LATVIALAINEN KEKRIPERINNE


Nuotiorituaali vainajien muistoksi

Havunoksista tehtiin kehä, halkaisijaltaan noin 1,5m. Sen sisäreunoille tehtiin hiekka/sahanpuruseoksesta toinen kehä joka kasteltiin lamppuöljyllä (tai jokin muu öljy).

Vihreät havut kuvastavat elämää. Hiekkasahanpuru seos sytytettiin palamaan, josta muodostui palava rengas, kehä. Se kuvastaa aurinkoa jota me kaipaamme pimeänä vuodenaikana.

Lähdemme rummun tahdissa kiertämään kehää ja siitä lähimaastoon ja meillä on mahdollisuus kutsua ennen aikaisesti kuolleiden lapsien sieluja luoksemme. ? Näinkö se oli, varmistan vielä asian, mutta itse mietin siinä kohden lukuisia menettämiäni lapsiani keskenmenoihin sekä veljeni lasta, pientä kummipoikaani.

Kun rengasmainen tuli alkaa hiipua, siirretään hiekka/sahanpuru seos keskelle kehää. Kehän keskellä palanut kynttilä siirretään sivuun. Aletaan latomaan kekomaisesti puuhalkoja kehän keskelle. Se kuvastaa kekrimuorin (äidin) läsnäoloa.

Sitten alkaa symbolinen osuus. Uhrataan sinä vuonna kuolleen vainajan jokin vaate tai muu mikä hänellä on ollut. Tässä symboloituu luopumiseen oppiminen. Päästetään hänet menemään.

Naisten symbolinen osuus:

Naiset ottivat kourallisen höyheniä(tyynyn sisukset)ja uhraavat ne tulelle. Höyhenet symbolisoivat lintua, ihmisen sielun elämän jatkumista. Sitten otetaan havunoksa, leyhytellään sillä savua  ylöspäin ( vainajat tulevat luoksemme). Lopuksi nostetaan kädessä olevat havun oksat tulen yläpuolelle näin muodostaen elämän oksista puun kohti taivasta. Näin vahvistetaan ymmärrystä, miten yhdessä olemme kuin suuri ja vahva puu.

Miesten symbolinen osuus:

Miehet menevät piiriin kutsuen karhun, eli karhu voimaantuvat. He ruokkivat tulta oljilla (patjat). Piirissä he tervehtivät toisiaan taputtamalla käsiä toisiaan vasten vuoronperään ja äännähtelevät kuuluvasti. Sitten toistetaan sama nopeuttaen tahtia. Vahvistetaan tunnetta, miten miehet yhdessä ovat vahvat kuin karhu.

Naiset uhraavat tulelle myöskin ompeluksistaan jääneet lankojen pätkät, tilkut ja sen luvataan tuovan monikertaisesti takaisin materiaalia uusiin töihin. Tämä osaltaan liittyy myös luopumisen taitoon. Osataan luovuttaa tietäen, ettemme milloinkaan saa niistä mitään muuta tehtyä, vaan vasta luopuessamme voimme saada enemmän. Tätä korostettiin.

Sitten tehdään vainajille leipää. Sitä ennen on mentävä portin lävitse, jotta ruumiimme voisi päästä osalliseksi hengestä ja sielusta. Otetaan kaksi leveää kangasta. Toinen kohotetaan portin yläosaksi, joka kuvastaa sielua. Portin alaosaksi levitetään kangas kuvastamaan henkeä. Ruumiin on kuljettava tämän portin lävitse. Kun se on tehty, ojennetaan sinulle pala taikinaa. Taikinasta muodostetaan joko vainajan kasvot tai jokin joka kuvastaa häntä. Sitten taikina heitetään tai uhrataan tulelle.

Tämän jälkeen muodostetaan kaksi piiriä ja otetaan samalla pari. Sisempi piiri koostuu miehistä joiden selät ovat tuleen päin. Naiset ovat uloimmassa piirissä. Otetaan toisiamme kädestä. Ulomman piirin on tarkoitus kiertää vastapäivään niin, että ensin tervehditään paria kädestä kiinni pitäen sanoen: Piiri pyörii? ja samalla otetaan askel seuraavan luo ottaen kädestä ja ravistetaan kädet alaspäin sanoen: Ja voima palaa. Näin jatketaan piirin koko ympyrä. Sen jälkeen kootaan piiri vuorotellen mies ja nainen, otetaan toisiamme vyöräröltä kiinni. Nyt olemme puu, suuri puu yhdessä. Meidän jalkamme ovat juuret, vartalo puun varsi ja kohotetut kätemme tekevät taivaalle reikiä ja niistä muodostuvat tähdet.

Me huojumme piirissä yhdessä hiljaa. Niin vahva puu olemme yhdessä.

Kekrijuhlan vainajan muistelu osuus latvialaisessa perinteessä on ilon juhla. Koska ihminen ei kuole, vaikka sen ruumis kuoleekin. Henki ja sielu jatkavat elämää, kehämäisesti aina ja ikuisesti.

AJATUKSIANI RITUAALISTA:

Rituaali on mielestäni puhdistautumista. Vaihdetaan vuosittain oljet patjoihin, höyhenet tyynyihin(hygienia). Höyhen kohdassa mietin, että kyllä siinä helpostikin saa vainajiin yhteyden, kun höyhenen palamishaju on hirvittävä.

Opitaan luopumaan elämässä, ei takerruta vanhaan vaikkapa vainajan vaatteissa tai säästellen ikuisesti tekstiilien ylijäämiä, mitä kaikkea niistä voisi muka vielä tehdä. Opitaan luottamaan, että saamme takaisin luopumisen kautta.

Yhteisöllisyyden merkitys myös korostuu ja on ollut ehdoton edellytyskin elämän jatkumisen kannalta kyläyhteisöissä. Myös erillisinä yksilöinä tiedostamme ykseyden. Kun otamme yhteisön voiman yksityiseen itseemme, olemme tarvittaessa yhtenäkin yhtä kuin kaikkien voima yhteensä. Tätä korostettiin sekä miesten että naisten kohdalla.

Ikuisuuden kiertokulku on ollut aina tiedossa ihmisellä, vain nykyihminen ei sitä aina tunnu ymmärtävän tai on sotkenut siihen milloin minkäkin laisia oppeja.

Kokemus vahvisti itselleni sitä tietoa, miten ns. pakana/luonnonuskonnot eivät ole Jumala uskontoa kummempaa, vaan ennemminkin samaa asiaa ja mielestäni miltei jopa enemmän. Eihän luonnonuskontoihin liity mitään valta asetelmia, ei kirjaviisauden oppeja, ei guruja  eikä koulukuntia väittelemään aiheesta. Jokainen tyhminkin ja ehkä nimenomaan ”tyhminkin” (lapsi, lapsenmieliset, erilaiset kehitys”häiriöiset” sun muut kylähullut) sen tiedon on aina ymmärtänyt, sanoittakin. Se tieto on jokaisessa ihmisessä ollut aina.

Tämän tiedon oppimiseksi ei ole milloinkaan tarvinnut erikseen opintoja. Tieto vain on.

Tuossa rituaalissa koin enemmän Pyhyyttä kuin yhdessäkään kirkollisessa Jumalanpalveluksessa. En yhtään väheksy sitäkään, miten voisinkaan kun ymmärrän, että tässä kaikessa on kyse yhdestä ja samasta asiasta. Luonnonkansojen uskon näen vain enemmän lapsenkaltaiseksi, puhtaaksi ja yksinkertaiseksi,  turhuuksista vapaaksi. Raamatussakin sanotaan, ellette ole niin kuin lapsi, ette voi periä Jumalan valtakuntaa. Ellet ole niin kuin lapsi, et voi ymmärtää, et nähdä, et tietää, et luoda uutta ja nerokastakin. Ihmiseen on niin paljon turhaa sälää aina tarttumassa. Se luulee niillä viisastuvansa vaikka vain tyhmistyy.

Pohdin siinä, miten nyt näilläkin latvialaisilla on valtava pääoma kulttuurissaan, kun sitä ei ole päässyt pilaamaan länsimainen markkinahevonhumppa, ei edes tiede, vaikka Neuvostoliiton aikakausi korostikin tieteen merkitystä.

Sairaalloista on oman kulttuurimme individualismi, apua ei pyydetä, eikä toisia ”tuntemattomia” auteta. Yksin on pärjättävä ja sitä pidetään jopa hienona asiana. Treenataan ja palvotaan omaa kehoa (kuntosalit laitteineen on kuvaavaa, loputtomat välineurheilulajit, kosmetiikka, kirurgin veitsi, muoti). Henkisyys ja /tai hengellisyys on turha, unohdettu asia. Vain trendien kautta voidaan tähän asiaan vaikuttaa jonkin verran. Luodaan erilaisia ”guru”trendejä. Kukaan aivan tavallinen mökin mummo ei voi olla guru.) Hankitaan ympärilleen loputtomasti materiaa, ei edes haluta pysähtyä kyseenlaistamaan elämäntapaa, halutaankin olla markkinoiden huijattavissa. Koetaan se elämän merkityksenä, tavoiteltavana asiana, jopa elämän päämääränä omaisuuden mahdollisimman suuri maksimointi.

Pidetään helposti luonnonkansoja jotenkin tyhmempinä vaikka tosiasia lienee se, että nykyihminen itse on tyhmistynyt hyvinkin paljon. Joskus kyllä tuntuu, että liki ameeban tasolle.

Yhtälailla luonnonkansat  ovat osanneet nähdä uskomustensa lävitse siinä missä tämänkin päivän ihminen tyhmyytensä näkee. Siis he, jotka ylipäätään osaavat katsoa aikansa ylitse tai etäämmältä asioita. Taatusti on entisaikoihinkin kylissä ollut niitä, jotka on ymmärtäneet kostuneiden patjojen  kaipaavan uudistamista välillä jo paremman ilman vuoksi ja on pitänyt realistisena tosiasiana niiden ”uhraamista”.

Voin kuvitella mitä Evon kurssikeskuksen henkilökunta arvelee mahdollisesta eläinten uhraamisesta, kun näkee valkeat höyhenet nuotion ympärillä. Tuskin yksikään heistä ajattelee uhraavansa omana aikanaan mitään. Vaikka uhrattavana on koko ajan ihmisen koko elämä, sen kallisarvoinen aika tämän maallisen materian keräämiselle.

Tieto ei luo viisautta eikä ymmärrystä toisin kuin luulemme. Tieto voisi luoda viisautta ja ymmärrystä jos meillä on tahtoa ylittää turhuutemme. Vai miltäköhän kuulostaa satojen vuosien päästä nähtynä tämän ajan ihminen turhine härveleineen ja ylimielisine  asenteineen. Melkoista uskomusten turhuutta ja taakkaa kantaa teollisen ajan ihminen muassaan. Ei tarvitse kuin katsoa kauempaa autojonoja, viikonloppuisia kauppajonoja, tv:n katselijoiden elämää, muotivirtausten ja ostohysterioiden loputonta haluajien joukkoa ja tarpeilla selittejöitä. Tätä tyhmyyden valtavaa kehää joka toivon mukaan tässä tapauksessa ei jatku ikuisesti vaan loppuu kuolemassa.

Ihminen on kautta aikain ollut typerys tahi viisas tai molempia niiden väliltä. Teollisuus ja tieteen saavutukset eivät ainakaan viisastumiseen ole vaikuttaneet. Toki voin erehtyä mietteissäni. Ovathan nämä vain ajatuksia jotka nousivat höyhenen katkuisesta olomuodostani pintaan laittaakseni ne paperille. Ei muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s