EKSODUS Dj Stalingrad


EKSODUS

Dj Stalingrad

Into kustannus Eksodus

Suomentaja: Veli Itäläinen

Intokustannus 2012-05-06

Kirjan takakansi teksti:

”´Valta on tehty mustista kumipampuista!´ huutaa laiha pieni tyttö, täynnä neuloja ja niittejä, hauras kuin koeputki täynnä happoa. Neljäsataa ihmistä yhtyy huutoon ja muuttuu yhdeksi sekoitukseksi ihmisjätettä, vihan ja ekstaasin meri.”

Eksodus on sukellus venäläisille kaduille nuoren punkkarin silmin. Päähenkilö on antifasistisen jengin jäsen, laulaa hc-punkbändissä ja työskentelee ensi hoitajana. Kirja on kuvaus kadonneesta sukupolvesta, joka on kasvanut Neuvostoliiton raunioissa. Se on kiihkeä ja pysäyttävä, dokumentaarinen roadtrip pitkin itäblokkia. Taustalla häilyy kysymys selviytymisen ehdoista ja mahdollisuuksista.”

”Rikkaat ja älypäät pettivät meidät. He kertoivat meille, tuhansille rumille, köyhille ja tyhmille, että me ansaitsemme enemmän. He väittivät, että voimme tehdä jotain suurta tai edes jotain hyvää. Että tyhmemmät voivat tehdä jotain suurta, ja pelkurimaiset edes jotain hyvää. Näin he jatkoivat ja hallitsivat meitä. Ja he käyttivät meitä omiin päämääriinsä, jotka ovat aidosti suuria ja mielekkäitä. Kasvattamaan kykyjään ja voimiaan entisestään. Rikkaat ja älypäät.

Ja kaikki säilyi ennallaan, kauniit harhakuvitelmat eivät toteutuneet, eivätkä ne ole tarpeen. Rumat on luotu kärsimään, köyhät raatamaan ja selviytymään hengissä. Se on selvää kuin yksi, kaksi ja kolme. Sairaat on luotu sairastamaan, orvot orpokoteihin, eläkeläiset vanhuutta varten, invalidit kärsimään, kurjat kadehtimaan ja hölmöt, jotta joillekin voisi nauraa. Kaikki on sitä samaa ja hyvin yksinkertaista, en tarvitse satujanne ja paskanjauhantaanne, joka ei ole mistään peräisin. Sen kaiken keksivät älypäät, heillä on bisnessuunnitelmat ja iPhonet, taidot ja apurahat, ja he nauravat meille kaikille katsoen, miten te kiipeätte ja vakuuttelette itsellenne. Mitään paratiisia ei ole, eikä tule olemaan, unohtakaa kaikki paskanjauhanta siitä.”

Väistämättä jo tässä kohtaa tulee mieleen juuri lukemani Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan kanssa 2, jossa puhutaan ihmisen omista valinnoista, miten me itse valitsemme kohtalomme jo kohdussa suurin piirtein. Kirjasarja on kiehtova koska antaa näkymiä ajatella monia asioita kiinnostavista ja toivoa antavista näkökulmista, mutta juuri nämä asiat itseäni tökkii kirjaa lukiessa. Että olisiko Walsch kirjoittanut koskaan juuri sellaisia kirjoja, mikäli olisi elänyt romahtaneessa Neuvostoliitossa tuolloin. Sieltä näkökulmasta tuntuisi julmalta väittää Dj Stalingrad´in elämää omaksi valinnaksi. Tai monen muun köyhän tai sairastuneen. Että sairauskin vain oma valinta. Näkökulma on kuten sanoin, kiintoisa ja toivoa antava, mutta onko julmaa sanoa nälkäiselle ja paskassa viruvalle tai edes itselle mitään jos istuu kultalusikka suussa pehmustetulla likaa hylkivällä sohvalla sileäksi trimmatulla nurmella tepastellen.

En väitä että olisi, koska Walschin kirjan sanoma on vallankumouksellinen kaikin tavoin, mutta kysyn sitä silti.

Dj Stalingrad jatkaa:

”Katsotaanpa maailmaa uudessa valossa – mitään ei ole olemassa. Te olette elävä palanen lihaa ulkona karja-aitauksessa, ette ole fiksuja, ette lahjakkaita, ette rikkaita, ettekä terveitä. Kaikki nämä määrittävät parametrit ovat puuttuneet teiltä syntymästänne lähtien, ettekä voi tehdä mitään geeneillenne, sukulaistenne yhteiskunnalliselle statukselle, ettekä kasvatuksellenne niiden ensimmäisten puolentoista vuoden aikana, jolloin luonteenne muovautuu. Geeninne ja isänmaanne historia kantavat jo itsessään myrkyllistä perintöä, joka myrkyttää koko loppuelämänne.

Kiittäkää vain ettette syntyneet huulihalkioisena tai ilman käsiä ja jalkoja. Luojalle kiitos että säästyitte edes siltä onnettomuudelta. Tästä eteenpäin tärkein tehtävänne koko lopun elämänne ajan tulee olemaan erossa pysyminen kaikista niistä kivun ja hulluuden kauhuista, joita antelias kohtalo heittää tiellenne. Nimenomaan tämä, ei luovuus tieteen ja taiteen alalla, ei rikkauden ja kukoistuksen saavuttaminen. Teillä ei ole, eikä koskaan ole ollut älyllisiä eikä taloudellisia resursseja mihinkään sellaiseen, se on roskaa. Kuinka paljon tahansa teet työtä, suurin saavutuksesi tulee aina olemaan Ladan ostaminen. Luovuus? Ainoa mitä voit luoda, on kaltaisesi ääliöt. Elämän todellinen päämäärä on olla tulematta kodittomaksi, invalidiksi, huomiota herättävän hulluksi, on pyrittävä kuolemaan nopeasti ja ilman kärsimyksiä. ”Herra anna meille kuolema ilman kipua ja häpeää.”

Mutta jos katsomme vielä syvemmälle, tilanne on vieläkin selkeämpi ja ilmeisempi. Tässä on koko elämämme, emme me kykene pysyttelemään keskitiellä ja olla sairastamatta, köyhtymättä ja kärsimättä. Kohtaamme hyvinvoinnin zenin vain kiristettyjen hampaiden läpi. Sarastamme, kurjistumme, vanhenemme ja lopulta, kaiken tämän lisäksi, meitä ympäröi vihamielinen luonto ja joukko paskiaisia. Kuinka paljon tahansa yritämmekin, emme voi pysyä erossa siitä kaikesta ja ennemmin tai myöhemmin meidät heitetään vankilaan, saamme sydänkohtauksen, eturauhassyövän, demantian, tai muuta. Meille annetaan potkut, meitä loukataan, raiskataan, hakataan, petetään, meitä kiusataan kotona ja työssä, meitä kiusaavat työkaverit sukulaiset, läheiset, ystävät, viholliset, eläimet, …kohtalon koura tulee jatkuvasti painostamaan meitä, lopulta se nujertaa meidät täysin ja kiskoo suolemme ulos.”

Tämä maailma muistuttaa hyvin paljon Aki Kaurismäen maailmaa.

Tämä on yksi viitekehys ja niin totta. Tämä on maailma joka on suurimman osan ihmistä kohdalla etupäässä totta, eri asia, kuinka moni kestää tunnustaa juuri tätä, miten turha ja absurdi elämä on. Tässä viitekehyksessä koko ihmiskunta tuntuu turhalta ja kannattaisi vetää itsensä kiikkuun. Ja toisaalta, miksemme ole sitä ihmiskuntana tehneet jo miljoonia vuosia sitten? Mikä on pitänyt meidät hengissä tässä järjettömyydessä?

Loputon tyhmyytemmekö?

”Me olemme sitä mitä kaadamme itseemme. Vodka, olut, huumeet, kahvi, tee, sokeri, se kaikki vaikuttaa meihin itseemme. Me emme käytä päivääkään ilman näitä pieniä korjaavia liikkeitä, ilman sitä mikä tekee meidät vahvemmiksi, pirteämmiksi, fiksummiksi ja iloisemmiksi. Me olemme sitä mitä juomme.

Yksi suufilainen askeetti sanoi, ettei pidä täyttää päätään vaikeilla kaavoilla ja ideoilla, koska todellista merkitystä elämälle on vain sillä mitä syöt.

Me juomme pelkoa, nälkää, iloa, vihaa sairauksia, musiikkia, seksiä, huonoa kasvatusta, ja ongelmallisia perintötekijöitä. Me nielemme sitä kaikkea syntymästä asti ja se tekee meidät sellaisiksi mitä olemme.

Ihmisen elämä on stressi- ja kipuhormonien, adrenaliinin, endogeenisten opiaattien, endorfiinien, aivojemme tuottamien luonnollisten kivunlievitys- ja tyydytyshormonien taistelu. Huumeita huumeita vastaan. Siinä kaikki. ”

”1.Koko ihmiskunnan historian ajan, silloin tällöin ihmiskunta kuppasi itseään, päästäkseen eroon ylimääräisestä miespuolisesta verestä. Se on todella viisas mekanismi, koska kaikki jäävät voitolle. Yhdet kuolevat hymy kasvoillaan, tuntien elämäntehtävänsä täytetyksi, toiset jatkavat elämäänsä ja ihmissukua uusissa olosuhteissa.

2.Kun näin ei tapahdu, ja yhteiskunta syystä tai toisesta kieltäytyy sodankäynnistä, rauhallisten ja menestyvien sarkojen välit täyttyvät rikollisten, kurkunleikkaajien, sarjamurhaajien, seikkailijoiden ja pyhimysten rikkaruohoista, ne alkavat käymään ja keräämään kaiken kuppaamattoman miehisen veren.

3. Yhteiskunnan sisäiset mekanismit alkavat jälleen toimia ja päätyvät kompromissi ratkaisuun, sota siirtyy maan rajojen sisälle, osa tarpeettomista miehistä lajitellaan poliiseiksi ja loput siirretään rikollisten kategoriaan. Ongelma ratkeaa jossain määrin ja veri alkaa jälleen virtaamaan ohuena suihkuna. Mutta itse asiassa kumpikaan osapuoli ei ole asiantilaan tyytyväinen, koska se mitä he haluavat, on todellinen sota, jossa kuolee vähintään 30% jollei 100% osanottajista.

Meillä kaikilla, iljettävällä post-neuvostoliittolaisella sukupolvella, meillä ei ole mitään, ei mitään päämääriä eikä periaatteita ja perinnöksi kommunismin vuosisadalla meille jäi ikävä. Neuvostoihminen ei saa haluta mitään, oma elämä, arkipäivän olot, yhteiskunnallinen tyytyväisyys ja viihde, kaikki mikä motivoi länsimaisen kuluttajan elämää, se kaikki herättää vain ivaa ja halveksuntaa. Jättiläismäinen neuvostoihminen eli, jotta pystyi uhraamaan oman rehellisen ja yksinkertaisen elämänsä rakennustyömaalla, GULagissa, ampuma-aukossa, kaivoksessa, monilapsisessa perheessä, iljettävässä viisikerroksisessa talossa. Elämä oli sankariteko ja uhraus. Jeesusta ei tarvita, kun täällä kaikki ovat jeesuksia.

Aika on mennyt, ja nyt meillä on pohjaton halveksunta ja kyynisyys, ”pragmaattinen nihilismi”, väsynyt tavaroiden haaliminen. Mutta ikävä sankaruuteen jäi johonkin syvälle meihin, minuun ja kaikkiin muihin jotka eivät ole vielä tehneet asunnossaan euroremonttia.

Meidän pitäisi elää ja kuolla jonkun puolesta, mutta nyt se kaikki on merkityksetöntä ja typerää, kärsimys ja kuolema vain vetävät meitä puoleensa. Jos et tiedä minkä puolesta kärsiä, voit vaikka kärsiä varastoon.”

Sen vuoksi kai taiteilija on armoitettu olio täällä, että voi purkaa jotenkin elämän absurdiuden.

Kuten :

”Kaikki on vain unelmaa, jotta pysyisi hengissä.”
– Helene Schjerfbeck

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s