TYTTÄREN MIETTEITÄ KARKUREISSULTA LOKAKUUSSA


Taas olen, mitäpä muuta kuin koettanut kannustaa tytärtä palaamaan laitokseen. Huono vaihtoehto alkaa olla sekin, mutta mitä muuta voi kuin kehoittaa häntä sinne vaikka rangaistukset odottavatkin.
Samoin ovat koettaneet sisarukset hänelle puhua. Olen tuonut esille pelkoani valvomisen, alkoholin ja huumeiden käytön lisääntymisestä näin pitkän karkureissun aikana. Olen myös ääneen pohtinut, olenko epäonnistunut äitinä.
Näin hän o vastannut lokakuun aikana:

”Musta on tullu ainaki vuoden aikana paljon positiivisempi ja onnellisempi henkisesti vahvempi, kyl kaikki tietää et sä olet ihanin äiti mitä kellää voi olla ja etten mä sun takia tätä tee. Et oo epäonnistunu missään, mä itse sillon ku alotin yläasteen ryssin kouluni ku olin vaikea ja varmaan masentunu. Onhan mullakin pahat oloni, mut se johtuu tietenkin olosuhteista mitkä on ollu, ja on, tottakai, tiedäthän säkin sen. Nykymaailman nuorien kans työskentely on vaan tänä päivänä niin vaikeaa vääntöä,kusetuksia, ja pahaa oloa ihmisille. Jos kaikilla maailman miljoonilla nuorilla lapsilla olis alusta asti ollut joku enkeli sossuna, varmaan ihmeteltäskin miten kaikki asiat on hoidettu niin hyvin ja aidosti 🙂 se joka väittää olevansa ammattilainen työssään vaan sen takia että on lukenu pari kirjaa työstä jne,eikä oikeasti siis tee muuta kuin sitä mitä paperissa lukee,on sellasia ilkeitä itsekeskesiä akkoja..Ja sit ne jotka on oikeesti aitoja ja osaa auttaa, niitä ei voi missään nimes kuunnella koska he eivät ole ammattilaisia.. Tuli mieleen se mitä se mun laitoksen kylmämielinen vastaava ohjaaja sano A:lle(sisko) sillon tyyliin että, antaa ammattilaisten hoitaa siskosi jne..”

”Äiti en haluu menettää teitä. Kohta on joulukin ja mun täytyy sitä ennen päästä takas jaloilleen. En pysty siihen, ellei teitä ois. Sitä vaan jämähtää, eikä ajankuluu huomaa. Kai sä uskot että ootte mulle kaikki kaikes, aina ja ikuisesti.”

”Mä vaan ajattelen tääll teitä joka päivä. Mutten saa aikaseks mitään. Onko T. raskaana?”

”Mä en tuu syrjäytyy teistä. Mull on aina ollut luotettavin side teihin ja rakkain. Tää on vaan tämä vaihe, kun maailman pahuus potkii päähän.”

”Sä äiti olet ihana. Musta tuntuu että kyl pitäs sua johonkin tulla tapaamaan. P:lläkin sua ikävä ja se on alkanut skarppaa, ei oo dokaillu eikä pelleilly mitään ja oikeesti tuntuu siltä et se on ruvennu pitää kunnolla mun hyvinvoinnista huolta..En mä tykkää spurguilusta, oikeesti en mä oo mikää doku täällä 😦 vaik oonkin ns.vapaalla, mä osaan elää ihmisiks. Mua oksettaa kaikki huutavat känniääliöt sunmuut paskat. ”

Näistä viesteilyistä aina sitten päättelen asioita näkemättä 16 v tytärtäni lainkaan koska en voi rikkoa lakia. ?

Nuorisokoti toivoo, että infoan heitäkin missä mennään ja toki infoankin. Mutta välillä vain turhautuu ja väsyy, heillähän on AINA kaikkeen vastaus, että miten ongelmainen tyttäreni yhä onkaan ja miten heillä on se kuuluisa HUOLI. Lastensuojelusta ei kylläkään kuulu mitään yleensä. Nyt kun lastensuojelun tämä pää”suojelija” vielä vaihtui, en ole kuullut mitään kuukausiin. Ja aika kuluu, tyttäreni elämä kuluu, ei koulua, ei kotia. Poikakaveri on, mutta alkoholia käyttää.

Olen ehdottanut tyttärelleni, että isänsä voisi hakea hänet ja viedä nuorisokotiin, jos oma päättäminen on vaikeaa. Tietenkään hän ei siihen vastaa, niin minäkin olisin hänen iässään siirtänyt hamaan tulevaan menon jonnekin mistä tietää, että rangaistukset odottavat. Välittömästi otetaan mm. puhelin pois ainakin kolmeksi viikoksi, ei puhettakaan tietokoneen käytöstä. Postia ei saa lähettää kuin omat vanhemmat eikä niitäkään edes avata jos äiti on unohtanut merkata lähettäjän nimen ja sittenkin paketti avataan ohjaajan läsnäollessa, tarkistetaan jopa dvd tarkasti, ettei äiti vain ole lähettänyut mitään vaarallista mukana. Kavereiden kännyköitä ei saa edes vilkuilla, ettei ole vain jotain haitallista ulkomaailmasta jne jne.

Mikä epäluottamus! Tee tässä sitten yhteistyötä! En ole kyllä eläissäni joutunut näin ristiriitaisen tilanteen äärelle.

Miten minä suurperheen äitinä ja normaali maalaisjärjen käytön omaavana voin olla tällaisten toimijoiden kanssa yhteistyössä? Toistaiseksi tämä nuorisokoti sanoo lastensuojelulle, että perhe on yhteistyökykyinen. No siihen minut on kasvatettu pienestä pitäen, mutta alkaa olla paukut vähissä.

No niin. Lähden taas vaalikiertueelle tästä, saa hiukan muuta ajateltavaa. Samalla voin tehdä tätäkin asiaa askel kerrallaan näkyvämmäksi.

—–

Advertisement

2 thoughts on “TYTTÄREN MIETTEITÄ KARKUREISSULTA LOKAKUUSSA

  1. Nimetön sanoo:

    tuo huoli hommeli on aika totta olen kuullut itse samaa juttua nuorempana 4 laitosta takana ennen 18 vuoden ikään on hyvä että joku uskaltaa kirjoittaa asiasta oikeilla sanoilla!

    • voikukkab844 sanoo:

      Kiitos kun kommentoit. Näissä ”huoli” asioissa on lastensuojelu mennyt jotenkin vika suuntaan. Sen seurauksena kun ei kohta kukaan uskalla puhua missään yhtään mitään. Ei pitäisi pelkkä huoli olla syy laitostaa ketään. Itselleni nyt alkanut selkiytyä, miksi tälläiset toimet. Kun ennalta tukevia toimia ei enää kunnilla ole ja valtio tukee huostaanottoja, niin siihen kunnat ja kaupungit sitten tukeutuvat, kun muita keinoja ei ole.

      Kannustaisin teitä nuoria kirjoittamaan ja kertomaan kokemuksistanne. Tällainen ”kehitys” tulisi saada loppumaan. Nuoria kuunnellaan, jos teitä on riittävän monta, uskoisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s