UUSI KARKAAMINEN


6.9.2012

En muistakaan milloin olen viimeksi kirjoittanut tänne. Kesän loppupuolella elin niin hyvää aikaa, kun tytär oli lopultakin sopeutumassa laitokseen ja koulukin alkoi sujua. Sanoi, ettei ahdista juurikaan. Ja minä iloitsin ja tunne, että on jokseenkin vapaa raskaasta taakasta harteilla, oli upea. Reissasin ystävättären kanssa maakunnissa ja koin olevani olemassa ihmisenä, enkä vain huolien täyttämänä äitinä. Aloin elää myös omaa elämääni.

Siinä elämässä ehdin hakeutua opiskelemaan ja hakemaan työtä sen rahoittamiseen. (Tosin työ ei onnistunutkaan, sainhan järkytyksekseni huomata, että työnteko onkin tehty kannattamattomaksi niin suuressa määrin, että olisin joutunut lapseni kanssa katuojaan sen jälkeen, olisin joutunut tulla toimeen 200e:lla vuokran ym. pakollisten kulujen jälkeen.)

No, näiden hyvien aikojen keskellä pahaa aavistamatta tytär ilmoittaakin minulle aikovansa karata(on juuri saanut kuukauden sanktio ajan jälkeen puhelimensa käyttöön, saa avata äidiltä tulleet postit jne. Saa kulkea yksin jopa ulkona.)

Ja niin eräs aamu tulee laitoksesta ilmoitus että tytär lähtenyt toisen asukkaan kanssa vaalean auton kyydissä. Ja PAM. Siihen romahtaa taas maailmani. Ei auttanut mitään maanitteluni muutamaa päivää aiemmin. Kokeiltiin jopa kaukoparannusta, sitä on aivan mihin tahansa valmis estääkseen lasta syöksymästä jälleen sinne mustaan aukkoon.

Vaikken pidä siitä, ettei tyttärelleni ole tällä yhteiskunnalla tarjota muuta vaihtoehtoa kuin laitos, kaikkein vähiten pidän siitä, että hän joutuu nyt piileskellä jälleen sekä kotia että laitosta.

Nyt on eletty pian kaksi viikkoa juurikaan hänestä tietämättä. Hänen omilla rahoilla ostamansa puhelin on pöllitty, siitä voin taas päätellä seuran missä liikkuu. Otetaan alkoholia, pössyytellään kannabista ja kohta on taas ahdistus hirvittävä, veikkaisin.

Sen verran olen kuitenkin jo oppinut, etten vajoa sängyn pohjalle itkemään vaan koetan ”kovettaa” sydämeni olemaan miettimättä asiaa, luomatta kauhukuvia. Käyn Occupyn lasten- ja nuorten hyvinvointifoorumissa, sekä budjettiriihen ohessa tapahtuvassa mielenilmauksessa. Sieltä löydän uusia ihmisiä, väylän myös  taiteella vaikuttamiseen. Pian huomaan olevani SKP:n kunnallisvaaliehdokas. Löydän itseni maailmasta, josta en itsessäni edes tiennyt olevan. Olenko saanut tämän tarmon kaikista vääryyksistä joihin olen joutunut törmätä sairauksien, työttömyyksien ja tyttären vuoksi lastensuojelun toimesta. Lastensuojelussa olen törmännyt paljolti hyvään, mutta myös huonoon. Se on varmasti selvinnyt jos on lukenut aiemmat kirjoitukseni.

Vaikka olin tyytyväinen sinä aikana kun tytär oli aloittanut viimein koulun laitoksessa, oli siellä myös outoja käytäntöjä. Kuten se, että koska halusin lähettää tyttärelleni sanktion aikana postissa mm rentoutus cd:tä, hyvää kirjallisuutta ym. mitkä kaikki laitoksesta puuttuvat(siellä ei näy yhtäkään korkeakulttuurista juttua tietenkään, kirjat ja dvd:t on enempi sitä amerikkalaista pullapöperöä).

Se, ettei tytär saanut avata lähettämiäni posteja, jos olin unohtanut mainita lähettäjän nimen, oli naurettava. (Ei auttanut vaikka soitin heille ja kerroin olevani lähettäjä.) Ja vaikka olisi ollutkin lähettäjän nimi, posti avattiin yhdessä ohjaajan kanssa, tarkistettiin cd:n tai dvd:n takapuolikin, ettei nyt vain äiti epähuomiossa olisi laittanut sinne mitään asiaankuulumatonta. Todellinen luottamuksen osoitus!

Ikävintä tässä lienee ollut se, että seuraavana päivänä olisi viimein ollut se kauan odottamamme sosiaalityöntekijöiden tapaaminen. Tytär ei sitten ollut siellä paikalla. Tosin ilmoitti tekstarilla minulle palaverin aikana, ettei ole aikonut jäädä, että haluaa vain tavata poikaystävän. Olin toiveikas. Melkein uskoin häntä. Johtava lastensuojelutyöntekijämme vaihtui, joten käynti meni pääasiallisesti vanhojen asioiden läpikäymiseen.

Positiivista oli se, että sain ensi kertaa aivan kysymättä kuulla, että olisi huostaan otettujen lasten vanhemmille järjestettyä vertaistuki toimintaa. Aion ottaa siitä selvää, tosin toivon, ettei siellä olisi ainuttakaan sosiaalitoimen työntekijää paikalla, eihän tässä enää uskalla suutaan avata heidän läsnä ollessaan. Kaikki kunnia heidän raskaalle työlleen, mutta tähän on tultu, luottamusta ei enää ole sen jälkeen kun kotiini asteli lupaa kysymättä 6 valtion palkkaamaa kiireistä virantoimijaa heinäkuussa 2012.

Lisäksi tyttäreni oma ohjaaja vaihtui juuri kun olivat alkaneet tutustua. Itsekin olin pitänyt omaohjaajasta ensisilmäyksestä lähtien.

Täytyy kertoa vielä se kurjalta tuntunut kohtaaminen hississä matkalla sostoimen palaveriin. Hissistä ulos tullessa minua vastaan tuli iloisesti puliseva naiskaksikko. Kun näin heidät, tervehdin toista, koska tunsin nähneeni hänet jossain. Hissin oven painuessa kiinni kuulin toisen äkisti alkaneen supista hiljaiselle sup sup äänellä. En voi uskoa mitään muuta kuin että minusta puhuttiin, koskapa ääni vaihtui niin äkkiä siitä kova äänisestä pulinasta kuiskaukseen. Samassa muistin, että toinen naisista olikin tuttu siitä keikasta, kun heitä oli yhteensä 6 kpl hakemassa tytärtäni. Kun aamutakissani avasin heille oven ja koetin vakuuttaa, että tyttärelläni oli lupa olla kotona.

Jäi ikävä tunne tuosta.

Hyvää taas oli se, kun palaverin jälkeen asioitamme hoitamasta jäävä lastensuojelun työntekijä kiitti minua hyvästä yhteistyöstä ja minua ihan liikutti siinä. Tiesin että hän oli parhaansa yrittänyt, oli ollut jo purkamassa huostaanottoa kun joku tulikin puun takaa perumaan kaiken. Jotenkin minua säälitti hänkin, tuo työ, jossa ei juurikaan kiitosta saa ja harvoin näkee valoa. Hänkin on vain ohjeistustensa vanki.

Lastensuojelussa on niin paljon parantamisen varaa. Siitä on saanut kärsiä puoleen ja toiseen. Toisia ei tunnuta kuulevan lainkaan ja toisia syynätään jostain aivan turhista ja toisarvoisista asioista. Molemmissa tapauksissa poljetaan ihmisarvoa. Ja kaiken lisäksi soppaa hämmentää kaikesta ulkopuolinen ”yleisö” jolla ei ole todellisesta elämästä harmainta hajua, mutta ovat sormi pystyssä osoittelemassa milloin sosiaalityöntekijöitä, milloin meitä lastensuojelun epäilyttäviä asiakkaita!

Pysyisivät edes he poissa tästä maailmaa lisää mustaamasta.

KEVÄÄLLÄ 2012 MIELENILMAUKSESSA LASTEMME OIKEUKSIEN PUOLESTA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s