8.9.2012
Tytär oli laittanut onneksi yöllä viestin fb:n. Hengissä näyttää olevan ja sanoo, että aikoo palata takaisin. No niinpä kai. Sitä toivoessa. Luen tuossa varatuomari Leeni Ikosen kirjoituksen jossa pisti eniten silmään kohta jopa sopii myös oman lapsen kohdalle: lastensuojelulapsi pakolainen.
Koska tämän kirjoituksen on kirjoittanut varatuomari, joka perhetynyt aiheeseen (valmistunut v.1979), rohkenen laittaa sen tänne, koska asia niin tärkeä.
”Matkailu avartaa
Julkaistu 02.09.2012
Kirjoittanut Leeni Ikonen
Kävin viikko sitten läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Göteborgissa pidettiin 25.8.2012 pohjoismaisen ihmisoikeuskomitean, NKMR:n (Nordiska Kommitteen för Mänskliga Rättigheter), vuosittainen symposiumi.
NKMR on perustettu vuonna 1996 Tanskassa. Komitean perustamisen taustalla olivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen langettavat tuomiot Ruotsille, Suomelle ja Norjalle. NKMR: n toiminta perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksen ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen sisältämille periaatteille. NKMR on kansainvälinen vapaa kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä kansalaisten ja perheen edellä mainittuihin sopimuksiin perustuvia oikeuksia. Mikäli perhe-elämään puututaan, sen tulee olla väliaikainen toimenpide. NKMR :n tavoitteena on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Toiminta perustuu vapaaehtoiseen ja korvauksettomaan kansalaisvaikuttamiseen. Hallituksen puheenjohtajana on lakimies Ruby Harrold-Claesson.
Minut valittiin komitean hallitukseen Suomen edustajaksi.
Symposiumi keskittyi tänä vuonna lasten huostaanottoihin ja niihin liittyvään taloudellisen hyödyn tavoitteluun. NKMR halusi kunnioittaa kahta pitkän uran yhteiskunnallisena vaikuttajana tehnyttä henkilöä, Lillemor Holmbergiä ja Jan Gillbergiä, ojentamalla heille kunniakirjat.
Lillemor Holmberg on toimittaja, joka jo 1950 -luvulla kyseenalaisti sosiaaliviranomaisen toiminnan julkisuudessa paljon huomiota herättäneessä Vetlanda-jutussa. Vetlanda -jutun päähenkilönä oli Vetlandan kunnassa asuneen suurperheen äiti Ingeborg Blomqvist, joka joutui sosiaaliviranomaisten toimien kohteeksi. Perheen äitiä painostettiin eroamaan puolisostaan ja häntä kehotettiin steriloimaan itsensä. Lapset huostaanotettiin ja hänen kamppailunsa lapsistaan kesti 11 vuoden ajan.
Tarkkanäköinen toimittaja Holmberg seurasi tapausta ja jo vuonna 1958 hän arvosteli ruotsalaisen päätöksentekomenettelyn puutteita. Hän käytti siitä nimitystä kahvipöytä-oikeudenkäynti (rättegång vid kaffebordet). Holmberg piti symposiumissa esitelmän, jonka lopuksi kuultiin Vetlanda -perheen pojan Lennart Blomqvistin haastattelu. Hän kertoi perheensä hajoittamisesta.
Toinen kunniakirjan saaneista oli fil.kand. Jan Gillberg, joka julkaisee mediakriittistä lehteä DSM (Debatt Sanningssökande Media kritik). Hän piti mielenkiintoisen esitelmän ruotsalaisen yhteiskunnan mustista pisteistä, joihin hän sisällytti myös lastensuojeluviranomaisten toiminnan. Kumpikin toimittaja oli huolissaan siitä, ettei nykyinen lastensuojelukäytäntö ole muuttunut yli 50 vuodessa.
Saimme kuulla myös kunnanvaltuutettu Siv Lundin esitelmän lapsikaappauksesta, yrittäjä ja isoäiti Ingalill Elenius Ömanin esityksen lapsenlapsensa huostaanotosta sekä eglantilaisen poliitikon John Hemmingin esitelmän toiminnastaan lastensuojeluperheiden hyväksi. Hän johtaa Justice For Families kampanjaa, joka auttaa perusteettomien syytösten kohteeksi joutuneita perheitä.
Pohjoismaiset osallistujat jäivät kaipaamaan myös pohjoismaihin poliitikkoa, joka ottaisi asiakseen lastensuojeluperheiden oikeusturvaongelmat ja sosiaaliviranomaisten väärinkäytökset.
Symposiumissa oli mukana myös ruotsalainen lääkäri ja lakimies Siv Westerberg, joka on NKMR:n perustajajäseniä. Tämä pitkän ja hienon uran tehnyt lakimies on voittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa monta juttua saaden Ruotsille seitsemän langettavaa tuomiota.
Symposiumiin osallistui yhteiskunnan eri alojen edustajia. Kannanotot olivat avoimia, kriittisiä jarohkeita koskien länsimaisen demokratian perusteita. Läsnä olleiden vakavana huolen aiheena oli, että viranomaisten toiminta voi edelleenkin perustua subjektiivisiin ja perusteettomiin näkemyksiin. Kannanotoissa tuli esille myös lastensuojelupakolaisuuden teema, johon olen itsekin kiinnittänyt viime vuosina huomiota. Perheet, jotka eivät halua vastaanottaa lastensuojelun tarjoamia hyvinvointipalveluja, siirtyvät joko ulkomaille tai piilottavat lapsensa. Muut pohjoismaat ovat edellä kävijöitä sijaishuollon laadun selvittelyssä. Ruotsi on pyytänyt anteeksi sijaishuollossa kärsineiltä ja selvittelee vahingonkorvausasiaa.
Minulla oli matkalukemisena Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen julkaisu ”Taking up One´s Worries, A Hanbook on Early Dialogues”, jonka on kirjoittanut Esa Eriksson ja Tom Arnkil. Opas on julkaistu vuonna 2009. Kirjassa on esitetty tutkijoiden kehittelemää ”fiilispohjaista mutua”, josta olen vuosien mittaan kirjoittanut kriittisesti. Internetin tietojen mukaan Tom Arnkill on ollut jo vuonna 2003 esittelemässä huolen harmaita vyöhykkeitä Reykjavikissa pidetyssä pohjoismaisessa lastensuojelukongressissa. En katsonut aiheelliseksi tutkia sen enempää, missä muualla hän on ollut huolimetodiaan esittelemässä. Varhaisen puuttumisen menetelmät ja sattumanvaraisuus tuntuivat olevat hyvin symposiumissa mukana olleiden lakimieskolleegoiden tiedossa.
Viime viikolla paljastui surullinen 8 -vuotiaan tytön surmatyö. Lastensuojeluviranomaisten toiminta näyttää joutuvan tuossa jutussa myös tarkastelun alle, kun syyttäjä arvioi asiaa.
Varhainen puuttuminen huolimetodeineen on ollut vaikuttamassa siihen, että lastensuojelun toiminta on täysin sattumanvaraista. Valvonta- ja ilmiantojärjestelmä ja viranomaisen mutufiilistely ovat aikaansaaneet monenlaista pahaa oloa perheille 2000 -luvulla.
Huolimetodi on kehittäjiensäkin mukaan ”fiilispohjaista mutua”, johon liittyvät mm. katsojan oma arvomaailma, elämänkokemus, koulutus ja henkinen tasapaino. Jos työntekijän oma ammattitaito on kovin vähäinen tai osaaminen painottuu johonkin aivan muuhun kuin lapsen kanssa myötäelämisen, kannustamisen ja ohjauksen taitoihin, omat keinot voivat olla lopussa heti alkuunsa. Se on lasta kohtaan väärin. Tällainen lapsi joutuu lastensuojelun haaviin ja mahdollisesti täysin sattumanvaraisesti huostaanotetuksi.
Huolivyöhykkeistö hylkää lapset kovin eritasoisesti asioita hahmottavien ihmisten tuntemusten varaan – ja altistaa samalla sellaiselle puuttumiselle, mistä ei ole hyötyä, vaan haittaa lapselle. Lapsen etu on, ettei hänen asioitaan pohdita miten vajailla taidoilla tahansa ja ettei yksittäisen työntekijän kokemattomuus alalla, kouluttamattomuus, elämänkokemuksen puute, omat vaatimattomat tukemisen taidot tai oma neuvottomuus ole saattamassa lasta raskaisiin prosesseihin tarpeettomasti tai jättämässä hänet kokonaan apua vaille.
Yhteiskunnan voimavarojen käytön kannalta toiminnan tuloksellisuus tulisi viipymättä arvioida. Kun viranomaisen tiedossa ei ole edes huostaanottojen syyt ja avohuollon tuen piirissä olevien lasten lukumäärä on jatkuvasti kasvanut, on mahdollista, että lastensuojelun toimien kohteena on täysin väärät lapset.
Lastensuojelutyö on kaaoksessa. Näyttää siltä, että ne lapset, jotka tarvitsisivat tukea ja apua, jäävät sitä vaille. Sen sijaan ne lapset, jotka eivät lastensuojelun apua tarvitse, sidotaan lastensuojelun tarjoamiin palveluihin, useimmiten huostaanottoon.
Lain mukaan lastensuojelun on turvattava yksittäisen lapsen tilanne silloin, kun lapsen elämäntilanne sitä edellyttää. Lapsen on oikeus saada suojelua.
Olisiko jo aika paneutua vakavasti lastensuojelutyön laatuun? Omavalvonta on ilmeisen riittämätöntä. ”
–
Nuorille elintilaa
voikukkien 