MINUSTA

Olen suuren puoleisen perheen äiti joka kirjoittelee omaksi iloksi ja mielenpurkaukseksi paremman seuran puutteessa. Jos joku niitä sattuu vielä lukemaan hyvällä mielin, on totisesti mukava asia.

Olen ollut lapsuudesta asti kiinnostunut monenlaisista asioista: filosofiasta, historiasta, psykologiasta, antropologiasta, arkkitehtuurista,taiteesta (etenkin kokonaistaideteos, vrt. Louis Sparre), kirjallisuudesta,syväekologista arvoista.Kirjoitan myös proosaa sekä runoja ja olen lähetellyt niitä kustantajille, arvostelupalveluihin, kilpailuihin mutta toistaiseksi ovat bumerangina palautuneet.

Minusta piti tulla mm kuvataiteilija, mutta ajauduin kalligrafiksi.

Myöhemmin elämässäni aloin kiinnostua maailman tilasta tosissani(2000 luvulla), kun havaitsin, että täällähän hallitsee täydellinen vääryys ja pelkkä raha. Suuret, jotka määrittelevät pienemmän. Ja koska se on levittäytynyt nyt kaikkialle maailmaan, jokaisen köyhimmänkin peltoon, josta tämä suurin ja mahtavin voi hyödyntää maksimaalisen voiton, olen siis ollut pakotettu heräämään pohdiskelijan ja estetiikkaa rakastavan päiväuniltani tähän järkyttävään maailmaan. En voi enää nukkua. Mielestäni ei kukaan voi.

En nuku ennenkuin suurvaltojen/suuryhtiöiden/rahan mahti on nujerrettu lopullisesti.

Mutta paljon muutakin mahtuu maailmaani. Siitä syystä blogini ei ole aina kovin selkeä. Ei ole vain yhtä tai kymmentä osa-aluetta, on satoja ja satojen sivupolkuja mitä ihmiseen liittyy. Blogini on vasta alussa, on hirmuinen työ saada kymmenet muistivihkot kirjoitettua puhtaaksi, eikä niistä milloinkaan tule olemaan kuin pieni murto-osa täällä. Mutta ainahan voi yrittää tallentaa edes osan.

Jää jotain minusta perintöä lapsilleni, edes tämä blogi. Tärkeinä pitämiäni asioita, mielenliikkeitä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s