TASKULAMPPUPOLIISEJA JA LAPIN RAUHAA


Poliisit olivat käyneet meillä sillä aikaa kun palelin vaaliteltalla. Poikani, pian  14v kertoi miten he kyselivät häneltä epäluuloisina, aivan kuin olisivat kuvitelleet pikkuveljen piilottelevan sisartaan. Olivat käyneet koko talon siivous ja vaatekomeroineen läpi taskulampun kanssa keskellä kirkasta päivää. Mitäköhän ne taskulamput siinä auttoivat. Ehkä pääsivät tunnelmaan sitä kautta.
Lähinnä naureskelimme tapahtunutta. Luultavasti heillä heräsi epäilys, kun en ollut vastannut puhelimeen pariin päivään juuri niiden vaalikiireitteni vuoksi.

Lastensuojelu ei ole ottanut yhteyttä pyynnöstäni huolimatta kahteen kuukauteen vedoten vain siihen seuraavaan palaveriinsa, jota ei ole kuulunut. Mutta heti kun laitoin sähköpostia, jossa pyysin kaikki heidän kirjauksensa, päätöksensä sekä suunnitelmansa, minulle soitettiin. Valitettavasti olin silloin kaupassa ja pyysin olemaan yhteydessä myöhemmin päivällä.

Tämä tapahtui kaksi päivä sitten, joten jää nähtäväksi soittavatko enää. Miksi minulla on tunne, etteivät he halua laittaa minulle niitä papereita postissa kuten pyysin? Miksi ihmeessä tulee tällainen tunne? Onko siihen perusteita, vai olenko vain tullut huvikseni tai väsymystäni epäluuloiseksi?

Miksi nuorisokodin yhteenvedossa ei mainuttu sanallakaan siitä, ettei tyttäreni edes ole ollut koko laitoksessa kuin sen yhden ainoan kuukauden? Miksi he ikäänkuin antavat ymmärtää siinä, että he kovasti tehneet töitä tyttäreni eteen? Miten kauan jouduin pyytämään heiltä esimerkiksi että ottaisivat tyttäreni ADD epäilyni vakavasti ja laittaisivat tutkimukset alulle. Lopulta laittoivat, kun puoli vuotta asiasta puhuin. Tuskin oma aloitteisesti sitä olisivat tehneet, ennemmin olisivat aloittaneet lääkityksen tyttärelleni.

Miksi minulla on koko ajan tässäkin tunne, ettei minua kuunnella, että minä olen vain jokin välttämätön paha tässä, entäpä tyttäreni sitten? Kuunnellaanko häntä, onko kuunneltu hänen ajatuksiaan?

Kuuntelin eilen koko päivän musiikkia, josta sain vain surullisen olon. Tein sen tarkoituksella. Kuka tilaamme itkisi, ellen itse. Surin oikein antaumuksella tytärtäni, jonka kanssa en ole voinut enää elää luonnollista äidin ja tyttären välistä elämää vuoteen. Eikä pikkuveli ole voinut elää iso siskonsa kanssa vuoteen, ennen  kun olivat aina kuin paita ja peppu. Marraskuussahan tulee vuosi täyteen siitä, kun tyttäreni itse otti yhteyttä hätäkeskukseen pahan olonsa vuoksi. (Silloin tehtiin kiireellinen sijoituspäätös). Olen ylpeä hänestä,että osasi silloin hakea apua, ettei tehnyt itselleen mitään kohtalokasta. Sitä hän vain nuoruuden tyhmyyttään ei liene oppinut, ettei hänenlaisensa herkkä ihminen tulisi senkään vuoksi käyttää lainkaan alkoholia.

Nythän hän on siinä vaarassa jatkuvasti, kun elelee karkuteillä kavereidensa kanssa. Tähän koettaa nuorisokoti myös koko ajan vedota, miksi sijoitus on pidettävä voimassa. Milloin ennenkään on lasta huostaanotetu alkoholin käytön vuoksi? Käytinhän minäkin nuorena kokeellisesti alkoholia, mutta ei siihen aikaan olisi puhettakaan ollut sen vuoksi laittaa lasta laitokseen. Kun ei tulisi olla senkään vuoksi, että lintsasi koulusta.

Olisi pitänyt löytyä muut keinot.

Haaveilin eilen suru musiikkia kuunnellessani pääsystä viikoksi asumaan metsään, paikkaan jossa kukaan ei kuulisi itkuani. Tunnen, miten sisälläni on valtava itku tästä julmasta asetelmasta, johon yhteiskunta on minut ja tyttäreni asettanut. Onko ollut oikein, että lapsi huostaanotetaan, jos on huoli lapsen koulun käymättömyydestä, jos on huoli lapsen alkoholin käytöstä ja tietoa pilven polttelusta? Minua ahdistaa tällainen yhteiskunta syvästi. Ei yhteiskunnan pidä puuttua tällaisiin asioihin. Puuttukoon murhiin ja isojen pamppujen talousrikoksiin. Puuttukoon väkivaltaan.

Yhteiskunnasta on löydyttävä muut keinot tavallisille perheille tai sitten tulee jättää ihmiset rauhaan! Kaikki tämä muu on kohtuutonta mielivaltaa!

Haaveilin olevani tyttären kanssa jossain Lapin suurissa metsissä, saisimme pilkkoa puita, sytyttää savusaunaa ja puuhellalla keittää aamukahveja. Pulahtaa hyiseen veteen. Poikakaveri mukana ellei muuten. Kaukana kaikista tämän maailman virkavalloista, jotka eivät kykene edes auttamaan ihmistä, pelkästään pahentamaan, pelkästään aiheuttamaan pelkoa, ahdistusta, turvattomuutta, epävarmuutta, epäluuloa, epätoivoa.

Jos he tämän kaiken kuulisivat, lisäksi he sanoisivat (ovat jopa sanoneet),että juuri tästäkin syystä heille on kasvanut huoli, että äitikin on noin ahdistunut. Jumankekka,  ettei heillä kasva kuin herneenvarsia aivoissa vissiin.

Mitkä ovat syyt, että yhteiskuntaamme on siinnyt tällaista väkeä virkoihin, vieläpä muka ihmisiä auttamaan? Yliopistoissako on menty metsään vaiko missä? Olisi tutkimuksen paikka jo siinäkin mielessä, saatikka että selvitettäisiin ensin mielivaltaisia huostaanottoja, epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä ym.  Me vielä jaksamme, koska minulla ja tyttärelläni on vahvat geenit, mutta entä he joilla ei ole.

—-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s