.

-Keijo Nevaranta

¤

Elän ja toimin epätäsmällisyysperiaatteella.
taiteen tekee arvostettavaksi
päämäärätietoisuus.
-Keijo Nevaranta: Rajakivet

viljan tähkä

MUIDEN PUHEISTA JA SUUTTUMUKSESTA


Kuulin lauseen miten ei pahoille puheille ole pelikenttää, jollei joku pidä niille ovea auki.

Muistakaamme tämä hyvät ystävät♥ liittynee samaan miksi esim. minua on miltei mahdoton saada suuttumaan, koska en ymmärrä mitä on suuttuminen. (Suutahtaminen on eri asia, se menee ohi hetkessä)
Sattumoisin luen samaan aikaan jälleen Neale Donald Walschia joka puhuu suuttumuksesta. Tai alustankin sitä hieman ensialkuun rauhasta.

”Jokainen ihminen löytää rauhan sisimmästään. Kun sisäinen rauha löytyy, ihminen huomaa myös tulevansa toimeen ilman.
Se tarkoittaa, ettei enää tee mieli ulkoisen maailman asioita. Se vapauttaa suuremmoisella tavalla. Ensinnäkin se vapauttaa pelosta, että on olemassa jotakin minkä voi menettää ja pelosta, että omistaa jotakin minkä voi menettää ja pelosta että ilman jotakin tiettyä asiaa ei voi olla onnellinen.

Toiseksi se vapauttaa suuttumuksesta.”

No niin nyt päästään siihen SUUTTUMUKSEEN:

”Suuttumus on julki tuotua pelkoa.
Kun ei ole mitään pelättävää, ei ole mitään suuttumisen aihettakaan.
Ette suutu, kun muut tekevät jotakin sellaista, mitä ette halua heidän tekevän, sillä teillä ei ole mitään tarvetta määrätä heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Siksi niistä ei seuraa suuttumuskaan.

Ette ole vihaisia, kun joku on epäystävällinen, koska ette tarvitse heidän ystävällisyyttään. Ette suutu, kun joku on tyly, koska ette tarvitse rakkautta. Ette suutu, kun joku on ilkeä tai pyrkii aiheuttamaan vahinkoa, sillä ette tarvitse muunlaista käytöstä ja tiedätte, ettei teille voi aiheuttaa vahinkoa.

Ette suutu edes siitä, jos joku yrittää riistää hengen teiltä, sillä ette pelkää kuolemaa.
Kun pelko poistuu, teiltä voi ottaa pois kaiken, ettekä te sittenkään suutu.
Tiedätte sisäisesti, intuitiivisesti, että kaiken minkä olette luoneet voi luoda uudelleen tai että- mikä vielä tärkeämpää- sillä ei ole mitään väliä.

Kun löydätte sisäisen rauhan, yhdenkään ihmisen, paikan tai esineen, olosuhteen tai tilanteen läsnäolo tai poissaolo ei voi olla mielentilanne luojana eikä olemisen kokemuksenne syynä.”

Tämän kaiken takana Neale Donaldin mukaan olisi siis rauha ja hän sanoo vielä:
”Tämän rauhan etsiminen ja löytäminen itsestään voisi, jos kaikki sen tekisivät, lopettaa kaikki sodat, poistaa yhteenotot, estää epäoikeudenmukaisuudet ja tuoda maailmaan iankaikkisen rauhan.”

Niinköhän se olisi mahdollista. Näitä kirjoittaessani muistan että olenhan minäkin ollut suuttuneena useamman päivän. En toki montaa päivää, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa sen aikaa kunnes olen päässyt selvittämään asian.
Täydellisiä emme siis ole. Mutta pyrkiä siihen aina voi. Siihen ainoa keino lienee on aloittaa vain aina alusta. Jokaikinen kerta alusta.

KASVIMAALLA JA MUUTA


KEVÄÄN ILOISTA, LAINATTUA TEKSTIÄ OMAAN MUISTIIN:

”Eilen tuli ensimmäinen sato lipstikkaa kuivuriin. Keräsin myös

noin 30 litraa voikukankukkia. Kun ei ole simantekomahdollisuutta

täällä, kuivatan ne ja teen simaa niistä talvella.

Se on hurjan hyvä lääke puhdistamiseen. Puhdistaa elimistöä kaikesta

moskasta keuhkojen alapuolelta. Resepti löytyy Virpi Raipalan

kirjasta.

Käyttö-ohje:

Ei saa ottaa, jos on raskaana tai siitepölyallergia tai astma.

Maksimi annostus puoli desilitraa päivässä. Yliannostus aiheuttaa

viagramaisia tuloksia, jotka voivat olla vaarallisia muulle

terveydelle.

Tänään on vuorossa maahumala ja nokkosta ja suuremman kuivurin

rakentaminen. Joka päivä on sadonkorjuun aikaa.”

¤

”P.s. kaikki suojaamaan puutarhan taimia harsoilla. Hallakausi voi

jatkua noin kesäkuun 10 saakka. Myös hallaa voi torjua runsaalla

kastelulla kello 18 nurkilla, jolloin aurinko ehtii vielä lämmittää

maata.

Pakkasentorjuntakeinoni:

Eräänä kesänä oli koeviljelyssäni noin 20 ulkoilmatomaattilajiketta.

Oli tulossa usean päivän pakkanen. Mikä neuvoksi?

Ajoin oksasilppurilla silåpuksi noin 20…30 ämpärillistä leppää,

pajua ja pihlajaa. Tätä massaa ladoin noin 10 cm kerroksen

tomaattirivien väliin ja reunalle. Kastelin sen märäksi ennen iltaa.

Päälle laitoin rimakehikon ja sen päälle 4-kerroksena harson. Sisälle

asetin lämpömittarin, joka mittasi lämpötilan minimin sisältä ja ulkoa

ja piti muistissa tuloksen.

Ulkona oli neljänä yönä MIINUS 2…4 astetta. Sisällä alin lämpötila

kävi kolmantena yönä PLUS 10 asteessa.

Hätävara-taimihuone:

Huomasin lasten tramboliinin alla olevan aika lämmintä. Siellä

oli auringonpaisteella noin 35 astetta lämmintä. Siis aurinko

kuumentaa harsomaisen verkon, joka on musta ja luovuttaa lämmintä myös

alle. Samalla se ehkäisee lämpimän karkaamisen yöllä. Sen alla esim.

maahumala on jo korjuukypsää, kun taas ulkopuolella menee vielä

ainakin kaksi viikkoa. Myös voikukanvarret ovat siellä noin 40…60 cm

korkeita. Siis kasvuolosuhteet ovat aika hyvät!

Jos verkon materiaali hiemankin

varastoi itseensä lämpöä, se suojaa paremmin yöllä.”

VILLIVIHANNEKSIA keväällä


Tänään keräsin nokkosta, horsmaa, vaahteranlehtia, takiaista, ruttojuurta ja peltokaalia, valkopeippiä, ohdaketta.

takiainen vaiko ohdake

.

Syötkö niitä tuoreeltaan salaateissa vai kuivaatko vai miten käytät?

Nokkosta kuivaan, ”pirtelöissä” käytän tuoreeltaan, varret kuivaan ja jauhan jauheeksi, horsmaa salaateissa, kuten vaahteranlehdet, takiaisen varret saalaateissa pieniä määriä tai suolaliemeen säilöttynä, peltokaalia salaateissa, ruttojuurta pieniä määriä lääkekäyttöön kuivattuna ja tuoreena (lääkekasvi, joka sisältää pyrrolizidine alkaloideja, maksatoksiini), ruttojuurta on käytetty heinäallergiaan sen antihistamiinivaikutusten vuoksi, migreeniin etenkin juurta, juuri ja varsi sisältää suuria määriä pyrrolizidine alkaloideja, lehdet vähemmän. Ruttojuurta ei tule käyttää jatkuvasti eikä suuria määriä.

Käytin myös tyrnimarjoja, ruusunlehtiä, voikukan lehtiä, horsmaa, ruohosipulia ja banaania+vettä ja vähän myös jäävuorisalaattia, kaikenlaista voi lisäillä. Maut vaihtelevat elämyksellisesti hyvästä pahaan, mutta nautinnosta viis.

¤

LEIVÄNPÄÄLLYS OHJE

> Leivän levitteeksi olen tehnyt paistoksen:

> 1 iso porkkana

> 1 iso sipuli

> reilu kourallinen horsmanlehtiä

> 3 rkl ruohosipulia

> 3 rkl tomaattimurskaa

> 1/2 dl öljyä

> 2 tl suolaa

> 1 rkl hunajaa

> 2 tl currya

> annetaan tekeytyä noin kaksi vuorokautta jääkaapissa ja maut lämpenevät toisilleen

Soveltaa voi mielin määrin

¤

 

”Keräsin eilen myös

noin 30 litraa voikukankukkia. Kun ei ole simantekomahdollisuutta

täällä, kuivatan ne ja teen simaa niistä talvella.

Se on hurjan hyvä lääke puhdistamiseen. Puhdistaa elimistöä kaikesta

moskasta keuhkojen alapuolelta. Resepti löytyy Virpi Raipalan

kirjasta.

Käyttö-ohje:

Ei saa ottaa, jos on raskaana tai siitepölyallergia tai astma.

Maksimi annostus puoli desilitraa päivässä. Yliannostus aiheuttaa

viagramaisia tuloksia, jotka voivat olla vaarallisia muulle

terveydelle.

Tänään on vuorossa maahumala ja nokkosta ja suuremman kuivurin

rakentaminen. Joka päivä on sadonkorjuun aikaa.” Nämä poimin Heikiltä.

¤

MUSTAENKELI


I

Mustaenkeli istuu katolla

heiluttelee jalkoja räystäältä

unikot huuhtoutuvat tuulessa

kultasade kuhisee mehiläisiä

Mustaenkelin silmänaluset ovat tummat.

valvomista. valvomista. valvomista.

unikko kuiskaa.

musta siipi värähtää

rantahiekalla kylmät jalanjäljet

veden ja hiekan yhtymäkohtaa hipomassa

musta polkupyörä nojaa

porttia vasten

vesi nuolaisee jalanjälkiä

yhtä varvasta vain

yhtä onnetonta

merkittyä varvasta vain

kuvaharjoitusta LailaHelena

II

Mustaenkelin siluetti nukkuu

kultasadepuun kuhisevassa

mustaenkeli on madaltanut

huonekorkeuttaan

Mustaenkeli on tomuttanut

valkoiset verhot tuulessa

mustaenkeli on nuolaissut kirjeen kiinni

ummistanut väsyneet silmänsä

Mustaenkeli oli lusikoinut keittolautasensa

aivan tyhjäksi

kultasadepuussa pikkulintu syö hyönteisen

pikkulinnun kyljessä on sinistä väriä

mustaenkelin silmistä valuu pakanoita.

Alkaa sataa. siluetti on poissa.

Kultasadepuussa ei nukuta.

¤

EKSODUS Dj Stalingrad


EKSODUS

Dj Stalingrad

Into kustannus Eksodus

Suomentaja: Veli Itäläinen

Intokustannus 2012-05-06

Kirjan takakansi teksti:

”´Valta on tehty mustista kumipampuista!´ huutaa laiha pieni tyttö, täynnä neuloja ja niittejä, hauras kuin koeputki täynnä happoa. Neljäsataa ihmistä yhtyy huutoon ja muuttuu yhdeksi sekoitukseksi ihmisjätettä, vihan ja ekstaasin meri.”

Eksodus on sukellus venäläisille kaduille nuoren punkkarin silmin. Päähenkilö on antifasistisen jengin jäsen, laulaa hc-punkbändissä ja työskentelee ensi hoitajana. Kirja on kuvaus kadonneesta sukupolvesta, joka on kasvanut Neuvostoliiton raunioissa. Se on kiihkeä ja pysäyttävä, dokumentaarinen roadtrip pitkin itäblokkia. Taustalla häilyy kysymys selviytymisen ehdoista ja mahdollisuuksista.”

”Rikkaat ja älypäät pettivät meidät. He kertoivat meille, tuhansille rumille, köyhille ja tyhmille, että me ansaitsemme enemmän. He väittivät, että voimme tehdä jotain suurta tai edes jotain hyvää. Että tyhmemmät voivat tehdä jotain suurta, ja pelkurimaiset edes jotain hyvää. Näin he jatkoivat ja hallitsivat meitä. Ja he käyttivät meitä omiin päämääriinsä, jotka ovat aidosti suuria ja mielekkäitä. Kasvattamaan kykyjään ja voimiaan entisestään. Rikkaat ja älypäät.

Ja kaikki säilyi ennallaan, kauniit harhakuvitelmat eivät toteutuneet, eivätkä ne ole tarpeen. Rumat on luotu kärsimään, köyhät raatamaan ja selviytymään hengissä. Se on selvää kuin yksi, kaksi ja kolme. Sairaat on luotu sairastamaan, orvot orpokoteihin, eläkeläiset vanhuutta varten, invalidit kärsimään, kurjat kadehtimaan ja hölmöt, jotta joillekin voisi nauraa. Kaikki on sitä samaa ja hyvin yksinkertaista, en tarvitse satujanne ja paskanjauhantaanne, joka ei ole mistään peräisin. Sen kaiken keksivät älypäät, heillä on bisnessuunnitelmat ja iPhonet, taidot ja apurahat, ja he nauravat meille kaikille katsoen, miten te kiipeätte ja vakuuttelette itsellenne. Mitään paratiisia ei ole, eikä tule olemaan, unohtakaa kaikki paskanjauhanta siitä.”

Väistämättä jo tässä kohtaa tulee mieleen juuri lukemani Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa 2, jossa puhutaan ihmisen omista valinnoista, miten me itse valitsemme kohtalomme jo kohdussa suurin piirtein. Kirjasarja on kiehtova koska antaa näkymiä ajatella monia asioita kiinnostavista ja toivoa antavista näkökulmista, mutta juuri nämä asiat itseäni tökkii kirjaa lukiessa. Että olisiko Walsch kirjoittanut koskaan juuri sellaisia kirjoja, mikäli olisi elänyt romahtaneessa Neuvostoliitossa tuolloin. Sieltä näkökulmasta tuntuisi julmalta väittää Dj Stalingrad´in elämää omaksi valinnaksi. Tai monen muun köyhän tai sairastuneen. Että sairauskin vain oma valinta. Näkökulma on kuten sanoin, kiintoisa ja toivoa antava, mutta onko julmaa sanoa nälkäiselle ja paskassa viruvalle tai edes itselle mitään jos istuu kultalusikka suussa pehmustetulla likaa hylkivällä sohvalla sileäksi trimmatulla nurmella tepastellen.

En väitä että olisi, koska Walschin kirjan sanoma on vallankumouksellinen kaikin tavoin, mutta kysyn sitä silti.

Dj Stalingrad jatkaa:

”Katsotaanpa maailmaa uudessa valossa – mitään ei ole olemassa. Te olette elävä palanen lihaa ulkona karja-aitauksessa, ette ole fiksuja, ette lahjakkaita, ette rikkaita, ettekä terveitä. Kaikki nämä määrittävät parametrit ovat puuttuneet teiltä syntymästänne lähtien, ettekä voi tehdä mitään geeneillenne, sukulaistenne yhteiskunnalliselle statukselle, ettekä kasvatuksellenne niiden ensimmäisten puolentoista vuoden aikana, jolloin luonteenne muovautuu. Geeninne ja isänmaanne historia kantavat jo itsessään myrkyllistä perintöä, joka myrkyttää koko loppuelämänne.

Kiittäkää vain ettette syntyneet huulihalkioisena tai ilman käsiä ja jalkoja. Luojalle kiitos että säästyitte edes siltä onnettomuudelta. Tästä eteenpäin tärkein tehtävänne koko lopun elämänne ajan tulee olemaan erossa pysyminen kaikista niistä kivun ja hulluuden kauhuista, joita antelias kohtalo heittää tiellenne. Nimenomaan tämä, ei luovuus tieteen ja taiteen alalla, ei rikkauden ja kukoistuksen saavuttaminen. Teillä ei ole, eikä koskaan ole ollut älyllisiä eikä taloudellisia resursseja mihinkään sellaiseen, se on roskaa. Kuinka paljon tahansa teet työtä, suurin saavutuksesi tulee aina olemaan Ladan ostaminen. Luovuus? Ainoa mitä voit luoda, on kaltaisesi ääliöt. Elämän todellinen päämäärä on olla tulematta kodittomaksi, invalidiksi, huomiota herättävän hulluksi, on pyrittävä kuolemaan nopeasti ja ilman kärsimyksiä. ”Herra anna meille kuolema ilman kipua ja häpeää.”

Mutta jos katsomme vielä syvemmälle, tilanne on vieläkin selkeämpi ja ilmeisempi. Tässä on koko elämämme, emme me kykene pysyttelemään keskitiellä ja olla sairastamatta, köyhtymättä ja kärsimättä. Kohtaamme hyvinvoinnin zenin vain kiristettyjen hampaiden läpi. Sarastamme, kurjistumme, vanhenemme ja lopulta, kaiken tämän lisäksi, meitä ympäröi vihamielinen luonto ja joukko paskiaisia. Kuinka paljon tahansa yritämmekin, emme voi pysyä erossa siitä kaikesta ja ennemmin tai myöhemmin meidät heitetään vankilaan, saamme sydänkohtauksen, eturauhassyövän, demantian, tai muuta. Meille annetaan potkut, meitä loukataan, raiskataan, hakataan, petetään, meitä kiusataan kotona ja työssä, meitä kiusaavat työkaverit sukulaiset, läheiset, ystävät, viholliset, eläimet, …kohtalon koura tulee jatkuvasti painostamaan meitä, lopulta se nujertaa meidät täysin ja kiskoo suolemme ulos.”

Tämä maailma muistuttaa hyvin paljon Aki Kaurismäen maailmaa.

Tämä on yksi viitekehys ja niin totta. Tämä on maailma joka on suurimman osan ihmistä kohdalla etupäässä totta, eri asia, kuinka moni kestää tunnustaa juuri tätä, miten turha ja absurdi elämä on. Tässä viitekehyksessä koko ihmiskunta tuntuu turhalta ja kannattaisi vetää itsensä kiikkuun. Ja toisaalta, miksemme ole sitä ihmiskuntana tehneet jo miljoonia vuosia sitten? Mikä on pitänyt meidät hengissä tässä järjettömyydessä?

Loputon tyhmyytemmekö?

”Me olemme sitä mitä kaadamme itseemme. Vodka, olut, huumeet, kahvi, tee, sokeri, se kaikki vaikuttaa meihin itseemme. Me emme käytä päivääkään ilman näitä pieniä korjaavia liikkeitä, ilman sitä mikä tekee meidät vahvemmiksi, pirteämmiksi, fiksummiksi ja iloisemmiksi. Me olemme sitä mitä juomme.

Yksi suufilainen askeetti sanoi, ettei pidä täyttää päätään vaikeilla kaavoilla ja ideoilla, koska todellista merkitystä elämälle on vain sillä mitä syöt.

Me juomme pelkoa, nälkää, iloa, vihaa sairauksia, musiikkia, seksiä, huonoa kasvatusta, ja ongelmallisia perintötekijöitä. Me nielemme sitä kaikkea syntymästä asti ja se tekee meidät sellaisiksi mitä olemme.

Ihmisen elämä on stressi- ja kipuhormonien, adrenaliinin, endogeenisten opiaattien, endorfiinien, aivojemme tuottamien luonnollisten kivunlievitys- ja tyydytyshormonien taistelu. Huumeita huumeita vastaan. Siinä kaikki. ”

”1.Koko ihmiskunnan historian ajan, silloin tällöin ihmiskunta kuppasi itseään, päästäkseen eroon ylimääräisestä miespuolisesta verestä. Se on todella viisas mekanismi, koska kaikki jäävät voitolle. Yhdet kuolevat hymy kasvoillaan, tuntien elämäntehtävänsä täytetyksi, toiset jatkavat elämäänsä ja ihmissukua uusissa olosuhteissa.

2.Kun näin ei tapahdu, ja yhteiskunta syystä tai toisesta kieltäytyy sodankäynnistä, rauhallisten ja menestyvien sarkojen välit täyttyvät rikollisten, kurkunleikkaajien, sarjamurhaajien, seikkailijoiden ja pyhimysten rikkaruohoista, ne alkavat käymään ja keräämään kaiken kuppaamattoman miehisen veren.

3. Yhteiskunnan sisäiset mekanismit alkavat jälleen toimia ja päätyvät kompromissi ratkaisuun, sota siirtyy maan rajojen sisälle, osa tarpeettomista miehistä lajitellaan poliiseiksi ja loput siirretään rikollisten kategoriaan. Ongelma ratkeaa jossain määrin ja veri alkaa jälleen virtaamaan ohuena suihkuna. Mutta itse asiassa kumpikaan osapuoli ei ole asiantilaan tyytyväinen, koska se mitä he haluavat, on todellinen sota, jossa kuolee vähintään 30% jollei 100% osanottajista.

Meillä kaikilla, iljettävällä post-neuvostoliittolaisella sukupolvella, meillä ei ole mitään, ei mitään päämääriä eikä periaatteita ja perinnöksi kommunismin vuosisadalla meille jäi ikävä. Neuvostoihminen ei saa haluta mitään, oma elämä, arkipäivän olot, yhteiskunnallinen tyytyväisyys ja viihde, kaikki mikä motivoi länsimaisen kuluttajan elämää, se kaikki herättää vain ivaa ja halveksuntaa. Jättiläismäinen neuvostoihminen eli, jotta pystyi uhraamaan oman rehellisen ja yksinkertaisen elämänsä rakennustyömaalla, GULagissa, ampuma-aukossa, kaivoksessa, monilapsisessa perheessä, iljettävässä viisikerroksisessa talossa. Elämä oli sankariteko ja uhraus. Jeesusta ei tarvita, kun täällä kaikki ovat jeesuksia.

Aika on mennyt, ja nyt meillä on pohjaton halveksunta ja kyynisyys, ”pragmaattinen nihilismi”, väsynyt tavaroiden haaliminen. Mutta ikävä sankaruuteen jäi johonkin syvälle meihin, minuun ja kaikkiin muihin jotka eivät ole vielä tehneet asunnossaan euroremonttia.

Meidän pitäisi elää ja kuolla jonkun puolesta, mutta nyt se kaikki on merkityksetöntä ja typerää, kärsimys ja kuolema vain vetävät meitä puoleensa. Jos et tiedä minkä puolesta kärsiä, voit vaikka kärsiä varastoon.”

Sen vuoksi kai taiteilija on armoitettu olio täällä, että voi purkaa jotenkin elämän absurdiuden.

Kuten :

”Kaikki on vain unelmaa, jotta pysyisi hengissä.”
– Helene Schjerfbeck

RAITIOVAUNUSSA:


 

 

Olin istumassa siihen penkkiin, kunnes se tyyppi sano et ”varo vähän”

Kysyin ett´ ” mitä?

Se sano ”siinä penkissä on sontaa”

Sit olin et ”en mä mitää sontaa nää”

Sit se sano halveksuvasti ”toi mies piti jalkoja siinä äsken”

Sit katoin eteen ni siin oli joku raasu kerjäiläinen.

Sit katoin sitä marisijaa halveksuen ja sanoin ”no just de”

 

Pudistin päätä ja hymyilin sille kerjäläiselle. Sit seki hymyili. Siitä tuli hyvä mieli

 

 

Joo mä mietin jälkeenpäin et olisinpa vaa sanonu jotain nasevampaa. Harmittaa etten sanonu.

 

Occupy Helsinki kevät 2012

RISTO NORDELL HELATORSTAINA 2012


Risto Nordell Yle Radio 1:ssä yllätti minut eräänä päivänä, kun mieli ahdistuneena maailman järjettömyyksiin menevästä ahneudesta ja kaiken välinpitämättömyydestä rahan määräysvallan alla. Enpä ole ainut ymmärtämätön maailman menosta…

kuvaaja LailaHelena

RISTO NORDELL:

”Olemme siis viettäneet helatorstaita joka on kristillinen juhlapyhä. Sitä vietetän Kristuksen taivaaseen astumisen kunniaksi. Helatorstaita vietetään 40 vrk pääsiäisen jälkeen ja se on yksi harvoista kirkollisista arkipyhistä.

Sekin on kuitenkin liikaa liikemies Kyösti Kakkoselle. Hän antoi Taloussanomille haastattelun jonka mukaan kirkkopyhät ovat liian kalliita yrityksille.

Kakkosen mielestä suomalaiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia.

Kyösti Kakkonen haluaisi yritystoiminnan nimissä puuttua myös pääsiäisen ja jopa joulun ajankohtaan sillä nämäkin tuotavat aivan liikaa vapaa päiviä.

O tempora o mores! Oi aikoja oi tapoja!

Eikö ahneudella ole mitään rajoja ja eikö kapitalistisella voitontavoittelulla ole mitään rajoja.

Lopetetaan vain kaikki pyhien ja juhlien vietot, mitä vuosisataisista perinteistä, mitä kulttuurisidonnaisuuksista, mitä ihmisen hyvinvoinnista ja mitä levon ja työn välisestä suhteesta. Tehdään vaan jokaikinen päivä vuodessa töitä, jotta saisimme enemmän rahaa, jotta voisimme kuluttaa enemmän ja jotta tuhoaisimme tämän maapallon vieläkin nopeammin.

Materiassahan ne elämän arvot makaavat, vai mitä Kyösti Kakkonen.

Sinulle ja meille kaikille suosittelen

Giovanni Pierluigi da Palestrina: O beata et benedicta et gloriosa Trinitas´n musiikkia joka on meille annettu JOTTA YMMÄRTÄISIMME, JOTTA NÄKISIMME.”

KIITOS RISTO!

¤

KIRJOJA LUETTAVIKSI


KEVÄÄN 2012 UUTUUKSIA LUETTAVAKSI

KIRJOJA LUETTAVAKSI:

CELINE (BOKOWSKI YLISTÄÄ HÄNTÄ)

¤

RYPÄLEEN VELJESKUNTA JOHN FANTE

¤

venäl kirjailija Vasili Grossman

¤

Sari Vuoristo Loppu hyvin (kirjan rakenteesta puhuttiin, tuossa mm kertoo preesensissä kaiken mutta hyvin)

¤

Miten kirjallisuuden tunnetut hahmt ovat syntynneet: Andre Bernard

¤

Kirjaston varastosta:Täyttä elämää, Hemingwayn haastattelu

¤

Kjell Askildsen : Tessalonikan koirat

¤

E.HOFFMAN KULTAINEN MALJA

¤

FATUHIVA (TAMMI 1974)

¤

MOLIERE :IHMISVIHAAJA

¤

NOBELPRISET TOMAS TRANSTRÖMER

¤

LI PO RUNOILIJA, JOTA BUKOWSKI KEHUU

MUISTIINPANOJA SIELTÄ SUN TÄÄLTÄ


zardazzi: Kopelia :ihana klassinen tanssikipale

¤

Glode Bysii Laverna aaltojen leikkiä,kitaramus John Williams

¤

Runoilija syntyy, ei valmistu-Poeta nascitur non fit

¤

Ei pidä haluta mitään niin saa rauhan Eeva-Liisa Manner:poltettu oranssi

venäl kirjailija Vasili Grossman

¤

Sari Vuoristo Loppu hyvin (kirjan rakenteesta puhuttiin, tuossa mm kertoo preesensissä kaiken mutta hyvin)

¤

Miten kirjallisuuden tunnetut hahmt ovat syntyneet: Andre Bernard

¤

Kirjaston varastosta:Täyttä elämää, Hemingwayn haastattelu

¤

Yhteiskunnassa joka ei osaa kanavoida oikein agressiivisuutta, ilmenee väkivaltaa.

Yhteiskunta joka jotenkin ”sidottu”, siellä ilmenee enemmän väkivaltaa, sanoo venäl kirjailija, kuka?

¤

”VANHA ON PAREMPIKUIN UUSI- MUTTEI AINA. SE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ VANHASTA EI OLISI TULLUT VANHA, ELLEI SE JO UUTENA OLISI OLLUT MUITA PAREMPI.”

(SIROLA& SIROLA&SIROLA)

¤

Ihmisruumista ei voinut avata koska se oli tabu vielä 1700-luvulla. (Radiossa haastattelu Kirsi Vainio-Korhosen tutkielmasta Kätilöiden historiaa.

Siitä seurasi ajatukseni miten:

Ihmissielua ei voi avata kuin terapiahuoneessa turva varmistuksien kanssa koska se on tabu yhä 2000-luvulla. Näytä julkisesti että olet heikko ja haavoittuva, sinua säälitään ja vältellään kohtaamista siinä tilassa. Tulee olla reipas, reipas kuten Liisa Keltikangas kuvaa kirjassaan Tunne itsesi suomalainen.Hän mm. kertoo pojasta joka tarvitsi sadesäätä jotta saattoi itkeä sen aikana, kun kukaan ei silloin nähnyt.

¤

PREISNER IN ELOKUVA MUSAA (KEIJO NEVARANTA)

¤

”Kyllä olisi ollut elämä helpompaa jos olisi todettu kuten Rousseausta etti hänestä muuhun ole kuin kellosepän viilan pitelijäksi.”

¤

NOBELPRISET TOMAS TRANSTRÖMER

¤

FUNKSUNEERAA = TOIMII HYVIN, JUSTEERAA HYVIN

¤

LI PO RUNOILIJA, JOTA BUKOWSKI KEHUU

¤

VOIGE DIALOGI. AMERIKASS SYNTYNYT TERAPIA?

¤

JOHAN SARA (LAPPILAINEN MUUSIKKO) YOUTUBE

¤

KULLERVON KIROUS, KULLERVOKIN OLI MUUKALAINEN SYSTEEMISSÄ

¤

KAPSÄKIN REETTA RISTIMÄKI KERTOO LASTENTEATTERISTA, OOPPEROISTA…MM ETTÄ MOZART TEHNYT ENITEN OPERA BUFFOJA, OPERA SERIA ON JUHLAVAA

¤

YLISTYS SUOMEN PORTSARILLE AULIKKI OKSANEN

¤

Satunnainen matkustaja kysyi toiselta milloinka olemme perillä, seuraavan pvän iltana kirjoitti Oodi merelle runonsa …Ihminen tänään haluaa tietää tarkalleen millloin olemme perillä.

Neroutta ei arvosteta sen omana aikanaan.

päivä, elämä, keksitty tarkoitus

¤

Hyvän arkkitehdin tarkoitus saada ihminen tuntemaan itsensä edes hiukan vapaaksi standardeista,

sanoo Alvar Aalto

¤

Standardisoidun pakkopaitainen orja, sanoo Alvar Aalto.

Yritän inhimillistää koneiden aikakautta, Alvar aalto

Alvar Aallon suosikki arkkitehti joku Cloud?…kertoi esimerkistä jos tiiliskivi maksaa 11 senttiä ja kun sen antaa arkkitehdille (hyvälle) siitä saatta tulla kimpale kultaa!

¤

”En välitä seremonioista enkä rituaaleista. Ne ovat minulle samantekeviä”,

sanoi erään tiedmiehen poika jonka isän uurna yhä oli takan reunustalla hautaamatta, vaikka poika itse oli jo ainakin 85 vuotias

¤

GIRGISIA, KAZAGSTAN UPEAT MAISEMAT

¤

”ELÄISIN MIELUITEN KUIN ISOVANHEMPANI JA HEIDÄN ESIVANHEMPANSA, SELLAISESSA MAAILMASSA JOTA EI ENÄÄ OLE”

YLEN -KIEHTOVA MAAILMA POHJOISEN KANSAT 4/5

¤

KIELI ON OLEMASSAOLON VANKILA

-JANNE GALLEN-KALLELA

Samaa mieltä ! Ihminen on saanut aivan riittävästi sanottua sanottavaansa aikana jolloin käytimme vain eleitä ja ilmeitä. Todennäköisesti ymmärtäisimme vain paremmin toisiamme. Emmehän enää osaa edes lukea eleitä. Eläimet sen sijaan osaavat.

¤

YLELTÄ kuultua:

Jäämeren pohjan sulamisen metaanikaasut Siperiassa ovat alkaneet sulaa. 50 miljardia tonnia vapautuu metaania muutamassa vuodessa…ne on tekojäädytettävä!

Aurinko on isoin riski sähköverkoille puhuttiin Risto Isomäen haastattelussa. Noista sulamistapahtumia käyttää kirjassaan Sarasvatin hiekkaa

¤

Mitenköhän se on kun nuoruus on sitä parasta aikaa, niin miten helvetin vaikeaa se on sitten vanhana!

– Eero Melasniemi elokuvassa Käpy selän alla(jota ei ollut käsikirjoituksessa vaan sanoi sen omasta päästään)

¤

PANEM ET CIRCENSES LEIPÄÄ JA SIRKUSHUVEJA

¤

Barcaralo Romano

¤

MAAHANMUUTTAJISTA

suomen rajalle asti tulijan identiteetti muodostuu kaikesta siitä, mitä hän jo osaa-rajan ylitettyään hän on ainoastaan maahanmuuttaja.

¤

SUOMALAINEN =harmiton alkuperäiskansa(aamu tv:ssä sanoi Saksan ulkomaakirjeenvaihtaja, mitä meistä siellä ajatellaan)

¤

Ylpeyden vastahyve ei ole (=ylimelisyys)

nöyryys vaan rohkeus

Vihan vastahyve ei on usko(ei rakkaus)

laiskuuden toivo (ei laiskuus)

sanoo Jaakko heinimäki

¤

”Sen lisäksi että pidän riisuuntumisesta alasti, ja etten omista mitään, en pienintäkään asiaa maailmassa, ja sen lisäksi että pidän hyppäämisestä veteen, niin pidän myös hyvin paljon vieraalla kielellä puhumisesta, mieluiten elävällä kielellä, tullakseni ulkomaalaiseksi itselleni.”

Søren Kierkegaard, päiväkirjasta

¤

”Miksi minä synnyin peilien keskelle?

Päivä kävelee ympyrää ympärilläni

ja yö kopioi minut

kaikkiin tähtösiinsä.”

Federico García Lorca

¤

”Oli aika lailla puhetta Ulyssesta. Tom [T.S.Eliot] sanoi, ’Hän on puhtaasti kirjallinen kirjailija. Hän nojaa Walter Pateriin ottaen tukea Newmanilta.’ Minä sanoin hän on viriili – vuohipukki; mutta en odottanut Tomin hyväksyntää. Tom hyväksyi silti; ja sanoi hän jätti pois paljon tärkeitä asioita. Kirja tulisi olemaan maamerkki, koska se rikkoi koko 1800-luvun. Se ei jättänyt Joycelle mitään tartuntapintaa seuraavaan kirjaan.”

– Virginia Woolf, päiväkirjasta 26 syyskuuta 1922

¤

”Juustoportti teoria: aloitetaan kevyistä joka johtaa aina vain kovempiin aineisiin.”
-Herra Ylppö juustolautasellisen äärellä

Lisää juusto teorioita häneltä:
”Se joka ei tykkää juustoista, on ehkä myös hän, joka ei tykkää siileistä.”
-Herra Ylppö
¤

”Kapitalismi muuntaa kaiken kulutushyödykkeeksi. Islam on meidän vastareaktio sille”,
sanoi turkkilaisnainen huivin käytöstä Ylen ohjelma sarjassa Lähdin Turkkiin 5/5
¤
Hullu juttu Tv ohjelmassa 2012 työttömistä oli puhetta:
”Jos kaikki toimisimme kuten työttömät, tämä maailma olisi niin paljon erilaisempi, ettei meidän tarvitsisi enää miettiä tällaisia asioita.”

”Pitäisimme huolta vain itsestämme.”

”Orjapalkkalaiset antiikin aikoina saivat sen saman minkä nyt pienipalkkainen. Orjatkin saivat ruuan ja katon päälle. yhtään sen enempää ei saa pienipalkkainen.”
¤

Ajatusten lukijalle vinkiksi:
”Kun kuuntelemme muita, ajattelemme vain itseämme. Ala todellakin kuulla toista, niin voit oppia ajatustenlukijaksi.”
Ja koskapa ennustamisessa on kyse luonnollisesta asiasta, kokeile omia ennustajan lahjojasi seuraavalla tavalla:

1. imartele
2. käytä kaksisuuntaisia lauseita
3. päättele
4. johdattele
5. ennusta todennäköisyyksiä!
6. lopuksi jätä vastuu kuulijalle

Se eikuin menoksi torille ennustamaan!
¤
Yle Teema: Erityisiä naisia ohjelma sarja:
”Jos jotain menee pieleen, epäonnistumisemme täytyy olla haaste muille.” sanoi amerikkalainen lentäjäsankari Amelia Earhart (1897-1937) joka halusi ylittää Tyynen valtameren ja menehtyi sinne.

¤

Ruotsalainen Sanden, kirjoitti 700 sivuisen romaanin
Money I ja II, v. 1916
(Karin Ehnroot)
¤

”Olemme saaneet itsenäisesti tulla ja mennä, itsenäisesti hoitaa kouluasiat sun muut ja meillä oli luonnostaan jokin velvollisuuden tunto ne hoitaa.”,
kertoo Arvo Ylpön tytär lapsuudestaan jossain radio haastattelussa.

¤
”Ainoa todellisuus on omassa päässämme, muuhun ei kannata uskoa.” oliskohan ollut nobel-kirjailija Tjobörn…lauseen takana
¤

Mikael Agricolan jalanjäljillä ohjelmassa kävi ilmi että Agricolan kieli on etupäässä varsinais- suomea
¤

Aivot muovautuvat koko ajan uusiksi. Voimme keksiä itsemme yhä uudestaan.
-Prisma Tiededokumentti

¤
Tutun kuuloista: ”…että voi peseytyä, nukkua, pukeutua, syödä rauhassa. Olen muuttanut niin monta kertaa, että ne tuntuvat aina tilapäisiltä ja ne voidaan ottaa minulta aina pois…”,
nainen ohjelmassa Kotini on linnani.

¤
”Kaikki asumismuodot ovat väliaikaisia- asutaan toistaiseksi vaikka sitten yhtäjaksoisesti 50 vuotta!”

¤
”Kaikki kyllä menevät pankin kanssa avioliittoon, mutta harvapa eroaa. Onhan se kumma miksei sellaiset avioerot ole lisääntyneet.”
-karavaanari

¤
”Emme halua takaisin kivijalka-asuntoon.”
– karavaanari
¤
PRISMA, YLE: Kolmas sukupuoli,
puhutaan Inter sukupuolesta, sukurauhasen kehityshäiriö. Sen arvellaan johtuvan ympäristömyrkyistä, muovin pehmike ainesosista ym (muoviaineessa estrogeenin kaltaista ainetta) Näihin geenivirheisiin tulee myös helpommin kasvaimia.

¤

Emme kaikki voi puhua yhteen ääneen, mutta voimme laulaa.
-etelä-afrikkalaisen muusikon Agape orpodin IDFAN yleisökilpailun voittaja (Yle teema:Yhdessä)

¤
”Säilytän häntä hillopurkissa.” Klassikkotarinoita:herkkäuskoinen mies

¤

”Olin varmaan vähän autistinen lapsena, olin niin paljon omissa oloissani. Ajattelin kummallisia asioita…”
-Jukka Virtanen

¤
IKKUNAHAVAINTOJA:

Ihmiset kävelevät nopeampaa kävelysauvojensa kuin koiriensa kanssa.
-LailaHelena

¤
”Isäni tapasi sanoa kun tuli myrskyvaroitus, että lähdetään vesille oppimaan aaltojen vastaanottamista.”
-John Lydecken

¤
Kiinnittäydy minuuttiin, niin tunti on hautaava sinut.
-Peter Englund

¤
He eivät tarinoineet menneitä vaan miettivät jo seuraavaa askelta.
– Charles&ray Earnesista

¤

MIETELAUSEITA MUILTA


Ridere. Il vero segno della libertà.  Naura. Todellinen merkki vapaudesta

-Rene Clair

¤

Ihmisestä tulee se, mitä hän tekee tänään.

-Janne Viljamaa

(Janne Viljamaa puhuu ihmisistä jotka eivät osaa rakentaa kulisseja ympärilleen.

Tai miten hänen isänsä kuvaili henkilöä joka oli niin tärkeä(tosikko), että tällaisen juodessa teetä, kaulukset paloivat.)

¤

Ho sempre tentato. Ho sempre fallito. Non discutere. Fallisci ancora. Fallisci meglio.

Olen aina yrittänyt. Olen aina epäonnistunut. Käsittele. Epäonnistu uudelleen. Epäonnistu paremmin.

-Samuel Beckett, Worstward Ho, 1984

¤

Niin minä onnea odotin, mutta tuli onnettomuus,

minä vartoin valoa, mutta tuli pimeys.

Sisukseni kuohuivat lakkaamatta,

kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.

Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta;

minä nousen ja huudan väkijoukossa.

Minusta on tullut aavikkosutten veli

ja kamelikurkien kumppani.

Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni,

ja luuni ovat kuumuuden polttamat.

Niin muuttui kanteleen soitto valitukseksi

ja huiluni sävel itkun ääneksi.

-Jobin loppupuolustuspuhe

¤

Runoilija syntyy, ei valmistu-Poeta nascitur non fit

¤

Ei pidä haluta mitään niin saa rauhan

-Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi

¤

Yhteiskunnassa joka ei osaa kanavoida oikein agressiivisuutta, ilmenee väkivaltaa.

Yhteiskunta joka jotenkin ”sidottu”, siellä ilmenee enemmän väkivaltaa, sanoo venäl kirjailija (kuka?)

¤

”VANHA ON PAREMPIKUIN UUSI- MUTTEI AINA. SE JOHTUU SIITÄ, ETTÄ VANHASTA EI OLISI TULLUT VANHA, ELLEI SE JO UUTENA OLISI OLLUT MUITA PAREMPI.”

(SIROLA& SIROLA&SIROLA, julkaisu v.2012)

¤

Minä en voi olla järkevä koska minulla ei ole järkeä.

–Hamlet, Shakespeare

¤

”Kyllä olisi ollut elämä helpompaa jos olisi todettu kuten Rousseausta etti hänestä muuhun ole kuin kellosepän viilan pitelijäksi.”

-(kuka sanoi, en ole kuullessani kirjannut ylös muistiin)

¤

Hyvän arkkitehdin tarkoitus saada ihminen tuntemaan itsensä edes hiukan vapaaksi standardeista.

sanoi Alvar Aalto

¤

Mitenköhän se on kun nuoruus on sitä parasta aikaa, niin miten helvetin vaikeaa se on sitten vanhana!

– Eero Melasniemi elokuvassa Käpy selän alla(jota ei ollut käsikirjoituksessa vaan sanoi sen omasta päästään)

¤

”The world needs people who are alive!”

¤

”We cannot solve our problems with the same thinking we used when we created them”.

-Einstein

¤
”To be truly radical is to make hope possible, rather than despair convincing.”

– Raymond Williams

¤

”Eikö ihmisen tulisi palvella toisiaan eikä kilpailla keskenään.”

¤

Suru ei ole muuta kuin muuri kahden puutarhan välillä.

–Kahli Gibran

¤

Ne jotka ovat kärsineet, ovat vieneet maailmaa eteenpäin, eivät ne jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä.

              -Leo Tolstoi

¤

Nähdä jolloin kulloin totuus kirveltävä, on suuri lahja meille. Tehkäämme siitä hetkestä juhla katkeroitumatta ja haavoittumatta.

–Maria Jotuni

¤

Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itsesi, löydät muut.

–Aaro Hellaakoski

¤

Kaikista kipein opetus on kaikista välttämättömin opetus.

–Maria Jotuni

¤

Et voi arvostella ketään tietojasi enempää ja miten pienet tietosi ovatkaan.

-Kahli Gibran

¤

Ridere. Il vero segno della libertà.

Naura. Todellinen merkki vapaudesta

Rene Clair

¤

KOULUT, ME VANHEMMAT JA NUOREMME SIINÄ


Olen lukenut Neale Donald Walschin Jumala kirjoista nyt kolme.  Kirja 2:ssa käsitellään mm. koulujamme ja niiden opetussuunnitelmia.

 

KOULUT, ME VANHEMMAT JA NUOREMME SIINÄ

 

”Te ette halua nuortenne tekevän omia johtopäätöksiään. Haluatte heidän tekevän samat johtopäätökset kuin tekin.Tuomitsette heidät toistamaan samat virheet joihin teidän johtopäätöksenne ovat teidät johtaneet.”

 

”Sellaisessa yhteikunnassa jossa historiaa ei vääristellä niiden mukaan joilla on voima ja valta, menneisyyden erehdykset tunnustetaan avoimesti eikä niitä enää toisteta.

Sellaisissa yhteiskunnissa joissa opetetaan kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisua ja elämäntaitoja pikemminkin kuin ulkoa opittavaa asiatietoa, tarkastellaan kaikkein ”oikeutetuimpiakin” menneisyyden tekoja äärettömän perusteellisesti. Mitään ei hyväksytä sen perusteella, miltä päältä katsoen näyttää.”

 

”Jotta voisitte antaa lastanne tarkastella menneisyyttä kriittisesti- tai suorastaan vaatia, että he tekevät niin osana koulutustaan, teidän pitäisi hyväksyä se, että he saattavat olla eri mieltä teidän kanssanne siitä, kuinka asiat olisi pitänyt hoitaa.

 

Vaikka joka tapauksesa he ovat kanssanne eri mieltä,. Ette vain päästä erimielisyyttä kouluihinne.

Siksi se on vietävä kaduille. On kannettava kylttejä. On revittävä kutsuntakortteja. On poltettava rintaliivejä ja lippuja.

 

Nuoret tekevät kaikkensa saadakseen teidän huomionne kiiinnitetyksi, saadakseen teidät ymmärtämään. He huutavat teille päin naamaa: ”Täytyy olla parempi keino!”

Te ette kuitenkaan kuule. Ette halua kuulla. Ettekä missään tapauksessa halua rohkaista heitä käsittelemään koulussa kriittisesti niitä tosiseikkoja, joita heille esitätte.

Ymmärtäkää se, te sanotte. Älkää tulko sanomaan että me olemme toimineet väärin. Ymmärtäkää, että olemme tehneet oikein.

Sillä tavalla kasvatatte lapsenne. Sitä te sanotte kasvatukseksi ja koulutukseksi.

 

 

On vielä niitäkin, jotka sanovat että juuri nuoret ja heidän hullut järjettömät liberaalit ajatuksensa ovat vieneet tämän maan ja maailman hunningiolle. Unohduksen partaalle. Tuhonneet arvoperusteisen kulttuurimme ja tuoneet sen tilalle mielihyvään perustuvan moraalin joka uhkaa koko elämäntapaamme.

 

 

 

Nuoret ovat tosiaankin tuhoamssa teidän elämntapanne. Teidän tehtävänne on rohkaista sitä kehitystä, ei estää sitä.

Eivät teidän nuorenne sademetsiä tuhoa. He pyytävät teitä lopettamaan niiden tuhoamisen.

 

Eivät teidän nuorenne tuhoa otsonikerrosta.He pyytävät teitä lopettamaan sen tuhoamisen.

 

Eivät teidän nuorenne riistä köyhiä työläisiä ympäri maailmaa. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen riiston.

 

Eivät teidän nuorenne verota teitä kuoliaiksi ja käytä sitten rahoja sotimiseen ja sotakalustoon. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

 

Eivät teidän nuorenne unohda heikkoja ja sorrettuja ja anna satojen kuolla nälkään joka päivä planeetalla jolla on runsaasti ruokaa kaikille. He pyytävät teitä lopettamaan sen.

 

Eivät teidän nuorenne petkuta ja manipuloi muita.He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

 

Eivät teidän nuorenne ole seksuaalisesti estyneitä. He eivät häpeä omaa ruumistaan eivätkä halua siirtää häpeän tunnetta jälkeläisilleen. He pyytävät teitä lopettamaan sen.

 

Eivät teidän nuorenne ole pystyttäneet arvomaailmaa, jossa ”valta on oikeassa” ja jossa ongelmat ratkaistaan väkivallalla. He pyytävät teitä lopettamaan sellaisen.

 

Eivät he pyydä, he rukoilevat teitä.

 

 

Mutta nuorethan täällä väkivaltaisia ovat! Nuoret liittyvät jengeihin ja tappavat toisiaan! Nuoret eivät piittaa tippaakaan laista ja järjestyksestä, minkäänlaisesta järjestyksestä.

 

 

Kun nuorten pyyntöjä maailman muuttamiseksi ei kuunnella, he näkevät, että heidän asiansa on tuuliajolla ja että pidätte päänne kaikesta huolimatta, silloin nuoret jotka eivät ole tyhmiä, tekevät minkä voivat. Jos he eivät pysty voittamaan teitä, he liittyvät teihin.

Teidän nuorenne noudattavat teidän omia käyttäytymismallejanne. Jos nuoret ovat väkivaltaisia, he ovat väkivaltaisia siksi, että tekin olette väkivaltaisia. Jos he ovat materialisteja, se johtuu siitä, että tekin olette materialistisia. Jos he käyttäytyvät järjettömästi, se johtuu siitä että te itse käyttäydytte järjettömästi. Jos he käyttävät seksiä manipulointiin, vastuuttomuuksiiin ja häpeällisesti, se johtuu siitä, että te teette samoin. Ainoa ero nuorten ja vanhempien välillä on se, että nuoret toimivat avoimesti.

 

Vanhemmat ihmiset toimivat salassa ja luulevat, etteivät nuoret huomaa, mutta nuoret huomaavat kaiken.Mikään ei pysy heiltä salassa. He näkevät vanhempien ihmisten tekopyhyyden ja yrittävät epätoivoisesti muuttaa sitä. Yritettyään ja epäonnistuttuaan he joutuvat kuitenkin lopulta jäljittelemään sitä. Siinä he erehtyvät, mutta heitä ei ole milloinkaan opetettu toimimaan tosin.He eivät ole saaneet analysoida kriittisesti sitä, mitä vanhempi sukupolvi on tehnyt.He ovat saaneet ainoastaan opetella sen ulkoa.

 

Miten meidän sitten pitäisi kasvattaa ja kouluttaa nuoremme?

 

Ensijaisesti henkinä. He ovat henkiä, jotka asuvat fyysisessä ruumiissa. Se ei ole hengelle helppoa, eikä henkien ole helppoa tottua sellaiseen. Se on hyvin rajoittavaa. Siksi lapsi itkee joutuessaan kokemaan rajoituksia. Kuunnelkaa lapsen itkua. Ymmärtäkää se ja antakaa lastenne kokea mahdollisimman paljon ”rajoittamattomuutta”.

Seraavaksi esittelette heille maailman, jonka olette luoneet huolellisesti lempeyden avulla. Olkaa huolellisia ja katsokaa tarkkaan, mitä panette lasten muistiyksiköihin. Lapset muistavat kaiken minkä näkevät ja kokevat. Miksi rupeatte läimäyttelemään lapsianne heti kun he ilmestyvät kohdusta esiin? Kuvitteletteko tosiaan, että se on ainoa tapa saada heidät toimimaan?Miksi otatte vauvat eroon heti kun heidät on erotettu ainoasta elämänmuodosta jonka he ovat tunteneet siihenastisen olemassaolonsa ajan? Eikö mittaaminen ja punnitseminen ja tökkiminen ja tunnusteleminen voisi odottaa hetkisen niin että vastasyntynyt ehtii saada turvallisuuden ja lohdun kokemuksen siltä jolta on saanut elämän?

Miksi annatte lastenne ensimmäisiksi kuvikseen nähdä väkivaltaa? Kuka on sanonut että se hyväksi lapsille?Ja miksi kätkette kuvat rakkaudesta?

Miksi opetatte lapsenne häpeämään omaa ruumistaan ja sen toimintaa suojaamalla oman ruumiiinne heidän katseiltaan ja kieltämällä heitä koskettelemasta itseään niin että se tuottaa mielihyvää? Millaisia viestejä lähetätte heille mielihyvästä? Ja omasta ruumiista?

 

Miksi panette lapsennne kouluihin, joissa sallitaan kilpaileminen ja jopa rohkaistaan sitä, joissa ”parhaana” oleminen ja ”eniten oppiminen” palkitaan, jossa ”suoritustasot” pannaan paremmuusjärjestykseen ja jossa omaan tahtiin toimimista hädin tuskin siedetään? Millaisen käsityksen lapsenne siitä kaikesta saavat?

Miksi ette opeta lapsillenne liikuntaa, musiikkia ja kykyä nauttia taiteesta, kertomusten salaperäisyydestä ja elämän ihmeestä?

Miksi ette pyri tuomaan esiin sitä, mitä lapsessa luonnostaan on, sen sijaan että yritätte istuttaa häneen luonnottomuuksia?

 

Ja miksi ette salli nuortenne oppia logiikkaa ja kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisua ja luovuutta oman intuitionsa ja sisimpien tuntojensa mukaisesti sen sijaan, että pakotatte heidät oppimaan sellaisen yhteiskunnan säännöt ja järjestelmät, joka on jo osoittanut olevansa täysin kyvytön kehittymään näiden menetelmien mukaan, mutta käyttää niitä silti edelleen?

Ja lopuksi, opettakaa käsitteitä, ei oppiaineita.

Laatikaa uusi opetusohjelma ja rakentakaa se kolmen ydinkäsitteen ympärille:

 

TIETOISUUS

REHELLISYYS

VASTUUNTUNTO

 

Opettakaa nämä käsitteet lapsillenne jo varhaisessa vaiheesa. Pitäkää ne opetuksen johtotähtenä alusta loppuun. Perustakaa koko koulumalli niiden varaan. Perustakaa kaikki opetus niihin.

 

En ymmärrä mitä se tarkoittaa.

 

Se tarkoittaa sitä, että kaikki mitä opetatte on lähtöisin näistä käsitteistä.

 

Voisitko selittää sen ? Mitä perustaitoja sitten opetettaisiin?

 

Kaikki luettavat kertomukset, tarinat ja aiheet perustuisivat näihin avainkäsitteisiin koulun aloittajista edistyneempiin opiskelijoihin asti. Olisi kertomuksia tietoisuudesta, rehellisyydestä ja vastuusta. Lapset oppisivat nämä käsitteet ja omaksuisivat ne luonnolliseksi osaksi itseään.

Kirjoitustehtävät koskisivat näitä ydinkäsitteitä ja niihin liittyviä asioita sitä mukaa kun lapsi kehittyy itsensä ilmaisussa.

 

Laskemistakin on mahdollista opettaa samassa viitekehyksessä. Aritmetiikka ja matematiikka eivät ole abstraktioita, ne ovat elämän perustyökaluja maailmankaikkeudessammme. Kaikki laskeminen liittyy laajempaan elämänkokemukseen, joka kehittyy ydinkäsitteisiin ja niiden johdannaisiin.

 

Mitä sellaiset johdannaiset ovat?

 

Niihin perustuu koko koulutusmalli, ja ne korvaavat nykyiset oppiaineet, jotka opettavat lähinnä tosiaioita.

 

Kuten esimerkiksi?

 

No käytetään mielikuvitusta. Mitä käsitteet sinulle ovat tärkeitä?

 

No rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, toisten ihmisten kohteleminen hyvin. Toimeen tuleminen muiden kanssa. Suvaitsevaisuus. Se ettei loukkaa toisia. Toisten pitäminen samanarvosina.Ne ovat asioita jotka haluan opettaa lapsilleni.

 

Erinomaista! Jatka vain.

 

Itseensä uskominen. Arvokkuus. En tiedä miten sen paremmin ilmaisisin, mutta se liittyy siihen, miten elämässä käyttäytyy ja miten kunnioittaa toisia ja heidän valitsemaansa tietä.

 

Kaikki mitä sanoit on hyvää. On vielä paljon muitakin käsitteitä, jotka lasten tulee ymmärtää syvällisesti, jos heidän on tarkoitus kehittyä ja kasvaa eheiksi ihmisiksi.Silti te ette opeta näitä asioita kouluissanne. Nämä ovat elämän tärkeimmät asiat, mutta te ette opeta niitä koulussa.

Ette opeta mitä merkitseee olla rehellinen.

Ette opeta mitä merkitsee olla tietoinen toisen tunteista ja kunnioittaa toisen valintoja.

Sanotte, että on vanhempien tehtävä opettaa nämä asiat, mutta vanhemmat voivat opettaa vain sen mitä heille on opetettu. Ja isien synnit kostetaan jälkeläisille. Opettatte kodeissanne samaa mitä omat vanhempanne opettivat teille.

 

Mitä pahaa siinä on ?

 

Kuten olen monta kertaa sanonut, oletko vilkaissut maailmaa viime aikoina?

 

Palaat aina samaan. Panet katsomaan maailmaa. Mutta ei se kokonaan meidän syytämme ole. Ei meitä voi syyttää millainen muu maailma on.

 

Ei tässä ole kyse syyttämisestä, vaan valinnasta. Ja jos te ette ota vastuuta niistä valinnoista, joita ihmiskunta on tehnyt ja tekee yhä, niin kuka sitten ottaa?

 

No mutta emmehän me voi siitä kaikesta olla vastuussa!

 

Minä sanon teille: Ette voi muuttaa yhtään mitään, ellette suostu ottamaan vastuuta kaikesta. Ette voi jatkuvasti sanoa, että nuo toiset ovat tehneet niin ja tekevät edelleenkin ja että kunpa ne nyt vain tekisivät oikein! Muistakaa Walt Kellyn loistava repliikki: ”Me ollaan tavattu vihollinen ja se on me.”

 

Me olemme toistaneet samoja vikoja satoja vuosia, vai mitä…

 

Tuhansia vuosia samoja erehdyksiä. Ihmiskunta ei ole kehittynyt perusvaistoissaan luolamiestä pidemmälle. Jokainen yritys muuttaa tilannetta saa vastaansa ivaa. Jokaista haastetta arvojen uudelleen arvioimiseksi tervehditään pelolla ja vihalla. Ehdotan, että korkeimpia käsitteitä voisi opettaa kouluissa. Tässä ollaan kovin heikoilla jäillä. Silti juuri niin tehdään pidemmälle kehittyneisää yhteisöissä.

 

Mutta ongelmahan on se, etteivät kaikki ihmiset ole samaa mieltä näistä käsitteistä ja niiden merkityksestä. Siksi emme voi opettaa niitä kouluissamme. Vanhemmat menevät ihan sekaisin jos näitä asioita yrittää saada mukaan opetussuunnitelmaan. He sanovat, että se on ”arvojen” opettamista ja ettei koulu ole oikea paikka niiden opettamiseen.

 

Sen perusteella mitä sanot ihmisrodun haluavan tehdä-rakentaa paremman maailman- he ovat väärässä. Koulut ovat juuri oikea paikka sellaiselle opetukselle, koska vanhempien ennakkokäsitykset eivät vaikuta niihin. Olethan nähnyt miten käy, kun arvoja lähdetään siirtämään vanhemmilta lapsille, koko planeettamme on mullin mallin.

Te ette käsitä sivistyneen yhteiskunnan perusteitakaan.

Ette osaa ratjkaista ristiriitoja ilman väkivaltaa.

Ette osaa toimia muuten kuin oman etunne vuoksi.

Ette osaa rakastaa ilman ehtoja.

Nämä ovat perustavanlaatuisia asioita, ettekä ole edes alkaneet ymmärtää niitä, puhumattakaan niiden toteuttamisesta.

 

Onko tästä sotkusta sitten mitään ulospääsyä?

 

On kyllä! Koulujen kautta! Nuorten kasvatuksen kautta! Teidän toivonne on seuraavassa sukupolvessa ja sitä seuraavassa! Teidän täytyy kuitenkin lakata totuttamasta heitä menneisyyden tapohin. Ne eivät ole tuottaneet tulosta. Ne eivät ole vieneet teitä sinne minne haluatte. Ja jos ette ole varovaisia, joudutte juuri sinne minne olette matkalla.

 

Pysähtykää! Kääntykää ympäri! Istukaa yhdessä kokamaan ajatuksianne. Luokaa suurin visonne mitä teistä ihmisrotuna on milloinkaan luotu. Ottakaa sitten ne arvot ja käsitteet jotka tukevat visioitanne ja opettakaa niitä kouluissanne.

Miksei vois olla seuraavanlaisia kursseja?

 

¤ Vallan ymmärtäminen

¤Konfliktien rauhanomainen ratkaiseminen

¤Rakkauden osatekijä

¤Persoona ja itsensä luominen

¤ Ruumis mieli ja henki:miten ne tomivat

¤Luovuus

¤Itsensä ja muiden arvostaminen

¤Iloinen seksuaalisuus

¤Oikeudenmukaisuus

¤Suvaitsevaisuus

¤Erilaisuus ja samanlaisuus

¤Eettinen taloustiede

¤Luova tietoisuus ja mielen voima

¤Tietosiuus ja valppaus

¤Rehellisyys ja vastuu

¤Näkyvyys ja avoimuus

¤Tiede ja hengellisyys

 

Paljon tuosta opetaan jo nytkin. Se on yhteiskuntatiedettä.

 

Minä en tarkoita kahden päivän jaksoa lukukaudessa. Tarkoitan että kaikista näistä aiheista pitäisi olla erilliset kurssit. Tarkoitan koulujenne opetusohjelmien täydellistä mullistamista. Puhun arvoperusteisesta opetusohjelmasta. Nyt teillä on asiatietoon perustuva opetusohjelma.

 

Tarkoitan sitä, että lasten huomio keskitetään ydinkäsitteiden ymmärtämiseen ja niitä ympäröiviin teoreettisiin rakenteisiin, joille arvojärjestelmä perustuu samalla tavalla kuin teidän nykyinen järjestelmänne perustuu vuosilukuihin, asiatietoihin ja tilastoihin.

Teidän galaksinne ja maailmankaikkeutenne kehittyneimmissä yhteiskunnissa (joista puhumme tarkemmin kolmannessa kirjassa) lapsille aletaan jo varhain opettaa elämisen peruskäsitteitä. Sitä mitä te sanotte ”asiatiedoksi”, pidetään siellä paljon vähemmän tärkeänä ja opetataan vasta myöhemmässä ikävaiheessa.

Olette luoneet planeetallenne yhteiskunnan, jossa pikku Johnnie oppii lukemaan jo esikoulussa mutta ei opi olemaan purematta veljeään. Susie osaa kertotaulun ulkoa jo alaluokilla, muttei ole oppinut, ettei hänen ruumissaan ole mitään hävettävää.

 

Koulunne ovat olemassa lähinnä vastausten antamista varten. Olisi paljon hyödyllisempää, jos niiden ensisijainen tehtävä olsii kysymysten esittäminen. Mitä tarkoittaa että ihminen on rehellinen, vastuuntuntoinen tai oikeudenmukainen? Mitä kaikkea siihen iittyy? Mitä muuten tarkoittaa että 2+2=4? Mitä kaikkea siihen liittyy? Pitkälle kehittyneet yhteisöt rohkaisevat kaikkia lapsia löytämään vastaukset itse.

 

Mutta sehän johtaisi kaaokseen!

 

Tosin kuin ne ei-kaoottiset olosuhteet, joissa te tällä hetkellä elätte elämäänne…

 

Hyvä on hyvä on…se johtaisi kaaoksen lisääntymiseen entisestään.

 

En väitä, etteivät teidän koulunne koskaan jaa lapsille sitä mitä olette oppineet tai päättäneet näistä asioista. Päinvastoin. Koulut palvelevat oppilaitaan, kun ne jakavat nuorten kanssa sen mitä vanhemmat ovat oppineet ja valinneet menneisyydessä. Opiskelija voivat siten nähdä, miten kaikki on toiminut. Kouluissanne esitätte kuitenkin asiat opiskelijoille ainoina oikeina ratkaisuina, vaikka tiedot pitäisi antaa pelkästään tietoina.

Entisten tietojen ei pitäisi olla nykyisen totuuden pohjana. Aikaisempien tietojen ja kokemusten pitäisi olla aina ja ainoastaan perustana uusille kysymyksille. Arvo on kysymyksessä, ei vastauksessa.

 

Kysymykset ovat aina samat. Oletteko samaa vai eri mieltä niiden tietojen perusteella, jotka olemme teille antaneet? Mitä te ajattelette tästä? Se on aina avainkysymys. Siihen pitää aina keskittyä. Mitä ajattelette tästä? Mitä te ajattelette? Mitä te ajattelette?

 

Lapset vastaavat kysymyksiin vanhempiensa arvoilla. Vanhempien rooli lasten arvojärjestelmän syntymisessä on edelleen tärkeä, suorastaan  ensisijainen. Koulun tarkoitus on rohkaista lapsia tutkimaan näitä arvoja aina muodollisen koulutuksen päättymiseen asti, oppimaan niiden käyttöä, soveltamaan käytäntöön- ja myös asettaman ne kyseenlaisiksi. Vanhemmat, jotka eivät halua lasten asettavan heidän arvojaan kyseenalaisiksi, eivät rakasta lapsiaan vaan itseään lapsiensa kautta.

 

Voi kunpa olis tuollaisia kouluja!

 

Jotkin koulut pyrkivät lähestymään tätä mallia.

 

Niinkö tosiaan?

 

Niin, luepa Rudolf Steinerin kirjoituksia. Tutki hänen kehittämänsä koulun menetelmiä.

 

Tarkoitatko että Steiner-koulut ovat parhaita?

 

En. Tarkoitan että sellainen malli toimii, jos otetaan huomioon se, mihin sanot ihmisrodun pyrkivän, mitä sanot haluavasi tehdä ja mitä sanot haluavasi olla.Se on yksi esimerkki -yksi monista, vaikka teidän planeetallanne ja teidän yhteiskunnallanne niitä onkin harvassa-siitä, kuinka kasvatus ja koulutus voi keskittyä viisauteen pelkän tiedon sijasta.

 

No sen mallin kyllä hyväksyn. Steiner-koulujen ja muiden koulujen välillä on suuri ero. Annahan kun kerron yhden esimerkin. Se on yksinkertainen, mutta havainnollistaa hyvin eron.

Steiner-kouluissa opettaja siirtyy lasten kanssa läpi kaikkien alkeisoppimis tasojen. Näiden vuosien ajan oppilailla on sama opettaja sen sijaan että heidät siirrettäisiin joka vuosi opettajalta toiselle. Voitko kuvitella millainen side heidän välilleen muodostuu? Ymmärrätkö sen arvon?

Opettaja oppii tuntemaan lapsen kuin omansa. Lapsi siirtyy opettajan kanssa luottamuksen ja rakkauden tasolle, ja se avaa ovia joiden olemassaolosta monissa perinteisissä kouluissa ei ole edes uneksittu. Kun alkuoppimisen vuodet on käyty läpi, opettaja palaa ensimmäiselle luokalle ja aloittaa uuden lapsiryhmän kanssa. Työlleen omistautunut steiner-opettaja saattaa koko uransa aikana viedä koulun läpi vain neljä viisi lapsiryhmää. Hän merkitsee näille lapsille paljon enemmän kuin opettajan on perinteisessä koulumaailmassa mahdollista heille merkitä.

Tämä koulumalli tunnustaa, että ihmisten väliset suhteet, toiseen sitoutuminen ja rakkaus ovat yhtä tärkeitä kuin opettajan lapsille välittämä asiatieto. Se on kuin koulun käymistä kodissa mutta kodin ulkopuolella,

 

Niin, se on hyvä malli.

 

On kai olemassa muitakin hyviä malleja?

 

On toki. Edistytte jonkin verran koulutusasioissa, mutta hyvin hitaasti. Jopa yritykset ottaa käyttöön tavoitehakuinen, taitojen kehittämiseen keskittynyt opetussuunnitelma ovat kohdanneet vastarintaa, Se koetaan uhkaavaksi ja tehottomaksi. Vanhemmat haluavat lasten oppivan asiatietoa. Keinoja kuitenkin on, vaikka paljon on vielä tehtävää.”

 

Neale Donald Walsch

Mathama Gandhi ja Lancashiren kutomo


Yle Teema on esittänyt kevään ja kesän 2012 aikana kiintoisaa ohjelmasarjaa

Britti-imperiumin perintö

Ensimmäisessä jaksossa :1/5. Vallan maku. Britit hallitsivat enimmillään neljäsosaa koko maapallon väestöstä. Kuinka maailmanvalta rakennettiin, ja mihin se pohjautui? T: BBC

Historia: Britti-imperiumin perintö Jakso 2/5

2/5. Toinen koti. Siirtomaihin asettuessaan britit toivat mukanaan elämänasenteensa ja toimintatapansa. Millainen oli alkuperäisasukkaiden kohtalo? T: BBC.

Historia: Britti-imperiumin perintö Jakso 3/5

3/5. Reilu peli. Miksi viktoriaanisen aikakauden tutkimusmatkailijat ovat brittiperinteessä hellittyjä sankarihahmoja? Reilun pelin ihannetta britit levittivät mm. urheilun ja myöhemmin partioliikkeen avulla. T: BBC

Historia: Britti-imperiumin perintö Jakso 4/5

4/5. Vaurauden alkuperä. Siirtomaiden valloituksessa tavoitteena ei ollut vain valtakunnan laajentaminen, vaan taloudellinen hyöty. Valtiolle haalivat omaisuuksia niin kaapparikapteenit kuin oopiumi- ja orjakauppiaat. T: BBC

Lainaan tähän otteen jaksosta 4/5 miten Mathama Gandhi alkoi boikotoimaan brittiläisiä puuvilla tehtaita.

Pohdin olisiko meidän yhteiskunnassamme ketään niin karismaattista henkilöä, joka saisi suomalaisen puolustautumaan oman hyvinvointinsa puolesta.

Ja olisiko ketään niin rohkeaa miestä joka olisi valmis menemään sinne leijona luolaan, kuten tässä tapahtuu:

…Emämaa ja siirtomaista tärkein joutuivat törmäyskurssille. Syypää oli puuvilla. Brittiläiset tehtaat toivat Intiasta raakapuuvillaa ja kutoivat siitä kangasta 1920-luvulla. Lancashiren puuvilla kutomot hallitsivat maailman markkinoita.

Intian kangasteollisuus sen sijaan oli käytännössä romahtanut. Intia joutui turvautumaan brittiläiseen kankaaseen. Monelle intialaiselle se oli viimeinen pisara.

Intian itsenäisyysliikkeen johtaja Mahatma Gandhi poltti pukunsa ja alkoi käyttää intialaisen maaseutuväestön asua.

Hän teki rukista Intian itsenäisyyden symbolin ja käski maamiestensä lopettaa brittiläisen kankaan ostaminen. Gandhin boikotti tuntui 7000 km:n päässä Lancashiren kutomossa. Lancashire oli hyötynyt imperiumista. Jopa 2 kolmesta alueen puuvillan tuotteista oli myyty takaisin Intiaan.

Nyt tilanne oli kuitenki tukala. Seisemän tehdasta oli joutunut lopettamaan tuotannon. Vihaiset työttömät työläiset syytivät siitä Gandhin boikottia.

Darwnissa kudottua kangasta oli viety kaikkialle maailmaan. Kaupunkilaiset olivat turhautuneita ja epätoivoisia.

Sitten tuli yllättävä uutinen. Ganhi saapuisi Britanniaan ja vierailisi Lancashiressa. Hän uskaltautuisi leijonan luolaan nähdäkseen miten intialaisten boikotti vaikutti seudun tekstiilityöläisiin.

Paikallinen lehti ylisti Gandhin myötätuntoa köyhiä kohtaan. Hänen sydämensä varmaan pehmenisi, kun hän näkisi sadat työttömät kutomotyöntekijät.

Paikan rauhallisen, mutkattoman ilmapiirin toivottiin sovittavan syvät mielipide-erot.

Karismaattinen kiehtova hahmo ei ollut imperiumin puolustaja vaan sen mahdollinen hajottaja.

Gandhi ei tullut Intiasta saakka peruakseen boikottinsa. Hänellä oli tärkeämpi tavoite. Hän tahtoi herättää brittityöläisissä myötämieltä intialaisia ja itsenäisyysliikkeitä kohtaan.

Ganhille suurin paha ei ollut boikotti, vaan itse siirtomaavalta.

Britit toivoivat että heidän ahdinkonsa saisi Gandhin lopettamaan boikotin.Gandhi ei kuitenkaan taipunut. Joku valitti että työttömiä oli 3 miljoonaa. Gandhi vastasi että Intiassa heitä oli 300 miljoonaa.

Boikotti ja monet muut vastaavat toimet innostivat monet intialaiset vastustamaan brittivaltaa. Itsenäisyysvaatimukset tuottivat lopulta tulosta 1947. Historilallisesta hetkestä on reilusti yli puoli vuosisataa.

Britannia pyristelee yhä irti siirtomaavalta-ajasta. Sama koskee monessa suhteessa Intiaa.

 

¤

 

Tuo aihealue, Britti-imperiumi ylipäätään on kyllä kiinnostava. Se, että miten niin pienellä maalla voi olla ollut niin suuret luulot itsestään.

 

Heidän uskomuksensa jatkajia riittää: Britti-imperium ja Jumalan tahto on yhtä kuin sama asia. Eiköhän samoin ajattelevia ole yhä.

 

¤